Kuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus neuvoi apostolejaan, ettei heidän tulisi tavoitella huomattavaa asemaa veljiensä keskuudessa. Hän sanoi: ”Kansakuntien kuninkaat hallitsevat niitä herroina, ja niiden vallassaolijoita kutsutaan ’hyväntekijöiksi’. Mutta teidän ei pidä olla sellaisia.” (Luuk. 22:25, 26.)

Keitä olivat ”hyväntekijät”, joista Jeesus puhui? Kolikoista, piirtokirjoituksista ja muista teksteistä käy ilmi, että kreikkalaisessa ja roomalaisessa yhteiskunnassa arvostetuille miehille ja hallitsijoille oli tapana antaa lisänimi Euergétēs eli Hyväntekijä. Se myönnettiin miehille, jotka olivat tehneet jotain merkittävää yhteisön hyväksi.

Lisänimen Hyväntekijä saivat monet kuninkaat, esimerkiksi egyptiläiset hallitsijat Ptolemaios III Euergetes (n. 247–222 eaa.) ja Ptolemaios VIII Euergetes II (n. 147–117 eaa.), roomalaiset hallitsijat Julius Caesar (48–44 eaa.) ja Augustus (31 eaa. – 14 jaa.) sekä Juudean kuningas Herodes Suuri. Herodes todennäköisesti ansaitsi tämän lisänimen, kun hän jakoi kansalle vehnää nälänhädän aikana ja toimitti vaatteita köyhille.

Saksalaisen raamatunoppineen Adolf Deissmannin mukaan Hyväntekijän lisänimeä käytettiin laajalti. Hän huomautti: ”Ei kestäisi kovin kauan löytää piirtokirjoituksista yli sata mainintaa [tämän lisänimen käytöstä].”

Miksi Jeesus sitten sanoi opetuslapsilleen: ”Mutta teidän ei pidä olla sellaisia”? Tarkoittiko hän, ettei heidän tulisi ajatella yhteistä hyvää tai olla kiinnostuneita ympärillä olevien ihmisten hyvinvoinnista? Ei suinkaan. Ilmeisesti Jeesuksella oli mielessään anteliaiden tekojen takana olevat vaikuttimet.

Jeesuksen päivinä varakkaat henkilöt pyrkivät niittämään itselleen hyväntekijän mainetta järjestämällä näyttäviä tapahtumia areenoilla, rakennuttamalla puistoja ja temppeleitä ja tukemalla vastaavanlaisia hankkeita. Näillä teoilla tavoiteltiin kuitenkin suosiota, kehuja tai ääniä. Eräs hakuteos sanookin: ”Vaikka jotkut lahjoittajat toimivat vilpittömistä vaikuttimista, usein anteliaisuuden taustalla olivat itsekkäät, poliittiset päämäärät.” Jeesus opetti seuraajiaan varomaan juuri tällaista kunnianhimoista ja itsekästä asennetta.

Joitakin vuosia myöhemmin myös apostoli Paavali tähdensi sitä, että anteliaisuuden tulisi olla lähtöisin oikeista vaikuttimista. Hän kirjoitti Korintin kristityille: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2. Kor. 9:7.)