Ilkivaltaa – miksi?

”MINULLA ei ole mitään sanottavaa.” Nämä sanat oli kirjoitettu valtavilla kirjaimilla vastamaalattuun seinään eräällä São Paulon kauniilla alueella. Silkkaa ilkivaltaa, saattaisit ajatella. Ja graffitit ovat vain yksi ilkivallan muoto.

Kuvittele, että vastuuttomat ilkivallantekijät olisivat vahingoittaneet uutta autoasi. Tai huomaat ehkä, että vandaalit ovat tärvelleet tai tuhonneet yleistä omaisuutta, joka olisi palvellut monia. Miksi? Niin, miksi? Oletko koskaan ihmetellyt, miksi ilkivalta on niin yleistä? Monissa paikoissa ilkivallantekijät näyttävät sotkevan tai rikkovan mielellään puhelinkioskeja, ja usein kohteina ovat myös julkiset kulkuneuvot, kuten junat ja bussit. Näyttää siltä, etteivät he välitä mistään. Mutta mitä suuri osa siitä ilkivallasta, jota näemme tai josta kärsimme, kätkee taakseen?

Kun Marcon, a riodejaneirolaisen nuoren, suosikkijoukkue oli hävinnyt jalkapallo-ottelun, hän turhautui niin paljon, että alkoi kivittää bussia, joka oli täynnä voittajajoukkueen kannattajia. Entäpä Claus. Kun hän ei menestynyt koulussa, hän raivostui niin, että hän heitteli kiviä ja rikkoi ikkunoita. Sen ”hauskuus” kuitenkin haihtui, kun hänen isäänsä pyydettiin maksamaan vahingot. Erwin puolestaan kävi koulua ja teki töitä. Häntä ja hänen ystäviään pidettiin mukavina nuorina. Mutta ajankulukseen he vandalisoivat naapurustoa. Erwinin vanhemmat eivät tienneet asiasta mitään. Valter taas oli orpo, jolla ei ollut paljon muutakaan vaihtoehtoa kuin asua São Paulon kaduilla. Hänen parhaat kaverinsa olivat ilkivaltaisia jenginuoria, ja hän kulki heidän mukanaan ja oppi samalla hallitsemaan kamppailulajeja. Nämä esimerkit osoittavat, että ilkivallan takana on yksilöitä ja että ilkivaltaan johtavia alkusyitä eli sitä synnyttäviä tunteita on laidasta laitaan.

”Vahingontekoa saatetaan käyttää keinona kostaa tai ilmaista poliittisia mielipiteitä. Sekä nuoret että aikuiset syyllistyvät tähän rikokseen joskus vain ’huvin vuoksi’”, sanotaan tietosanakirjassa The World Book Encyclopedia. Vandalismi ei kuitenkaan ole pelkkää nuorison hauskanpitoa, vaan se voi olla erittäin tuhoisaa ja johtaa jopa kuolemaan.  Muuan poikaryhmä halusi ”pitää vähän hauskaa”, ja kun he näkivät nukkuvan miehen, he kaatoivat hänen päälleen tulenarkaa nestettä ja sytyttivät hänet palamaan. Uhriksi joutunut intiaanimies kuoli myöhemmin sairaalassa. Erään uutisraportin mukaan ”noiden nuorten miesten väitettiin sanoneen, että he eivät uskoneet kenenkään välittävän, koska kadulla oli poltettu useita kerjäläisiä eikä mihinkään toimiin ollut ryhdytty”. Onpa ilkivallalla nimenomainen uhri tai ei, siitä koituvat taloudelliset ja henkiset kustannukset ovat mittaamattomat. Mikä voisi siis hillitä ilkivaltaa tai lopettaa sen?

Kuka voi tehdä lopun ilkivallasta?

Pystyvätkö poliisi ja koulut torjumaan ilkivaltaa? Yksi ongelma on se, että viranomaisten ajan saattavat viedä vakavammat rikokset, kuten huumekauppa ja murhat, ennemmin kuin ”uhrittomat” rikokset. Muuan poliisi toteaa, että kun nuori joutuu vaikeuksiin, vanhemmat usein ”syyttävät kavereita, joiden seurassa hän liikkuu, tai koulua tai poliisia hänen kiinni ottamisestaan”. Koulutus ja järjestyksen valvonta voivat vähentää ilkivaltaa, mutta entä jos vanhempien asenteet eivät muutu? Eräs nuorten ehdonalaisten vankien valvoja sanoo: ”Syinä ovat ikävystyminen ja tilaisuus. – – [Lapset] ovat ulkona myöhään, eikä heillä ole mitään tekemistä. Eikä heitä todennäköisesti valvota – muuten he eivät olisi ulkona.”

Vaikka ilkivalta on monin paikoin vakava ongelma, panepa merkille, miten tilannetta voidaan muuttaa. Alussa mainitut nuoret ilkivallantekijät muuttuivat: nyt he karttavat epäsosiaalista käyttäytymistä tyystin. Mikä sai nämä entiset nuorisorikolliset muuttamaan elämäntapaansa? Entä olisitko yllättynyt, jos ilkivalta ei ainoastaan vähenisi vaan loppuisi kokonaan? Pyydämme sinua lukemaan seuraavan kirjoituksen.

[Alaviite]