ARIMATIALAINEN JOOSEF ei olisi uskonut, että hänellä oli rohkeutta lähestyä roomalaista käskynhaltijaa Pontius Pilatusta. Pilatus tunnettiin äärimmäisen itsepäisenä miehenä. Jotta Jeesukselle saataisiin kunniallinen hautaus, jonkun piti pyytää häntä luovuttamaan ruumis. Mutta Pilatuksen kohtaaminen ei ollutkaan niin vaikeaa kuin Joosef ehkä oli kuvitellut. Kun Pilatus oli varmistanut upseerilta, että Jeesus oli kuollut, hän myöntyi pyyntöön. Nyt Joosef, joka oli edelleen murheen murtama, kiirehti takaisin teloituspaikalle. (Mark. 15:42–45.)

• Kuka arimatialainen Joosef oli?

• Millainen suhde hänellä oli Jeesukseen?

• Miksi häntä koskevan kertomuksen pitäisi kiinnostaa meitä?

Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että Joosef oli ”arvossa pidetty Neuvoston jäsen”. Tässä yhteydessä Neuvosto ei voi olla mikään muu kuin sanhedrin, juutalaisten ylin tuomioistuin ja korkein hallinnollinen elin. (Mark. 15:1, 43.) Joosef oli siis yksi kansan johtajista, mikä selittää sen, että hänellä oli pääsy roomalaisen käskynhaltijan puheille. Ei ole mikään yllätys, että Joosef oli myös rikas (Matt. 27:57).

Sanhedrin oli vihamielinen Jeesusta kohtaan. Sen jäsenet juonittelivat saadakseen Jeesuksen hengiltä. Joosef oli kuitenkin ”hyvä ja vanhurskas mies” (Luuk. 23:50). Toisin kuin useimmat sanhedrinin jäsenet hän eli rehellistä elämää, noudatti hyvää moraalia ja totteli parhaansa mukaan Jumalan käskyjä. Hän ”odotti Jumalan valtakuntaa”, mikä saattoi olla syynä siihen, että hänestä tuli Jeesuksen opetuslapsi (Mark. 15:43; Matt. 27:57). Jeesuksen sanoma vetosi häneen todennäköisesti siksi, että hän arvosti aidosti totuutta ja oikeutta.

Johanneksen 19:38:ssa kerrotaan, että Joosef ”oli Jeesuksen opetuslapsi, vaikkakin juutalaisten pelosta salaa”. Mitä hän pelkäsi? Hän tiesi, että juutalaiset halveksivat Jeesusta ja että he olivat päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnusti uskovansa Jeesukseen (Joh. 7:45–49; 9:22). Kun joku erotettiin synagogasta, toiset juutalaiset halveksivat ja karttoivat häntä ja kohtelivat häntä hylkiönä. Niinpä Joosef epäröi tunnustaa avoimesti uskovansa Jeesukseen. Jos hän tunnustaisi sen, hän menettäisi asemansa ja toisten kunnioituksen.

Joosef ei ollut ainoa, joka oli tällaisessa vaikeassa tilanteessa. Johanneksen 12:42:n mukaan ”monet hallitusmiehistäkin todella uskoivat häneen [Jeesukseen], mutta fariseusten takia he eivät tunnustaneet häntä, jottei heitä olisi erotettu synagogasta”. Yksi heistä oli Nikodemos, joka myös oli sanhedrinin jäsen (Joh. 3:1–10; 7:50–52).

Joosef kyllä oli opetuslapsi, mutta hän ei rohjennut sanoa sitä avoimesti. Ongelma oli vakava, sillä Jeesus sanoi: ”Jokaiseen, joka tunnustaa yhteyden minuun ihmisten edessä, siihen minäkin tunnustan yhteyden Isäni edessä, joka on taivaissa, mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.” (Matt. 10:32, 33.) Joosef ei varsinaisesti kieltänyt Jeesusta, mutta hänellä ei toisaalta ollut rohkeutta myöskään tunnustaa häntä. Onko sinulla?

Joosefin eduksi Raamatussa kerrotaan, että hän ei ollut mukana sanhedrinin juonessa, joka oli punottu Jeesusta vastaan (Luuk. 23:51). Jotkut arvelevat, ettei Joosef  ollut läsnä Jeesuksen oikeudenkäynnissä. Oli miten oli, Joosefilla oli varmasti surkea olo, kun hän ajatteli, miten järkyttävällä tavalla oikeutta vääristeltiin, eikä hän voinut asialle mitään.

Jeesuksen kuolemaan mennessä Joosef oli ilmeisesti voittanut pelkonsa ja päättänyt liittyä Jeesuksen seuraajiin. Tätä päätelmää tukee se, mitä sanotaan Markuksen 15:43:ssa: ”Hän rohkaisi mielensä, meni sisään Pilatuksen eteen ja pyysi Jeesuksen ruumista.”

Joosef oli luultavasti läsnä, kun Jeesus kuoli. Joka tapauksessa hän tiesi Jeesuksen kuolemasta ennen Pilatusta. Niinpä kun Joosef pyysi Jeesuksen ruumista, Pilatus ”ihmetteli, oliko hän jo kuollut” (Mark. 15:44). Jos Joosef oli todistamassa sitä, millaista tuskaa Jeesus koki kidutuspaalussa, tämä hirvittävä näky sai kenties hänet tutkimaan omaatuntoaan ja vihdoin viimein päättämään, että hänen täytyy asettua totuuden puolelle. Yhtä kaikki Joosef ryhtyi nyt toimeen. Hän ei enää salaillut sitä, että hän oli Jeesuksen opetuslapsi.

Juutalainen laki vaati hautaamaan kuolemaan tuomittujen ruumiit ennen auringonlaskua (5. Moos. 21:22, 23). Roomalaiset taas jättivät teloitettujen rikollisten ruumiit paaluun mätänemään tai heittivät ne yhteishautaan. Joosef ei voinut ajatellakaan, että Jeesuksen ruumista kohdeltaisiin siten. Joosefilla oli teloituspaikan  lähellä kallioon hakattu uusi hauta. Hautaa ei ollut vielä koskaan käytetty, mikä kertoo siitä, että Joosef oli hiljattain muuttanut Arimatiasta * Jerusalemiin ja että hän ajatteli käyttää tätä paikkaa sukuhautana. (Luuk. 23:53; Joh. 19:41.) Joosef osoitti suurta ystävällisyyttä haudatessaan Jeesuksen omaan tulevaan hautaansa. Näin täyttyi ennustus, jonka mukaan Messias saisi hautapaikan ”rikkaan luokan luota” (Jes. 53:5, 8, 9).

Kaikki neljä evankeliumia kertovat, että sen jälkeen kun Jeesuksen ruumis oli otettu pois paalusta, Joosef kääri sen hienoon pellavaan ja pani sen omaan hautaansa (Matt. 27:59–61; Mark. 15:46, 47; Luuk. 23:53, 55; Joh. 19:38–40). Ainoa henkilö, jonka mainitaan auttaneen Joosefia, oli Nikodemos. Hän toi tuoksuyrttejä ruumiin käsittelemistä varten. Kun otetaan huomioon näiden miesten asema, he eivät luultavasti itse siirtäneet Jeesuksen ruumista hautaan. On todennäköisempää, että palvelijat kantoivat ja hautasivat ruumiin heidän puolestaan. Olipa asia niin tai näin, Joosefin ja Nikodemoksen tehtävä ei ollut vähäpätöinen. Ne, jotka koskivat ruumiiseen, olivat palvontamenojen kannalta epäpuhtaita seitsemän päivää, ja kaikki, mihin he koskettivat, tuli epäpuhtaaksi (4. Moos. 19:11; Hagg. 2:13). Epäpuhtaan tilansa vuoksi he joutuivat olemaan koko pesah-viikon erillään muista ja jäämään pois kaikista pesahin viettoon liittyvistä juhlista ja seremonioista (4. Moos. 9:6). Joosef huolehti Jeesuksen hautaamisesta silläkin uhalla, että muut sanhedrinin jäsenet halveksisivat häntä. Tässä vaiheessa hän oli valmis kantamaan seuraukset siitä, että hän järjesti Jeesukselle kunniallisen hautauksen ja tunnustautui avoimesti hänen opetuslapsekseen.

Jeesuksen hautaamista koskevien evankeliumikertomusten jälkeen arimatialaista Joosefia ei mainita enää Raamatussa. Mitä hänelle sen jälkeen tapahtui? Emme tiedä. Edellä kerrotun perusteella on kuitenkin hyvin todennäköistä, että hän ilmaisi avoimesti olevansa kristitty. Koetuksen hetkellä hänen uskonsa ja rohkeutensa eivät suinkaan heikentyneet vaan kasvoivat. Se oli hyvä merkki.

Tämä kertomus nostaa esille kysymyksen, jota meidän kaikkien on hyvä pohtia: onko asema, ura, omaisuus, perhesiteet, oma vapauteni tai jokin muu asia minulle tärkeämpi kuin suhteeni Jehovaan?