”Tummatukkainen Syyrian erämaan valtiatar”

HÄNEN ihonsa oli oliivinruskea, hänen hampaansa helmenvalkoiset ja silmänsä mustat ja kirkkaat. Hän oli sivistynyt ja kielellisesti lahjakas. Tästä soturikuningattaresta sanottiin, että hän oli älykkäämpi kuin Kleopatra ja kenties yhtä kaunis kuin tämä. Koska hänellä oli rohkeutta vastustaa sen aikaista hallitsevaa maailmanvaltaa, hänellä oli profeetallinen rooli eräässä raamatullisessa näytelmässä. Vielä kauan hänen kuolemansa jälkeen kirjailijat ylistivät ja taiteilijat ihannoivat häntä. Eräs 1800-luvun runoilija kuvaili häntä ”tummatukkaiseksi Syyrian erämaan valtiattareksi”. Tämä suuresti arvostettu nainen oli Zenobia – Syyrian kaupungin Palmyran kuningatar.

Kuinka Zenobia saavutti huomattavan aseman? Millainen poliittinen ilmapiiri johti hänen valtaannousuunsa? Mitä hänestä voidaan sanoa ihmisenä? Ja mikä profeetallinen rooli tällä kuningattarella oli? Tarkastellaanpa ensiksi tämän näytelmän maantieteellistä taustaa.

Kaupunki aavikon laidalla

Zenobian kaupunki Palmyra sijaitsi noin 210 kilometriä Damaskoksesta koilliseen Syyrian aavikon pohjoislaidalla, missä Anti-Libanonin vuoret viettävät tasangolle. Tämä keidaskaupunki oli jotakuinkin lännessä sijaitsevan Välimeren ja idässä virtaavan Eufratin puolivälissä. Kuningas Salomo on mahdollisesti tuntenut kaupungin nimellä Tadmor, ja se oli tärkeä paikka hänen valtakuntansa hyvinvoinnin kannalta kahdestakin syystä: se toimi varuskuntakaupunkina puolustettaessa pohjoisrajaa, ja se oli myös ratkaiseva lenkki karavaanikaupunkien ketjussa. Siksi Salomo ”rakensi uudelleen erämaassa olevan Tadmorin” (2. Aikakirja 8:4).

Kuningas Salomon hallituskauden jälkeinen historia vaikenee Tadmorista tuhannen vuoden ajan. Mikäli kyse tosiaan on Palmyrasta, sen nousu huomattavaksi kaupungiksi alkoi sen jälkeen, kun Syyriasta tuli Rooman maailmanvallan etuvartioprovinssi vuonna 64 eaa. ”Palmyra oli Roomalle tärkeä kahdella tavalla: taloudellisesti ja sotilaallisesti”, sanoo Richard Stoneman kirjassaan Palmyra and Its Empire—Zenobia’s Revolt Against Rome. Koska tämä palmujen kaupunki sijaitsi tärkeällä kauppareitillä, joka vei Roomasta Mesopotamiaan ja itään, sen läpi kulki muinaisen maailman ylellisiä kauppatavaroita: mausteita Itä-Intiasta, silkkiä Kiinasta ja muita tarvikkeita Persiasta, Ala-Mesopotamiasta ja Välimeren maista. Rooma oli riippuvainen näiden tavaroiden tuonnista.

 Sotilaallisesti Syyrian provinssi toimi puskurivyöhykkeenä Rooman ja Persian kilpailevien valtojen välissä. Eufratvirta piti Rooman erillään sen itänaapurista ajanlaskumme ensimmäiset 250 vuotta. Palmyra sijaitsi suoraan erämaan toisella puolella, länteen Dura-Europosin kaupungista, joka sijaitsi Eufratvirran varrella. Muun muassa Rooman keisarit Hadrianus ja Valerianus vierailivat Palmyrassa, sillä he tajusivat sen merkittävän aseman. Hadrianus lisäsi sen arkkitehtonista loistoa ja teki monia anteliaita lahjoituksia. Valerianus palkitsi Odaenathuksen, palmyralaisen jalosukuisen miehen – Zenobian puolison – ylentämällä hänet vuonna 258 Rooman konsuliksi, koska hän oli taistellut menestyksekkäästi Persiaa vastaan ja laajentanut Rooman maailmanvallan rajoja Mesopotamiaan. Zenobialla oli merkittävä osa aviomiehensä valtaannousussa. Historioitsija Edward Gibbon kirjoitti: ”Odaenathuksen menestys voidaan suurelta osin lukea hänen [Zenobian] verrattoman neuvokkuutensa ja rohkeutensa ansioksi.”

Sillä välin Persian kuningas Šapur päätti uhmata Rooman ylivaltaa ja laajentaa suvereeniutensa käsittämään kaikki aiemmin Persialle kuuluneet provinssit. Hän marssi suunnattoman armeijan kanssa länteen, valloitti Rooman varuskuntakaupungit Nisibiin ja Carrhaen (Harranin) ja alkoi tuhota Pohjois-Syyriaa ja Kilikiaa. Keisari Valerianus johti henkilökohtaisesti joukkonsa hyökkääjiä vastaan, mutta koki tappion ja joutui persialaisten vangiksi.

Odaenathus katsoi, että oli aika lähettää kalliita lahjoja ja rauhanviesti Persian hallitsijalle. Kuningas Šapur käski pöyhkeästi heittää lahjat Eufratiin ja vaati, että Odaenathuksen oli ilmaannuttava hänen eteensä anelevana vankina. Vastaukseksi palmyralaiset kokosivat erämaan paimentolaisista ja Rooman joukkojen jäännöksestä armeijan ja alkoivat ahdistaa vetäytyviä persialaisia. Erämaasoturien taktiikkana oli iskeä yhtäkkiä ja paeta nopeasti paikalta. Niinpä Šapurin joukot, jotka olivat taistelun uuvuttamia ja ryöstäjien rasittamia, eivät juuri kyenneet puolustautumaan, ja niiden oli pakko paeta.

Tunnustukseksi siitä, että Odaenathus oli voittanut Šapurin, Valerianuksen poika ja seuraaja Gallienus antoi hänelle arvonimen corrector totius Orientis (koko idän käskynhaltija). Aikanaan Odaenathus antoi itselleen arvonimen ”kuningasten kuningas”.

Zenobia yrittää luoda maailmanvallan

Vuonna 267, kun Odaenathus oli valtansa huipulla, hänet ja hänen perillisensä murhattiin. Tämän teki luultavasti hänen kostonhimoinen veljenpoikansa. Zenobia astui miehensä asemaan, sillä hänen poikansa oli siihen liian nuori. Koska Zenobia oli kaunis, kunnianhimoinen ja pystyvä hallitsija ja puhui sujuvasti monia kieliä ja koska hänellä oli ollut tapana seurata edesmennyttä miestään tämän sotaretkille, hän onnistui herättämään alamaistensa kunnioituksen ja saamaan heidän tukensa – ei mikään pieni saavutus beduiinien keskuudessa. Zenobia nautti uusien asioiden oppimisesta, ja hän ympäröi itsensä älymystöllä. Eräs hänen neuvonantajistaan  oli filosofi ja puhetaidon opettaja Cassius Longinus, jonka sanottiin olevan ”elävä kirjasto ja kävelevä museo”. Kirjoittaja Stoneman huomauttaa: ”Odaenathuksen kuolemaa seuranneiden viiden vuoden aikana – – Zenobia painui kansalaistensa mieleen idän valtiattarena.”

Toisella puolella Zenobian valta-aluetta oli Persia, jonka hän oli miehensä kanssa tehnyt voimattomaksi, ja toisella puolella oli luhistuva Rooma. Historioitsija J. M. Roberts sanoo Rooman maailmanvallassa tuohon aikaan vallinneista oloista: ”200-luku oli – – hirvittävää aikaa sekä Rooman itäisellä että läntisellä rajaseudulla, sillä Roomassa oli alkanut uusi kansalaissodan ja vallanperimyskiistojen aikakausi. Keisarit vaihtuivat; heitä oli kaikkiaan kaksikymmentäkaksi (kun mukaan ei lasketa keisariksi pyrkineitä).” Toisaalta Syyrian valtiatar oli valtakuntansa vankkumaton ja ehdoton yksinvaltias. ”Valvomalla kahden maailmanvallan [Persian ja Rooman] tasapainoa hän saattoi pyrkiä luomaan kolmatta maailmanvaltaa, joka hallitsisi niitä molempia”, toteaa Stoneman.

Zenobialle avautui tilaisuus laajentaa kuningattaren valtaansa vuonna 269, kun Egyptissä nousi esiin Rooman hallintaa tavoitteleva kilpailija. Zenobian armeija marssi nopeasti Egyptiin, murskasi kapinallisen ja otti maan omaisuuden itselleen. Zenobia julisti itsensä Egyptin kuningattareksi ja lyötti kolikoita, joissa oli hänen nimensä. Nyt hänen valtakuntansa ulottui Niilinvirrasta Eufratvirtaan asti. Tässä elämänsä vaiheessa hänestä tuli ”etelän kuningas”, josta Raamattu kertoo Danielin profetiassa, sillä hänen silloinen valtakuntansa käsitti Danielin kotimaasta etelään olevan alueen. (Daniel 11:25, 26.) Hän valloitti myös suurimman osan Vähää-Aasiaa.

Zenobia vahvisti ja kaunisti pääkaupunkiaan Palmyraa niin, että se luettiin roomalaisen maailman suurimpien kaupunkien joukkoon. Sen väkiluku nousi arviolta yli 150 000:een. Loisteliaat julkiset rakennukset, temppelit, puutarhat, pylväät ja muistomerkit täyttivät kaupungin, jonka muurien sanottiin olevan ympärysmitaltaan 21 kilometriä. Pääkatua reunustivat yli 15 metriä korkeiden korinttilaisten pylväiden rivistöt – kaikkiaan noin 1 500 pylvästä. Kaupungissa oli runsaasti sankareiden ja varakkaiden hyväntekijöiden patsaita ja rintakuvia. Vuonna 271 Zenobia pystytti kaksi patsasta, jotka esittivät häntä itseään ja hänen edesmennyttä aviomiestään. Palmyra kimalteli erämaan laidalla kuin jalokivi.

Auringontemppeli oli yksi komeimmista Palmyran rakennuksista, eikä ole epäilystäkään siitä, että se hallitsi kaupungin uskonnollista näyttämöä. On todennäköistä, että Zenobiakin palvoi jotakin auringonjumalan jumaluutta. 200-luvun Syyria oli kuitenkin monien uskontojen maa. Zenobian valta-alueella oli kristityiksi tunnustautuvia, juutalaisia, astrologeja ja auringon- ja kuunpalvojia. Miten hän suhtautui valtakuntansa moniin eri palvontatapoihin? Kirjoittaja Stoneman kertoo: ”Viisas hallitsija ei halveksi mitään tapoja, jotka hänen kansastaan tuntuvat sopivilta. – – Toivottiin, – – että jumalat oli koottu Palmyran puolelle.” Zenobia oli ilmeisesti uskonnollisesti suvaitsevainen. Mutta oliko jumalat todella ”koottu Palmyran puolelle”? Mikä Palmyraa ja sen ”viisasta hallitsijaa” odotti?

Eräs keisari ’herättää sydämensä’ Zenobiaa vastaan

Vuonna 270 Aurelianuksesta tuli Rooman keisari. Hänen legioonansa löivät menestyksekkäästi takaisin pohjoisen barbaarit ja kurittivat heitä. Vuonna 271 Aurelianus, joka nyt edusti Danielin ennustuksessa mainittua ”pohjoisen kuningasta”, ’herätti voimansa ja sydämensä etelän kuningasta’, Zenobiaa, vastaan (Daniel 11:25a). Aurelianus lähetti osan joukoistaan suoraan Egyptiin ja johti pääarmeijansa itään halki Vähän-Aasian.

Etelän kuningas Zenobia ’nousi’ käydäkseen sotaa Aurelianusta vastaan ”tavattoman suurella ja mahtavalla sotajoukolla” kahden sotapäällikön,  Zabdan ja Sabbain, johdolla (Daniel 11:25b). Mutta Aurelianus valloitti Egyptin ja aloitti sitten sotaretken Vähään-Aasiaan ja Syyriaan. Zenobia koki tappion Emesassa (nykyään Homs) ja perääntyi Palmyraan.

Kun Aurelianus piiritti Palmyran, Zenobia toivoi saavansa apua ja pakeni poikansa kanssa kohti Persiaa, mutta joutuikin Eufratvirran luona roomalaisten vangiksi. Palmyralaiset luovuttivat kaupunkinsa vuonna 272. Aurelianus kohteli sen asukkaita jalomielisesti, keräsi suunnattomat määrät ryöstösaalista, mukaan lukien auringontemppelissä ollut jumalankuva, ja lähti kohti Roomaa. Rooman keisari säästi Zenobian hengen ja teki hänestä vuonna 274 Rooman halki kulkevan voittokulkueensa vetonaulan. Zenobia vietti loppuelämänsä roomalaisena säätyläisnaisena.

Autiomaakaupunki kukistuu

Muutamia kuukausia sen jälkeen, kun Aurelianus oli valloittanut Palmyran, palmyralaiset tappoivat roomalaisen varuskunnan sotilaat, jotka Aurelianus oli sinne jättänyt. Kun tieto tästä kapinasta tavoitti Aurelianuksen, hän käski heti sotilaitaan palaamaan takaisin samaa tietä, ja tällä kertaa kaupungin asukkaat kokivat hirveän koston. Ne, jotka pelastuivat tuosta armottomasta teurastuksesta, vietiin orjuuteen. Ylpeä kaupunki oli ryöstetty ja peruuttamattomasti kukistunut. Näin tuo täynnä hyörinää ollut suurkaupunki vaipui entiseen tilaansa – ’erämaassa olevaksi Tadmoriksi’.

Kun Zenobia nousi vastustamaan Roomaa, niin hän ja keisari Aurelianus esittivät tietämättään osansa ”etelän kuninkaana” ja ”pohjoisen kuninkaana” ja täyttivät näin osan siitä ennustuksesta, jonka Jehovan profeetta oli merkinnyt yksityiskohtaisesti muistiin noin 800 vuotta aikaisemmin (Danielin 11. luku). Värikkään persoonallisuutensa ansiosta Zenobia sai osakseen monien ihailun. Merkityksellisin oli kuitenkin se poliittinen rooli, joka oli ennustettu Danielin profetiassa. Zenobian hallituskausi kesti vain viisi vuotta. Palmyra, Zenobian valtakunnan pääkaupunki, on tänä päivänä vain kylä. Jopa mahtava Rooman maailmanvalta on kauan sitten kuihtunut ja väistynyt nykyisten valtakuntien tieltä. Mikä on näiden nykyisten valtakuntien tulevaisuus? Niidenkin kohtalo on määrätty Raamatun profetiassa, joka täyttyy varmasti (Daniel 2:44).

[Tekstiruutu s. 29]

Zenobian perintö

Kun keisari Aurelianus oli voittanut Palmyran kuningattaren Zenobian, hän palasi Roomaan ja rakensi temppelin auringolle. Hän asetti sinne auringonjumalan patsaita, joita hän oli tuonut Zenobian kaupungista. Kertoessaan myöhemmistä kehitysvaiheista lehti History Today sanoo: ”Pysyvin kaikista Aurelianuksen teoista on luultavasti vuonna 274 alulle pantu vuotuinen auringon syntymäjuhla talvipäivän seisauksen aikaan, joulukuun 25. päivänä. Kun keisarista tuli kristitty, tätä päivää alettiin viettää Kristuksen syntymäpäivänä, jotta uusi uskonto olisi mieluisampi niille, jotka pitivät vanhoista juhlallisuuksista. On outoa, että meidän pitäisi viime kädessä pitää valtiatar Zenobian aikaansaannoksena sitä, että – – [ihmiset] viettävät nykyään joulua.”

[Kartta/Kuva s. 28, 29]

(Ks. painettu julkaisu)

VÄLIMERI

SYYRIA

Antiokia

Emesa (Homs)

PALMYRA

Damaskos

MESOPOTAMIA

Eufrat

Carrhae (Harran)

Nisibis

Dura-Europos

[Lähdemerkinnät]

Kartta: Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

Pylväikkö: Michael Nicholson/Corbis

[Kuva s. 29]

Roomalainen kolikko, jossa mahdollisesti Aurelianuksen kuva

[Kuva s. 30]

Auringontemppeli Palmyrassa

[Lähdemerkintä]

The Complete Encyclopedia of Illustration/J. G. Heck

[Kuva s. 31]

Kuningatar Zenobia puhuttelee sotilaitaan

[Lähdemerkintä]

Giovanni Battista Tiepolo, Queen Zenobia Addressing Her Soldiers, Samuel H. Kress Collection, Photograph © Board of Trustees, National Gallery of Art, Washington

[Kuvan lähdemerkintä s. 28]

Yksityiskohta teoksesta: Giovanni Battista Tiepolo, Queen Zenobia Addressing Her Soldiers, Samuel H. Kress Collection, Photograph © Board of Trustees, National Gallery of Art, Washington