Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Muistojuhla yhdistää Jumalan kansaa

Muistojuhla yhdistää Jumalan kansaa

”Kuinka hyvää ja kuinka miellyttävää onkaan, kun veljekset asuvat yhdessä ykseydessä!” (PS. 133:1)

LAULUT: 18, 14

1, 2. Mikä vuonna 2018 vietettävä juhla yhdistää ihmisiä ainutlaatuisella tavalla ja miksi? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

AURINGON laskiessa 31. maaliskuuta 2018 Jumalan palvelijat ja monet totuudesta kiinnostuneet tulevat tärkeään juhlaan, jota vietetään vuosittain. Sitä mukaa kuin maa pyörähtää akselinsa ympäri, miljoonat ihmiset kokoontuvat eri puolilla maapalloa viettämään Herran illallista eli Kristuksen kuoleman muistojuhlaa. Tämä juhla yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa ainutlaatuisella tavalla.

2 Jehova ja Jeesus tuntevat varmasti suurta iloa nähdessään, miten tunti tunnin jälkeen miljoonat maan asukkaat osallistuvat saman vuorokauden aikana tähän erikoistilaisuuteen. Raamatussa ennustettiin, että ”suuri joukko, jota kukaan ei kykene laskemaan” ja joka tulee ”kaikista kansakunnista ja heimoista ja kansoista ja kielistä”, huutaisi: ”Pelastuksesta saamme kiittää Jumalaamme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsaa.” (Ilm. 7:9, 10.) On suurenmoista, että niin monet ihmiset kunnioittavat Jehovaa ja Jeesusta tällä tavalla vuosittaisessa Kristuksen kuoleman muistojuhlassa.

3. Mihin kysymyksiin tässä kirjoituksessa vastataan?

3 Tässä kirjoituksessa vastataan seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten kukin meistä voi valmistautua Kristuksen kuoleman muistojuhlaan ja hyötyä läsnäolosta? 2) Millä tavalla muistojuhla yhdistää Jumalan kansaa? 3) Miten voimme yksilöinä vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme? 4) Vietetäänkö muistojuhlaa joskus viimeisen kerran? Jos vietetään, niin milloin?

MITEN VALMISTAUTUA MUISTOJUHLAAN JA HYÖTYÄ LÄSNÄOLOSTA?

4. Miksi meidän on tärkeää olla läsnä muistojuhlassa, jos suinkin mahdollista?

4 Miksi meidän on tärkeää olla läsnä muistojuhlassa? Seurakunnan kokoukset ovat osa Jehovan palvontaa. Jehova ja Jeesus panevat varmasti merkille, ketkä näkevät vaivaa ollakseen läsnä tässä vuoden tärkeimmässä kokouksessa. Haluamme heidän näkevän, että tulemme muistojuhlaan, ellei se ole meille olosuhteiden vuoksi mahdotonta. Kun näytämme toiminnallamme, että hengelliset tilaisuudet ovat meille tärkeitä, annamme Jehovalle lisäsyyn pitää nimemme hänen ”muistokirjassaan”. Tätä kirjaa sanotaan myös ”elämän kirjaksi”, ja siinä on niiden nimet, joilla on mahdollisuus saada ikuinen elämä. (Mal. 3:16; Ilm. 20:15.)

5. Miten voimme muistojuhlaa edeltävinä päivinä koetella, olemmeko uskossa?

5 Muistojuhlaa edeltävinä päivinä meidän on hyvä varata aikaa siihen, että mietimme tarkoin suhdettamme Jehovaan ja rukoilemme asian johdosta. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 13:5.) Apostoli Paavali kehotti kristittyjä: ”Koetelkaa jatkuvasti, oletteko uskossa.” Miten voimme tehdä tämän? Pohdi seuraavia kysymyksiä: Uskonko tosiaan, että kuulun ainoaan järjestöön, jonka Jehova on valinnut tekemään tahtonsa? Teenkö parhaani hyvän uutisen saarnaamisessa ja opettamisessa? Näkyykö toiminnastani usko siihen, että nämä ovat viimeisiä päiviä ja että Saatanan hallinnon loppu on lähellä? Luotanko Jehovaan ja Jeesukseen yhtä lujasti kuin silloin, kun vihkiydyin Jehovalle? (Matt. 24:14; 2. Tim. 3:1; Hepr. 3:14.) Näiden kysymysten miettiminen auttaa meitä ”tarkistamaan – –, mitä itse olemme”.

6. a) Mikä on ainoa tapa saada ikuinen elämä? b) Miten eräs vanhin valmistautuu joka vuosi muistojuhlaan, ja mitä samankaltaista sinä voisit tehdä?

6 Lue ja mietiskele Raamattuun perustuvaa aineistoa, jossa tarkastellaan muistojuhlan merkitystä. (Lue Johanneksen 3:16; 17:3.) Jotta saisimme ikuisen elämän, meidän täytyy oppia tuntemaan Jehova ja uskoa hänen ainosyntyiseen Poikaansa Jeesukseen. Voisitko valmistautua muistojuhlaan tutkimalla aiheita, jotka auttavat sinua pääsemään lähemmäksi Jehovaa ja Jeesusta? Muuan kokenut vanhin on vuosien varrella kerännyt Vartiotorneista artikkeleita, jotka käsittelevät tätä tilaisuutta ja Jehovan ja Jeesuksen rakkautta meitä kohtaan. Muistojuhlaa edeltävinä viikkoina hän lukee näitä artikkeleita ja ajattelee tämän juhlan tärkeyttä. Toisinaan hän lisää kokoelmaansa kirjoituksen tai pari. Vanhin on huomannut, että kun hän käy uudelleen läpi näitä artikkeleita sekä lukee muistojuhlan raamatunlukuosuudet ja mietiskelee niitä, hän oppii uutta joka vuosi. Mikä tärkeintä, hänestä tuntuu, että hänen rakkautensa Jehovaan ja Jeesukseen syvenee vuosi vuodelta. Tällainen tutkiminen voi auttaa sinuakin syventämään rakkauttasi ja arvostustasi Jehovaa ja Jeesusta kohtaan. Sen ansiosta hyödyt vielä enemmän muistojuhlasta.

MUISTOJUHLA YHDISTÄÄ JUMALAN KANSAA

7. a) Mitä Jeesus rukoili samana iltana, jona Herran illallista vietettiin ensimmäisen kerran? b) Mikä osoittaa, että Jehova on vastannut Jeesuksen rukoukseen?

7 Samana iltana, jona Herran illallista vietettiin ensimmäisen kerran, Jeesus rukoili, että hänen seuraajansa ”olisivat kaikki yhtä” ja tuntisivat samanlaista yhteenkuuluvuutta kuin hän ja hänen Isänsä. (Lue Johanneksen 17:20, 21.) Jehova on tosiaankin vastannut rakkaan Poikansa rukoukseen. Jehovan todistajat ovat yhtenäinen ja sopusointuinen joukko, ja muistojuhla todistaa sen paremmin kuin mikään muu tilaisuus. Miljoonat eriväriset ja eri kansoihin kuuluvat ihmiset kokoontuvat tähän juhlaan ja osoittavat näin uskovansa siihen, että Jehova lähetti Jeesuksen maan päälle lunnaiksi. Joissain paikoissa on hyvin epätavallista, että erirotuiset ihmiset tulevat samaan uskonnolliseen tilaisuuteen. Jehovan ja Jeesuksen silmissä tällainen yhteishenki on kuitenkin kaunista.

8. Minkä sanoman Jehova antoi Hesekielille?

8 Jehovan kansan yhteenkuuluvuus ei ole meille mikään yllätys. Jehova kertoi siitä ennalta profeetta Hesekielin välityksellä. Hän käski Hesekieliä ottamaan yhden sauvan, johon oli kirjoitettu ”Juudalle”, ja toisen sauvan, johon oli kirjoitettu ”Joosefille”, ja liittämään ne yhdeksi sauvaksi. (Lue Hesekielin 37:15–17.) Heinäkuun 2016 Vartiotornin kirjoituksessa ”Lukijoiden kysymyksiä” selitettiin: ”Jehova antoi Hesekielille toivon sanoman, jossa luvattiin, että Israelin kansasta tulisi yhtenäinen sen palattua Luvattuun maahan. Tässä sanomassa ennustettiin myös se, miten Jumalan kansasta tulisi yhtenäinen viimeisinä päivinä.”

9. Miten muistojuhlassa näkyy joka vuosi, että Hesekielin profetia täyttyy?

9 Voidellut kristityt olivat ikään kuin Juudan sauva, ja vuodesta 1919 lähtien Jehova alkoi ensin vähitellen järjestää heitä uudelleen ja yhdistää heitä jälleen. Sitten voideltuihin alkoi liittyä yhä enemmän niitä, joilla oli maallinen toivo ja jotka olivat kuin Joosefin sauva. Jehova lupasi liittää nämä kaksi sauvaa yhteen ja ”tehdä ne yhdeksi sauvaksi” (Hes. 37:19). Voidelluista ja ”muista lampaista” tuli ”yksi lauma” (Joh. 10:16; Sak. 8:23). Nyt molemmat ryhmät palvelevat yksimielisesti Jehovaa ja heillä on yksi Kuningas, Jeesus Kristus, jota sanotaan profeetallisesti ”palvelijakseni Daavidiksi” (Hes. 37:24, 25). Hesekielin kirjassa kuvailtu sopusointu näkyy selvästi joka vuosi, kun voidellut kristityt ja ”muut lampaat” kokoontuvat viettämään yhdessä Kristuksen kuoleman muistojuhlaa. Mutta mitä jokainen meistä voi tehdä tämän yhteenkuuluvuuden hyväksi?

MITEN VOIMME VAHVISTAA YHTEENKUULUVUUTTA?

10. Miten voimme vahvistaa Jumalan kansan yhteenkuuluvuutta?

10 Voimme vahvistaa Jumalan kansan yhteenkuuluvuutta ensinnäkin kehittämällä nöyryyttä. Kun Jeesus oli maan päällä, hän kehotti opetuslapsiaan olemaan nöyriä (Matt. 23:12). Jos olemme nöyriä sydämeltämme, emme korosta omaa tärkeyttämme, mikä on yleistä maailmassa. Nöyryys auttaa meitä mukautumaan vanhinten ohjaukseen. Tällainen tottelevaisuus on välttämätöntä, jotta seurakunta voisi puhaltaa yhteen hiileen. Ennen kaikkea nöyryytemme miellyttää Jumalaa, sillä hän ”vastustaa pöyhkeitä, mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille” (1. Piet. 5:5).

11. Miten muistojuhlan vertauskuvien mietiskeleminen voi vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme?

11 Toiseksi voimme vahvistaa yhteenkuuluvuutta mietiskelemällä sitä, mitä muistojuhlan vertauskuvat – happamaton leipä ja punaviini – merkitsevät. Meidän tulisi mietiskellä sitä ennen muistojuhlaa ja erityisesti tuona iltana. (1. Kor. 11:23–25.) Leipä edustaa synnitöntä ruumista, jonka Jeesus antoi uhriksi, ja viini kuvaa hänen vuodatettua vertaan. Ei kuitenkaan riitä, että ymmärrämme älyllisesti näiden vertauskuvien merkityksen. Muista, että Kristuksen lunastusuhriin yhdistyi kaksi suurinta rakkauden tekoa: rakkaus sai Jehovan antamaan Poikansa meidän puolestamme, ja Jeesus uhrasi halukkaasti elämänsä, koska hän rakastaa meitä. Heidän rakkautensa mietiskeleminen herättää meissä vastarakkautta. Rakkaus Jehovaan on kuin köysi, joka sitoo meidät Jehovan palvelijat yhteen ja vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme.

Vahvistamme yhteenkuuluvuutta antamalla toisille anteeksi. (Ks. kpl:t 12–13.)

12. Miten Jeesuksen vertauksesta käy ilmi, että Jehova odottaa meidän antavan anteeksi toisille?

12 Kolmas tapa, jolla voimme vahvistaa yhteenkuuluvuutta, on antaa toisille halukkaasti anteeksi. Kun annamme anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan, osoitamme arvostavamme sitä, että meidän on mahdollista saada omat syntimme anteeksi Kristuksen lunastusuhrin perusteella. Jeesus esitti tähän liittyvän vertauksen Matteuksen 18:23–34:ssä. Kun olet lukenut sen, kysy itseltäsi: Haluanko toimia sen mukaan, mitä Jeesus opetti? Olenko kärsivällinen ja ymmärtäväinen veljiä ja sisaria kohtaan? Olenko halukas antamaan anteeksi niille, jotka tekevät syntiä minua vastaan? Jotkin synnit ovat luonteeltaan vakavampia kuin toiset, ja joitakin rikkomuksia meidän epätäydellisten ihmisten on erityisen vaikea antaa anteeksi. Tämä vertaus kuitenkin opettaa, mitä Jehova odottaa meiltä. (Lue Matteuksen 18:35.) Jeesus teki selväksi, että Jehova ei anna anteeksi meille, jos me emme anna anteeksi veljillemme, kun siihen on perusteet. Tämä on vakavoittava ajatus. Vaalimme kallisarvoista yhtenäisyyttämme antamalla toisille anteeksi, kuten Jeesus opetti.

13. Miten se, että pyrimme säilyttämään rauhan toisten kanssa, vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme?

13 Kun annamme toisille anteeksi, olemme rauhantekijöitä. Paavali neuvoi, että meidän tulisi ”pyrkiä hartaasti säilyttämään hengen ykseys rauhan yhdistävässä siteessä” (Ef. 4:3). Nyt kun Kristuksen kuoleman muistojuhla lähenee ja varsinkin kun tuo ilta koittaa, pysähdy miettimään, miten kohtelet toisia. Vastaa mielessäsi seuraaviin kysymyksiin: Näkevätkö toiset minusta, että en kanna kaunaa? Tunnetaanko minut siitä, että teen työtä rauhan ja sopusoinnun hyväksi? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä mietittäväksi tähän aikaan vuodesta.

14. Miten voimme osoittaa, että ”kestämme toisiamme rakkaudessa”?

14 Neljänneksi voimme vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme jäljittelemällä rakkauden osoittamisessa Jehovaa, rakkauden Jumalaa (1. Joh. 4:8). Emme koskaan haluaisi sanoa toisista Jehovan palvelijoista: ”Minun täytyy ehkä rakastaa heitä, mutta minun ei tarvitse pitää heistä.” Tällainen ajatus olisi vastoin sitä Paavalin neuvoa, että meidän tulee ”kestää toisiamme rakkaudessa” (Ef. 4:2). Huomaa, että hän ei kehottanut meitä vain ”kestämään toisiamme” vaan ”kestämään toisiamme rakkaudessa”. Siinä on eroa. Seurakunnissa on kaikenlaisia ihmisiä, ja Jehova on vetänyt heidät luokseen (Joh. 6:44). Hän siis selvästikin rakastaa heitä. Jos siis veljemme ja sisaremme ovat Jumalan rakkauden arvoisia, miten voisimme sanoa, etteivät he ansaitse meidän rakkauttamme? Haluamme varmasti noudattaa Jehovan käskyä rakastaa heitä. (1. Joh. 4:20, 21.)

VIIMEINEN MUISTOJUHLA – MILLOIN?

15. Mistä tiedämme, että muistojuhlaa vietetään joskus viimeisen kerran?

15 Jonakin päivänä Kristuksen kuoleman muistojuhlaa vietetään viimeisen kerran. Mistä tiedämme sen? 1. Korinttilaiskirjeessä Paavali kirjoitti voidelluille kristityille, että viettämällä tätä juhlaa vuosittain he ”julistavat Herran kuolemaa, kunnes hän saapuu” (1. Kor. 11:26). Myös Jeesus puhui saapumisestaan, Ihmisen pojan tulemisesta, lopun aikaa koskevassa ennustuksessaan. Hän sanoi pian alkavasta suuresta ahdistuksesta: ”Ihmisen Pojan tunnusmerkki näkyy taivaalla, ja sitten kaikki maan heimot lyövät itseään valittaen, ja ne näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä voimalla ja suurella kirkkaudella. Ja hän [Jeesus] lähettää enkelinsä suuren trumpetin äänen kuuluessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivaiden toisesta äärestä niiden toiseen ääreen.” (Matt. 24:29–31.) Valitut kootaan, kun kaikki vielä maan päällä olevat voidellut kristityt saavat taivaallisen palkintonsa. Se tapahtuu suuren ahdistuksen alkuosan jälkeen mutta ennen Harmagedonin taistelua. Sitten kaikki 144 000 voideltua taistelevat Jeesuksen rinnalla maan kuninkaita vastaan ja voittavat heidät (Ilm. 17:12–14). Viimeinen muistojuhla on siis se, joka edeltää Jeesuksen tulemista ja voideltujen kokoamista taivaaseen.

16. Miksi olet päättänyt olla läsnä tämän vuoden muistojuhlassa?

16 Päätä olla läsnä Kristuksen kuoleman muistojuhlassa 31. maaliskuuta 2018. Pyydä, että Jehova auttaisi sinua vahvistamaan omalta osaltasi hänen kansansa yhteenkuuluvuutta. (Lue psalmi 133:1.) Muista, että jonakin päivänä vietämme muistojuhlaa viimeisen kerran. Ennen sitä haluamme osoittaa arvostuksemme tätä ainutlaatuista juhlaa kohtaan, joka yhdistää meidät yhdeksi maailmanlaajuiseksi perheeksi.