Vendojen hedelmällinen maa

OLEMME vaimoni kanssa toimineet kokoaikaisina evankelistoina kymmenen viime vuoden ajan vendojen parissa. Vendat asustavat Limpopojoen pohjoispuolella Etelä-Afrikan pohjoisosassa, ja heidän kansansa koostuu useista heimoista, jotka ovat tulleet Limpopon toiselta puolelta menneinä vuosisatoina. Jotkut vendat väittävät, että heidän esi-isänsä asettuivat tänne yli tuhat vuotta sitten.

Tämä alue kuului kerran vanhaan kulttuuriin, jota sanottiin Mapungubwe-valtakunnaksi. Se oli eteläisen Afrikan ensimmäinen suuri kaupunkimainen yhteisö, ja se hallitsi Limpopon valtavaa jokilaaksoa lännestä Botswanan paikkeilta itään Mosambikiin saakka. Noin 900-luvulta 1100-luvulle Mapungubwe toimitti arabikauppiaille norsunluuta, sarvikuonon sarvia, eläinten nahkoja, kuparia ja jopa kultaa. Mapungubwe-nimiseltä kuninkaalliselta hautakukkulalta on löydetty taitavasti veistettyjä esineitä, jotka on silattu kullalla. Ne ovat ”varhaisimpia merkkejä Afrikan eteläosassa harjoitetusta kullankaivusta”, mainitaan eräässä tietosanakirjassa.

Enää täällä ei kaiveta kultaa. Nykyisin vendojen maa tunnetaan hedelmällisyydestään. Soutpansbergvuorten eteläpuolella sijaitsee rehevä laakso, missä kasvaa runsain mitoin hedelmiä – avokadoja, banaaneja, mangoja ja guavoja. Lisäksi sieltä saadaan paitsi pekaani- ja australianpähkinöitä myös paljon erilaisia vihanneksia. Näihin sisältyy pinaatin makuinen villi muroho, josta paikalliset ihmiset pitävät kovasti.

Vendat ovat rauhallista ja vieraanvaraista kansaa. Ei ole lainkaan epätavallista, että perheenpää pyytää valmistamaan kanan yllätysvieraalle syötäväksi. Se syödään maissista valmistetun pääasiallisen ruoan vhuswan kera. Kun vierailu on päättynyt, perheenpää saattaa vierastaan lyhyen matkaa. Tämä on perinteinen tapa osoittaa vieraalle kunnioitusta. Lapset opetetaan tervehtimään vieraita viehättävästi niiaamalla ja liu’uttamalla toista kättä toista vasten. Tällä sivulla voit nähdä kahden vendanaisen tervehtivän toisiaan tähän tavanomaiseen tapaan.

Vaikea kieli

Eurooppalaissyntyiset ihmiset eivät opi vendan kieltä helposti. Yksi vaikeus on se, että siinä on useita sanoja, jotka kirjoitetaan samalla tavalla mutta äännetään eri tavalla. Pitäessäni kerran raamatullista puhetta vendankielisessä  Jehovan todistajien seurakunnassa yritin kannustaa yleisöä puhumaan jokaiselle ihmiselle. Eräs kuulija ei voinut olla nauramatta, koska sanoin ”sormi sormelle” enkä ”ihminen ihmiselle”.

Kun yritin alussa puhua vendaa julkisessa saarnaamistyössä, muuan vendarouva vastasi: ”En puhu englantia.” Luulin juuri puhuneeni hienoa vendaa, mutta hän luuli sitä englanniksi! Kun lähestyin toisella kertaa erästä taloa, pyysin muuatta nuorta kutsumaan paikalle perheenpään. Perheenpäätä merkitsevä vendankielinen sana on thoʹho. Sanoin vahingossa thohoʹ ja pyysin siten saada puhua talon apinalle! Tällaiset virheet harmittivat minua, mutta kun jatkoimme vain sinnikkäästi, niin nyt sekä vaimoni että minä pystymme keskustelemaan vendaksi kohtuullisen hyvin.

Hengellinen sato

Vendojen maa on osoittautunut hedelmälliseksi myös hengellisessä mielessä. 1950-luvulla perustettiin Jehovan todistajien seurakunta maahanmuuttajien keskuuteen, jotka olivat tulleet naapurimaista työhön eräälle kuparikaivokselle Messinan kaupunkiin. Moni venda sai kuulla Raamatun totuudesta heidän innokkaan toimintansa ansiosta. Kymmenen vuotta myöhemmin vendatodistajista koostuva ryhmä piti kokouksia eräässä yksityiskodissa Sibasan kaupungissa.

Nopeuttaakseen kasvua Vartiotorni-seuran Etelä-Afrikan-haaratoimisto lähetti tälle hedelmälliselle kentälle kokoaikaisia evankelistoja. Pian Sibasassa kokoontuva ryhmä oli kasvanut suureksi seurakunnaksi. Kristilliset kokoukset pidettiin tuolloin erään koulun luokkahuoneessa. Naapurikaupunkiin Thohoyandouhun rakennettiin kuitenkin valtakunnansali noin 160 kilometrin päästä etelästä Pietersburgin kaupungin alueelta tulleiden todistajien avulla.

Vendankielisiä asukkaita on Etelä-Afrikan pohjoisosassa yli 500 000. Kun Valtakunnan saarnaamistyö lähti täällä käyntiin 1950-luvulla, ei todistajien riveissä ollut yhtäkään vendaa. Nyt heitä on yli 150. Mutta jäljellä on edelleenkin useita koskemattomia alueita ja paljon työtä tehtävänä. Vuonna 1989 aloimme käydä Hamutsha-nimisessä vendakylässä. Silloin siellä oli vain yksi todistaja. Nyt tuossa kylässä on yli 40 Valtakunnan julistajaa. Viimeistelemme ahkerasti omaa valtakunnansaliamme – jälleen Pietersburgin seurakunnissa toimivien todistajien avun turvin ja varakkaammissa maissa asuvien veljien lahjoitusten ansiosta.

Me asumme pienessä asuntovaunussa eräällä maatilalla. Kun pidämme elämämme yksinkertaisena, meillä on enemmän aikaa viedä hyvää uutista paikallisille ihmisille (Markus 13:10). Sen johdosta meitä on siunattu niin, että olemme saaneet auttaa monia vihkimään elämänsä Jehova Jumalalle. Yksi esimerkkitapaus on mies nimeltä Michael, joka näki jonkun ystävänsä luona kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. a Hän alkoi lukea sitä ja tunnisti heti totuuden. Niinpä hän kirjoitti Vartiotorni-seuralle ja pyysi lisää raamatullista kirjallisuutta. Kirjeessään Michael selitti, että hänet oli äskettäin kastettu erään paikallisen apostolisen kirkon jäseneksi. Hän jatkoi: ”Olen havainnut olevani väärällä tiellä, mikäli mielin Jumalan valtakuntaan. Olen päättänyt liittyä teihin, mutta en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.” Hän antoi osoitteensa ja pyysi, että joku Jehovan todistaja lähetettäisiin auttamaan häntä. Onnistuin löytämään Michaelin ja aloin tutkia hänen kanssaan Raamattua. Nykyään hän on kastettu todistaja ja palvelee Jehovaa uskollisesti.

Joulukuussa 1997 osallistuimme Jehovan todistajien ”Usko Jumalan sanaan” -piirikonventtiin, joka pidettiin Thohoyandoussa urheilustadionilla. Läsnä oli 634 ihmistä, ja 12 uutta kastettiin. Minä sain pitää kaksi puhetta vendaksi. Se oli tosiaan tässä hedelmällisessä maassa viettämämme vuosikymmenen virstanpylväitä! (Lähetetty.)

[Alaviite]