Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ole Jehovan tavoin huomaavainen

Ole Jehovan tavoin huomaavainen

”Onnellinen on jokainen, joka osoittaa huomiota alhaiselle.” (PS. 41:1)

LAULUT: 130, 107

1. Miten rakkaus näkyy Jehovan palvelijoiden keskuudessa?

JEHOVAN palvelijat kaikkialla maailmassa ovat yhtä hengellistä perhettä, jonka tuntomerkki on rakkaus (1. Joh. 4:16, 21). Useimmiten tämä rakkaus ei näy merkittävinä sankaritekoina vaan lukuisina pienempinä asioina, kuten huomaavaisina sanoina ja ystävällisinä tekoina. Kun kohtelemme toisia huomaavaisesti, olemme ”Jumalan jäljittelijöitä niin kuin rakkaat lapset” (Ef. 5:1).

2. Miten Jeesus jäljitteli Isänsä rakkautta?

2 Jeesus jäljitteli Isäänsä täydellisesti. Hän sanoi: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. – – Sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä.” (Matt. 11:28, 29.) Kun me puolestamme jäljittelemme Jeesuksen esimerkkiä ja ”osoitamme huomiota alhaiselle”, taivaallinen Isämme hyväksyy meidät ja saamme paljon iloa (Ps. 41:1). Katsotaanpa, miten voimme osoittaa huomaavaisuutta toisia kohtaan perheessä, seurakunnassa ja kenttäpalveluksessa.

OLE HUOMAAVAINEN PERHEESSÄ

3. Miten aviomies voi olla huomaavainen vaimoaan kohtaan? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

3 Aviomiesten tulisi näyttää muille perheenjäsenille esimerkkiä siitä, miten kohdella toisia perheessä huomaavaisesti (Ef. 5:25; 6:4). Raamattu kehottaa heitä elämään vaimonsa kanssa ”tiedon mukaan”, toisin sanoen kohtelemaan häntä hienotunteisesti ja ymmärtäväisesti (1. Piet. 3:7). Ymmärrys ja huomaavaisuus kulkevat käsi kädessä. Ymmärtävä aviomies esimerkiksi tietää, että hänen vaimonsa on monessa suhteessa erilainen kuin hän, hänen ”täydennyksensä”, mutta ei suinkaan vähempiarvoinen (1. Moos. 2:18). Niinpä hän ottaa huomioon vaimonsa tunteet ja kohtelee häntä arvokkaasti ja kunnioittavasti. Eräs kanadalainen vaimo kertoo miehestään: ”Hän ei koskaan vähättele tunteitani tai sano: ’Sinun ei pitäisi tuntea noin.’ Hän on myös hyvä kuuntelija. Kun hän auttaa minua korjaamaan näkemystäni jossakin asiassa, hän tekee sen lempeästi.”

4. Miten aviomiehen tulee ottaa vaimonsa tunteet huomioon, kun hän on tekemisissä muiden naisten kanssa?

4 Huomaavainen aviomies ajattelee vaimonsa tunteita myös ollessaan tekemisissä muiden naisten kanssa. Hän ei koskaan flirttaile heidän kanssaan eikä osoita sopimatonta kiinnostusta heitä kohtaan. Hän ei toimi tällä tavalla myöskään silloin, kun hän käyttää sosiaalista mediaa tai internetiä. (Job 31:1.) Hän pysyy vaimolleen uskollisena – ei ainoastaan siksi, että hän rakastaa vaimoaan, vaan myös siksi, että hän rakastaa Jumalaa ja vihaa sitä, mikä on pahaa. (Lue psalmi 19:14; 97:10.)

5. Miten vaimo voi olla huomaavainen miestään kohtaan?

5 Kun aviomies pitää roolimallinaan Jeesusta Kristusta, joka on hänen päänsä, vaimon on helpompi osoittaa ”syvää kunnioitusta” miestään kohtaan (Ef. 5:22–25, 33). Kunnioitus saa vaimon puolestaan olemaan huomaavainen miestään kohtaan, kun miehen täytyy käyttää tavallista enemmän aikaa teokraattisiin tehtäviin tai kun huolet painavat hänen mieltään. ”Joskus vaimoni huomaa käytöksestäni, että jokin asia vaivaa minua”, sanoo eräs britannialainen aviomies. ”Silloin hän noudattaa Sananlaskujen 20:5:n periaatetta. Hänen on ehkä odotettava sopivaa hetkeä ’ammentaa esiin’ ajatukseni, jos kyse on ylipäätään sellaisista asioista, joista voin vapaasti keskustella hänen kanssaan.”

6. Miten me kaikki voimme kannustaa lapsia olemaan huomaavaisia, ja mitä hyötyä siitä on heille?

6 Vanhemmat, jotka kohtelevat toisiaan huomaavaisesti, näyttävät hyvää esimerkkiä lapsilleen. Heidän vastuullaan on opettaa lapsille, miten olla huomaavainen toisia kohtaan. Vanhemmat voivat esimerkiksi opettaa, ettei valtakunnansalilla saa juosta. Kun ystävät ovat yhdessä koolla vapaa-ajalla, vanhemmat voisivat neuvoa lapsiaan, että he antavat iäkkäämpien ottaa ruokaa ensin. Kaikki seurakunnan jäsenet voivat tietenkin olla vanhempien tukena. Esimerkiksi kun lapsi tekee jotain huomaavaista, kuten avaa toisille oven, meidän tulisi kiittää häntä. Sillä voi olla lapseen hyvä vaikutus, ja se voi painaa hänen mieleensä, että antaminen tuo enemmän onnellisuutta kuin saaminen (Apt. 20:35).

OLE HUOMAAVAINEN SEURAKUNNASSA

7. Miten Jeesus oli huomaavainen kuuroa miestä kohtaan, ja mitä voimme oppia hänen esimerkistään?

7 Kerran kun Jeesus oli Dekapoliin seudulla, ihmiset toivat hänen luokseen ”kuuron ja puhevikaisen miehen” ja Jeesus paransi hänet (Mark. 7:31–35). Ennen sitä Jeesus kuitenkin ”otti hänet ihmisjoukosta erilleen”. Miksi? Vammaisuutensa vuoksi mies saattoi tuntea olonsa epämukavaksi ihmisten keskellä. Jeesus tajusi tämän ja ehkä juuri siksi paransi hänet rauhallisessa paikassa, jossa ei ollut muita ihmisiä. Me emme tietenkään pysty tekemään ihmeitä, mutta me voimme – ja meidän tulisi – ajatella toisten Jehovan palvelijoiden tunteita ja tarpeita ja olla huomaavaisia heitä kohtaan. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin.” (Hepr. 10:24.) Jeesus ymmärsi, miltä kuurosta miehestä tuntui, ja kohteli häntä hienotunteisesti. Hän on meille erinomainen esimerkki.

8, 9. Millä tavoilla voimme olla huomaavaisia iäkkäitä ja heikkokuntoisia kohtaan? Kerro esimerkkejä.

8 Ole huomaavainen iäkkäitä ja heikkokuntoisia kohtaan. Kristillisen seurakunnan tärkein tunnuspiirre on rakkaus, ei tehokkuus (Joh. 13:34, 35). Rakkaus saa meidät näkemään erityistä vaivaa, jotta voimme auttaa iäkkäitä ja vammaisia veljiä ja sisaria pääsemään kokouksiin ja osallistumaan kenttäpalvelukseen. Olemme valmiita auttamaan, vaikka he eivät voisi tehdä kovin paljoa (Matt. 13:23). Pyörätuolissa oleva Michael arvostaa kovasti sitä apua, jota hän saa perheeltään ja palvelusryhmältään. Hän sanoo: ”Heidän apunsa ansiosta pystyn käymään useimmissa kokouksissa ja osallistumaan säännöllisesti kenttäpalvelukseen. Pidän erityisesti julkisesta todistamisesta.”

9 Monissa Beteleissä on iäkkäitä ja heikkokuntoisia veljiä ja sisaria. Huolehtivaiset valvojat järjestävät niin, että nämä uskolliset ystävät voivat osallistua saarnaamistyöhön kirjoittamalla kirjeitä ja todistamalla puhelimitse. ”Arvostamme sitä, että meillä on mahdollisuus kirjoittaa kirjeitä”, sanoo 86-vuotias Bill, joka kirjoittaa syrjäisillä alueilla asuville ihmisille. Lähes 90-vuotias Nancy toteaa: ”En pidä kirjekenttää pelkkänä kirjekuorten täyttämisenä. Se on oikeaa kenttäpalvelusta. Ihmisten täytyy saada kuulla totuus!” Vuonna 1921 syntynyt Ethel sanoo: ”Kivut ovat osa elämääni. Joinakin päivinä minulla on vaikeuksia saada edes vaatteita ylle.” Siitä huolimatta hän nauttii puhelimitse todistamisesta, ja hänellä on joitakin hyviä uusintakäyntipaikkoja. Barbara, joka on 85-vuotias, kertoo: ”Heikon terveyteni vuoksi säännöllinen kenttäpalvelus on minulle suuri haaste. Mutta puhelinkentän ansiosta pystyn todistamaan toisille. Kiitos Jehovalle!” Eräs iäkkäiden ryhmä käytti vajaan vuoden aikana 1 228 tuntia kenttäpalvelukseen, kirjoitti 6 265 kirjettä, soitti yli 2 000 puhelua ja levitti 6 315 julkaisua. Heidän ahkeruutensa ilahdutti varmasti Jehovan sydämen. (Sananl. 27:11.)

10. Miten voimme auttaa veljiämme ja sisariamme hyötymään kokouksista mahdollisimman paljon?

10 Ole huomaavainen seurakunnan kokouksissa. Jos olemme huomaavaisia, voimme auttaa veljiämme ja sisariamme hyötymään kokouksista mahdollisimman paljon. Voimme osoittaa huomaavaisuutta muun muassa saapumalla kokouksiin ajoissa, jottemme häiritse toisia tarpeettomasti. Joskus voi tietenkin sattua jotain odottamatonta, minkä vuoksi saatamme myöhästyä. Mutta jos meillä on tapana tulla myöhässä, meidän on hyvä miettiä, miten voisimme olla huomaavaisempia. Muista myös, että isäntinämme ovat Jehova ja hänen Poikansa (Matt. 18:20). He varmasti ansaitsevat sen, että kunnioitamme heitä tulemalla kokouksiin ajoissa.

11. Miksi niiden, joilla on ohjelmaa kokouksissa, tulisi noudattaa 1. Korinttilaiskirjeen 14:40:n neuvoa?

11 Huomaavaisuus veljiä ja sisaria kohtaan näkyy myös siinä, että noudatamme seuraavaa neuvoa: ”Kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestelyn mukaan.” (1. Kor. 14:40.) Veljet, joilla on ohjelmaa kokouksissa, noudattavat tätä ohjetta, kun he eivät ylitä ohjelmanosalle varattua aikaa. Se on huomaavaista niin seuraavaa puhujaa kuin koko seurakuntaakin kohtaan. Joillakin ystävillä saattaa olla pitkä kotimatka, ja jotkut ovat riippuvaisia julkisista liikennevälineistä. Toisilla voi olla ei-uskova puoliso, joka odottaa heitä kärsimättömästi kotiin.

12. Miksi ahkerat vanhimmat ansaitsevat ”aivan poikkeuksellista huomiota rakkaudessa”? (Ks. tekstiruutu ” Ole huomaavainen vastuuasemassa olevia veljiä kohtaan”.)

12 Hengelliset paimenet, jotka tekevät paljon työtä seurakunnassa ja ovat innokkaita kenttäpalveluksessa, ansaitsevat ”aivan poikkeuksellista huomiota rakkaudessa”. (Lue 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:12, 13.) Epäilemättä arvostat sitä, mitä vanhimmat tekevät hyväksesi. Heistä sanotaan Raamatussa: ”He valvovat teidän sielujanne sellaisina, jotka tulevat tekemään tilin.” (Hepr. 13:7, 17.) Näytä siis arvostuksesi olemalla yhteistyöhaluinen ja tukemalla heitä.

OLE HUOMAAVAINEN KENTTÄPALVELUKSESSA

13. Mitä opimme Jeesuksen tavasta kohdella ihmisiä?

13 Jesaja ennusti Jeesuksesta: ”Muserrettua ruokoa hän ei murra, ja himmeävaloista pellavaista lampunsydäntä hän ei sammuta.” (Jes. 42:3.) Koska Jeesus rakasti ihmisiä, hän oli myötätuntoinen. Hän ymmärsi niiden tunteita, jotka olivat lannistuneita ja heikkoja kuin ”muserrettu ruoko” tai ”himmeävaloinen lampunsydän”. Siksi hän oli huomaavainen, lempeä ja kärsivällinen. Jopa lapset menivät mielellään hänen luokseen (Mark. 10:14). Meillä ei tietenkään ole sellaista ymmärryskykyä ja opetustaitoa kuin Jeesuksella. Mutta voimme olla huomaavaisia alueemme ihmisiä kohtaan, ja meidän tulisikin olla. Tähän sisältyy se, miten, milloin ja miten pitkään puhumme heille.

14. Miksi meidän tulisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten puhumme ihmisille?

14 Miten meidän tulisi puhua ihmisille? Nykyään lukemattomat miljoonat ihmiset ovat ”kiusattuja ja sysittyjä”, koska julmat ja turmeltuneet poliittiset, uskonnolliset ja liikemaailman johtajat kohtelevat heitä huonosti (Matt. 9:36). Niinpä monet ovat kyynisiä ja vailla toivoa. Siksi on tärkeää, että äänensävystämme ja sananvalinnastamme heijastuu ystävällisyys ja myötätunto. Monet haluavat kuunnella sanomaamme, koska tunnemme Raamatun ja pystymme perustelemaan asioita, mutta heihin vetoaa ennen kaikkea se, että olemme aidosti kiinnostuneita heistä ja olemme huomaavaisia heitä kohtaan.

15. Miten voimme osoittaa huomaavaisuutta alueemme ihmisiä kohtaan?

15 On monia tapoja osoittaa huomaavaisuutta alueen ihmisiä kohtaan. Kun esimerkiksi esitämme kysymyksiä, meidän tulisi tehdä se ystävällisesti ja kunnioittavasti. Eräs tienraivaaja palveli alueella, jolla monet olivat ujoja ja varautuneita. Hän huomasi, ettei kannata kysyä sellaisia kysymyksiä, joihin ihmiset eivät ehkä tietäisi oikeaa vastausta tai jotka olisivat heille muuten hämmentäviä. Hän ei esittänyt sellaisia kysymyksiä kuin ”Tiedätkö, mikä on Jumalan nimi?” tai ”Tiedätkö, mikä on Jumalan valtakunta?” Sen sijaan hän sanoi tähän tapaan: ”Olen oppinut Raamatusta, että Jumalalla on nimi. Saanko näyttää, mikä hänen nimensä on?” Kulttuurit ja ihmiset ovat tietenkin erilaisia, joten meidän ei ole syytä tehdä tästä sääntöjä. Joka tapauksessa meidän tulisi olla aina huomaavaisia ja kunnioittavia alueemme ihmisiä kohtaan. Tämä edellyttää sitä, että opimme tuntemaan heidät hyvin.

16, 17. Miten huomaavaisuus alueemme ihmisiä kohtaan vaikuttaa siihen, a) milloin käymme heidän luonaan? b) miten pitkään puhumme heidän kanssaan?

16 Milloin meidän tulisi käydä ihmisten luona? Kun teemme ovelta ovelle -työtä, olemme kutsumattomia vieraita. Meidän on siis tärkeää valita sellainen ajankohta, jolloin ihmiset ovat todennäköisemmin valmiita keskustelemaan kanssamme (Matt. 7:12). Haluavatko alueesi ihmiset nukkua pidempään viikonloppuisin? Siinä tapauksessa voisit ehkä aloittaa kenttäpalveluksen tekemällä katutyötä, todistamalla julkisesti tai tekemällä uusintakäyntejä ihmisten luo, joiden tiedät olevan jalkeilla.

17 Miten pitkään meidän tulisi viipyä? Koska monet ihmiset ovat kiireisiä, meidän saattaa olla hyvä pitää käyntimme lyhyinä, varsinkin aluksi. On parempi lopettaa keskustelu ajoissa kuin viipyä liian kauan. (1. Kor. 9:20–23.) Kun ihmiset näkevät, että otamme huomioon heidän olosuhteensa ja kiireensä, he ovat ehkä halukkaampia jatkamaan keskustelua toisella kertaa. Meidän tulee siis kenttäpalveluksessa ilmaista hengen hedelmää. Silloin olemme todella ”Jumalan työtovereita”, ja hän voi jopa vetää välityksellämme jonkun totuuteen (1. Kor. 3:6, 7, 9).

18. Mitä siunauksia voimme odottaa saavamme, kun olemme huomaavaisia?

18 Pyri siis aina olemaan huomaavainen toisia kohtaan perheessä, seurakunnassa ja kenttäpalveluksessa. Se tuo sinulle monia siunauksia nykyään ja tulevaisuudessa. Psalmissa 41:1, 2 sanotaankin: ”Onnellinen on jokainen, joka osoittaa huomiota alhaiselle; onnettomuuden päivänä Jehova avaa hänelle pääsyn turvaan. – – Häntä sanotaan onnelliseksi maassa.”