Sterilisaatiosta on tullut yksi yleisimmistä syntyvyyden säännöstelymenetelmistä. Ihmisten suhtautumistapa sitä kohtaan näyttää usein riippuvan heidän yhteiskunnallisesta taustastaan, koulutuksestaan ja uskonnollisista näkemyksistään. Jehovan todistajat tarkastelevat asiaa uskonnolliselta kannalta, koska he ovat samaa mieltä kuin psalmista, joka pyysi: ”Opeta minulle tietäsi, oi Jehova, ja johdata minua oikeamielisyyden polkua.” (Psalmit 27:11.) Millaisesta toimenpiteestä sterilisaatioleikkauksessa on kyse?

Miehen sterilisaatiota kutsutaan vasektomiaksi. Kaksi kivespussissa olevaa ohutta siemenjohdinta katkaistaan ja suljetaan. Tämä voidaan tehdä eri tavoin, mutta tarkoituksena on estää siittiöiden pääsy kiveksistä eteenpäin. Naisen sterilisaatio voidaan tehdä esimerkiksi katkaisemalla ja sitomalla (tai polttamalla) kiinni munanjohtimet, joita pitkin munasolut kulkeutuvat munasarjoista kohtuun.

Pitkään ajateltiin, että nämä toimenpiteet ovat lopullisia, niin että sterilisaatio on peruuttamaton. Mutta koska jotkut ihmiset ovat katuneet päätöstään tai heidän olosuhteensa ovat muuttuneet, he ovat pyytäneet lääkäreitä purkamaan sterilisaation. Sitä mukaa kuin leikkausvälineet ja mikrokirurgia ovat kehittyneet, ovat sterilisaation purkamisyritykset onnistuneet paremmin. Ei ole epätavallista lukea, että yhdistämällä katkaistut siemenjohtimet uudelleen vasektomian purkaminen onnistuu valikoiduissa tapauksissa 50–70-prosenttisesti. Ja jotkin lähteet väittävät, että naisten sterilisaation purkamisen onnistumismahdollisuus on 60–80 prosenttia. Tällaiset väitteet ovat saaneet jotkut päätymään siihen, että sterilisaatiota ei tarvitse enää pitää peruuttamattomana. He saattavat ajatella, että sterilisaatio voidaan luokitella samaan ryhmään kuin ehkäisypillerit, kondomit ja pessaarit – ehkäisymenetelmiin, joiden käyttö voidaan keskeyttää, jos raskautta toivotaan. Ei tule kuitenkaan jättää huomiotta joitakin vakavoittavia näkökulmia.

Yksi seikka on se, että hedelmällisyyden palauttamista voivat haitata suuresti seuraavat tekijät: missä määrin johtimet ovat vaurioituneet sterilisaatioleikkauksessa, kuinka paljon johtimista on poistettu tai kuinka paljon arpeutunut, kuinka monta vuotta leikkauksesta on kulunut, ja jos kyse on vasektomiasta, onko muodostunut siittiöiden vasta-aineita. Ei tule sivuuttaa myöskään sitä puolta, että monissa osissa maailmaa ei ole mahdollisuuksia suorittaa mikrokirurgisia leikkauksia tai niiden hinta on kohtuuttoman korkea. Niinpä monilla, jotka saattaisivat kovasti haluta purkaa sterilisaation, ei ole mahdollisuuksia siihen. Heille leikkaus on lopullinen. a Edellä mainitut purkuleikkausten prosenttiluvut ovat siis tosiasiassa vain teoreettisia eivätkä luotettavia keskiarvoja.

Tosiasiat puhuvat näiden seikkojen puolesta. Eräässä yhdysvaltalaisessa vasektomian purkamista käsitelleessä kirjoituksessa mainittiin, että 12 000 dollaria (noin 60 000 markkaa) maksaneen leikkauksen jälkeen ”vain 63 prosenttia potilaista pystyy hedelmöittämään kumppaninsa”. Lisäksi vain ”kuusi prosenttia miehistä, joille vasektomia suoritetaan, pyytää aikanaan sen purkamista”. Keski-Eurooppaa koskeneen saksalaisen tutkimuksen mukaan noin kolme prosenttia miehistä, jotka olivat päätyneet sterilisaatioon, pyysi myöhemmin sen purkamista. Vaikka näistä purkuyrityksistä onnistuisi puolet, se tarkoittaisi, että 98,5 prosentille sterilisaatio merkitsisi peruuttamatonta toimenpidettä. Ja luku on vielä korkeampi maissa, joissa tehdään vain vähän tai ei ollenkaan leikkauksia mikrokirurgian avulla.

Näin ollen ei ole realistista suhtautua miehen tai naisen sterilisaatioon kevyesti, ikään kuin se olisi väliaikainen ehkäisymenetelmä. Vilpittömät kristityt tarkastelevat asiaa myös muista näkökulmista.

Eräs keskeinen seikka on se, että lisääntymiskyky on lahja Luojaltamme. Hänen alkuperäinen  tarkoituksensa oli, että täydelliset ihmiset saisivat jälkeläisiä, jotka ’täyttäisivät maan ja alistaisivat sen valtaansa’ (1. Mooseksen kirja 1:28). Sen jälkeen kun vedenpaisumus oli vähentänyt maan väestön kahdeksaan ihmiseen, Jumala toisti nämä perusohjeet (1. Mooseksen kirja 9:1). Vaikka Jumala ei toistanut tätä käskyä Israelin kansakunnalle, israelilaiset pitivät jälkeläisten saamista hyvin haluttavana (1. Samuelin kirja 1:1–11; Psalmit 128:3).

Jumala antoi Israelille Lain, josta kävi ilmi myös se, miten hän suhtautuu lisääntymiskykyyn. Esimerkiksi jos naimisissa ollut mies kuoli saamatta poikaa sukunsa jatkajaksi, hänen veljensä tuli siittää poika lankousavioliiton kautta (5. Mooseksen kirja 25:5). Vielä merkittävämpi oli laki vaimosta, joka yritti auttaa aviomiestään tappelussa. Jos hän tarttui vastakkaisen osapuolen sukupuolielimiin, hänen kätensä oli hakattava poikki, mutta on merkittävää, ettei Jumala vaatinut silmä-silmästä-periaatteen soveltamista hänen tai hänen aviomiehensä sukupuolielimiin (5. Mooseksen kirja 25:11, 12). Tämä laki sai varmasti kansan arvostamaan sukupuolielimiä; niitä ei tullut vahingoittaa tarpeettomasti. b

Tiedämme, etteivät kristityt ole Israelin lain alaisuudessa, joten 5. Mooseksen kirjan 25:11, 12:n määräys ei koske heitä. Jeesus ei käskenyt opetuslapsiaan menemään naimisiin ja hankkimaan mahdollisimman paljon lapsia, eikä hän myöskään antanut epäsuorasti ymmärtää, että niin tulisi tehdä. Monet avioparit ovat ottaneet tämän huomioon ratkaistessaan, käyttäisivätkö he jotakin ehkäisymenetelmää. (Matteus 19:10–12.) Apostoli Paavali tosin kannusti intohimoisia ’nuorempia leskiä menemään naimisiin ja synnyttämään lapsia’ (1. Timoteukselle 5:11–14). Hän ei maininnut kristityille ratkaisuksi sterilisaatiota eli sitä, että he luopuisivat kyvystään tuottaa jälkeläisiä.

Kristittyjen on hyvä punnita tällaisia piirteitä, jotka osoittavat Jumalan arvostavan heidän lisääntymiskykyään. Kunkin avioparin täytyy ratkaista itse, käyttävätkö he sopivia ehkäisymenetelmiä. Päätöstä olisi tietenkin harkittava erityisen huolellisesti, jos on lääketieteellisesti vahvistettu, että raskauden sattuessa äidin tai lapsen terveys olisi vakavasti uhattuna tai jompikumpi olisi vaarassa kuolla. Tällaisessa tilanteessa jotkut ovat vastahakoisesti päätyneet edellä kuvailtuun sterilisaatioleikkaukseen varmistaakseen, ettei raskaus uhkaa äidin (jolla voi jo olla lapsia) henkeä tai lapsen henkeä, joka saattaisi vaarantua siinäkin tapauksessa, että lapsi synnyttyään sairastaisi jotakin hengenvaarallista tautia.

Sen sijaan ne kristityt, joilla ei ole tällaista epätavallista, selvää vaaraa, haluaisivat varmasti käyttää ’tervemielisyyttään’ ja antaa Jumalan arvostuksen lisääntymiskykyä kohtaan muovata ajatteluaan ja tekojaan (1. Timoteukselle 3:2; Titukselle 1:8; 2:2, 5–8). Tämä osoittaisi, että he suhtautuvat Raamatun viittauksiin kypsästi ja herkästi. Entä jos tulisi yleisesti tunnetuksi, että kristitty on kevyesti hylännyt Jumalan mielipiteet? Eikö se saisi toiset epäilemään, onko hän esimerkillinen veli tai sisar, joka tekee ratkaisunsa sopusoinnussa Raamatun kanssa? Tällainen häiritsevä tahra maineessa voisi luonnollisesti vaikuttaa henkilön pätevyyteen palvella erikoistehtävässä, vaikkakaan ei välttämättä silloin, kun hän olisi tietämättömyyttään päätynyt tähän toimenpiteeseen (1. Timoteukselle 3:7).