Silas – rohkaisun lähde

KRISTILLISYYDEN historian varhaisajoista saakka uskolliset matkavalvojat tekivät elintärkeää työtä sekä rohkaisemalla Jumalan kansan seurakuntia että levittämällä hyvää uutista maan ääriin saakka. Ensimmäisiin valvojiksi nimitettyihin kuului Silas, joka oli profeetta ja Jerusalemin seurakunnan johtava jäsen. Hänellä oli avainasema saarnaamistyön tärkeissä kehitysvaiheissa, ja hän kuului niihin lähetystyöntekijöihin, jotka ensimmäisinä julistivat evankeliumia Euroopan alueella. Mikä teki Silaksen erityisen päteväksi kaikkeen tähän? Entä mitä hänen persoonallisuutensa piirteitä meidän olisi hyvä jäljitellä?

Ympärileikkauskysymys

Kun noin vuonna 49 heräsi ympärileikkausta koskeva kysymys, joka uhkasi aiheuttaa eripuraisuutta, Jerusalemissa toimivan hallintoelimen piti levittää kristittyjen keskuuteen selvät ohjeet kysymyksen ratkaisemiseksi. Tässä tilanteessa Silas, jota sanotaan myös Silvanukseksi, ilmaantuu Raamatun kertomukseen. Hän on saattanut olla yksi päätöksen tekijöistä, joka sitten valittiin ”apostolien ja vanhinten” asiamieheksi kertomaan heidän ratkaisustaan ”Antiokian ja Syyrian ja Kilikian veljille”. Antiokiassa Silas ja Juudas (Barsabbas) yhdessä Barnabaan ja Paavalin kanssa välittivät sanomansa  ilmeisesti kertomalla suusanallisesti, mitä Jerusalemin kokouksessa oli tapahtunut, mihin tulokseen siellä päädyttiin ja mitä kirje sisälsi. Lisäksi he ”rohkaisivat veljiä monin puhein ja vahvistivat heitä”. Onnellinen lopputulos oli se, että Antiokian kristityt ”iloitsivat”. (Apostolien teot 15:1–32.)

Silaksella oli näin ollen merkittävä osa tämän peruskysymyksen ratkaisemisessa. Hänen tehtävänsä ei kuitenkaan ollut helppo. Oli mahdotonta tietää, kuinka Antiokian seurakunta suhtautuisi siihen, mitä oli päätetty. Siksi ”jonkun, jolla oli paljon viisautta ja joka oli erityisen tahdikas, piti selittää, mitä apostolit olivat kirjoittaneet kirjeessään”, huomauttaa eräs raamatunselittäjä. Silaksen valitseminen tähän arkaluonteiseen tehtävään kertoo jotain siitä, millainen ihminen hänen on täytynyt olla. Voitiin luottaa siihen, että hän esittäisi hallintoelimen ohjeet uskollisesti. Lisäksi hänen on täytynyt olla viisas valvoja, joka pystyi rakentamaan sovintoa, kun seurakuntaa uhkasi erimielisyys.

Matkoja Paavalin kanssa

Ei tiedetä varmasti, palasiko Silas tuon tehtävän suoritettuaan Jerusalemiin vai ei. Joka tapauksessa sen jälkeen kun Barnabaalla ja Paavalilla oli ollut erimielisyyttä Johannes Markuksen suhteen, Paavali valitsi toverikseen uudelle matkalle Silaksen, joka oli siihen aikaan Antiokiassa. Tuolla matkalla oli alun perin tarkoitus palata niihin kaupunkeihin, joissa Paavali oli saarnannut ensimmäisellä lähetysmatkallaan. (Apostolien teot 15:36–41.)

Silaksen valintaan on voinut vaikuttaa hänen myönteinen asenteensa pakanoiden keskuudessa tehtävää lähetystyötä kohtaan ja se arvovalta, jolla hän profeettana ja hallintoelimen edustajana voisi välittää sen ratkaisuja Syyrian ja Kilikian uskoville. Tulokset olivat erinomaisia. Apostolien tekojen kirjassa kerrotaan: ”Kun he sitten kulkivat edelleen kaupunkien halki, he antoivat niissä oleville noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja vanhimmat, jotka olivat Jerusalemissa, olivat päättäneet. Sen tähden seurakunnat lujittuivatkin jatkuvasti uskossa ja kasvoivat lukumääräisesti päivä päivältä.” (Apostolien teot 16:4, 5.)

Näiden lähetystyöntekijöiden jatkaessa matkaa pyhä henki ohjasi heidät kahdesti pois heidän suunnittelemaltaan reitiltä (Apostolien teot 16:6, 7). Timoteus otettiin joukkoon Lystrasta sen jälkeen, kun hänestä oli saatu ”ennusteita”, joiden luonteesta ei kerrota tarkemmin (1. Timoteukselle 1:18; 4:14). Paavali, jolla myös oli profetoimisen lahja, sai näyn, joka ohjasi nämä matkakumppanukset purjehtimaan Makedoniaan Eurooppaan (Apostolien teot 16:9, 10).

Lyöntejä ja vankeutta

Filippissä, ”piirikunnan huomattavimmassa kaupungissa”, Silasta kohtasi unohtumaton koettelemus. Sen jälkeen kun Paavali oli karkottanut ennusteluhengen eräästä orjatytöstä, tämän omistajat – huomattuaan, että heiltä oli viety tulolähde – raahasivat Silaksen ja Paavalin kaupungin hallintoviranomaisten eteen. Se johti noiden kahden häpäisemiseen siten, että heidät esitettiin ihmisille pahantekijöinä: heiltä revittiin heidän päällysvaippansa ja heitä piestiin raipoilla torilla. (Apostolien teot 16:12, 16–22.)

Sellainen pieksentä ei ollut ainoastaan kauhistava rangaistus, joka koetteli ihmisen kestävyyttä äärimmilleen, vaan Paavalin ja Silaksen tapauksessa myös laiton. Miksi? Rooman lakien mukaan Rooman kansalaista ei saanut ruoskia. Paavalilla ja todennäköisesti myös Silaksella oli Rooman kansalaisuus. Paavalin ja Silaksen saatua ”monia iskuja” heidät heitettiin vankilaan, jossa heidät pantiin jalkapuuhun. Gustav Stählinin selityksen mukaan tämä oli ”pöyristyttävä väline”, ”jossa vankien jalat voitiin panna niin leveään haara-asentoon kuin haluttiin, jolloin he eivät pystyneet nukkumaan”. Silti Paavali ja Silas keskellä yötä, selkä epäilemättä täynnä tuskallisia haavoja, ”rukoilivat  ja ylistivät Jumalaa lauluin”. (Apostolien teot 16:23–25.)

Tämä kertoo vielä jotain muuta Silaksen persoonallisuudesta. Hän oli iloinen, koska he kärsivät Kristuksen nimen tähden (Matteus 5:11, 12; 24:9). Ilmeisesti tuon saman mielenlaadun ansiosta Silas kumppaneineen oli pystynyt aiemmalla Antiokian-lähetysmatkallaan rohkaisemaan ja vahvistamaan tehokkaasti seurakuntaa, niin että heidän kristityt veljensä iloitsivat. Paavalin ja Silaksen ilo varmasti kasvoi, kun maanjäristys vapautti heidät ihmeen avulla vankilasta ja he saattoivat auttaa itsemurha-aikeissa olevaa vanginvartijaa ja hänen perhettään uskomaan Jumalaan (Apostolien teot 16:26–34).

Pieksentä ja vankeus eivät saaneet Paavalia ja Silasta pelon valtaan. Kun heidät käskettiin vapauttaa, he vastoin hallintoviranomaisten odotuksia kieltäytyivät luikkimasta häpeissään pois Filippistä. He pitivät kiinni oikeuksistaan ja panivat vuorostaan nuo kopeat ja mielivaltaiset viranomaiset ahtaalle. ”He ovat tuomitsematta piesseet meitä julkisesti, miehiä jotka ovat roomalaisia, ja heittäneet meidät vankilaan, ja ajavatko he nyt salaa meidät ulos?” Paavali kysyi. ”Ei toki, vaan tulkoot itse ja viekööt meidät ulos!” Seuraamuksia pelkäävät hallintoviranomaiset totesivat nyt, että heidän oli pyydettävä hartaasti noita kahta lähtemään kaupungista. (Apostolien teot 16:35–39.)

Kun Paavali ja Silas olivat saaneet vallanpitäjät näin tajuamaan ne oikeudet, jotka heillä roomalaisina oli, he noudattivat hallintoviranomaisten pyyntöä – mutta vasta jätettyään ystävilleen jäähyväiset. Sen hengen mukaisesti, joka oli ollut siihen saakka ominaista koko saarnamatkalle, Silas ja hänen kumppaninsa ”rohkaisivat” jälleen veljiä ja sitten lähtivät. (Apostolien teot 16:40.)

Makedoniasta Babyloniin

Menettämättä itseluottamustaan tämän kokemuksen vuoksi, joka olisi voinut muussa tapauksessa vaikuttaa kielteisesti, Paavali, Silas ja heidän kumppaninsa riensivät eteenpäin uusille lähetyskentille. Tessalonikassa he kohtasivat jälleen vaikeuksia. Koska Paavali onnistui niin hyvin sananpalveluksessaan kolmena sapattina, mustasukkaiset vastustajat nostattivat väkijoukon heitä vastaan, niin että lähetystyöntekijöiden oli viisasta lähteä kaupungista yöllä. He jatkoivat matkaansa Beroiaan. Saatuaan tietää, mitä Paavali ja hänen kumppaninsa saivat aikaan tuossa kaupungissa, nämä vastustajat tulivat sinne Tessalonikasta saakka. Paavali jatkoi sieltä matkaansa yksin, mutta Silas ja Timoteus jäivät Beroiaan huolehtimaan vastakiinnostuneiden ryhmästä. (Apostolien teot 17:1–15.) Silas ja Timoteus liittyivät taas Paavalin seuraan Korintissa, johon he toivat hyviä uutisia ja mahdollisesti lahjan uskollisilta ystäviltä Makedoniasta. Tämän ansiosta tuo puutteessa ollut apostoli saattoi varmaankin lakata tekemästä ansiotyötä, johon hän oli sillä välin ryhtynyt, ja palata tarmokkaana saarnaamaan koko ajallaan. (Apostolien teot 18:1–5; 2. Korinttilaisille 11:9.) Myös Silaksen ja Timoteuksen sanotaan Korintissa olonsa aikana olleen evankelistoja ja Paavalin tovereita. On siis selvää, etteivät he hidastaneet toimintaansa tuossakaan kaupungissa. (2. Korinttilaisille 1:19.)

On ymmärretty, että pronominin ”me” käyttö kauttaaltaan Tessalonikalaiskirjeissä – jotka kumpikin kirjoitettiin tänä aikana  Korintissa – osoittaa Silaksen ja Timoteuksen olleen mukana kirjoittamassa niitä. Ajatus siitä, että Silas oli mukana kirjoittamassa, perustuu kuitenkin ensi sijassa siihen, mitä Pietari sanoo omasta kirjeestään. Pietari sanoo, että hän kirjoitti ensimmäisen kirjeensä Babylonista ”Silvanuksen välityksellä, uskollisen veljen”. (1. Pietarin kirje 5:12, 13.) Vaikka tämä voisi merkitä yksinkertaisesti sitä, että Silvanus oli tuon kirjeen kantaja, niin Pietarin kahden kirjeen tyylien erilaisuus saattaa viitata siihen, että hän käytti Silasta kirjoittamaan hänen ensimmäisen kirjeensä mutta ei toista. Näin ollen jälleen yksi osoitus Silaksen monipuolisista kyvyistä ja teokraattisista tehtävistä oli kenties se, että hän toimi sihteerinä.

Jäljiteltävä esimerkki

Kaiken kaikkiaan kertomus siitä, mitä tiedämme Silaksen tehneen, on vaikuttava. Hän on loistava esimerkki nykyajan lähetystyöntekijöille ja matkavalvojille. Hän teki epäitsekkäästi pitkiä matkoja melkoisin kustannuksin, ei saadakseen aineellista etua tai mainetta, vaan auttaakseen toisia. Hänen tavoitteenaan oli rohkaista heitä antamalla viisaita ja tahdikkaita neuvoja, esittämällä hyvin valmistettuja ja lämminhenkisiä puheita sekä osoittamalla intoa kenttäpalveluksessa. Onpa sinun tehtäväsi Jehovan palvelijoiden järjestössä mikä tahansa, niin jos pyrit samalla tavoin olemaan myönteinen – vastoinkäymisiäkin kohdatessasi – sinäkin olet rohkaisun lähde toisille uskoville.

[Kartta s. 29]

(Ks. painettu julkaisu)

Paavalin toinen lähetysmatka

Suurimeri

Antiokia

Derbe

Lystra

Ikonion

Troas

Filippi

Amfipolis

Tessalonika

Beroia

Ateena

Korintti

Efesos

Jerusalem

Kesarea

[Lähdemerkintä]

Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.