MATTEUKSEN 13:24–26:n mukaan Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on verrattavissa mieheen, joka kylvi hyvää siementä peltoonsa. Ihmisten nukkuessa tuli hänen vihollisensa ja kylvi vehnän sekaan rikkakasveja ja meni pois. Kun oras nousi ja tuotti hedelmää, silloin rikkakasvitkin ilmaantuivat.” Eri kirjoittajat ovat kyseenalaistaneet sen, voidaanko vertauksessa kuvailtua tilannetta pitää todellisena. Muinaiset roomalaiset lakitekstit kuitenkin osoittavat, että voidaan.

Eräs Raamatun hakuteos sanoo: ”Lusteen kylväminen peltoon kostotarkoituksessa – – oli roomalaisessa lainsäädännössä rikos. Koska tällaisesta toiminnasta tarvittiin laki, voidaan päätellä, ettei se ollut harvinaista.” Oikeustieteen tutkija Alastair Kerr selittää, että vuonna 533 Rooman keisari Justinianus julkaisi ”Digestan”, joka sisälsi tiivistelmän roomalaisesta oikeudesta ja otteita klassisen ajan (n. 100–250) juristien kirjoituksista. Tämän teoksen (”Digesta”, 9.2.27.14) mukaan juristi Ulpianus viittasi erääseen tapaukseen, jota oli käsitellyt toisella vuosisadalla elänyt roomalainen valtiomies Kelsos. Joku oli kylvänyt rikkakasveja toisen peltoon, ja siksi sato meni pilalle. ”Digestassa” tarkastellaan laillisia toimenpiteitä, joihin pellon omistaja tai vuokraviljelijä saattoi ryhtyä saadakseen rikoksentekijältä hyvitystä kärsimästään vahingosta.

Koska tällaista ilkeämielistä pahantekoa esiintyi ennen vanhaan Rooman valtakunnassa, voidaan päätellä, että Jeesuksen kuvailema tilanne perustui tositapahtumiin.

ENSIMMÄISELLÄ vuosisadalla Juudeaa hallitsivat roomalaiset, joita edustivat käskynhaltija ja hänen alaisuudessaan olevat joukot. Käskynhaltija keskittyi pääasiassa keräämään veroja Roomalle ja pitämään yllä rauhaa ja järjestystä. Roomalaiset pyrkivät tukahduttamaan lainvastaisen toiminnan ja tuomaan oikeuden eteen kaikki, jotka aiheuttivat levottomuuksia. Muutoin roomalaiset tyytyivät yleensä siihen, että paikalliset johtajat hoitivat provinssin hallintaan liittyvät jokapäiväiset asiat.

Sanhedrin toimi juutalaisten korkeimpana oikeutena ja hallintoneuvostona, joka sääteli juutalaista lakia koskevia asioita. Alempia oikeusistuimia oli eri puolilla Juudeaa. Luultavasti useimmat siviili- ja rikosoikeudelliset asiat käsiteltiin niissä roomalaisten vallanpitäjien puuttumatta niihin. Juutalaisten oikeusistuinten valtaa oli kuitenkin rajoitettu rikollisten teloittamisen suhteen, koska roomalaiset yleensä pitivät sitä yksinoikeutenaan. Tunnettu poikkeus oli se, että kun sanhedrinin jäsenet olivat kuulustelleet Stefanosta, he antoivat kivittää hänet kuoliaaksi (Apt. 6:8–15; 7:54–60).

Juutalaisella sanhedrinilla oli näin ollen laaja toimivalta. Historioitsija Emil Schürer totesi: ”Suurin rajoitus oli se, että roomalaiset viranomaiset saattoivat milloin tahansa ottaa ohjat käsiinsä ja toimia itsenäisesti, kuten he tekivätkin silloin, kun he epäilivät, että oli tehty poliittinen rikos.” Näin toimittiin esimerkiksi silloin, kun sotapäällikkö Claudius Lysias käytti valtaansa ja pidätti apostoli Paavalin, joka oli Rooman kansalainen (Apt. 23:26–30).