1. Kuvaile Jerusalemin tuhoa.

VUONNA 607 eaa. valtava Babylonian armeija hyökkäsi kuningas Nebukadnessar II:n johdolla Jerusalemiin. Se johti verilöylyyn, josta kerrotaan Raamatussa seuraavasti: ”[Nebukadnessar] tappoi heidän nuoria miehiään miekalla heidän pyhäkkönsä huoneessa, eikä hän tuntenut sääliä nuorta miestä eikä neitsyttä, ei vanhaa eikä raihnaista kohtaan. – – Ja hän ryhtyi polttamaan tosi Jumalan huonetta ja hajottamaan Jerusalemin muuria, ja kaikki sen asuintornit he polttivat tulella, samoin kaikki sen halutut esineet aiheuttaakseen turmion.” (2. Aik. 36:17, 19.)

2. Minkä varoituksen Jehova oli antanut, ja mitä juutalaisille tapahtuisi?

² Jerusalemin tuhon ei olisi pitänyt tulla sen asukkaille yllätyksenä. Jumalan profeetat olivat vuosien ajan varoittaneet, että jos juutalaiset jättäisivät itsepintaisesti Jumalan lain huomiotta, he joutuisivat babylonialaisten käsiin. Monet juutalaiset kuolisivat taistelussa, ja se joka välttyisi kuolemalta, joutuisi todennäköisesti viettämään lopun elämäänsä pakkosiirtolaisuudessa Babylonissa (Jer. 15:2). Millaista elämä pakkosiirtolaisuudessa oli? Onko kristillisenä aikana koettu  mitään samankaltaista kuin oli Babylonin vankeus? Jos on, niin milloin?

3. Miten Babylonin pakkosiirtolaisuus erosi Egyptin orjuudesta?

³ Profeettojen ennustukset kävivät toteen. Jeremian välityksellä Jehova neuvoi pakkosiirtolaisuuteen meneviä hyväksymään uudet olosuhteensa ja toimimaan niissä parhaalla mahdollisella tavalla. Jehova sanoi: ”Rakentakaa taloja [Babylonissa] ja asukaa niissä, ja istuttakaa puutarhoja ja syökää niiden hedelmiä. Etsikää myös sen kaupungin rauhaa, johon olen antanut teidän joutua pakkosiirtolaisuuteen, ja rukoilkaa Jehovaa sen puolesta, sillä sen rauhassa tulee olemaan rauha teillekin.” (Jer. 29:5, 7.) Ne jotka noudattivat näitä Jehovan neuvoja, elivät Babylonissa suhteellisen normaalia elämää. Babylonialaiset antoivat heille jossain määrin toimintavapautta. Pakkosiirtolaiset saivat myös liikkua maassa vapaasti. Babylon oli muinaisessa maailmassa liike-elämän keskus, ja kaivauksissa löytyneet dokumentit paljastavat, että monet juutalaiset oppivat siellä harjoittamaan liiketoimintaa ja toisista tuli taitavia käsityöläisiä. Jotkut juutalaiset jopa vaurastuivat. Pakkosiirtolaisuus Babylonissa oli aivan toisenlaista kuin Egyptin orjuus, jossa israelilaiset olivat olleet satoja vuosia aiemmin. (Lue 2. Mooseksen kirjan 2:23–25.)

4. Ketkä joutuivat kapinallisten juutalaisten lisäksi kärsimään Babylonin vankeudesta, ja miksi pakkosiirtolaiset eivät voineet täyttää kaikkia Jumalan lain vaatimuksia?

⁴ Juutalaisilla oli kaikki hyvin aineellisesti, mutta entä heidän hengelliset tarpeensa? Jehovan temppeli ja sen alttari oli tuhottu, eivätkä papit voineet toimia organisoidusti. Pakkosiirtolaisten joukossa oli uskollisia Jumalan palvelijoita, jotka eivät olisi ansainneet rangaistusta, mutta he joutuivat kärsimään muiden juutalaisten kanssa. He noudattivat silti Jumalan lakia mahdollisuuksiensa mukaan. Esimerkiksi Daniel ja hänen kolme ystäväänsä – Sadrak, Mesak ja Abednego – eivät syöneet ruokia, jotka oli kielletty juutalaisilta. Tiedämme myös, että Daniel rukoili Jumalaa säännöllisesti. (Dan. 1:8; 6:10.) Pakanahallinnon alaisuudessa uskollisten juutalaisten oli kuitenkin mahdotonta täyttää kaikkia Jumalan lain vaatimuksia.

5. Mitä Jehova oli luvannut kansalleen, ja miksi tämä lupaus oli merkittävä?

⁵ Pystyisivätkö israelilaiset enää koskaan palvomaan Jumalaa tavalla, joka olisi täysin hänen tahtonsa mukainen? Se tuntui mahdottomalta, sillä babylonialaiset eivät koskaan vapauttaneet vankejaan. Jehova Jumala kuitenkin puuttui asioihin. Hän oli luvannut vapauttaa kansansa, ja niin hän tekikin. Jumalan lupaukset eivät koskaan jää toteutumatta! (Jes. 55:11.)

6, 7. Miksi näkemystä nykyajan Babylonin vankeudesta on ollut tarpeen selventää?

⁶ Ovatko kristityt koskaan kokeneet mitään Babylonin vankeuteen verrattavaa? Vuosien ajan Vartiotornissa selitettiin, että Jumalan nykyiset palvelijat joutuivat Babylonin vankeuteen vuonna 1918 ja että heidät vapautettiin tästä vankeudesta vuonna 1919. Tulemme tästä ja seuraavasta kirjoituksesta havaitsemaan, miksi tätä näkemystä on kuitenkin ollut tarpeen korjata.

⁷ Suuri Babylon on väärän uskonnon maailmanmahti. Joutuiko Jumalan  kansa väärän uskonnon orjuuteen vuonna 1918? Voideltuja kyllä vainottiin tuohon aikaan, mutta vainon taustalla ei ollut väärä uskonto vaan pääasiassa maalliset vallanpitäjät. Itse asiassa Jumalan voidellut palvelijat alkoivat erottautua väärästä uskonnosta kymmeniä vuosia ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista. Ei siis vaikuta siltä, että Jehovan kansa olisi joutunut Suuren Babylonin vankeuteen vuonna 1918.

8. Miten aito kristillisyys turmeltui? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

⁸ Helluntaina vuonna 33 tuhannet juutalaiset ja juutalaisiksi kääntyneet voideltiin pyhällä hengellä. Näistä uusista kristityistä tuli ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansakunta, erikoisomaisuudeksi otettu kansa”. (Lue 1. Pietarin kirjeen 2:9, 10.) Niin kauan kuin apostolit olivat elossa, he huolehtivat tunnollisesti Jumalan kansan seurakunnista. Mutta erityisesti apostolien kuoleman jälkeen ”nousi miehiä, jotka puhuivat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa” (Apt. 20:30; 2. Tess. 2:6–8). Monet heistä olivat seurakunnissa vastuullisissa asemissa, kuten valvojina ja myöhemmin ”piispoina”. Alkoi muodostua pappisluokka, vaikka Jeesus oli sanonut seuraajilleen: ”Te kaikki olette veljiä.” (Matt. 23:8.) Nämä miehet ihastuivat Aristoteleen ja Platonin filosofisiin ajatuksiin ja alkoivat vähitellen opettaa niitä Jumalan sanan opetusten sijasta.

9. Miten luopiokristillisyys ja Rooman valtio alkoivat olla yhteistyössä ja millaisin seurauksin?

⁹ Vuonna 313 Rooman keisari Konstantinus myönsi luopiokristillisyydelle laillisen aseman. Siitä lähtien kirkko ja valtio alkoivat toimia käsi kädessä. Esimerkiksi Nikean kirkolliskokouksen jälkeen Konstantinus, joka oli tuossa kokouksessa läsnä, tuomitsi pappi Areioksen maanpakoon, koska tämä ei tunnustanut Jeesusta Jumalaksi. Keisari Theodosius I:n hallituskaudella (379–395) kristillisyyden turmeltuneesta muodosta, katolilaisuudesta, tehtiin Rooman valtakunnan virallinen uskonto. Historioitsijoiden mukaan Roomasta tuli 300-luvulla ”kristillinen” valtio. Totuus kuitenkin on, että luopiokristityt olivat omaksuneet pakanallisia opetuksia, joten he olivat jo tuolloin osa Suurta Babylonia. Kaikesta huolimatta pieni joukko voideltuja vehnänkaltaisia kristittyjä teki parhaansa palvellakseen Jumalaa – mutta heidät vaiennettiin. (Lue Matteuksen 13:24, 25, 37–39.) He olivat tosiaan Babylonin vankeudessa!

10. Mikä johti siihen, että jotkut vilpittömät ihmiset alkoivat kyseenalaistaa kirkon opetuksia?

¹⁰ Yleisen ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen aikana monet kykenivät lukemaan Raamattua joko kreikaksi tai latinaksi. Niinpä he pystyivät vertaamaan Jumalan sanan opetuksia kirkon oppeihin. Kun jotkut tajusivat, että kirkon opetukset olivat ristiriidassa Raamatun kanssa, he eivät voineet enää hyväksyä niitä. Tällaisten mielipiteiden esittäminen avoimesti oli kuitenkin vaarallista, ja siitä joutui jopa maksamaan hengellään.

11. Miten kirkko piti Raamatun poissa kansan ulottuvilta?

¹¹ Kun aikaa kului, enää harvat osasivat kreikkaa ja latinaa. Kirkko vastusti yrityksiä kääntää Jumalan sanaa  kansan kielille. Raamattua pystyivät lukemaan vain papit ja jotkut muut korkeasti koulutetut ihmiset. Tosin eivät edes kaikki papit osanneet lukea ja kirjoittaa hyvin. Niitä, jotka asettuivat kirkon opetuksia vastaan, rangaistiin ankarasti. Uskollisten voideltujen kristittyjen piti kokoontua pienissä ryhmissä huomiota herättämättä, mikäli he ylipäätään pystyivät kokoontumaan yhteen. Voideltu ”kuninkaallinen papisto” ei voinut toimia organisoidusti, joten tilanne oli samankaltainen kuin juutalaisilla oli Babylonin pakkosiirtolaisuuden aikana. Suuri Babylon piti kansaa rautaisessa otteessa!

12, 13. Mitkä kaksi tekijää vaikuttivat siihen, että Suuren Babylonin ote ihmisiin heikkeni? Selitä.

¹² Voisivatko aidot kristityt koskaan palvoa Jumalaa vapaasti ja hänen hyväksymällään tavalla? Kyllä voisivat. Kaksi seikkaa vaikutti siihen, että hengellinen valo alkoi kajastaa pimeyden keskellä. Ensiksikin 1400-luvun puolivälissä keksittiin painokone, jossa käytettiin irtokirjakkeita. Ennen kuin kirjapainotaito saavutti länsimaat, Raamattua jäljennettiin työläästi käsin. Raamatut olivat harvinaisia ja kalliita. Taitavalta jäljentäjältä saattoi mennä kymmenenkin kuukautta yhden käsin kirjoitetun Raamatun tekemiseen, ja lisäksi kirjoitusmateriaalina käytetty nahka eli pergamentti oli kallista. Sitä vastoin taitava painaja pystyi painokoneen ja paperin avulla tuottamaan 1 300 sivua päivässä.

¹³ Toinen merkittävä seikka oli Raamatun kääntäminen. 1500-luvun sarastaessa monet rohkeat miehet alkoivat kääntää oman henkensä uhalla Raamattua  kansankielille. Kirkko oli kauhuissaan. Jumalaapelkäävän miehen tai naisen kädessä Raamattu oli vaarallinen ase – tai niin kirkon johtajat ainakin pelkäsivät! Kun Raamattu tuli saataville, ihmiset lukivat sitä ja heille heräsi kysymyksiä: Missä Jumalan sana puhuu kiirastulesta? Entä kuolleiden puolesta toimitettavasta messusta tai paaveista ja kardinaaleista? Tämä oli kirkon näkökulmasta tyrmistyttävää! Miten tavallinen kansa saattoi kyseenalaistaa kirkon johtajien näkemykset? Jotkin kirkon opit perustuivat pakanallisiin käsityksiin, joita ennen Jeesuksen aikaa eläneet Aristoteles ja Platon olivat opettaneet. Kirkko ryhtyi vastarintaan ja tuomitsi miehiä ja naisia kerettiläisyydestä, koska he eivät hyväksyneet kirkon opetuksia. Kirkko langetti kuolemantuomioita, ja valtio pani ne toimeen. Tavoitteena oli se, että ihmiset eivät uskaltaisi lukea Raamattua eivätkä kyseenalaistaa kirkon näkemyksiä. Suunnitelma toimi suurelta osin. Jotkut rohkeat yksilöt eivät kuitenkaan antaneet Suuren Babylonin pelotella itseään. He olivat päässeet maistamaan Jumalan sanaa, ja heidän tiedonhalunsa kasvoi. Vapautus väärästä uskonnosta lähestyi.

14. a) Mikä johti siihen, että Raamatun totuutta opittiin ymmärtämään paremmin 1800-luvun loppupuolella? b) Kuvaile, miten veli Russell etsi totuutta.

¹⁴ Monet Raamatun totuutta etsivät ihmiset pakenivat maihin, joissa kirkon vaikutus ei ollut yhtä voimakas. He halusivat lukea ja tutkia Raamattua ja keskustella siitä toisten kanssa vapaasti. Tämä oli mahdollista esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä Charles Taze Russell alkoi muutamien muiden kanssa tutkia Raamattua järjestelmällisesti 1800-luvun loppupuolella. Aluksi veli Russell pyrki selvittämään, mikä olemassa olevista uskontokunnista opetti totuutta. Hän tutki huolellisesti monien uskontojen – jopa joidenkin ei-kristillisten uskontojen – opetuksia ja vertasi niitä siihen, mitä Raamatussa sanotaan. Hän huomasi nopeasti, ettei mikään noista uskonnoista pitäytynyt täysin Jumalan sanassa. Kerran hän tapasi joitakin pappeja ja toivoi, että he hyväksyisivät totuudet, joita hän ja hänen ystävänsä olivat löytäneet Raamatusta, ja alkaisivat opettaa niitä seurakuntalaisilleen. Pappeja tällainen ei kuitenkaan kiinnostanut. Pian raamatuntutkijat ymmärsivät, etteivät he voisi tehdä yhteistyötä niiden kanssa, jotka olivat päättäneet pitää kiinni väärästä uskonnosta. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 6:14.)

15. a) Milloin aidot kristityt joutuivat Suuren Babylonin vankeuteen? b) Mihin kysymyksiin vastataan seuraavassa kirjoituksessa?

¹⁵ Tähän mennessä olemme saaneet selville, että aidot kristityt joutuivat Babylonin vankeuteen vähän sen jälkeen, kun viimeiset apostolit kuolivat. Avoimeksi jää kuitenkin monia kysymyksiä: Mikä todistaa, että voidellut vapautuivat vähitellen Suuren Babylonin otteesta vuotta 1914 edeltävinä vuosikymmeninä? Oliko Jehova tyytymätön palvelijoihinsa, koska he olivat hidastaneet saarnaamista ensimmäisen maailmansodan aikana? Tinkivätkö jotkut veljemme silloin puolueettomuudestaan, ja menettivätkö he siksi Jehovan suosion? Ja jos kristityt joutuivat väärän uskonnon orjuuteen 100-luvulla, milloin he pääsivät vapaaksi? Näihin tärkeisiin kysymyksiin vastataan seuraavassa kirjoituksessa.