Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Puhu totta

Puhu totta

”Puhukaa totuudenmukaisesti toisillenne.” (SAK. 8:16)

LAULUT: 56, 124

1, 2. Mikä keksintö on vaikuttanut äärimmäisen tuhoisasti koko ihmiskuntaan, ja kuka on tämän keksinnön isä?

PUHELIN, sähkölamppu, auto ja jääkaappi ovat joitakin keksintöjä, jotka ovat helpottaneet ihmisten jokapäiväistä elämää. Jotkin keksinnöt, kuten ruuti, maamiinat, tupakka ja atomipommi, ovat puolestaan tehneet elämästä vaarallisempaa. Näitä kaikkia edelsi kuitenkin eräs keksintö, jolla on ollut ihmiskuntaan äärimmäisen tuhoisa vaikutus. Mikä se on? Valhe! Kun joku valehtelee, hän sanoo tietoisesti jotakin, mikä ei pidä paikkaansa, ja pyrkii siten johtamaan jonkun toisen harhaan. Entä kuka esitti ensimmäisen valheen? Kuten Jeesus Kristus sanoi, Saatana on ”valheen isä”. (Lue Johanneksen 8:44.) Milloin Saatana valehteli ensimmäisen kerran?

2 Se tapahtui tuhansia vuosia sitten Eedenin puutarhassa. Ensimmäiset ihmiset, Aadam ja Eeva, nauttivat elämästä paratiisissa, jonka heidän Luojansa oli antanut heille kodiksi. Sitten Saatana tuli mukaan kuvaan. Jumala oli sanonut ihmisille, että jos he söisivät ”hyvän ja pahan tiedon puusta”, he kuolisivat. Vaikka Saatana tiesi tämän, hän sanoi Eevalle käärmeen välityksellä: ”Ette suinkaan kuole.” Se oli kaikkien aikojen ensimmäinen valhe. Saatana sanoi vielä: ”Jumala tietää, että juuri sinä päivänä, jona te syötte siitä, teidän silmänne todella avautuvat ja te tulette varmasti olemaan niin kuin Jumala, niin että tiedätte hyvän ja pahan.” (1. Moos. 2:15–17; 3:1–5.)

3. Miksi voidaan sanoa, että Saatanan valhe oli pahantahtoinen, ja mitä tästä valheesta on seurannut?

3 Saatanan valhe oli pahantahtoinen, koska hän tiesi varsin hyvin, että jos Eeva uskoisi häntä ja söisi hedelmää, Eeva kuolisi. Juuri näin kävi. Eeva ja myöhemmin myös Aadam olivat tottelemattomia Jumalalle, ja lopulta he kuolivat. (1. Moos. 3:6; 5:5.) Aadamin synnin seurauksena ”kuolema levisi kaikkiin ihmisiin”. Niinpä ”kuolema hallitsi kuninkaana – – niitäkin jotka eivät olleet tehneet syntiä samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam”. (Room. 5:12, 14.) Toisin kuin Jumala alun perin tarkoitti, emme nykyään ole täydellisiä emmekä elä ikuisesti. Sen sijaan ”vuosiemme päivät ovat itsessään seitsemänkymmentä vuotta, ja jos niitä erikoisen voiman vuoksi on kahdeksankymmentä vuotta, niiden paino on kuitenkin vaivassa ja vahingollisessa” (Ps. 90:10). Saatanan valheesta on ollut traagiset seuraukset.

4. a) Mihin kysymyksiin haluamme saada vastaukset? b) Vain kuka voi psalmin 15:1, 2 mukaan olla Jehovan ystävä?

4 Jeesus sanoi Saatanasta: ”Hän [ei] pysynyt lujana totuudessa, koska hänessä ei totuutta ole.” Saatana ei ole muuttunut, vaan hän edelleen ”eksyttää koko asuttua maata” valheillaan (Ilm. 12:9). Emme halua, että hän onnistuisi eksyttämään meidät. Siksi tarkastelemme seuraavia kysymyksiä: Miten Saatana eksyttää ihmisiä? Miksi ihmiset valehtelevat? Miten voimme aina ”puhua totuutta” ja säilyttää Jehovan ystävyyden toisin kuin Aadam ja Eeva? (Lue psalmi 15:1, 2.)

MITEN SAATANA EKSYTTÄÄ IHMISIÄ?

5. Miten Saatana johtaa nykyään ihmisiä harhaan?

5 Voimme välttää joutumasta Saatanan uhreiksi, ”sillä me emme ole tietämättömiä hänen suunnitelmistaan”, kuten apostoli Paavali sanoi (2. Kor. 2:11). Tiedämme, että koko maailma – väärä uskonto, turmeltuneet hallintojärjestelmät ja ahne kauppamaailma – on Saatanan vallassa (1. Joh. 5:19). Ei mikään ihme, että Saatana saa vaikutusvaltaiset ihmiset puhumaan valhetta (1. Tim. 4:1, 2). Esimerkiksi jotkut suurliikemiehet kauppaavat vaarallisia tuotteita harhaanjohtavien mainosten välityksellä, jotta he pääsisivät käsiksi ihmisten rahoihin.

6, 7. a) Miksi uskonnollisten johtajien esittämät valheet ovat erityisen vaarallisia? b) Mitä valheita olet kuullut uskonnollisten johtajien suusta?

6 Uskonnollisten johtajien esittämät valheet ovat erityisen vaarallisia. Jos ihminen uskoo heidän vääriä opetuksiaan ja toimii tavalla, jonka Jumala tuomitsee, hän voi menettää ikuisen elämän mahdollisuuden. (Hoos. 4:9.) Jeesus tiesi, että hänen aikansa uskonnolliset johtajat pettivät ihmisiä. Hän sanoi heille vasten kasvoja: ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, ulkokullatut, koska te kuljette meret ja mantereet ristiin rastiin tehdäksenne yhden käännynnäisen, ja kun hänestä se tulee, te teette hänet Gehennan [ikuisen tuhon] alaiseksi kaksin verroin enemmän kuin itsenne!” (Matt. 23:15.) Jeesus tuomitsi nämä uskonnolliset johtajat kovin sanoin. He olivat samanlaisia kuin isänsä Saatana, joka on ”tappaja” (Joh. 8:44).

7 Nykyään on paljon erilaisia uskonnollisia johtajia, kuten pappeja, pastoreita ja rabbeja. Entisajan kirjanoppineiden ja fariseusten tavoin he ovat ”tukahduttaneet [Jumalan sanan] totuuden” ja ”vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen” (Room. 1:18, 25). He opettavat valheellisesti esimerkiksi, että kerran pelastettu on aina pelastettu, ihmisellä on kuolematon sielu, ihminen syntyy kuoleman jälkeen uudelleen toisessa ruumissa ja Jumala hyväksyy homoseksuaalisen elämäntavan ja samaa sukupuolta olevien avioliitot.

8. Minkä valheen poliittiset johtajat pian esittävät, ja miten meidän pitäisi suhtautua siihen?

8 Myös poliitikot ovat valheillaan johtaneet ihmisiä harhaan. Yksi suurimmista valheista kuullaan pian, kun poliittiset johtajat julistavat, että he ovat saaneet aikaan ”rauhan ja turvallisuuden”. Mutta ”silloin äkillinen tuho samassa kohtaa heidät”. He pyrkivät vain vähättelemään maailman epävakaata tilannetta. Emme saa antaa heidän pettää itseämme. Mehän ”tiedämme varsin hyvin, että Jehovan päivä tulee juuri niin kuin varas yöllä”. (1. Tess. 5:1–4.)

MIKSI IHMISET VALEHTELEVAT?

9, 10. a) Miksi ihmiset valehtelevat ja millaisin seurauksin? b) Mitä meidän tulee muistaa Jehovasta?

9 Kun jokin uusi keksintö kasvattaa suosiotaan, voidaan aloittaa massatuotanto. Tämä on pitänyt paikkansa myös valheesta. Valheiden levittämisestä on tullut nyky-yhteiskunnassa tavanomaista, eivätkä vaikutusvaltaiset ihmiset ole ainoita, jotka pettävät toisia. National Geographic -lehden artikkelissa ”Miksi valehtelemme?” sanotaan, että ”valehtelun on todettu olevan ihmisiin syvälle juurtunut ominaisuus”. Ihmiset turvautuvat valehteluun usein suojellakseen itseään tai edistääkseen omaa etuaan. He pyrkivät peittelemään virheitään ja rikkomuksiaan tai saamaan rahallista tai muuta hyötyä. Artikkelissa todetaan, että ”kerromme pieniä ja isompiakin valheita hyvin helposti tuntemattomille, työkavereille, perheenjäsenille ja rakastetuille”.

10 Mitä valehtelemisesta seuraa? Luottamus toisiin menee, ja ihmissuhteet voivat kariutua. Esimerkiksi vaimo saattaa pettää uskollista aviomiestään ja valehdella hänelle salatakseen moraalittoman suhteensa. Tai mies voi kohdella vaimoaan ja lapsiaan väkivaltaisesti kodin seinien sisäpuolella mutta teeskennellä toisten edessä olevansa mallikelpoinen perheenisä. Ajattele, miten paljon surua tällaisesta koituu. Meidän tulee kuitenkin muistaa, että petolliset ihmiset eivät pysty salaamaan mitään Jehovalta, sillä ”kaikki on alastonta ja täysin paljastettua hänen silmilleen” (Hepr. 4:13).

11. Mitä Ananiaan ja Safiran esimerkki opettaa meille? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

11 Raamatussa kerrotaan, miten Saatana sai erään ensimmäisellä vuosisadalla eläneen kristityn pariskunnan, Ananiaan ja Safiran, valehtelemaan Jumalalle. He juonittelivat keskenään voidakseen pettää apostoleja. Ananias ja Safira myivät omaisuuttaan ja antoivat osan rahoista apostoleille. He halusivat kuitenkin tehdä seurakuntaan vaikutuksen ja sanoivat siksi apostoleille, että he olivat antaneet kaikki myynnistä saadut rahat. Mutta Jehova näki, mitä he olivat tehneet, ja hän rankaisi heitä. (Apt. 5:1–10.)

12. Mitä katumattomille, pahantahtoisille valehtelijoille tapahtuu ja miksi?

12 Mitä mieltä Jehova on valehtelemisesta? Saatana ja kaikki katumattomat, pahantahtoiset valehtelijat joutuvat ”tulijärveen”, mikä merkitsee heille ikuista tuhoa (Ilm. 20:10; 21:8; Ps. 5:6). Miksi tällainen tuomio? Jehova suhtautuu valehtelijoihin samalla tavalla kuin muihinkin, joiden tavat ovat hänen silmissään iljettäviä (Ilm. 22:15).

13. Mitä tiedämme Jehovasta, ja mihin se kannustaa meitä?

13 Tiedämme, että Jehova ”[ei] ole ihminen, niin että hän valehtelisi”. Itse asiassa hänen ”on mahdotonta valehdella”. (4. Moos. 23:19; Hepr. 6:18.) ”Jehova totisesti vihaa – – valheellista kieltä” (Sananl. 6:16, 17). Jos haluamme miellyttää häntä, meidän täytyy noudattaa hänen normejaan. Niinpä emme ”valehtele toisillemme” (Kol. 3:9).

JEHOVAN PALVELIJAT OVAT ERILAISIA

14. a) Miten eroamme väärien uskontojen jäsenistä? b) Selitä Luukkaan 6:45:ssä oleva periaate.

14 Miten Jehovan palvelijat eroavat väärien uskontojen jäsenistä? Me ”puhumme totuudenmukaisesti”. (Lue Sakarjan 8:16, 17.) Paavali totesi: ”Me suosittelemme itseämme Jumalan palvelijoina – – totuuden mukaisessa puheessa.” (2. Kor. 6:4, 7.) Jeesus sanoi ihmisestä: ”Sydämen kyllyydestä hänen suunsa puhuu.” (Luuk. 6:45.) Sydämeltään rehellinen ihminen puhuu siis aina totta, niin isoissa kuin pienemmissäkin asioissa. Hän ei valehtele tuntemattomille, työkavereille, ystäville eikä perheenjäsenille. Seuraavassa joitakin tapoja, joilla voimme osoittaa, että pyrimme olemaan rehellisiä kaikessa.

Huomaatko jonkin ongelman tämän sisaren elämässä? (Ks. kpl:t 15–16.)

15. a) Miksi ei ole koskaan viisasta yrittää elää kaksoiselämää? b) Mikä voi auttaa nuoria vastustamaan ympäristön painetta? (Ks. alaviite.)

15 Jos olet nuori, toisten nuorten hyväksyntä voi olla sinulle tärkeää. Halu kuulua joukkoon on saanut jotkut elämään kaksoiselämää. Kun he ovat perheen tai seurakuntalaisten kanssa, he antavat itsestään viattoman vaikutelman. Mutta he ovat aivan erilaisia maailmallisten nuorten seurassa ja sosiaalisessa mediassa. He saattavat käyttää huonoa kieltä, pukeutua sopimattomasti, kuunnella ala-arvoista musiikkia, juoda runsaasti alkoholia, käyttää huumeita, seurustella salaa tai toimia jollain muulla tavalla väärin. He elävät valheessa ja pettävät vanhempiaan, seurakunnan veljiä ja sisaria ja Jumalaa. (Ps. 26:4, 5.) Jehova tietää, jos vain sanomme kunnioittavamme häntä mutta emme toimi sanojemme mukaan (Mark. 7:6). On paljon parempi noudattaa seuraavaa sananlaskua: ”Älköön sydämesi kadehtiko syntisiä, vaan ole Jehovan pelossa kaiken päivää.” (Sananl. 23:17.) *

16. Miten rehellisyys ja kokoaikaiseen palvelukseen anominen liittyvät toisiinsa?

16 Ehkä haluaisit toimia vakituisena tienraivaajana tai jossain kokoaikaisen erikoispalveluksen muodossa, kuten Betel-palveluksessa. Sinun pitää täyttää hakemus, jossa sinulta kysytään terveydentilastasi, viihdettä koskevista valinnoistasi ja moraalistasi. On tärkeää, että vastaat kaikkiin kysymyksiin täysin rehellisesti (Hepr. 13:18). Entä jos olet syyllistynyt epäpuhtaaseen tai kyseenalaiseen käytökseen, eivätkä vanhimmat ole siitä selvillä? Pyydä heiltä apua, jotta voit palvella Jehovaa puhtaalla omallatunnolla (Room. 9:1; Gal. 6:1).

17. Miten toimimme, jos vainoojamme esittävät meille kysymyksiä veljistämme?

17 Entä miten sinun tulisi toimia, jos valtakunnan työlle on maassasi asetettu rajoituksia ja sinut kutsutaan kuulusteluun, jossa sinulle esitetään kysymyksiä veljistäsi? Täytyykö sinun kertoa kaikki, mitä tiedät? Mitä Jeesus teki, kun roomalainen käskynhaltija kuulusteli häntä? Jeesus noudatti Raamatun periaatetta, jonka mukaan on ”aika pysyä hiljaa ja aika puhua”, eikä hän sanonut sanaakaan! (Saarn. 3:1, 7; Matt. 27:11–14.) Emme halua saattaa veljiämme vaaraan, joten olemme tällaisessa tilanteessa hyvin harkitsevaisia (Sananl. 10:19; 11:12).

Miten ratkaisisit, milloin pysyä hiljaa ja milloin kertoa koko totuus? (Ks. kpl:t 17–18.)

18. Mikä velvollisuus meillä on, kun vanhimmat esittävät meille kysymyksiä veljistämme?

18 Entä jos joku seurakuntaan kuuluva on tehnyt vakavaa syntiä ja sinä tiedät, mitä on tapahtunut? Vanhinten vastuulla on pitää seurakunta moraalisesti puhtaana, ja he voivat kysyä sinulta, mitä tiedät asiasta. Kyse saattaa olla hyvästä ystävästäsi tai sukulaisestasi. Mitä teet? Raamattu osoittaa, että luotettava todistaja puhuu aina totta (Sananl. 12:17; 21:28). Sinulla on siis velvollisuus kertoa vanhimmille koko totuus, ei vain osaa siitä. Sinun ei pidä myöskään vääristellä totuutta. Vanhimmilla on oikeus tietää tosiasiat, jotta he voisivat parhaiten auttaa väärintekijää korjaamaan suhteensa Jehovaan. (Jaak. 5:14, 15.)

19. Mitä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa?

19 Psalmista Daavid sanoi rukouksessa Jehovalle: ”Sisimmässä olevaan totuudellisuuteen sinä olet mieltynyt.” (Ps. 51:6.) Daavid tiesi, että totuudellisuus kumpuaa ihmisen sisimmästä. Aidot kristityt puhuvat aina ”totuudenmukaisesti toisilleen”. Olemme erilaisia kuin väärien uskontojen jäsenet myös eräällä toisella tavalla: opetamme ihmisille Jumalan sanan totuutta. Miten teemme sen? Keskitymme siihen seuraavassa kirjoituksessa.

^ kpl 15 Ks. kirjan Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia 2. osan luku 15 ”Miten voin vastustaa ympäristön painetta?” ja luku 16 ”Kaksoiselämää – tarvitseeko kenenkään tietää?