”Vaaroissa merellä”

ERÄSTÄ Välimeren saarta lähestyy yön pimeydessä purjelaiva mukanaan 276 ihmistä. Laivan miehistö ja matkustajat ovat näännyksissä myrskyävien vesien viskeltyä heitä edestakaisin kahden viikon ajan. Päivän sarastaessa he näkevät lahden ja yrittävät ohjata aluksen sen rantaan, mutta keula juuttuu riuttaan ja aallot murskaavat laivan perän pirstaleiksi. Kaikki laivalla olijat jättävät aluksen ja onnistuvat pääsemään Maltan rantaan joko uimalla tai käyttämällä apuna lankkuja ja muita esineitä. Kylmissään ja meren riepottelemina he vetäytyvät suojaan raivoavilta tyrskyiltä. Matkustajien joukossa on kristitty apostoli Paavali. Häntä ollaan kuljettamassa oikeudenkäyntiin Roomaan. (Apostolien teot 27:27–44.)

Tämä Maltan edustalla tapahtunut haaksirikko ei ollut Paavalille ensimmäinen hengenvaarallinen kokemus merellä. Muutamia vuosia aiemmin hän kirjoitti: ”Kolme kertaa koin haaksirikon, vuorokauden olen viettänyt syvässä meressä.” Edelleen hän kertoi olleensa ”vaaroissa merellä”. (2. Korinttilaisille 11:25–27.) Matkustamalla meritse Paavali oli voinut huolehtia Jumalalta saamastaan tehtävästä olla ”kansakuntien apostoli” (Roomalaisille 11:13).

Miten laajaa merenkulku ensimmäisellä vuosisadalla oikeastaan oli? Millaista osaa se näytteli kristillisyyden levittämisessä? Miten turvallista se oli? Millaisia aluksia silloin käytettiin? Entä miten matkustajat majoitettiin?

Roomalle tärkeä meriliikenne

Roomalaiset kutsuivat Välimerta nimellä mare nostrum ’meidän meremme’. Laivareittien valvonta oli Roomalle erittäin tärkeää muutoinkin kuin sotilaallisesti. Monet valtakunnan kaupungeista olivat satamakaupunkeja, tai ne hyötyivät satamien palveluista. Esimerkiksi Rooman kaupungilla oli merisatama lähellä Ostiaa, kun taas Korintti käytti Lekhaionia ja Kenkreaa ja Seleukia palveli Syyrian Antiokiaa. Hyvät meriyhteydet näiden satamien välillä takasivat nopean yhteydenpidon tärkeiden kaupunkien kesken ja helpottivat Rooman provinssien hallitsemista.

Myös Rooman elintarvikkeiden saanti riippui merenkulusta. Koska kaupungin asukasluku oli noin miljoona, viljantarve oli suunnaton: osapuilleen 250 000–400 000 tonnia vuodessa. Mistä kaikki tuo vilja saatiin? Flavius Josefus lainaa Herodes Agrippa II:ta mainitessaan, että Pohjois-Afrikka piti Rooman leivässä kahdeksan kuukautta vuodesta ja Egypti elätti kaupunkia loput neljä kuukautta lähettämällä sinne riittävästi viljaa. Sitä toimittivat tuhannet merialukset.

Meritse käytävä kukoistava kauppa toi Roomaan kaikenlaisia tavaroita ja tyydytti näin sen mieltymyksen ylellisyyteen. Kyproksesta,  Kreikasta ja Egyptistä tuotiin mineraaleja, jalokiviä ja rakennuskiviä sekä marmoria. Libanonista tuotiin puutavaraa. Viiniä tuli Smyrnasta, pähkinöitä Damaskoksesta ja taateleita Palestiinasta. Kilikiassa lastattiin voiteita ja kumia, Miletoksessa ja Laodikeassa villaa, Syyriassa ja Libanonissa tekstiilejä sekä Tyroksessa ja Sidonissa purppuralla värjättyä kangasta. Väriaineita lähetettiin Tyatirasta ja lasitavaraa Aleksandriasta ja Sidonista. Intiasta ja Kiinasta tuotiin silkkiä, puuvillaa, norsunluuta ja mausteita.

Entä mitä voidaan sanoa laivasta, joka haaksirikkoutui Maltan edustalla ja jossa Paavalikin oli mukana? Se oli viljaa kuljettava ”aleksandrialainen laiva, joka oli purjehtimassa Italiaan” (Apostolien teot 27:6, engl. viitelaitoksen alaviite). Viljalaivastot olivat yksityisten kreikkalaisten, foinikialaisten ja syyrialaisten omistuksessa, ja he paitsi olivat niissä päällikköinä myös varustivat ne. Valtio oli kuitenkin vuokrannut nuo laivat. Historioitsija William M. Ramsay sanookin: ”Hallitus havaitsi, että veronkannon tapaan oli helpompaa antaa työ urakoitsijoiden tehtäväksi kuin järjestää itse valtava määrä miehiä ja kalustoa tuota suurta huoltotehtävää varten.”

Paavali matkusti jäljellä olevan matkan Roomaan aluksella, jonka keulakuvana oli ”Zeuksen pojat”. Tämäkin oli aleksandrialainen laiva. Se saapui Napolinlahden rannalla sijaitsevaan Puteolin satamaan, missä viljalaivat tavallisesti laskivat laituriin. (Apostolien teot 28:11–13.) Puteolista, joka nykyään tunnetaan nimellä Pozzuoli, lasti joko kuljetettiin maitse tai vietiin pienemmillä aluksilla rannikkoa myöten kohti pohjoista ja ylös Tiberiä Rooman sydämeen.

Matkustajia rahtialuksilla?

Miksi Paavali ja häntä vartioivat sotilaat matkustivat rahtialuksella? Saadaksemme vastauksen tähän kysymykseen meidän on tiedettävä, millaista oli olla merellä matkustajana tuohon aikaan.

Ensimmäisellä vuosisadalla ei ollut matkustajalaivoja, vaan matkustajat käyttivät kauppalaivoja. Kaikenlaiset ihmiset – valtion virkailijat, sivistyneistö, saarnaajat, noidat, taiteilijat, urheilijat, kauppiaat, turistit ja uudisasukkaat – saattoivat matkustaa niissä.

Tietenkin oli myös pieniä veneitä, jotka kuljettivat matkustajia ja tavaraa rannikkovesillä. Paavali on voinut käyttää sellaista ’tullakseen yli Makedoniaan’ Troaksesta. Pienet alukset ovat saattaneet kuljettaa hänet Ateenaan ja takaisin useammin kuin kerran. Paavali on ehkä myös käyttänyt pientä alusta myöhemmällä matkallaan Troaksesta Pataraan Vähän-Aasian rannikon lähistöllä sijaitsevien saarten lomitse. (Apostolien teot 16:8–11; 17:14, 15; 20:1–6, 13–15; 21:1.) Sellaiset pienet alukset säästivät aikaa, mutta niillä ei uskaltanut mennä kovin kauas maista. Näin ollen niiden laivojen, jotka veivät Paavalin Kyprokseen ja sen jälkeen Pamfyliaan, samoin kuin niiden, joissa hän matkusti Efesoksesta Kesareaan ja Patarasta Tyrokseen, on täytynyt olla huomattavasti suurempia (Apostolien teot 13:4, 13; 18:21, 22; 21:1–3). Myös alus, jolla Paavali oli joutuessaan haaksirikkoon Maltan edustalla, on ollut melko suuri. Kuinka isoja sellaiset laivat saattoivat olla?

Muuan tutkija sanoi kirjallisten lähteiden perusteella seuraavasti: ”Pienin käytännöllisenä pidetty [aluksen] tilavuus oli muinoin noin 70–80 rekisteritonnia [220–225 m³]. Erityisen yleinen koko, ainakin hellenistisellä kaudella, oli 130 rekisteritonnia. Ja vaikka 250 rekisteritonnin kokoinenkin oli vielä tavallinen näky, se oli ilman muuta keskimääräistä kookkaampi. Rooman vallan aikaan kuljetuksissa käytetyt laivat olivat vieläkin suurempia, sillä suotava koko oli 340 rekisteritonnia. Suurimmat vesillä liikkuvat laivat olivat kooltaan 1 300 rekisteritonnia tai ehkä vielä tätäkin isompia.” Erään toiselta vuosisadalta olevan kuvauksen perusteella aleksandrialainen viljaa kuljettava rahtilaiva Isis oli yli 55 metriä pitkä ja noin 14 metriä leveä ja sen lastiruuman korkeus oli noin 13 metriä. Se pystyi kuljettamaan luultavasti yli tuhat tonnia viljaa ja ehkä muutamia satoja matkustajia.

Miten matkustajista huolehdittiin viljalaivassa?  Koska laivat oli tarkoitettu ensisijaisesti tavarankuljetukseen, matkustajat olivat toissijainen huolenaihe. Vettä lukuun ottamatta heille ei tarjottu ruokaa eikä palveluja. He saattoivat nukkua kannella, ehkäpä teltan tapaisissa suojissa, jotka pystytettiin iltaisin ja purettiin joka aamu. Vaikka matkustajat saivatkin kenties käyttää laivakeittiötä ruoanvalmistukseen, heillä oli oltava omasta takaa mukanaan kaikki, mitä he tarvitsivat ruoanlaittoon, syömiseen, peseytymiseen ja nukkumiseen – padoista ja pannuista vuodevaatteisiin asti.

Oliko laivalla matkustaminen turvallista?

Koska ensimmäisen vuosisadan merenkulkijoilla ei ollut käytössään apuvälineitä, ei edes kompassia, he ohjasivat aluksia yksinomaan silmämääräisesti. Sen vuoksi matkustaminen oli turvallisinta silloin, kun näkyvyys oli parhaimmillaan, eli yleensä toukokuun loppupuolelta syyskuun puoliväliin. Kahtena kuukautena ennen ja jälkeen tuon ajanjakson kauppiaat saattoivat uskaltautua vesille, mutta talvisin sumu ja pilvet usein hämärsivät maamerkit ja peittivät auringon ja tähdet näkyvistä. Purjehdus keskeytettiinkin (lat. mare clausum) marraskuun 11:nnen ja maaliskuun 10:nnen päivän väliseksi ajaksi lukuun ottamatta vain ehdottoman välttämättömiä ja kiireellisiä tilanteita. Ne, jotka matkustivat juuri ennen talviajan taukoa, saattoivat joutua talvehtimaan vieraassa satamassa (Apostolien teot 27:12; 28:11).

Koska purjehtiminen oli vaarallinen ja säistä riippuvainen matkustusmuoto, oliko sillä mitään etuja maitse matkustamiseen verrattuna? Oli toki! Laivalla matkustaminen oli vähemmän rasittavaa ja lisäksi edullisempaa ja nopeampaa. Kun tuuli oli myötäinen, laiva saattoi edetä jopa noin 150 kilometriä päivässä. Jalkapatikassa saattoi pitkämatkalaiselta taittua samassa ajassa yleensä 25–30 kilometriä.

Purjehdusvauhti riippui lähes kokonaan tuulesta. Matka Egyptistä Italiaan oli jatkuvaa vastatuuleen luovimista jopa parhaana purjehdusaikana. Lyhin reitti kulki tavallisesti Rodoksen, Myran tai jonkin muun sataman kautta Vähässä-Aasiassa sijaitsevan Lykian rannikkoa pitkin. Erään kerran, kun viljalaiva Isis oli joutunut myrskyyn ja eksynyt reitiltään, se ankkuroitui Pireukseen 70 päivää Aleksandriasta lähdön jälkeen. Voimakkaiden myötäisten luoteistuulten puhaltaessa paluumatka Italiasta vei luultavasti 20–25 päivää. Maitse tämä matka lienee vaatinut kumpaan suuntaan tahansa suotuisallakin säällä yli 150 päivää.

Hyvä uutinen kantautunut kauas merten taakse

Paavali oli selvästikin perillä niistä vaaroista, joita merimatkoissa piili epäsuotuisaan vuodenaikaan. Hän jopa vastusti sitä, että purjehdittaisiin syyskuun lopulla tai lokakuun alussa sanoen: ”Miehet, näen että purjehdus tulee merkitsemään vahinkoa ja suurta menetystä, ei vain lastille ja laivalle, vaan myös meidän sieluillemme.” (Apostolien teot 27:9, 10.) Vastuullinen armeijan upseeri jätti nämä sanat kuitenkin huomiotta, ja tämä johti haaksirikkoon Maltan edustalla.

Lähetystyöntekijäuransa loppuun mennessä Paavali oli haaksirikkoutunut ainakin neljästi (Apostolien teot 27:41–44; 2. Korinttilaisille 11:25). Sellaisten onnettomuuksien kohtuuton pelko ei kuitenkaan estänyt varhaisia hyvän uutisen saarnaajia lähtemästä merelle. He käyttivät täysin määrin hyväkseen kaikkia mahdollisia matkustustapoja levittääkseen Valtakunnan sanomaa. Ja Jeesuksen käskyn mukaisesti he todistivat laajalti (Matteus 28:19, 20; Apostolien teot 1:8). Näiden varhaisten saarnaajien innokkuuden samoin kuin heidän esimerkkiään noudattaneiden ihmisten uskon sekä Jehovan hengen opastuksen ansiosta hyvä uutinen on tavoittanut asutun maan etäisimmätkin kolkat.

[Kuvan lähdemerkintä s. 31]

Pictorial Archive (Near Eastern History) Est.