Mitä me oikeastaan tiedämme ajasta ja ikuisuudesta?

”AIKA lienee ihmisen kokemuspiirin arvoituksellisimpia käsitteitä”, toteaa eräs tietosanakirja. On lähes mahdotonta määritellä aikaa yksinkertaisesti. Saatamme sanoa, että aika ”kuluu”, ”menee” tai ”rientää” ja jopa että me itse elämme ”ajan virrassa”. Mutta emme oikeastaan tiedä, mistä puhumme.

Aikaa on kuvailtu ”kahden tapahtuman väliseksi etäisyydeksi”. Kokemuksemme perusteella aika tuntuu kuitenkin olevan riippumaton tapahtumista; näyttää siltä, että se jatkaa kulkuaan, tapahtuipa jotakin tai ei. Eräs filosofi väittää, ettei aikaa todellisuudessa ole olemassa vaan että se on pelkkää kuvittelua. Voiko sellainen, mihin niin suuri osa kokemuksistamme perustuu, olla vain mielikuvituksemme tuotetta?

Raamatun näkökanta ajasta

Raamattu ei määrittele aikaa millään tavoin, mikä viittaa siihen, että ihminen ei ehkä kykene ymmärtämään sitä täysin. Se on niin kuin avaruuden äärettömyys, joka sekin tuntuu meistä vaikealta käsittää. Aika kuuluu ilmeisesti niihin asioihin, jotka ainoastaan Jumala voi ymmärtää täysin, sillä yksin hän on ”ajan hämärästä ajan hämärään” (Psalmit 90:2).

Vaikka Raamattu ei esitäkään ajasta määritelmää, se puhuu ajasta tosiasiana. Ensinnäkin Raamattu kertoo, että Jumala loi ”valonlähteet” – auringon, kuun ja tähdet – ajan jaksottajiksi, ”merkeiksi sekä vuodenaikojen ja päivien ja vuosien osoittajiksi”. Monet Raamattuun muistiin merkityt tapahtumat on sijoitettu kiinteästi ajan virtaan. (1. Mooseksen kirja 1:14; 5:3–32; 7:11, 12; 11:10–32; 2. Mooseksen kirja 12:40, 41.) Aika on Raamatun mukaan myös jotakin sellaista, mitä meidän pitäisi käyttää viisaasti, jotta voisimme saada ikuisuutta koskevan Jumalan siunauksen – odotteen elää ikuisesti (Efesolaisille 5:15, 16).

Onko ajatus ikuisesta elämästä johdonmukainen?

Jos on turhauttavaa yrittää ymmärtää, mitä aika oikeastaan on, niin vielä hämmentävämpänä monet ihmiset pitävät ajatusta ikuisesta elämästä. Yksi syy siihen voi olla se, että omassa kokemuspiirissämme aika on aina liittynyt syntymän, kasvun, vanhenemisen ja kuoleman kiertokulkuun. Näin olemme tottuneet yhdistämään ajan kulumisen vanhenemiseen. Monien mielestä jollakin muulla tavalla  ajatteleminen sotisi koko aikakäsitettä vastaan. He saattavat ihmetellä, miksi ihmiset olisivat poikkeus siitä, mikä näyttää pätevän kaikkiin muihin eläviin olentoihin.

Tässä ajattelutavassa jätetään usein huomiotta se, että ihmiset ovat jo muutenkin poikkeuksellisia muuhun luomakuntaan verrattuina. Eläimillä ei ole esimerkiksi sellaisia älyllisiä kykyjä kuin ihmisillä. Vaikka toisin väitetään, niiden vaistot asettavat rajat niiden luovuudelle. Niillä ei ole taiteellisia lahjoja eikä kykyä osoittaa rakkautta ja arvostusta niin kuin ihmisillä. Jos ihmisille on annettu näin paljon enemmän ominaisuuksia ja kykyjä, jotka tekevät elämästä sisällökästä, miksei voisi olla mahdollista, että heille on annettu myös enemmän elinaikaa?

Eikö toisaalta ole kummallista, että puut, jotka eivät voi ajatella, elävät joissakin tapauksissa tuhansia vuosia, kun taas älykkäät ihmiset voivat elää keskimäärin vain 70–80 vuotta? Eikö ole ristiriitaista, että kilpikonnat, joilla ei ole luovia eikä taiteellisia kykyjä, voivat elää yli 200 vuotta, mutta ihmiset, joille näitä kykyjä on suotu runsaasti, elävät paljon alle puolet siitä?

Vaikka ihminen ei kykenekään ymmärtämään aikaa ja ikuisuutta täysin, toivo elää ikuisesti perustellaan Raamatussa vankasti. Ilmaus ”ikuinen elämä” esiintyy siinä lähes 40 kertaa. Mutta jos Jumalan tarkoitus oli, että ihmiset eläisivät ikuisesti, niin miksei hän ole jo toteuttanut sitä? Tätä kysymystä käsitellään seuraavassa kirjoituksessa.