Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kaikkivaltias mutta silti huomaavainen

Kaikkivaltias mutta silti huomaavainen

”[Jehova] tietää hyvin, miten meidät on muovattu, hän muistaa, että me olemme tomua.” (PS. 103:14)

LAULUT: 30, 10

1, 2. a) Miten Jehovan tapa kohdella toisia eroaa siitä, miten vaikutusvaltaiset ihmiset usein toimivat? b) Mitä tässä kirjoituksessa käsitellään?

VALTA-ASEMASSA olevat ihmiset usein määräilevät ja jopa sortavat toisia (Matt. 20:25; Saarn. 8:9). Jehova on aivan toisenlainen! Vaikka hän on kaikkivaltias, hän kohtelee epätäydellisiä ihmisiä hyvin huomaavaisesti. Hän on ystävällinen ja tahdikas. Hän ottaa huomioon tunteemme ja panee merkille tarpeemme. Koska hän ”muistaa, että me olemme tomua”, hän ei koskaan pyydä meitä tekemään sellaista, mihin emme pysty (Ps. 103:13, 14).

2 Raamatussa on monia esimerkkejä siitä, miten Jehova on ollut huomaavainen palvelijoitaan kohtaan. Tässä kirjoituksessa paneudumme kolmeen tapaukseen. Ensinnäkin Jehova auttoi huomaavaisesti nuorta Samuelia välittämään tuomiosanoman ylimmäiselle papille Eelille. Toiseksi Jehova kohteli kärsivällisesti Moosesta, josta tuntui, ettei hänestä ole Israelin kansan johtajaksi. Ja kolmanneksi Jehova toimi huomaavaisesti johdattaessaan israelilaiset pois Egyptistä. Kun tutkit tätä aineistoa, mieti samalla, mitä opit Jehovan toimintatavasta.

JEHOVA OTTI HUOMIOON NUOREN POJAN TUNTEET

3. Mitä poikkeuksellista nuorelle Samuelille tapahtui eräänä yönä, ja mikä kysymys tästä herää? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

3 Samuel alkoi palvella Jehovaa tabernaakkelissa, kun hän oli vielä pikkupoika (1. Sam. 3:1). Eräänä yönä hänen ollessaan nukkumassa tapahtui jotain poikkeuksellista. * (Lue 1. Samuelin kirjan 3:2–10.) Samuel kuuli äänen, joka kutsui häntä nimeltä. Hän ajatteli, että kutsuja oli iäkäs ylimmäinen pappi Eeli. Niinpä hän nousi tottelevaisesti ylös, juoksi Eelin luo ja sanoi: ”Tässä olen, sinähän kutsuit minua.” Eeli vastasi, ettei hän ollut kutsunut. Kun sama toistui vielä kaksi kertaa, Eeli tajusi, että Jumala oli kutsunut Samuelia. Hän neuvoi, miten Samuelin pitäisi vastata, ja Samuel totteli. Miksi Jehova ei paljastanut Samuelille heti ensimmäisellä kerralla, että kutsuja oli hän? Raamattu ei kerro sitä, mutta tapahtumien kulusta voidaan päätellä, että Jehova halusi ottaa huomioon Samuelin tunteet.

4, 5. a) Miten Samuel reagoi saadessaan Jumalalta tehtävän, ja mitä seuraavana aamuna tapahtui? b) Mitä tämä kertomus opettaa meille Jehovasta?

4 Lue 1. Samuelin kirjan 3:11–18. Jehovan laki käski lasten kunnioittaa iäkkäitä, varsinkin niitä, joilla oli valtaa toisiin (2. Moos. 22:28; 3. Moos. 19:32). Siksi on vaikea kuvitella, että Samuel olisi mennyt aamulla Eelin luo ja kertonut hänelle rohkeasti Jumalalta tulleen voimakkaan tuomiosanoman. Raamatussa sanotaankin, että ”Samuel pelkäsi kertoa Eelille siitä näystä”. Jumala kuitenkin teki Eelille selväksi, että hän oli kutsunut Samuelia. Siksi Eeli puuttui tilanteeseen ja vaati Samuelia puhumaan. Hän sanoi: ”[Älä] salaa minulta sanaakaan kaikista niistä sanoista, jotka hän on sinulle puhunut.” Sitten Samuel kertoi hänelle tottelevaisesti kaiken.

5 Samuelin sanoma ei tullut Eelille täytenä yllätyksenä. Se sopi yhteen sen kanssa, mitä nimeltä mainitsematon ”Jumalan mies” oli aiemmin puhunut Eelille (1. Sam. 2:27–36). Samuelia ja Eeliä koskeva kertomus osoittaa, miten huomaavainen ja viisas Jehova on.

6. Mitä opimme tavasta, jolla Jumala auttoi nuorta Samuelia?

6 Oletko sinä nuori? Jos olet, kertomus nuoresta Samuelista voi saada sinut vakuuttumaan siitä, että Jehova ymmärtää, millaisia haasteita kohtaat ja miltä sinusta tuntuu. Ehkä olet ujo ja sinun on vaikea kertoa valtakunnan sanomaa aikuisille tai olla erilainen kuin muut ikäisesi. Voit olla varma, että Jehova haluaa auttaa sinua. Kerro hänelle rukouksessa avoimesti tunteistasi (Ps. 62:8). Mieti Samuelin ja muiden nuorten Raamatun henkilöiden esimerkkiä. Puhu lisäksi tilanteestasi veljille ja sisarille, nuorille tai iäkkäille, jotka ovat voittaneet samanlaisia haasteita kuin sinulla on nyt. He voivat kertoa siitä, miten Jehova on auttanut heitä, joskus odottamattomillakin tavoilla.

JEHOVA KOHTELI MOOSESTA HUOMAAVAISESTI

7, 8. Miten Jehova osoitti huomaavaisuutta Moosesta kohtaan?

7 Kun Mooses oli 80-vuotias, Jehova antoi hänelle vaikean tehtävän: hänen piti vapauttaa Israelin kansa Egyptin orjuudesta (2. Moos. 3:10). Mooses oli ollut 40 vuotta Midianissa paimenena, joten tämä tehtävämääräys oli hänelle luultavasti suuri järkytys. ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja tuomaan Israelin poikia pois Egyptistä?” hän kysyi. Jumala vakuutti Moosekselle: ”Minä olen sinun kanssasi.” (2. Moos. 3:11, 12.) Hän myös lupasi, että Israelin vanhimmat kuuntelisivat varmasti Moosesta. Mooses kuitenkin sanoi: ”Mutta entä jos he eivät – – kuuntele minun ääntäni.” (2. Moos. 3:18; 4:1.) Mooses siis oikeastaan väitti Jehovalle vastaan. Jehova oli kuitenkin kärsivällinen häntä kohtaan ja jopa antoi hänelle voimaa tehdä ihmeitä. Mooses oli todellisuudessa ensimmäinen ihminen, jonka Raamattu kertoo saaneen Jehovalta tällaista voimaa. (2. Moos. 4:2–9, 21.)

8 Mooses keksi uuden verukkeen ja sanoi olevansa huono puhuja. Jumala vastasi: ”Minä itse olen sinun suusi kanssa, ja minä olen opettava sinulle, mitä sinun pitää sanoa.” Antoiko Mooses viimeinkin periksi? Ei, vaan hän pyysi, että Jumala lähettäisi jonkun muun. Silloin Jehova syystäkin vihastui. Hän ei kuitenkaan ollut joustamaton vaan otti huomioon Mooseksen tunteet ja määräsi Aaronin puhumaan Mooseksen puolesta. (2. Moos. 4:10–16.)

9. Miten Jehovan kärsivällisyys ja huomaavaisuus auttoivat Moosesta hänen tehtävässään?

9 Mitä tämä kertomus opettaa meille Jehovasta? Koska hän on kaikkivaltias, hän olisi voinut pelon avulla pakottaa Mooseksen heti paikalla tottelemaan. Sen sijaan Jehova oli kärsivällinen ja ystävällinen ja rohkaisi tätä nöyrää ja vaatimatonta palvelijaansa. Toimiko tällainen huomaavainen lähestymistapa? Kyllä. Mooseksesta tuli erinomainen kansanjohtaja, joka pyrki kohtelemaan toisia yhtä lempeästi ja huomaavaisesti kuin Jehova oli kohdellut häntä (4. Moos. 12:3).

Jäljitteletkö Jehovaa, kun olet tekemisissä toisten kanssa? (Ks. kpl 10.)

10. Mitä hyötyä meille on siitä, että jäljittelemme Jehovan huomaavaisuutta?

10 Tämä tapaus on hyvä oppitunti myös meille. Oletko aviomies, isä tai äiti tai seurakunnan vanhin? Jos olet, sinulla on jonkin verran valtaa toisiin. Siksi sinun on tärkeää jäljitellä Jehovaa olemalla huomaavainen, ystävällinen ja kärsivällinen perheenjäseniäsi ja seurakunnan ystäviä kohtaan (Kol. 3:19–21; 1. Piet. 5:1–3). Kun otat mallia Jehovasta ja Suuremmasta Mooseksesta, Jeesuksesta Kristuksesta, toisten on helppo tulla puhumaan kanssasi ja voit rohkaista heitä (Matt. 11:28, 29). Lisäksi näytät heille hyvää esimerkkiä (Hepr. 13:7).

VOIMAKAS MUTTA HUOMAAVAINEN PELASTAJA

11, 12. Miten Jehova vahvisti israelilaisten turvallisuudentunnetta, kun hän johdatti heidät pois Egyptistä?

11 Kun israelilaiset lähtivät Egyptistä vuonna 1513 eaa., heitä saattoi olla yli kolme miljoonaa. Matkaan lähti kolme tai jopa neljä sukupolvea, ja heidän joukossaan oli lapsia, iäkkäitä sekä epäilemättä myös joitakuita, jotka olivat heikkokuntoisia tai vammaisia. Jotta tällainen valtava joukko olisi pystytty viemään pois Egyptistä, tarvittiin ymmärtäväinen ja huomaavainen johtaja. Jehova oli juuri tällainen johtaja, ja hän johdatti kansaa Mooseksen välityksellä. Niinpä israelilaiset tunsivat olonsa turvalliseksi, vaikka he joutuivat jättämään taakseen kotinsa ja lähtemään kohti tuntematonta. (Ps. 78:52, 53.)

12 Miten Jehova vahvisti kansansa turvallisuudentunnetta? Hän vei heidät pois Egyptistä hyvin organisoidussa ”taistelumuodostelmassa” (2. Moos. 13:18). Tällainen järjestyksellisyys sai heidät varmasti vakuuttumaan siitä, että heidän Jumalallaan oli tilanne hallinnassa. Jehova myös järjesti niin, että ”päivisin pilvi” ja öisin ”tulen valo” olivat näkyvinä merkkeinä hänen läsnäolostaan (Ps. 78:14). Näin Jehova muistutti heitä siitä, ettei heillä ollut mitään pelättävää, koska hän oli heidän kanssaan. Hän opastaisi ja suojelisi heitä. Tällainen rohkaisu olikin pian tarpeen.

Mitä sellaista Jehova teki Punaisellamerellä, mikä kertoo hänen huomaavaisuudestaan? (Ks. kpl 13.)

13, 14. a) Mitä sellaista Jehova teki Punaisellamerellä, mikä kertoo hänen huomaavaisuudestaan? b) Miten Jehova osoitti olevansa paljon voimakkaampi kuin egyptiläiset?

13 Lue 2. Mooseksen kirjan 14:19–22. Kuvittele itsesi israelilaisten keskelle. Olette loukussa faraon armeijan ja Punaisenmeren välissä. Sitten Jumala toimii. Pilvipatsas siirtyy Israelin leirin ja egyptiläisten väliin. Egyptiläiset jäävät pimeyteen, kun taas israelilaisten valtava joukko kylpee yliluonnollisessa valossa. Seuraavaksi Mooses ojentaa kätensä meren yli, jolloin voimakas itätuuli avaa leveän kulkuväylän meren halki vastarannalle. Sinä, perheesi ja kotieläimesi kävelette muun kansan mukana hyvässä järjestyksessä merenpohjalle. Huomaat heti jotain outoa – merenpohja ei ole liejuinen eikä jäinen vaan pikemminkin kuiva ja melko kiinteä ja siksi helppokulkuinen. Niinpä hitaimmatkin pääsevät turvallisesti toiselle puolelle.

14 Lue 2. Mooseksen kirjan 14:23, 26–30. Ylpeä ja typerä farao ryhtyy hurjaan takaa-ajoon ja etenee joukkoineen merenpohjalle. Mooses ojentaa jälleen kätensä meren yli, ja jähmettyneet vesiseinämät romahtavat. Kahden toisiaan vasten iskeytyvän hyökyaallon tavoin ne syöksyvät faraon ja hänen armeijansa päälle. Egyptiläisillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastautua! (2. Moos. 15:8–10.)

15. Mitä tämä kertomus opettaa meille Jehovasta?

15 Tästä kertomuksesta käy ilmi, että Jehova on järjestyksen Jumala (1. Kor. 14:33). Hänen järjestyksellisyytensä herättää meissä luottamusta ja turvallisuudentunnetta. Lisäksi Jehova on kuin rakastava paimen. Hän huolehtii palvelijoistaan hellästi ja suojelee heitä heidän vihollisiltaan. Eikö tämä rohkaise ja lohduta meitä nyt, kun lähestymme nykyisen pahan maailman loppua? (Sananl. 1:33.)

16. Miksi meidän on hyvä palauttaa mieleen, miten Jehova vapautti israelilaiset?

16 Nykyäänkin Jehova huolehtii palvelijoistaan ryhmänä. Hän auttaa heitä pysymään vahvoina hengellisesti ja suojelee heitä heidän vihollisiltaan. Hän huolehtii heistä myös nopeasti lähestyvän suuren ahdistuksen aikana (Ilm. 7:9, 10). Silloin Jumalan palvelijat – ovatpa he nuoria tai iäkkäitä, ruumiiltaan terveitä tai fyysisesti vammaisia – eivät joudu paniikkiin eivätkä vapise pelosta. * Päinvastoin! He muistavat seuraavat Jeesuksen Kristuksen sanat: ”Nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä.” (Luuk. 21:28.) He luottavat Jumalan suojelukseen silloinkin, kun heitä vastaan hyökkää Gog, kansakuntien liittouma, joka on paljon voimakkaampi kuin muinainen farao (Hes. 38:2, 14–16). Miksi he ovat niin luottavaisia? Koska he tietävät, että Jehova ei muutu. Hänestä tulee jälleen kerran kansansa huolehtiva ja huomaavainen pelastaja. (Jes. 26:3, 20.)

17. a) Miksi on hyödyllistä tutkia Raamatun kertomuksia, joista käy ilmi Jehovan tapa huolehtia palvelijoistaan? b) Mistä aiheesta seuraava kirjoitus on?

17 Edellä käsitellyt esimerkit korostavat sitä, miten ystävällisesti ja huomaavaisesti Jehova huolehtii palvelijoistaan, ohjaa heitä ja pelastaa heidät. Tällaisia kertomuksia on Raamatussa paljon. Kun mietit niitä, pane merkille yksityiskohdat, jotka voivat paljastaa sinulle jotain uutta Jehovan persoonallisuudesta. Se että opit lisää hänen vetoavista ominaisuuksistaan, vahvistaa rakkauttasi ja uskoasi häneen. Seuraavasta kirjoituksesta saamme tietää, miten voimme jäljitellä Jehovan huomaavaisuutta perheessä, seurakunnassa ja kenttäpalveluksessa.

^ kpl 3 Juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan Samuel oli tuolloin 12-vuotias.

^ kpl 16 On järkevää päätellä, että jotkut Harmagedonista elossa säilyvät ovat fyysisesti vammaisia. Kun Jeesus oli maan päällä, hän paransi ihmisiä, joilla oli ”kaikenlaista raihnaisuutta” (Matt. 9:35). Tämä oli esimakua siitä, mitä hän tekee tulevaisuudessa, ei kuolleista herätetyille vaan Harmagedonista selviytyneille. Kuolleista herätetyillä on epäilemättä täysin terve ruumis.