”TÄMÄ mies on minulle valittu astia kantamaan minun nimeäni kansakunnille samoin kuin kuninkaille.” (Apt. 9:15.) Herra Jeesus sanoi näin juutalaismiehestä, joka oli äskettäin kääntynyt kristillisyyteen ja joka tuli tunnetuksi apostoli Paavalina.

Eräs noista ”kuninkaista” oli Rooman keisari Nero. Miltä sinusta tuntuisi, jos joutuisit puolustamaan uskoasi sellaisen hallitsijan edessä? Joka tapauksessa kristittyjä kannustetaan jäljittelemään Paavalia (1. Kor. 11:1). Yksi tapa toimia näin liittyy siihen, millaisia kokemuksia Paavali sai ollessaan tekemisissä aikansa oikeusjärjestelmien kanssa.

Israelissa oli voimassa Mooseksen laki, ja muuallakin asuvat hartaat juutalaiset pitivät sitä moraalinorminaan. Vuoden 33 helluntain jälkeen tosi palvojilla ei enää ollut velvollisuutta noudattaa Mooseksen lakia (Apt. 15:28, 29; Gal. 4:9–11). Paavali ja muut kristityt eivät kuitenkaan puhuneet Laista epäkunnioittavasti. He pystyivät todistamaan monille juutalaisten yhteisöille kenenkään häiritsemättä. (1. Kor. 9:20.) Paavali meni usein synagogiin, sillä niissä hän saattoi todistaa ihmisille, jotka tunsivat Abrahamin Jumalan. Hän pystyi myös perustelemaan heille asioita Raamatun heprealaisten kirjoitusten avulla. (Apt. 9:19, 20; 13:5, 14–16; 14:1; 17:1, 2.)

Apostolit valitsivat Jerusalemin ensimmäiseksi keskuspaikaksi, josta käsin saarnaamistyötä ohjattiin. He opettivat säännöllisesti temppelissä. (Apt. 1:4; 2:46; 5:20.) Paavali matkusti toisinaan Jerusalemiin, ja siellä hänet lopulta pidätettiin. Siitä alkoi oikeusprosessi, joka vei hänet viimein Roomaan.

Miten Rooman viranomaiset mahtoivat suhtautua niihin uskonkäsityksiin, joita Paavali saarnasi? Saadaksemme vastauksen meidän on hyvä tietää, mitä mieltä roomalaiset olivat uskonnoista yleensä. He eivät pakottaneet imperiuminsa alueella eläviä eri etnisiä ryhmiä luopumaan uskonnoistaan, paitsi jos niistä näytti olevan vaaraa valtiolle tai moraalille.

 Rooman valtakunnassa juutalaisille annettiin huomattavan paljon vapauksia. Kirjassa Backgrounds of Early Christianity sanotaan: ”Juutalaisuudella oli etuoikeutettu asema Rooman valtakunnassa. – – Juutalaiset saivat harjoittaa uskontoaan vapaasti, eikä heidän tarvinnut palvoa Rooman valtion jumalia. Omissa yhteisöissään he saivat säännellä elämää lakinsa mukaisesti.” Heillä ei myöskään ollut velvollisuutta osallistua sotapalvelukseen. * Paavali käytti hyödykseen suojaa, jonka Rooman laki soi juutalaisuudelle, kun hän puolusti kristillisyyttä roomalaisten viranomaisten edessä.

Vastustajat koettivat eri tavoin kääntää tavallisen kansan ja vallanpitäjät Paavalia vastaan (Apt. 13:50; 14:2, 19; 18:12, 13). Ajatellaanpa yhtä esimerkkiä. Jerusalemin seurakunnan kristittyjen vanhinten tietoon tuli juutalaisten keskuudessa leviävä huhu, jonka mukaan Paavali opetti ”Mooseksesta luopumista”. Tällaiset kertomukset voisivat saada jotkut hiljattain kristityiksi kääntyneet juutalaiset ajattelemaan, että Paavali ei kunnioittanut Jumalan järjestelyjä. Lisäksi sanhedrin saattaisi julistaa, että kristillisyys oli juutalaisuudesta luopumista. Jos näin tapahtuisi, kristittyjen yhteydessä olevia juutalaisia voitaisiin rangaista. Heidät suljettaisiin yhteisön ulkopuolelle ja heitä estettäisiin todistamasta temppelissä ja synagogissa. Niinpä seurakunnan vanhimmat neuvoivat, että Paavali todistaisi nämä huhut perättömiksi menemällä temppeliin ja tekemällä jotain sellaista, mitä Jumala ei vaatinut häneltä mutta mikä ei kuitenkaan ollut väärin. (Apt. 21:18–27.)

Paavali toimi näin, ja se avasi tilaisuuksia ”hyvän uutisen puolustamiseen ja lailliseen vahvistamiseen” (Fil. 1:7). Temppelissä juutalaiset nostattivat mellakan ja halusivat tappaa Paavalin. Roomalainen sotapäällikkö pidätti hänet. Kun Paavalia oltiin aikeissa ruoskia, hän paljasti olevansa Rooman kansalainen. Tämän seurauksena hänet vietiin Kesareaan, josta käsin roomalaiset hallitsivat Juudeaa. Siellä hänellä oli harvinaislaatuisia tilaisuuksia todistaa rohkeasti vallanpitäjien edessä. Näin kristillisyys tuli tutummaksi ihmisille, jotka eivät ehkä tienneet siitä paljoakaan.

Apostolien tekojen 24. luvussa kuvaillaan Paavalin oikeudenkäyntiä Juudean roomalaisen käskynhaltijan Felixin edessä, joka oli jo kuullut jonkin verran kristittyjen uskonkäsityksistä. Juutalaisten syytösten mukaan Paavali rikkoi Rooman lakia ainakin kolmella tavalla. He sanoivat, että hän yllytti juutalaisia kapinaan kautta koko valtakunnan, että hän oli vaarallisen lahkon johtaja ja että hän yritti häpäistä temppelin, joka oli tuolloin Rooman suojeluksessa (Apt. 24:5, 6). Näiden syytteiden nojalla hän olisi voinut saada kuolemanrangaistuksen.

Nykyään elävien kristittyjen on kiinnostavaa ajatella sitä, miten Paavali käsitteli nämä syytteet. Hän pysyi rauhallisena ja kunnioittavana. Paavali viittasi Lakiin ja Profeettoihin ja puolusti oikeutta palvoa ”esi-isiensä Jumalaa”. Toisillakin juutalaisilla oli tämä oikeus Rooman lain alaisuudessa. (Apt. 24:14.) Aikanaan Paavali sai puolustautua ja julistaa uskoaan seuraavan käskynhaltijan Porcius Festuksen samoin kuin kuningas Herodes Agrippan edessä.

Saadakseen tapaukselle oikeudenmukaisen käsittelyn Paavali vetosi lopulta keisariin, tuon ajan korkeimpaan hallitsijaan (Apt. 25:11).

Enkeli sanoi myöhemmin Paavalille: ”Sinun täytyy seisoa keisarin edessä.” (Apt. 27:24.) Rooman keisari Nero oli sanonut hallituskautensa alussa, ettei hän ratkaisisi kaikkia oikeustapauksia itse. Kahdeksana ensimmäisenä hallitusvuotenaan hän yleensä siirsi tämän tehtävän toisten hoidettavaksi. Kirjassa The Life and Epistles of Saint Paul kerrotaan, että kun Nero otti jonkin tapauksen ratkaistavakseen, hän kuuli asianosaisia omassa palatsissaan, missä hänellä oli apunaan  joukko hyvin kokeneita ja vaikutusvaltaisia neuvonantajia.

Raamatussa ei sanota, käsittelikö Nero Paavalin tapauksen itse vai määräsikö hän jonkun muun hoitamaan sen ja raportoimaan siitä hänelle. Oli miten oli, Paavali todennäköisesti selitti, että hän palvoi juutalaisten Jumalaa ja että hän kehotti kaikkia osoittamaan vallanpitäjille asianmukaista kunnioitusta (Room. 13:1–7; Tit. 3:1, 2). Paavali selvästikin puolusti hyvää uutista korkea-arvoisten viranomaisten edessä hyvällä menestyksellä, sillä keisarillinen tuomioistuin vapautti hänet (Fil. 2:24; Filem. 22).

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille.” (Matt. 10:18.) On ilo ja kunnia edustaa Jeesusta tällä tavoin. Pyrkimyksemme puolustaa hyvää uutista saattavat johtaa voittoihin tuomioistuimissa. Epätäydellisten ihmisten ratkaisut eivät tietenkään johda hyvän uutisen ”lailliseen vahvistamiseen” ilmauksen täydessä merkityksessä. Vain Jumalan valtakunta tulee tuomaan pysyvän vapautuksen sorrosta ja epäoikeudenmukaisuudesta (Saarn. 8:9; Jer. 10:23).

Silti Jehovan nimelle koituu nykyäänkin kunniaa siitä, että kristityt puolustavat uskoaan. Meidän tulisi pyrkiä olemaan Paavalin tavoin tyyniä, vilpittömiä ja vakuuttavia. Jeesus sanoi seuraajilleen, ettei heidän tarvitsisi harjoitella etukäteen, miten esittää puolustuksensa. Hän lupasi: ”Minä annan teille suun ja viisauden, jota kaikki teitä vastaan olevat eivät yhdessäkään pysty vastustamaan eivätkä kiistämään.” (Luuk. 21:14, 15; 2. Tim. 3:12; 1. Piet. 3:15.)

Kun kristityt puolustavat uskoaan kuninkaiden, käskynhaltijoiden ja muiden viranomaisten edessä, he voivat antaa todistusta ihmisille, joille olisi ehkä muutoin vaikea viedä kristillistä sanomaa. Jotkin tuomioistuinten suotuisat ratkaisut ovat muuttaneet lainsäädäntöä parempaan suuntaan ja näin suojelleet sananvapautta ja uskonnonvapautta. Mutta tehdäänpä oikeustapauksissa millaisia ratkaisuja tahansa, Jumala iloitsee rohkeudesta, jota hänen palvelijansa ilmaisevat koettelevina aikoina.