Raamatuntutkijoiden käytäntöjä muutettiin yhtenäisemmiksi. Vartiotornissa alkoi ilmestyä lyhyitä selityksiä raamatunkohdista, joita tarkasteltaisiin viikoittaisessa rukous-, ylistys- ja todistuskokouksessa. Alettiin myös julkaista kalenteria, jossa nuo kohdat näkyivät. Lisäksi siinä oli joka päivälle hymni, jota voitiin laulaa, kun tutkittiin yksin tai perheenä.

Kokouksissa raamatuntutkijat esittivät ”todistuksia”, jotka saattoivat olla kokemuksia kenttätyöstä tai siitä, miten Jehova oli auttanut heitä, lauluja tai jopa rukouksia. Eva Barney, joka kävi kasteella vuonna 1923 ollessaan 15-vuotias, muisteli: ”Kun joku halusi esittää todistuksen, hänen tuli nousta seisomaan ja sanoa jotain tähän tapaan: ’Haluaisin kiittää Herraa hänen hyvyydestään minua kohtaan.’” Jotkut ystävät olivat kovin innokkaita todistamaan tällä tavalla. Sisar Barney jatkoi: ”Vanha kunnon veli Godwin kiitti Herraa vaikka mistä. Kun hänen vaimonsa huomasi, että kokousta johtava veli alkoi tulla kärsimättömäksi, hän kiskaisi miestään takinhelmasta niin että tämä istui alas.”

Kerran kuussa pidettiin erityinen rukous-, ylistys- ja todistuskokous. Sitä kuvailtiin englanninkielisessä Vartiotornissa 1. huhtikuuta 1923 seuraavasti: ”Puolet kokouksesta tulee omistaa sellaisille todistuksille, jotka liittyvät palvelukseen ja työntekijöiden rohkaisemiseen. – – Uskomme, että tämä yhtenäinen toimintatapa lähentää ystäviä toisiinsa.”

Näistä kokouksista oli paljon hyötyä Charles Martinille, joka oli 19-vuotias luokkatyöntekijä (seurakunnan julistaja) Vancouverista Kanadasta. Hän kertoi myöhemmin: ”Niissä opin ensimmäistä kertaa, mitä ovilla kuuluu sanoa. Monesti joku kertoi kokemuksen ovelta ovelle -työstä. Näin sain ajatuksia omiin esityksiini ja siihen, miten kumota erilaisia vastaväitteitä.”

Myös ”palveluspäivät” tekivät järjestöstä yhtenäisemmän. Englanninkielisessä Vartiotornissa  1. huhtikuuta 1923 ilmoitettiin: ”Koska tavoitteenamme on toimia entistä yhtenäisemmin – –, olemme päättäneet, että tiistai 1. toukokuuta 1923 tulee olemaan yleinen palveluspäivä. Tähän käyttöön varataan tästä lähtien aina kuun ensimmäinen tiistai. – – Jokaisen luokan jokaisen jäsenen tulisi osallistua työhön jollain tavoin.”

Nuoretkin raamatuntutkijat olivat työssä mukana. Hazel Burford, joka oli tuolloin vasta 16-vuotias, muisteli: ”Kiertokirjeessä oli todistamisesityksiä (samankaltaisia kuin nykyiset keskustelumallit), jotka meidän oli tarkoitus opetella ulkoa. a Olin isoisän kanssa innolla mukana kaikessa toiminnassa.” Sisar Burford kuitenkin kohtasi vastustusta odottamattomalta taholta. Hän kertoi: ”Eräs iäkäs veli oli kovasti sitä vastaan, että esitin kentällä. Jotkut eivät tuolloin ymmärtäneet, että kaikkien raamatuntutkijoiden, myös ’nuorukaisten sekä neitsyiden’, täytyy ylistää suurta Luojaamme” (Ps. 148:12, 13, vuoden 1913 väliaikainen käännös). Sisar Burford piti pintansa ja jatkoi kentällä käymistä. Myöhemmin hän pääsi Gilead-koulun 2. kurssille ja palveli lähetystyöntekijänä Panamassa. Ajan mittaan veljien asenne nuorten kenttätyötä kohtaan onneksi pehmeni.

Myös paikallisilla ja alueellisilla konventeilla oli yhdistävä vaikutus. Monissa niistä yksi päivä oli varattu kenttätyötä varten. Esimerkiksi konventissa, joka pidettiin Winnipegissä Kanadassa, oli 31. maaliskuuta niin sanottu ”Winnipegin erikoispommitus”, ja kaikkia läsnäolijoita kannustettiin osallistumaan siihen. Nämä saarnaamistyölle omistetut päivät loivat hyvää pohjaa tulevalle kasvulle. Kun Winnipegissä pidettiin toinen konventti, läsnä oli 5. elokuuta arviolta 7000 ihmistä. Se oli uusi ennätys Kanadassa.

Vuoden 1923 merkittävin konventti pidettiin 18.–26. elokuuta Los Angelesissa Kaliforniassa. Edeltävinä viikkoina sanomalehtien sivuilla oli mainoksia konventista ja  raamatuntutkijat levittivät yli 500000 jakeluilmoitusta. Mainosjulisteita kiinnitettiin myös raitiovaunuihin ja autoihin.

Lauantaina 25. elokuuta veli Rutherford piti puheen ”Lampaat ja vuohet”. Siinä hän kertoi, että lampailla tarkoitetaan ihmisiä, joilla on oikea asenne ja jotka tulevat elämään paratiisimaassa. Hän luki myös ”Varoitus”-nimisen päätöksen, jossa tuomittiin kristikunta ja kannustettiin rehellissydämisiä ihmisiä erottautumaan ”Suuresta Babylonista” (Ilm. 18:2, 4). Myöhemmin raamatuntutkijat eri puolilla maailmaa levittivät innokkaasti miljoonia kappaleita tätä päätöstä, ja sekin yhdisti heitä.

Konventin viimeisenä päivänä veli Rutherford puhui yli 30000 kuulijalle aiheesta ”Kaikki kansat marssivat Harmagedoniin, mutta miljoonat, jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan”. Koska tilaisuuteen odotettiin paljon väkeä, raamatuntutkijat olivat vuokranneet hiljattain valmistuneen Los Angeles Coliseumin. Stadionilla oli aivan uutta teknologiaa, nimittäin äänentoistojärjestelmä, ja sen avulla huolehdittiin siitä, että kaikki kuulivat ohjelman. Vielä monet muut saivat seurata ohjelmaa radion kautta.

Vuonna 1923 työ meni huomattavasti eteenpäin Afrikassa, Euroopassa, Intiassa ja Etelä-Amerikassa. Intiassa veli A. J. Joseph huolehti vaimonsa ja kuuden lapsensa lisäksi julkaisujen valmistamisesta hindiksi, tamiliksi, teluguksi ja urduksi.

Sierra Leonessa raamatuntutkijat Alfred Joseph ja Leonard Blackman kirjoittivat Brooklynissa New Yorkissa sijaitsevaan päätoimistoon ja pyysivät apua. 14. huhtikuuta 1923 heidän pyyntöönsä vastattiin. Alfred kertoi: ”Myöhään eräänä lauantai-iltana sain odottamattoman puhelun.” Jymeä ääni langan toisessa päässä kysyi: ”Oletko sinä kirjoittanut Vartiotorni-seuralle ja pyytänyt saarnaajia?” ”Kyllä olen”, Alfred vastasi. ”Sieltä lähetettiin minut.” Puhuja oli William Brown. Hän ja hänen vaimonsa Antonia olivat saapuneet samana päivänä Karibialta kahden pienen tyttärensä, Louisen ja Lucyn, kanssa. Veljet pääsivätkin pian tapaamaan heidät.

Alfred jatkoi: ”Seuraavana aamuna Leonardilla ja minulla oli meneillään viikoittainen raamatuntutkistelumme, kun ovelle  ilmestyi vaikuttava hahmo, William Brown. Hän oli niin innokas totuuden puolesta, että halusi pitää esitelmän heti seuraavana päivänä.” Alle kuukaudessa veli Brown oli levittänyt kaikki julkaisut, jotka hän oli tuonut mukanaan. Pian hän sai 5000 kirjaa lisää, mutta ei aikaakaan, kun nekin olivat menneet. Häntä ei kuitenkaan tultu tuntemaan kirjakauppiaana vaan Raamattu-Brownina, koska hän lainasi aina Raamattua puheissaan. Hän palveli innokkaasti Jehovaa monet vuodet.

Samoihin aikoihin Barmenissa Saksassa haaratoimiston tilat alkoivat käydä ahtaaksi, ja lisäksi näytti todennäköiseltä, että Ranskan armeija miehittäisi alueen. Raamatuntutkijat löysivät Magdeburgista kiinteistön, joka soveltui hyvin painotoimintaan. 19. kesäkuuta veljet olivat pakanneet painokoneet ja kaikki muut tavarat ja muuttivat uuteen Beteliin Magdeburgiin. Seuraavana päivänä siitä, kun tieto muuton valmistumisesta oli saavuttanut päätoimiston, sanomalehdissä kerrottiin, että Ranskan joukot olivat miehittäneet Barmenin. Veljet olivat hyvin kiitollisia Jehovan siunauksesta ja suojeluksesta.

Brasiliassa George Young, joka matkusti moniin paikkoihin kertomaan hyvää uutista, perusti haaratoimiston ja alkoi julkaista Vartiotornia portugaliksi. Muutaman kuukauden kuluttua hän oli levittänyt yli 7000 julkaisua. Sarah Ferguson oli erityisen hyvillään siitä, että veli Young oli tullut Brasiliaan. Hän oli nimittäin lukenut Vartiotornia vuodesta 1899 lähtien, mutta ei ollut vielä pystynyt käymään kasteella. Muutaman kuukauden päästä hänet ja hänen neljä lastaan vihdoin ja viimein kastettiin.

Kun vuosi lähestyi loppuaan, englanninkielisessä Vartiotornissa 15. joulukuuta 1923 kommentoitiin raamatuntutkijoiden yhtenäistettyjen järjestelyjen vaikutuksia seuraavasti: ”On helppo huomata, että luokat – – ovat hengellisesti hyvässä kunnossa – –. Pukeutukaamme sota-asuumme, jatkakaamme uudistetulla innolla ja päättäväisyydellä kohti seuraavaa vuotta ja iloitkaamme työstämme.”

Myös vuodesta 1924 tuli merkittävä raamatuntutkijoiden historiassa. Veljet olivat työskennelleet jo kuukausien ajan tontilla, joka sijaitsi Staten Islandilla lyhyen matkan päässä Brooklynista. Tilat saatiin valmiiksi vuoden 1924 alkupuolella. Ne yhtenäistivät järjestöämme entisestään, ja niiden ansiosta hyvää uutista voitiin viedä aivan uusilla tavoilla.