Rakkaus niitä kohtaan, jotka ovat ”sukua uskossa”

AITOJA kristittyjä yhdistää perhesiteiden kaltainen yhteenkuuluvuus. Ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien he ovatkin sanoneet toisiaan ”veljiksi” ja ”sisariksi”. (Markus 3:31–35; Filemonille 1, 2.) Nämä eivät ole pelkkiä sanoja, vaan ne kuvaavat sitä, miten Jumalan palvojat suhtautuvat toisiinsa (vrt. 1. Johanneksen kirje 4:7, 8). Jeesus sanoi: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.)

Tällaista rakkautta nähtiin heinäkuussa 1997 Chilessä, kun pitkäaikaista kuivuutta seurasivat vuolaat sateet ja tulvat. Yhtäkkiä monet tarvitsivat ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita. Jehovan todistajat pyrkivät katastrofitilanteissa toimimaan Paavalin galatalaisille antaman kehotuksen mukaisesti: ”Todellakin siis, niin kauan kuin meillä on siihen suotuisaa aikaa, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin niille, jotka ovat meille sukua uskossa.” (Galatalaisille 6:10.)

Jehovan todistajat järjestäytyivät siksi nopeasti auttamaan. Ruokaa, vaatteita ynnä muuta sellaista kerättiin, lajiteltiin, pakattiin ja sitten kuljetettiin tuhoalueelle. Lapset jopa lahjoittivat leluja! Eräs sisar hämmästyi, kun hän näki valtakunnansalin täynnä avustustarvikkeita. ”Seisoin mykistyneenä enkä tiennyt, itkeäkö vai nauraa”, hän sanoi. ”Se oli juuri mitä tarvitsimme.”

Sitten osaa samasta tulva-alueesta ravisteli  yllättäen maanjäristys. Monia taloja hajosi. Tarvittavan avun järjestämiseksi perustettiin lisää hätäapukomiteoita. Alueelliset rakennuskomiteat, jotka huolehtivat normaalisti Jehovan todistajien kokouspaikkojen rakentamisesta, tulivat avuksi. Mitä tästä seurasi? Kotinsa menettäneille lahjoitettiin vaatimattomat asunnot, jotka veljet olivat suunnitelleet ja rakentaneet. Vaikka ne eivät olleetkaan loisteliaita, ne erottuivat selkeästi avustusjärjestöjen lainaa vastaan tarjoamista taloista, joissa ei ollut lattioita eikä ikkunoita ja joita ei ollut maalattu.

Jotkut veljet tulivat auttamaan pitkien matkojen päästä. Erään alueellisen rakennuskomitean puheenjohtaja teki tuhoalueella laajan, kaksi päivää kestäneen kierroksen siitä huolimatta, että hän joutuu liikkumaan pyörätuolilla. Muuan sokea veli teki kovasti töitä kantaessaan tukkeja sahalle, jossa niistä tehtiin sopivan kokoisia. Eräs kuuro veli haki puutavaran ja vei sen sinne, missä sitä tarvittiin.

Veljien antama apu teki vaikutuksen moniin tarkkailijoihin. Yhdessä kaupungissa poliisit olivat pysäköineet erään sisaren talon lähelle, jota oltiin korjaamassa. He olivat ihmeissään. Yksi heistä kysyi paikalla olleelta veljeltä: ”Keitä nämä niin onnellisen näköiset työntekijät ovat, ja paljonko he saavat palkkaa?” Veli selitti, että he olivat kaikki vapaaehtoisia. Toinen poliisi sanoi, että hän maksoi kirkolleen joka kuukausi kymmenykset mutta että hänen pappinsa ei ollut edes käynyt hänen luonaan maanjäristyksen jälkeen! Seuraavana päivänä muuan poliisiviranomainen soitti tuolle sisarelle. Hänkin oli tarkkaillut työntekijöitä. Hän sanoi näiden innon tehneen häneen niin suuren vaikutuksen, että hänenkin olisi kovasti tehnyt mieli tulla auttamaan!

Chilessä järjestetty avustusoperaatio oli tosiaankin iloinen kokemus vapaaehtoisille työntekijöille, ja sen ansiosta voitiin antaa erinomainen todistus tarkkailijoille.