Paavalin työtoverit – keitä he olivat?

APOSTOLIEN TEOISSA ja Paavalin kirjeissä mainitaan noin sata ensimmäisen vuosisadan kristillisen seurakunnan jäsentä, jotka olivat tekemisissä tämän ”kansakuntien apostolin” kanssa (Roomalaisille 11:13). Monista heistä tiedetään paljon. Apolloksen, Barnabaan ja Silaksen toiminta on sinulle todennäköisesti tuttua. Toisaalta olisi luultavasti paljon vaikeampaa löytää sanottavaa Arkippoksesta, Claudiasta, Damariksesta, Linoksesta, Persiksestä, Pudensista ja Sopatroksesta.

Monet yksilöt tukivat Paavalin sananpalvelusta aktiivisesti eri aikoina ja eri olosuhteissa. Jotkut, muun muassa Aristarkos, Luukas ja Timoteus, palvelivat hänen rinnallaan monta vuotta. Toiset olivat hänen kanssaan, kun hän oli vankilassa tai liikkeellä, joko matkatovereina tai isäntinä ja emäntinä. Surullista kyllä eräät, esimerkiksi Aleksandros, Demas, Fygelos ja Hermogenes, eivät pitäneet kiinni kristillisestä uskosta.

Joistakuista Paavalin muista ystävistä – Asynkritoksesta, Filologoksesta, Hermaasta ja Juliasta vain muutamia mainitaksemme – tiedämme tuskin muuta kuin heidän nimensä. Nereuksen sisaresta, Rufuksen äidistä tai niistä, jotka olivat Kloen huonekuntaa, emme tiedä edes sitä. (Roomalaisille 16:13–15; 1. Korinttilaisille 1:11.) Siitä huolimatta sen vähäisen tiedon tarkasteleminen, jota meillä on näistä noin sadasta yksilöstä, luo valoa Paavalin työskentelytapaan. Se opettaa meille myös, mitä hyötyä on siitä, että ympärillä on suuri määrä samanuskoisia ja että työskentelee läheisesti heidän kanssaan.

Matkatovereita, isäntiä ja emäntiä

Apostoli Paavali matkusti sananpalveluksessaan melkoisesti. Eräs kirjoittaja on laskenut, että matka, jonka hän taittoi maalla ja merellä pelkästään Apostolien tekojen mukaan, lähenteli 16 000:ta kilometriä. Matkustaminen oli tuolloin paitsi väsyttävää myös vaarallista. Häntä uhkasivat muun muassa haaksirikko, vaarat jokien ja maantierosvojen tähden sekä vaarat erämaassa ja merellä. (2. Korinttilaisille 11:25, 26.) Oli siksi hyvä, että Paavali oli harvoin yksin siirtyessään paikasta toiseen.

Ne jotka kulkivat Paavalin mukana, tarjosivat hänelle seuraa, rohkaisua ja käytännön apua palveluksessa. Toisinaan Paavali jätti joitakuita matkan varrelle, jotta nämä voisivat huolehtia uusien uskovien hengellisistä tarpeista (Apostolien teot 17:14; Titukselle 1:5). Mutta todennäköisesti matkatovereita tarvittiin erityisesti, koska he antoivat turvaa ja tukea matkan vaikeuksissa. Esimerkiksi Sopatroksella, Secunduksella,  Gaiuksella ja Trofimoksella, joiden tiedämme olleen Paavalin matkatovereita, on siis saattanut olla tärkeä osuus siinä, että hän menestyi palveluksessaan (Apostolien teot 20:4).

Aivan yhtä tervetullutta oli isäntien ja emäntien tarjoama apu. Kun Paavali saapui kaupunkiin, jossa hän aikoi järjestää saarnaamisrynnistyksen tai vain viipyä yön yli, ensimmäiseksi piti löytää majapaikka. Jokaisen, joka matkusti yhtä laajalti kuin Paavali, täytyi pakostakin nukkua kirjaimellisesti lukemattomissa eri sängyissä. Paavali olisi aina voinut yöpyä jossakin majatalossa, mutta historioitsijat kuvailevat niitä ”vaarallisiksi ja vastenmielisiksi paikoiksi”, joten luultavasti hän asui toisten uskovien luona aina kun mahdollista.

Tiedossamme on joidenkuiden Paavalin isäntien ja emäntien nimiä: Aquila ja Prisca, Filemon, Filippos, Gaius, Jason, Lyydia ja Mnason (Apostolien teot 16:14, 15; 17:7; 18:2, 3; 21:8, 16; Roomalaisille 16:23; Filemonille 1, 22). Filippissä, Tessalonikassa ja Korintissa tällaiset majapaikat toimivat Paavalin lähetystyön tukikohtina. Korintissa myös Titius Justus avasi kotinsa apostolin käyttöön paikaksi, josta käsin hän saattoi jatkaa saarnaamista (Apostolien teot 18:7).

Suuri määrä ystäviä

Kuten odottaa saattaa, Paavalin tuttavista kirjoitettiin eri tavoin, koska hän oli tekemisissä heidän kanssaan erilaisissa tilanteissa. Esimerkiksi Foibe, Maria, Persis, Tryfaina ja Tryfosa olivat kaikki uskovia naisia, joita kiitettiin heidän vaivannäöstään ja kovasta työstään (Roomalaisille 16:1, 2, 6, 12). Paavali kastoi Crispuksen, Gaiuksen ja Stefanaan huonekunnan. Dionysios ja Damaris ottivat totuuden sanoman vastaan häneltä Ateenassa. (Apostolien teot 17:34; 1. Korinttilaisille 1:14, 16.) Andronikosta ja Juniasta, ”apostolien joukossa huomattavina pidettyjä miehiä”, jotka olivat olleet uskovia kauemmin kuin Paavali, sanotaan hänen ’vankitovereikseen’. He olivat ehkä olleet joskus vankilassa yhtä aikaa hänen kanssaan. Paavali kutsuu heitä samoin kuin Herodionia, Jasonia, Luciusta ja Sosipatrosta ’sukulaisikseen’. (Roomalaisille 16:7, 11, 21.) Tässä käytetty kreikkalainen sana voi merkitä ’maanmiehiä’, mutta sen ensisijainen merkitys on ’samaan sukupolveen kuuluvat verisukulaiset’.

Monet Paavalin ystävät matkustivat hyvän uutisen vuoksi. Hänen tunnetumpien tovereittensa lisäksi tiedetään myös Akaikos, Fortunatus ja Stefanas, jotka matkasivat Korintista Efesokseen keskustelemaan hänen kanssaan seurakuntansa hengellisestä tilasta. Artemas ja Tykikos olivat valmiita matkustamaan Tituksen luo, joka palveli Kreetan saarella, ja Zenaksen oli määrä lähteä matkalle Apolloksen kanssa. (1. Korinttilaisille 16:17; Titukselle 3:12, 13.)

Sitten on niitä, joista Paavali paljastaa joitakin pieniä mutta kiehtovia yksityiskohtia. Tiedämme muun muassa, että Epainetos oli ”Aasian ensi hedelmiä”, Erastos oli Korintin ”kaupungin taloudenhoitaja”, Luukas oli lääkäri, Lyydia oli purppuranmyyjä ja Tertius oli se, jota Paavali käytti kirjurina Roomalaiskirjeensä kirjoittamiseen (Roomalaisille 16:5, 22, 23; Apostolien teot 16:14; Kolossalaisille 4:14). Kaikessa lyhykäisyydessäänkin nämä tiedonmuruset kiehtovat niitä, jotka haluaisivat tietää näistä yksilöistä enemmän.

Toiset Paavalin toverit saivat henkilökohtaisia viestejä, jotka ovat nykyisin muistissa Raamatussa. Kolossalaiskirjeessään Paavali esimerkiksi kehotti Arkipposta: ”Valvo jatkuvasti sitä palvelusta, jonka otit vastaan Herrassa, että täytät sen.” (Kolossalaisille 4:17.) Euodialla ja Syntykellä oli ilmeisesti jokin keskinäinen erimielisyys ratkaistavanaan. Sen vuoksi Paavali neuvoi heitä jonkun Filippissä toimivan, nimeltä mainitsemattoman ”iestoverin” välityksellä ”olemaan samaa mieltä Herrassa”. (Filippiläisille 4:2, 3.)  Nämä ovat varmasti hyviä neuvoja meille kaikille.

Uskollista tukea vankina ollessa

Paavali oli vankilassa useaan otteeseen (2. Korinttilaisille 11:23). Noina aikoina paikalliset kristityt, kun heitä sattui olemaan, tekivät taatusti kaikkensa helpottaakseen hänen oloaan. Kun Paavali oli vankina Roomassa ensimmäistä kertaa, hänen annettiin vuokrata oma talo kahdeksi vuodeksi ja ystävät saivat käydä hänen luonaan (Apostolien teot 28:30). Hän kirjoitti tuolloin kirjeet Efesoksen, Filippin ja Kolossan seurakunnille sekä Filemonille. Nämä kirjeet kertovat meille paljon niistä, jotka olivat lähellä Paavalia hänen ollessaan pidätettynä.

Saamme tietää esimerkiksi, että Onesimos, Filemonilta karannut orja, tapasi Paavalin Roomassa samoin kuin Tykikos, jonka piti kulkea yhtä matkaa Onesimoksen kanssa tämän palatessa takaisin isäntänsä luo (Kolossalaisille 4:7–9). Epafroditos taas matkusti kaukaa Filippistä tuomaan lahjaa seurakunnaltaan ja sitten sairastui (Filippiläisille 2:25; 4:18). Paavalin kanssa työskentelivät Roomassa läheisesti Aristarkos, Markus ja Jeesus, jota kutsuttiin Justukseksi, ja heistä Paavali sanoi: ”Vain nämä ovat työtovereitani Jumalan valtakunnan hyväksi, ja juuri he ovat tulleet minulle vahvistavaksi avuksi.” (Kolossalaisille 4:10, 11.) Näiden uskollisten lisäksi paikalla olivat myös paremmin tunnetut Timoteus ja Luukas sekä Demas, joka myöhemmin jätti Paavalin, koska hän rakasti maailmaa (Kolossalaisille 1:1; 4:14; 2. Timoteukselle 4:10; Filemonille 24).

Kukaan edellä mainituista ei nähtävästi ollut kotoisin Roomasta, mutta he olivat silti siellä Paavalin rinnalla. Jotkut olivat ehkä lähteneet varta vasten auttamaan häntä hänen ollessaan vangittuna. Epäilemättä jotkut toimittivat Paavalin asioita kun taas toiset matkustivat hänen pyynnöstään pitkien matkojen päähän hoitamaan muita tehtäviä tai kirjoittivat kirjeitä hänen sanelunsa mukaan. Miten paljon puhuva osoitus heidän kaikkien rakkaudesta ja uskollisuudesta Paavalia ja Jumalan työtä kohtaan!

Jotkin Paavalin kirjeiden loppusanat viittaavat siihen, että hänen ympärillään oli paljon muitakin kristittyjä veljiä ja sisaria kuin vain ne, joiden nimet ovat tiedossamme. Hän kirjoitti esimerkiksi: ”Kaikki pyhät lähettävät teille terveisiä” ja: ”Kaikki kanssani olevat lähettävät sinulle terveisiä.” (2. Korinttilaisille 13:13; Titukselle 3:15; Filippiläisille 4:22.)

Kun Paavali oli vankina Roomassa toisen kerran ja häntä uhkasi marttyyrikuolema, hän ajatteli työtovereitaan hyvin paljon. Hän valvoi ja ohjasi yhä ainakin joidenkuiden toimintaa. Titus ja Tykikos oli lähetetty hoitamaan tehtäviä muualle, Crescens oli mennyt Galatiaan, Erastos oli jäänyt Korinttiin, ja Trofimos oli jätetty sairastamaan Miletokseen, mutta Markuksen ja Timoteuksen oli määrä tulla Paavalin luokse. Luukas kuitenkin jo oli hänen luonaan, ja kun apostoli kirjoitti toisen kirjeensä Timoteukselle, lähellä oli myös useita muita uskovia, muiden muassa Eubulos, Pudens, Linos ja Claudia, jotka lähettivät terveisiä. He tekivät varmasti parhaansa auttaakseen Paavalia. Paavali lähetti samalla kertaa itse terveisiä Priscalle ja Aquilalle sekä Onesiforoksen huonekunnalle. Surullista kyllä tuona vaikeana aikana Demas jätti hänet ja Aleksandros aiheutti hänelle paljon vahinkoa. (2. Timoteukselle 4:9–21.)

”Me olemme Jumalan työtovereita”

Paavali oli saarnamatkoillaan harvoin yksin. Tutkija E. Earle Ellis kirjoittaa: ”Hänestä välittyy kuva lähetystyöntekijästä, jolla on suuri joukko työtovereita. Paavalia tavataan todellakaan tuskin koskaan ilman seuralaisia.” Jumalan pyhän hengen ohjauksessa Paavali pystyi ohjaamaan useiden ihmisten toimintaa ja järjestämään tehokkaita lähetysmatkoja. Häntä ympäröivät läheiset kumppanit, väliaikaiset apulaiset, jotkut  vahvat persoonallisuudet ja lukuisat nöyrät palvelijat. He eivät kuitenkaan olleet pelkkiä työtovereita. Riippumatta siitä, miten tiiviisti he olivat tekemisissä Paavalin kanssa, heidän välillään vallinnut kristillisen rakkauden side ja henkilökohtainen ystävyys käyvät niin selvästi ilmi, ettei niistä voi erehtyä.

Apostoli Paavalista on sanottu, että hänellä oli ”erityinen kyky hankkia ystäviä”. Hän näki paljon vaivaa voidakseen viedä hyvää uutista kansakunnille, mutta hän ei yrittänyt tehdä sitä yksin. Hän toimi yhteistyössä organisoidun kristillisen seurakunnan kanssa ja hyödynsi sitä täysin määrin. Paavali ei ottanut itselleen mitään kunniaa saavutetuista tuloksista vaan tunnusti nöyrästi, että hän oli orja ja että kaikki kunnia kuului Jumalalle, jonka ansiota kasvu oli (1. Korinttilaisille 3:5–7; 9:16; Filippiläisille 1:1).

Ajat ovat muuttuneet Paavalin päivistä, mutta kaikesta huolimatta kristillisessä seurakunnassa kenenkään ei pitäisi ajatella, että hän voi olla tai että hänen tarvitsee olla riippumaton. Sen sijaan meidän pitäisi aina työskennellä Jumalan järjestön, paikallisen seurakuntamme ja toisten uskovien kanssa. Me tarvitsemme heidän tarjoamaansa apua, tukea ja lohdutusta niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Meillä on kallisarvoinen etuoikeus kuulua maailmanlaajuiseen veljesseuraan (1. Pietarin kirje 5:9). Jos työskentelemme uskollisesti ja rakkaudellisesti rinta rinnan kaikkien siihen kuuluvien kanssa, voimme sanoa Paavalin tavoin, että ”me olemme Jumalan työtovereita” (1. Korinttilaisille 3:9).

[Kuvat s. 31]

APOLLOS

ARISTARKOS

BARNABAS

LYYDIA

ONESIFOROS

TERTIUS

TYKIKOS