Rauhansopimukseen sisältyi myös uuden järjestön, Kansainliiton, perustaminen. Sen tavoite oli ”edistää kansainvälistä yhteistoimintaa ja saada aikaan maailmanlaajuinen rauha ja turvallisuus”. Monet kristikunnan uskonnot tukivat Kansainliittoa. Amerikan Kristuksen kirkkojen liittoneuvosto julisti, että se oli ”Jumalan valtakunnan poliittinen ilmaus maan päällä”. Liittoneuvosto osoitti tukensa Kansainliitolle lähettämällä edustajia Pariisin rauhankonferenssiin. Yksi edustajista sanoi, että konferenssi ”aloitti uuden aikakauden maailmanhistoriassa”.

Uusi aika oli tosiaan alkamassa, mutta se ei johtunut rauhankonferenssista. Vuonna 1919 saarnaamistyössä alkoi uusi aikakausi, kun Jehova antoi palvelijoilleen voimaa kertoa hyvää uutista ennennäkemättömällä tavalla. Raamatuntutkijoiden tilanteessa oli kuitenkin ensin tapahduttava merkittävä muutos.

Lauantaina 4. tammikuuta 1919 oli määrä pitää äänestys, jossa valittaisiin Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran johtokunnan jäsenet seuraavaksi vuodeksi. Tuohon aikaan Joseph F. Rutherford ja seitsemän muuta veljeä, joilla oli vastuullinen asema Jehovan järjestössä, olivat epäoikeudenmukaisesti vangittuina Atlantassa Georgiassa Yhdysvalloissa. Oli päätettävä, valittaisiinko vankilassa olevat veljet uudelleen virkailijan tehtävään vai korvattaisiinko heidät toisilla.

Vankisellissään veli Rutherford oli huolissaan järjestön tulevaisuudesta. Hän tiesi, että joidenkin veljien mielestä olisi parasta valita presidentiksi joku toinen. Sen vuoksi hän oli kirjoittanut äänestykseen osallistuville veljille kirjeen, jossa hän suositteli presidentiksi Evander J. Cowardia. Rutherford sanoi, että Coward oli ”rauhallinen”, ”ymmärtäväinen” ja ”Herralle omistautunut”. Monilla veljillä oli kuitenkin mielessään jotain muuta: he halusivat lykätä äänestystä kuudella kuukaudella. Tällä kannalla olivat myös vangittuja  veljiä puolustaneet lakimiehet. Asiasta käytiin kiivasta keskustelua.

Sitten tapahtui jotain, minkä Richard H. Barber myöhemmin sanoi tyynnyttäneen kiihtynyttä mielialaa. Yksi paikalla olleista veljistä totesi: ”En ole lakimies, mutta mitä laillisuuteen tulee, tiedän jotakin lojaalisuuden laista. Jumala vaatii lojaalisuutta. En voi kuvitella mitään tapaa, jolla voisimme ilmaista suurempaa luottamusta, kuin se, että pidämme vaalin ja valitsemme veli Rutherfordin uudelleen presidentiksi.” (Ps. 18:25.)

A. H. Macmillan, joka hänkin oli vangittuna, kertoi myöhemmin, mitä seuraavana päivänä tapahtui. Veli Rutherford koputti hänen sellinsä seinään ja sanoi: ”Ojenna kätesi.” Sitten veli Rutherford antoi hänelle sähkösanoman. Macmillan näki lyhyen viestin ja tiesi välittömästi, mitä se tarkoitti. Siinä luki: ”RUTHERFORD WISE VAN BARBER ANDERSON BULLY JA SPILL JOHTOKUNTAAN ENSIMMÄISET KOLME VIRKAILIJOIKSI TERVEISET KAIKILLE.” Se merkitsi, että kaikki johtokunnan jäsenet oli valittu uudelleen tehtäviinsä ja että Joseph Rutherford ja William Van Amburgh jatkaisivat virkailijoina. Veli Rutherford olisi edelleen presidentti.

Kun nuo kahdeksan veljeä olivat vankilassa, uskolliset raamatuntutkijat laittoivat kiertämään adressin heidän vapauttamisekseen. Nämä rohkeat veljet ja sisaret keräsivät yli 700 000 allekirjoitusta. Veli Rutherford ja muut vastuulliset veljet vapautettiin keskiviikkona 26. maaliskuuta 1919, ennen kuin adressi luovutettiin.

Veli Rutherford piti puheen niille, jotka toivottivat hänet tervetulleeksi kotiin. Siinä hän sanoi: ”Olen vakuuttunut siitä, että tämä yhteinen kokemuksemme vain valmistaa meitä vaikeampia aikoja varten. – – Te ette ole taistelleet saadaksenne veljenne pois vankilasta. Se oli pelkkä sivuseikka. – – Te olette taistelleet todistaaksenne totuudesta, ja ne, jotka ovat käyneet tätä taistelua, ovat saaneet suurenmoisen siunauksen.”

Veljien oikeudenkäyntiin liittyvät tapahtumat saattavat kertoa Jehovan ohjauksesta. 14. toukokuuta 1919 ylioikeus julisti: ”Vastaajat eivät saaneet tässä jutussa – – puolueetonta oikeudenkäyntiä, mihin heillä olisi ollut oikeus, ja siitä syystä tuomio kumotaan.” Veljet olivat saaneet tuomiot vakavista rikoksista, ja niistä olisi jäänyt merkintä rikosrekisteriin, jos heidät olisi vain armahdettu tai tuomioita olisi ainoastaan lievennetty. Mitään lisäsyytteitä ei nostettu. Sen ansiosta tuomari Rutherford pystyi edelleen puolustamaan Jehovan kansaa Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa, ja niin hän tekikin useita kertoja vapautumisensa jälkeen.

Veli Macmillan muistelee: ”Me emme voineet istua toimettomina pyörittelemässä  peukaloitamme ja odottamassa, että Herra tulee noutamaan meidät taivaaseen. Ymmärsimme, että meidän täytyi toimia ja tehdä jotain päästäksemme selville siitä, mikä Herran tahto todella oli.”

Päätoimistossa palvelevat veljet eivät kuitenkaan voineet vain palata työhön, jota he olivat tehneet vuosia. Sillä aikaa kun vastuulliset veljet olivat vankilassa, kaikki painolaatat, joita oli käytetty julkaisujen painamiseen, oli tuhottu. Se tuntui lannistavalta, ja jotkut miettivät, tehtäisiinkö saarnaamistyötä enää ollenkaan.

Oliko kukaan enää kiinnostunut valtakunnan sanomasta, jota raamatuntutkijat saarnasivat? Jotta tähän kysymykseen saataisiin vastaus, veli Rutherford päätti pitää puheen, ja ihmisiä kutsuttaisiin kuuntelemaan sitä. Veli Macmillan kertoo: ”Ellei ketään tulisi kokoukseen, me lopettaisimme.”

Vaikka veli Rutherford oli vakavasti sairas, hän piti sunnuntaina 4. toukokuuta 1919 Los Angelesissa Kaliforniassa puheen, jonka aihe oli ”Ahdistetun ihmiskunnan toivo”. Läsnäolijoita oli noin 3 500, ja satoja ihmisiä jouduttiin käännyttämään pois. Seuraavana päivänä kuulijoita oli 1 500. Veljet olivat saaneet vastauksen: ihmiset olivat kiinnostuneita totuudesta!

Se mitä veljet tekivät seuraavaksi, antoi suunnan saarnaamistyölle, jota Jehovan todistajat ovat jatkaneet aina tähän päivään asti.

Englanninkielisessä Vartiotornissa 1.8.1919 ilmoitettiin, että syyskuun alkupuolella pidettäisiin konventti Cedar Pointissa Ohiossa. ”Kaikki halusivat päästä sinne”, muisteli Clarence Beaty, nuori raamatuntutkija Missourista. Konventissa oli läsnä yli 6 000 ystävää,  paljon enemmän kuin oli odotettu. Tilaisuudesta teki vielä ikimuistoisemman se, että yli 200 uutta veljeä ja sisarta kastettiin läheisessä Eriejärvessä.

Konventin viidentenä päivänä 5. syyskuuta 1919 veli Rutherford piti esitelmän ”Puhe työtovereille”. Siinä hän ilmoitti, että alettaisiin julkaista uutta lehteä nimeltä Kultainen aika. * Lehdestä sanottiin, että ”se kertoo tärkeistä ajankohtaisista uutisista ja selittää Raamatun avulla, mistä nykyiset merkittävät tapahtumat johtuvat”.

Kaikkia raamatuntutkijoita kannustettiin käyttämään rohkeasti tätä uutta julkaisua saarnaamistyössä. Eräässä työn organisointia käsittelevässä kirjeessä sanottiin: ”Pitäköön jokainen antautunut [kastettu kristitty] mielessään, että on suuri kunnia palvella, ja tarttukoon nyt tilaisuuteen osallistua tämän valtavan todistuksen antamiseen maailmalle.” Kannustus herätti vastakaikua veljissä ja sisarissa. Joulukuuhun mennessä innokkaat valtakunnan julistajat olivat hankkineet uudelle lehdelle yli 50 000 tilaajaa.

Vuoden 1919 lopussa Jehovan kansa oli hyvin järjestäytynyt ja täynnä intoa. Lisäksi monet merkittävät viimeisiä päiviä koskevat profetiat olivat täyttyneet. Malakian 3:1–4:ssä ennustettu Jumalan kansan koetteleminen ja jalostaminen oli saatu päätökseen, Jehovan palvelijat oli vapautettu ”Suuren Babylonin” kuvaannollisesta vankeudesta ja Jeesus oli nimittänyt ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” (Ilm. 18:2, 4; Matt. 24:45). * Raamatuntutkijat olivat nyt valmiit työhön, jota Jehova halusi heidän tekevän.