He tekivät Jehovan tahdon

Anteeksianto avaa tien pelastukseen

EGYPTIN pääministerin edessä seisovilla Jaakobin kymmenellä pojalla oli hirveä salaisuus. Vuosia aiemmin he olivat myyneet velipuolensa Joosefin orjuuteen ja suunnitelmansa mukaan kertoneet isälleen, että villipeto oli tappanut Joosefin. (1. Mooseksen kirja 37:18–35.)

Nyt, noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin, ankara nälänhätä oli pakottanut nämä kymmenen miestä tulemaan Egyptiin ostamaan viljaa. Mutta asiat eivät sujuneetkaan mutkattomasti. Pääministeri, joka vastasi myös elintarvikkeiden jakelusta, syytti heitä vakoojiksi. Hän vangitsi heistä yhden ja vaati muita palaamaan kotiin ja tulemaan takaisin mukanaan heidän nuorin veljensä Benjamin. Kun he olivat tehneet siten, pääministeri toteutti suunnitelmansa ja vangitsi Benjaminin. (1. Mooseksen kirja 42:1–44:12.)

Yksi Jaakobin pojista, Juuda, esitti vastalauseensa. Hän sanoi, että jos he palaisivat kotiin ilman Benjaminia, heidän isänsä kuolisi. Sitten tapahtui jotakin, mitä ei Juuda eikä yksikään hänen matkatovereistaan osannut odottaa. Käskettyään kaikkia muita, paitsi Jaakobin poikia, lähtemään huoneesta pääministeri alkoi itkeä suureen ääneen. Saatuaan tunteensa hallintaan hän sitten ilmoitti: ”Minä olen Joosef.” (1. Mooseksen kirja 44:18–45:3.)

Armahdus ja vapautus

”Onko isäni yhä elossa?” Joosef kysyi velipuoliltaan. Kukaan ei vastannut. Joosefin velipuolet olivat täysin sanattomia. Pitäisikö heidän olla haltioissaan vai kauhuissaan? Olivathan he, ollessaan kaksikymmentä vuotta nuorempia, myyneet tämän miehen orjuuteen. Joosefilla oli valta vangita heidät, lähettää heidät kotiin ilman ruokaa tai – mikä pahinta – teloittaa heidät! Hyvästä syystä Joosefin velipuolet ”eivät kyenneet vastaamaan hänelle mitään, sillä he olivat järkyttyneitä hänen takiaan”. (1. Mooseksen kirja 45:3.)

Nopeasti Joosef rauhoitti heitä. ”Tulkaahan tänne lähelleni”, hän sanoi. He tottelivat. Sitten hän jatkoi: ”Minä olen veljenne Joosef, jonka te myitte Egyptiin. Mutta älkää nyt olko pahoillanne älkääkä olko vihaisia itsellenne siksi, että myitte minut tänne, koska Jumala on lähettänyt minut teidän edellänne elämän säilyttämiseksi.” (1. Mooseksen kirja 45:4, 5.)

Joosefilla oli perusteita armon osoittamiseen. Hän oli jo nähnyt todisteita velipuoliensa katumuksesta. Esimerkiksi kun Joosef syytti heitä vakoojiksi, hän kuuli heidän sanovan toisilleen: ”Olemme ilman muuta syyllisiä, mitä veljeemme tulee – –. Siksi meille on tullut tämä ahdinko.” (1. Mooseksen kirja 42:21.) Lisäksi Juuda oli tarjoutunut tulemaan orjaksi Benjaminin sijasta, jotta tämä nuori mies voisi palata isänsä luokse (1. Mooseksen kirja 44:33, 34).

Joosefin oli siksi aivan oikein osoittaa armoa. Hän tosiaankin tajusi, että se voisi johtaa koko hänen perheensä pelastumiseen. Sen tähden Joosef käski velipuoliaan palaamaan isänsä Jaakobin luokse ja sanomaan hänelle: ”Näin on poikasi Joosef sanonut: ’Jumala on asettanut minut koko Egyptin herraksi. Tule tänne luokseni. Älä viivyttele. Ja sinun on asuttava Gosenin maassa, ja sinun on pysyttävä lähelläni, sinun ja poikiesi ja poikiesi poikien sekä katraittesi ja karjalaumojesi ja kaiken, mitä sinulla on. Ja minä kyllä toimitan sinulle ruoan sinne.’” (1. Mooseksen kirja 45:9–11.)

Suurempi Joosef

Jeesusta Kristusta voidaan kutsua Suuremmaksi Joosefiksi, sillä näiden kahden miehen välillä on huomattavia yhtäläisyyksiä. Aivan kuten Joosefia, Jeesustakin kohtelivat huonosti hänen veljensä, Abrahamin jälkeläiset (vrt. Apostolien teot 2:14,  29, 37). Lisäksi molempien olosuhteissa tapahtui erikoislaatuinen muutos. Aikanaan Joosef muuttui orjasta pääministeriksi, arvoltaan faraosta seuraavaksi. Samoin Jehova herätti Jeesuksen kuolleista ja korotti hänet ylempään asemaan ”Jumalan oikealle puolelle” (Apostolien teot 2:33; Filippiläisille 2:9–11).

Pääministerinä Joosef saattoi jakaa ruokaa kaikille, jotka tulivat Egyptiin ostamaan viljaa. Suuremmalla Joosefilla on nykyään maan päällä uskollinen ja ymmärtäväinen orjaluokka, jonka välityksellä hän jakaa hengellistä ruokaa ”oikeaan aikaan” (Matteus 24:45–47; Luukas 12:42–44). Ne jotka tulevat Jeesuksen luo, ”eivät enää näe nälkää, eivätkä he enää janoa, – – koska Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, paimentaa heitä ja opastaa heidät elämän vetten lähteille” (Ilmestys 7:16, 17).

Opetus meille

Joosef on huomattava esimerkki armosta. Tiukka oikeuden noudattaminen olisi vaatinut häntä rankaisemaan niitä, jotka olivat myyneet hänet orjuuteen. Toisaalta tunteilu olisi saanut hänet yksinkertaisesti sivuuttamaan heidän rikkomuksensa. Joosef ei tehnyt kumpaakaan. Sen sijaan hän koetteli velipuoltensa katumuksen aitoutta. Sitten kun hän näki, että heidän surunsa oli aitoa, hän antoi heille anteeksi.

Voimme jäljitellä Joosefia. Kun joku, joka on rikkonut meitä vastaan, osoittaa, että hänen sydämensä on aidosti muuttunut, meidän tulisi antaa hänelle anteeksi. Meidän ei tietenkään koskaan tule antaa tunteiden saada meitä sulkemaan silmiämme törkeältä väärinteolta. Toisaalta meidän ei tule antaa kaunan estää meitä näkemästä aitoja katumuksen tekoja. Näin ollen ’kestäkäämme jatkuvasti toisiamme ja antakaamme jatkuvasti toisillemme auliisti anteeksi’ (Kolossalaisille 3:13). Siten toimimalla jäljittelemme Jumalaamme Jehovaa, joka on ”altis antamaan anteeksi” (Psalmit 86:5; Miika 7:18, 19).