Miksi Saul vainosi kristittyjä?

”MINÄ PUOLESTANI TODELLAKIN ajattelin itsekseni, että minun pitäisi monin teoin vastustaa Jeesus Nasaretilaisen nimeä, minkä teinkin Jerusalemissa, ja monia pyhiä minä suljin vankiloihin saatuani ylipapeilta valtuuden; ja kun heitä oli määrä teloittaa, annoin ääneni heitä vastaan. Ja rankaisemalla heitä monta kertaa kaikissa synagogissa yritin pakottaa heitä tekemään peruutuksen, ja koska olin hulluna raivosta heitä vastaan, menin niin pitkälle, että vainosin heitä ulkopuolisissakin kaupungeissa.” (Apostolien teot 26:9–11.)

NÄIN sanoi tarsolainen Saul, joka tunnetaan myös apostoli Paavalina. Lausuessaan nämä sanat hän oli tietysti muuttunut mies. Hän ei ollut enää kristillisyyden vastustaja vaan yksi sen palavimmista kannattajista. Mutta mikä oli aiemmin saanut Saulin vainoamaan kristittyjä? Miksi hän ajatteli, että hänen pitäisi tehdä tuollaisia tekoja? Ja voiko hänen elämäntarinastaan oppia jotakin?

Stefanoksen kivittäminen

Saul astuu Raamatun sivuille Stefanoksen tappajien joukossa. ”Ajettuaan hänet [Stefanoksen] kaupungin ulkopuolelle he alkoivat kivittää häntä. Ja todistajat laskivat päällysvaippansa Sauliksi kutsutun nuoren miehen jalkojen juureen.” ”Saul puolestaan hyväksyi hänen murhansa.” (Apostolien teot 7:58; 8:1.) Mikä johti tuohon hyökkäykseen? Joukko juutalaisia, joista jotkut olivat Kilikiasta, väitteli Stefanoksen kanssa, mutta he eivät kyenneet pitämään puoliaan häntä vastaan. Sitä kuuluiko heihin Saul, joka myös oli kilikialainen, ei mainita. Joka tapauksessa he käyttivät vääriä todistajia Stefanoksen syyttämiseen rienauksesta ja raahasivat hänet sanhedrinin eteen. (Apostolien teot 6:9–14.) Tämä ylimmäisen papin johtama kokous toimi juutalaisten ylimpänä tuomioistuimena. Korkeimpina uskonnollisina vallanpitäjinä sen jäsenet myös varjelivat sitä, mitä he pitivät puhdasoppisuutena. Heidän silmissään Stefanos ansaitsi kuoleman. Vai julkesi hän syyttää heitä siitä, etteivät he muka noudattaneet Lakia! (Apostolien teot 7:53.) He kyllä näyttäisivät hänelle, kuinka sitä noudatettiin!

Saul hyväksyi tuon mielipiteen, mikä oli johdonmukainen seuraus hänen vakaumuksestaan. Hän oli fariseus. Tämä voimakas lahko vaati lain ja perinteiden huolellista noudattamista. Kristillisyys nähtiin näiden opinkappaleiden haastajana, koska se opetti uutta, Jeesuksen kautta pelastukseen johtavaa tietä. Ensimmäisen vuosisadan juutalaiset odottivat Messiaan olevan loistoisa kuningas, joka vapauttaisi heidät Rooman vihatusta ikeestä. Se että Messias voisi olla mies, jonka suuri sanhedrin oli tuominnut rienauksesta ja joka oli  sitten pantu kidutuspaaluun kuin kirottu rikollinen, oli heistä täysin vieras, pois suljettu ja vastenmielinen ajatus.

Lain mukaan mies, joka ripustettiin paaluun, oli ”Jumalan kiroama” (5. Mooseksen kirja 21:22, 23; Galatalaisille 3:13). Saulin näkemyksen mukaan ”nämä sanat soveltuivat selvästi Jeesukseen”, sanoo Frederick F. Bruce. ”Hän oli kuollut Jumalan kiroamana eikä siksi mitenkään voinut olla Messias, jonka päällä Jumalan siunauksen oli miltei määrätty olevan ainutlaatuisessa mitassa. Jeesuksen väittäminen Messiaaksi oli siksi rienaamista; ne jotka esittivät tuollaisen mielettömän väitteen, ansaitsivat kärsiä rienaajina.” Kuten Saul itse myöhemmin tunnusti, ajatus ”paaluun pannusta Kristuksesta – – [oli] juutalaisille kompastumisen aihe” (1. Korinttilaisille 1:23).

Saul reagoi tällaiseen opetukseen vastustamalla sitä mahdollisimman määrätietoisesti. Jopa raakaa voimaa oli määrä käyttää, jotta se saataisiin tukahdutettua. Hän oli varma, että tämä oli Jumalan tahto. Kuvaillessaan asennettaan Saul sanoi: ”Palavaan intoon nähden [olin] seurakuntaa vainoava, lain kautta tulevaan vanhurskauteen nähden moitteettomaksi osoittautunut.” ”Vainosin Jumalan seurakuntaa ja hävitin sitä ylen määrin ja edistyin juutalaisuudessa pitemmälle kuin monet ikätovereistani heimokunnassani, koska olin paljon palavammin innokas isieni perinteiden puolesta.” (Filippiläisille 3:6; Galatalaisille 1:13, 14.)

Johtava vainooja

Stefanoksen kuoleman jälkeen Saul ei ainoastaan avustanut kristittyjen vainoamisessa vaan johti sitä. Hänen on täytynyt tulla tunnetuksi pahamaineisena vainoojana, sillä vielä hänen kääntymyksensä jälkeenkin, kun hän yritti liittyä opetuslapsiin, ”kaikki pelkäsivät häntä, koska he eivät uskoneet, että hän oli opetuslapsi”. Kun kävi kiistatta selville, että hän todella oli kristitty, hänen kääntymyksensä nousi ilon ja kiitoksen aiheeksi opetuslasten keskuudessa, jotka kuulivat, että kyseessä ei ollut vain joku entinen vastustaja, jonka sydämentila oli muuttunut, vaan että ”se mies, joka aikaisemmin vainosi meitä, julistaa nyt hyvää uutista siitä uskosta, jota hän aikaisemmin hävitti”. (Apostolien teot 9:26; Galatalaisille 1:23, 24.)

Damaskos sijaitsi noin 220 kilometrin – seitsemän tai kahdeksan päivän kävelymatkan – päässä Jerusalemista. Saul, joka ’uhosi uhkaa ja murhaa opetuslapsia vastaan’, meni kuitenkin ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskoksen synagogille. Miksi? Jotta hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin keitä tahansa tähän ”Tiehen” kuuluvia, jotka hän löytäisi. Saatuaan virallisen hyväksynnän hän ”alkoi kohdella seurakuntaa raa’asti. Hän tunkeutui taloon toisensa jälkeen, raahasi ulos sekä miehiä että naisia ja toimitti heitä vankilaan.” Toisia hän antoi ’piestä synagogissa’, ja hän ’antoi äänensä’ (kirjaimellisesti ’äänestyskivensä’) heidän teloittamisensa puolesta. (Apostolien teot 8:3; 9:1, 2, 14; 22:5, 19; 26:10, engl. viitelaitoksen alaviite.)

Saulin koulutuksen, jonka hän oli Gamalielin oppilaana saanut, ja hänen valtuutensa huomioon ottaen jotkut tutkijat uskovat, että hän oli edennyt pelkästä Mooseksen lain opiskelijasta henkilöksi, jolla oli melkoisesti valtaa juutalaisuudessa. Yksi heistä on esimerkiksi arvellut, että Saul on saattanut toimia opettajana jossakin Jerusalemin synagogassa. Emme kuitenkaan tiedä varmasti, mitä se, että Saul ’antoi äänensä’, merkitsee – sitäkö, että hän oli jonkin oikeusistuimen jäsen, vai sitä, että hän antoi kristittyjen teloituksille moraalisen tukensa. a

Koska aluksi kaikki kristityt olivat juutalaisia tai juutalaiskäännynnäisiä, Saul ilmeisesti  ajatteli, että kristillisyys oli juutalaisten keskuuteen kehittynyt luopioliike ja että sen kannattajien oikaiseminen oli virallisen juutalaisuuden asia. Tutkija Arland J. Hultgren sanoo: ”On – – epätodennäköistä, että vainooja Paavali olisi vastustanut kristillisyyttä, jos hän olisi pitänyt sitä juutalaisuuden ulkopuolella olevana uskontona, kilpailijana. Hänen ja muiden on täytynyt pitää kristillisyyttä vielä juutalaisuuden vallan alaisuuteen kuuluvana.” Hänen tarkoituksensa oli siis pakottaa tottelemattomat juutalaiset kaikin mahdollisin keinoin muuttamaan mielensä ja palaamaan oikeaoppisuuteen (Apostolien teot 26:11). Yksi hänen käytettävissään ollut keino oli vangitseminen. Toinen oli synagogissa piekseminen, yleinen kurinpitokeino, jota voitiin käyttää rangaistuksena tottelemattomuudesta rabbiiniselle vallalle missä tahansa paikallisessa oikeusistuimessa, johon kuului kolme tuomaria.

Jeesuksen ilmestyminen Saulille Damaskokseen johtavalla tiellä teki tietysti kaikesta tuosta lopun. Saul muuttui yllättäen kristillisyyden raivoisasta vastustajasta sen kiihkeäksi puolustajaksi, ja ennen pitkää Damaskoksessa asuvat juutalaiset tavoittelivat hänen henkeään. (Apostolien teot 9:1–23.) Ironista kyllä Saulin oli kristittynä määrä joutua kokemaan monia sellaisia kärsimyksiä, joita hän oli itse vainoojana aiheuttanut muille, niin että vuosien kuluttua hän saattoi sanoa: ”Juutalaisilta sain viisi kertaa yhtä vaille neljäkymmentä lyöntiä.” (2. Korinttilaisille 11:24.)

Into voi kohdistua väärään suuntaan

”Aikaisemmin olin rienaaja ja vainooja ja röyhkeä mies”, kirjoitti Saul kääntymyksensä jälkeen, kun hänet tunnettiin paremmin Paavalina. ”Minulle osoitettiin kuitenkin armoa, koska olin tietämätön ja toimin epäuskossa.” (1. Timoteukselle 1:13.) Se että ihminen on vilpitön ja aktiivinen omassa uskonnossaan, ei takaa Jumalan hyväksyntää. Saul oli palavan innokas ja toimi omantuntonsa mukaisesti, mutta se ei merkinnyt hänen olevan oikeassa. Hänen tulinen intonsa kohdistui väärään suuntaan (vrt. Roomalaisille 10:2, 3). Tämän pitäisi saada meidät ajattelemaan.

Monet uskovat nykyään vakaasti, että hyvä käytös on ainoa asia, jota Jumala heiltä vaatii. Mutta onko se? Jokaisen olisi viisasta kuunnella Paavalin kehotusta: ”Varmistautukaa kaikesta; pitäkää kiinni siitä, mikä on hyvää.” (1. Tessalonikalaisille 5:21.) Tämä merkitsee sitä, että varaa aikaa täsmällisen tiedon hankkimiseen Jumalan totuuden sanasta ja sitten elää täysin sopusoinnussa sen kanssa. Jos huomaamme Raamattua tutkiessamme, että meidän pitäisi tehdä muutoksia, niin ne tulisi tietenkin tehdä viipymättä. Kenties vain harvat meistä ovat koskaan olleet sellaisia rienaajia, vainoojia tai röyhkeitä ihmisiä kuin Saul oli. Siitä huolimatta voimme hänen tavallaan saada Jumalan suosion vain, jos toimimme uskon ja täsmällisen tiedon mukaisesti. (Johannes 17:3, 17.)

[Alaviite]