Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Luota johtajaamme, Kristukseen

Luota johtajaamme, Kristukseen

”Yksi on teidän Johtajanne, Kristus.” (MATT. 23:10)

LAULUT: 16, 14

1, 2. Millaisten haasteiden edessä Joosua oli Mooseksen kuoleman jälkeen?

JOOSUAN korvissa kaikuivat seuraavat Jehovan sanat: ”Palvelijani Mooses on kuollut; nouse siis nyt, mene tämän Jordanin yli, sinä ja kaikki tämä kansa, siihen maahan, jonka minä annan heille.” (Joos. 1:1, 2.) Tämä oli varmasti valtava muutos Joosualle, joka oli ollut Mooseksen apulainen lähes 40 vuotta.

2 Mooses oli johtanut Israelia kauan aikaa, ja Joosua saattoi siksi miettiä, hyväksyisikö kansa hänet uudeksi johtajakseen (5. Moos. 34:8, 10–12). Kun eräässä Raamatun selitysteoksessa käsitellään Joosuan 1:1, 2:ta, siinä todetaan: ”Kansanjohtajan vaihtuminen on muinaisuudesta tähän päivään saakka ollut valtion turvallisuuden kannalta erittäin epävakaata aikaa.”

3, 4. Mistä tiedämme, ettei Joosuan luottamus Jumalaan ollut turhaa, ja mitä saatamme miettiä?

3 Joosua oli epäilemättä huolissaan, mutta hän luotti Jehovaan ja ryhtyi pian päättäväisiin toimiin (Joos. 1:9–11). Hänen luottamuksensa ei ollut turhaa. Kuten Raamattu kertoo, Jehova ohjasi Joosuaa ja Israelin kansaa enkeliedustajan välityksellä. On johdonmukaista ajatella, että tämä enkeli oli Sana, Jumalan ainosyntyinen Poika. (2. Moos. 23:20–23; Joh. 1:1.)

4 Jehovan avulla israelilaiset sopeutuivat hyvin siihen, että Joosuasta tuli Mooseksen sijaan heidän johtajansa. Mekin elämme merkittävien muutosten aikaa, ja Jumalan järjestö menee kovaa vauhtia eteenpäin. Saatamme miettiä, onko meillä hyvät syyt luottaa Jeesukseen, joka on asetettu johtajaksemme. (Lue Matteuksen 23:10.) Katsotaanpa, miten Jehova järjesti kansalleen luotettavia johtajia menneinä muutosten aikoina.

JUMALAN KANSA JOHDATETAAN KANAANIN MAAHAN

5. Mitä epätavallista Joosua koki lähellä Jerikoa? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

5 Pian sen jälkeen kun israelilaiset olivat ylittäneet Jordanin, Joosua koki jotain hyvin epätavallista. Jerikoa lähestyessään hän tapasi miehen, jolla oli miekka kädessään. Joosua ei tiennyt, kuka mies oli, ja kysyi: ”Oletko meidän vai vastustajiemme puolella?” Joosuan yllätykseksi mies sanoi, että hän oli ”Jehovan armeijan päällikkö”, joka oli valmiina puolustamaan Jehovan kansaa. (Lue Joosuan 5:13–15, alav.) Vaikka aiemmin Joosuan kirjassa kerrotaan Jehovan puhuneen Joosualle, Jehova epäilemättä puhui enkeliedustajansa välityksellä, kuten hän oli tehnyt usein menneinä aikoinakin (2. Moos. 3:2–4; Joos. 4:1, 15; 5:2, 9; Apt. 7:38; Gal. 3:19).

6–8. a) Miksi jotkin Jehovan ohjeet saattoivat vaikuttaa oudoilta? b) Miksi voidaan sanoa, että ohjeet olivat viisaita ja tulivat oikeaan aikaan? (Ks. myös alaviite.)

6 Joosua sai enkeliltä selvät ohjeet siitä, miten valloittaa Jerikon kaupunki. Aluksi jotkin näistä ohjeista eivät välttämättä vaikuttaneet strategisesti järkeviltä. Jehova esimerkiksi käski, että kaikki miehet piti ympärileikata, mikä merkitsisi sitä, etteivät he olisi taistelukunnossa moneen päivään. Oliko nyt tosiaan oikea hetki miesten ympärileikkaamiseen? (1. Moos. 34:24, 25; Joos. 5:2, 8.)

7 Puolustuskyvyttömät israelilaissotilaat todennäköisesti miettivät, miten he pystyisivät suojelemaan perheitään, jos vihollissotilaat hyökkäisivät leiriin. Mutta yllättäen he saivat kuulla, että Jeriko ”oli tiukasti suljettu Israelin poikien takia”, koska jerikolaiset olivat peloissaan (Joos. 6:1). Tämä odottamaton käänne varmasti vahvisti israelilaisten luottamusta Jumalan ohjaukseen.

8 Lisäksi enkeli sanoi Joosualle, että israelilaiset eivät saaneet hyökätä Jerikoon, vaan heidän piti marssia kaupungin ympäri kerran päivässä kuuden päivän ajan ja seitsemäntenä päivänä seitsemän kertaa. Jotkut sotilaat ehkä ajattelivat, että tällainen oli ajan ja voimien tuhlausta. Mutta Jehova, israelilaisten näkymätön johtaja, oli täysin tilanteen tasalla. Hänen ohjeidensa noudattaminen vahvisti israelilaisten uskoa ja säästi heidät suoralta taistelulta Jerikon voimakkaita sotilaita vastaan. (Joos. 6:2–5; Hepr. 11:30.) *

9. Miksi meidän tulisi noudattaa Jehovan järjestön ohjeita? Kerro esimerkki.

9 Mitä voimme oppia tästä kertomuksesta? Emme ehkä aina täysin ymmärrä, miksi järjestömme muuttaa joitakin toimintatapojaan. Olemme esimerkiksi saattaneet epäillä, onko sähköisten laitteiden käyttö henkilökohtaisessa tutkimisessa, kenttäpalveluksessa ja kokouksissa hyvä idea. Nykyään todennäköisesti ymmärrämme, miksi meidän kannattaa käyttää niitä mahdollisuuksiemme mukaan. Kun näemme hyvät tulokset, joita tällaiset muutokset saavat aikaan, uskomme kasvaa ja yhteenkuuluvuutemme voimistuu.

KRISTUS JOHTAA VARHAISKRISTILLISTÄ SEURAKUNTAA

10. Kenen ohjauksessa Jerusalemissa järjestettiin tärkeä hallintoelimen kokous?

10 Noin 13 vuotta Corneliuksen kääntymyksen jälkeen jotkut juutalaiskristityt pitivät ympärileikkausta edelleen välttämättömänä (Apt. 15:1, 2). Kun ympärileikkauskysymys aiheutti kiistaa Antiokiassa, Paavali lähetettiin tiedustelemaan asiaa Jerusalemissa toimivalta hallintoelimeltä. Mutta keneltä ajatus oli lähtöisin? Paavali selitti: ”Menin sinne ylös ilmestyksen johdosta.” Selvästikin Kristus ohjasi asioita niin, että kiistaa aiheuttanut kysymys tuotiin hallintoelimen ratkaistavaksi. (Gal. 2:1–3.)

Kristuksen johto oli ilmeistä ensimmäisellä vuosisadalla. (Ks. kpl:t 10–11.)

11. a) Mikä näkemys joillakin juutalaiskristityillä oli edelleen ympärileikkauksesta? b) Miten Paavalin halukkuus tukea Jerusalemin vanhimpia joutui koetukselle? (Ks. myös alaviite.)

11 Kristuksen ohjauksessa hallintoelin teki selväksi, että ei-juutalaisia kristittyjä ei tarvinnut ympärileikata (Apt. 15:19, 20). Vuosia tämän päätöksen jälkeen monet juutalaiskristityt kuitenkin edelleen ympärileikkauttivat poikansa. Kun Jerusalemin vanhimmat kuulivat huhuttavan, että Paavali ei noudattanut Mooseksen lakia, he antoivat hänelle yllättäviä ohjeita. * (Apt. 21:20–26.) He käskivät Paavalia menemään temppeliin neljä miestä mukanaan ja puhdistautumaan palvontamenojen mukaisesti, jotta ihmiset näkisivät, että hän ”piti itsekin Lain”. Paavali olisi voinut kyseenalaistaa heidän ohjeensa ja sanoa, että ongelma johtui juutalaiskristityistä, jotka eivät olleet täysin oivaltaneet ympärileikkausasiaa. Hän kuitenkin tiesi, että Jerusalemin vanhimmat halusivat vahvistaa kristittyjen yksimielisyyttä, joten hän tuki heitä ja mukautui nöyrästi heidän ohjeisiinsa. Saatamme silti ihmetellä, miksi Jeesus salli ympärileikkauskysymyksen aiheuttaa vaikeuksia niin pitkään, vaikka hänen kuolemansa oli lakkauttanut Mooseksen lain (Kol. 2:13, 14).

12. Mikä saattoi olla syynä siihen, että Kristus antoi ajan kulua ennen kuin ympärileikkauskysymys ratkaistiin lopullisesti?

12 Uuden näkemyksen omaksuminen ei aina tapahdu hetkessä. Juutalaiskristityt tarvitsivat aikaa oman ajattelutapansa muuttamiseen. (Joh. 16:12.) Joidenkin oli vaikea hyväksyä sitä, että ympärileikkaus ei enää ollut merkki erikoissuhteesta Jumalaan (1. Moos. 17:9–12). Toiset pelkäsivät vainoa eivätkä siksi halunneet erottua muiden joukosta juutalaisessa yhteisössä (Gal. 6:12). Ajan myötä Kristus antoi kuitenkin lisää ohjausta Paavalin kirjeiden välityksellä (Room. 2:28, 29; Gal. 3:23–25).

KRISTUS JOHTAA EDELLEEN SEURAKUNTAA

13. Mikä auttaa meitä arvostamaan tapaa, jolla Kristus johtaa Jumalan kansaa nykyään?

13 Jos emme täysin ymmärrä syitä joihinkin järjestössämme tapahtuviin muutoksiin, meidän on hyvä miettiä, miten Kristus johti Jumalan kansaa menneisyydessä. Niin Joosuan päivinä kuin ensimmäisellä vuosisadallakin Kristus antoi aina Jumalan palvelijoille viisaita ohjeita, jotka suojelivat heitä ryhmänä, vahvistivat heidän uskoaan ja auttoivat heitä säilyttämään yksimielisyyden. (Hepr. 13:8.)

14–16. Miten ”uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjalta” saatavat ohjeet kertovat siitä, että Kristus on kiinnostunut hengellisestä hyvinvoinnistamme?

14 ”Uskollinen ja ymmärtäväinen orja” antaa meille tarpeellisia ohjeita juuri oikeaan aikaan, mikä todistaa, että Jeesus on erittäin kiinnostunut hengellisestä hyvinvoinnistamme (Matt. 24:45). Neljän lapsen isä Marc sanoo: ”Saatana yrittää heikentää seurakuntia hyökkäämällä perheitä vastaan. Nyt kun meitä kannustetaan pitämään perheen palvontailta joka viikko, viesti on selvä kaikille perheenpäille: suojelkaa perhettänne!”

15 Kun näemme Kristuksen ohjaavan Jumalan kansaa, ymmärrämme, että hän haluaa auttaa meitä pitämään uskomme vahvana. Vanhin nimeltä Patrick toteaa: ”Aluksi joidenkin mielestä oli lannistavaa kokoontua viikonloppuisin kenttäpalvelukseen pieninä ryhminä. Tässä järjestelyssä näkyy kuitenkin selvästi yksi Jeesuksen tärkeimmistä ominaisuuksista – hänen kiinnostuksensa heikossa asemassa olevia kohtaan. Ujommat tai vähemmän aktiiviset veljet ja sisaret tuntevat nyt olevansa arvostetumpia ja hyödyllisempiä, minkä ansiosta he ovat kasvaneet hengellisesti.”

16 Sen lisäksi että Kristus huolehtii hengellisistä tarpeistamme, hän auttaa meitä keskittymään kaikkein tärkeimpään työhön, jota maan päällä nykyään tehdään. (Lue Markuksen 13:10.) André, joka nimitettiin hiljattain vanhimmaksi, on aina ollut herkkä ottamaan vastaan Jehovan järjestöltä tulevia uusia ohjeita. Hän sanoo: ”Se että haaratoimistoissa palvelevien määrää on vähennetty, muistuttaa meitä siitä, että elämme kiireistä aikaa ja että meidän täytyy keskittää voimamme saarnaamistyöhön.”

TUE USKOLLISESTI KRISTUKSEN JOHTOA

17, 18. Miksi meidän on hyvä miettiä viimeaikaisten muutosten hyötyjä?

17 Hallitseva kuninkaamme Jeesus Kristus ohjaa meitä aktiivisesti ja antaa ohjeita tulevaisuutta silmällä pitäen. Mieti, millaista iloa ja hyötyä viimeaikaisista muutoksista on ollut. Voisitte perheen palvontaillassa keskustella siitä, miten olette hyötyneet kokouksia tai kenttäpalvelusta koskevista muutoksista.

Autatko perhettäsi ja muita pysymään Jehovan järjestön tahdissa? (Ks. kpl:t 17–18.)

18 Jos ymmärrämme, että Jehovan järjestöltä saatavat ohjeet palvelevat aina hyvää tarkoitusta ja että niistä on meille hyötyä, noudatamme niitä todennäköisesti mielellämme. Esimerkiksi painettujen julkaisujen määrän vähentäminen säästää rahaa ja nykytekniikan hyödyntäminen edistää valtakunnan työtä ympäri maailmaa. Kun pidämme tämän mielessä, voimme ehkä mahdollisuuksiemme mukaan käyttää sähköisiä julkaisuja ja mediaa entistä enemmän. Näin tuemme Kristusta, joka haluaa, että järjestön varoja käytetään viisaasti.

19. Miksi meidän tulee tukea Kristuksen johtoa?

19 Kun tuemme uskollisesti Kristuksen johtoa, lujitamme toisten uskoa ja vahvistamme yhteenkuuluvuuden tunnetta. André sanoo maailmanlaajuisen Betel-perheen koon supistamisesta seuraavasti: ”Se miten hienosti entiset beteliläiset ovat suhtautuneet muutoksiin, herättää minussa luottamusta ja arvostusta. He pysyvät Jehovan vaunujen tahdissa, koska he pyrkivät saamaan iloa mistä tahansa tehtävästä, joka heille annetaan.”

PIDÄ USKOSI LUJANA JA LUOTA JOHTAJAAMME

20, 21. a) Miksi voimme luottaa johtajaamme Kristukseen? b) Mikä kysymys on seuraavan artikkelin aiheena?

20 Pian johtajamme Jeesus Kristus ”täydentää voittonsa” ja saa aikaan ”pelkoa herättäviä asioita” (Ilm. 6:2; Ps. 45:4). Jo nyt hän valmentaa Jumalan palvelijoita uutta maailmaa varten, jossa me kaikki osallistumme valtavaan opetus- ja rakennustyöhön ylösnousemuksen aikana.

21 Voideltu kuninkaamme johdattaa meidät uuteen maailmaan, kunhan vain luotamme ehdottomasti häneen muuttuvissa olosuhteissa. (Lue psalmi 46:1–3.) Muutokset voivat joskus olla meille vaikeita, varsinkin jos ne tulevat yllätyksenä. Miten voimme tällaisissa tilanteissa säilyttää sisäisen rauhan ja täyden luottamuksen Jehovaan? Tämä kysymys on seuraavan artikkelin aiheena.

^ kpl 8 Arkeologit ovat löytäneet Jerikon raunioista suuria viljavarastoja. Tämä osoittaa, että piiritysaika oli lyhyt eikä kaupungin ruokavarastoja ollut käytetty loppuun. Israelilaiset eivät saaneet ryöstää Jerikoa, mutta tuolloin oli hyvä aika aloittaa maan valloitus, koska sadonkorjuu oli käynnissä ja pelloilla oli runsaasti ruokaa. (Joos. 5:10–12.)

^ kpl 11 Ks. Vartiotorni 15.3.2003 s. 24, tekstiruutu ”Paavali kohtaa nöyrästi koetuksen”.