Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jehova valmistaa tien

Jehova valmistaa tien

Jehova valmistaa tien

”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan.” (MATTEUS 24:14)

1. Mitä saarnaamistyön avulla saatiin aikaan ensimmäisellä vuosisadalla, ja mitä on saatu aikaan 1900-luvulla?

 KOSKA Jehova on rakkauden Jumala, hänen tahtonsa on, että ”kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Timoteukselle 2:4). Tämän vuoksi on pitänyt ryhtyä kansainväliseen saarnaamis- ja opettamiskampanjaan. Ensimmäisellä vuosisadalla saarnaaminen teki kristillisestä seurakunnasta ”totuuden pylvään ja tuen” (1. Timoteukselle 3:15). Sitten seurasi pitkä luopumuksen kausi, jonka kuluessa totuuden valo himmeni. Viime aikoina, ”lopun aikana”, ”tosi tieto” on jälleen tullut runsaaksi ja antanut miljoonille ihmisille Raamattuun perustuvan toivon ikuisesta pelastuksesta (Daniel 12:4).

2. Mitä Jehova on tehnyt saarnaamistoiminnan yhteydessä?

2 Vaikka Saatana yrittää itsepintaisesti tehdä tyhjäksi Jumalan tarkoituksen, saarnaamistoiminta oli hämmästyttävän menestyksekästä ensimmäisellä vuosisadalla ja samoin se on ollut tällä 1900-luvulla. Se tuo mieleen Jesajan profetian. Hän kirjoitti juutalaisten pakkosiirtolaisten paluusta Juudaan, mikä tapahtui 500-luvulla eaa.: ”Jokainen laakso korotettakoon, ja jokainen vuori ja kukkula alennettakoon. Ja kumpuisen maan on tultava tasaiseksi maaksi ja kuoppaisen maan laaksotasangoksi.” (Jesaja 40:4.) Samoin Jehova valmisti ja tasoitti tien suurelle saarnaamiskampanjalle ensimmäisellä vuosisadalla, ja niin hän on tehnyt myös 1900-luvulla.

3. Millä tavoin Jehova pystyy toteuttamaan tarkoituksensa?

3 Tämä ei merkitse sitä, että Jehova olisi suoranaisesti vaikuttanut kaikkiin maan päällä sattuneisiin tapahtumiin edistääkseen hyvän uutisen saarnaamista; se ei myöskään merkitse sitä, että Jehova olisi käyttänyt kykyään nähdä asioita edeltäpäin saadakseen selville aivan yksityiskohtaisesti kaiken, mitä tapahtuisi. Tosin hän pystyy sekä näkemään ennalta että muovaamaan tulevia tapahtumia (Jesaja 46:9–11). Mutta hän pystyy myös reagoimaan tapahtumiin sitä mukaa kuin ne kehittyvät. Kokeneen paimenen tavoin, joka osaa sekä ohjailla että suojella laumaa, Jehova opastaa kansaansa. Hän johdattaa siihen kuuluvia kohti pelastusta, suojelee heidän hengellisyyttään ja saa heidät käyttämään hyväkseen sellaisia tilanteita ja kehitysvaiheita, jotka edistävät hyvän uutisen menestyksellistä saarnaamista kautta maailman. (Psalmit 23:1–4.)

Vaikea tehtävä

4, 5. Miksi hyvän uutisen saarnaaminen on ollut haastava tehtävä?

4 Kuten arkin rakentaminen oli Nooan aikana, Valtakunnan saarnaaminen oli suunnaton tehtävä ensimmäisellä vuosisadalla ja samoin se on ollut nykyään. Minkä tahansa sanoman vieminen kaikille kansoille on jo sinänsä vaikea tehtävä, mutta tämä työ on ollut erityisen haastava. Ensimmäisellä vuosisadalla opetuslapsia oli verraten vähän. Heidän Johtajansa Jeesus oli teloitettu siksi, että hänen väitettiin lietsovan kapinaa. Juutalaisella uskonnolla oli vakiintunut asema. Jerusalemissa seisoi suurenmoinen temppeli. Välimeren alueen ei-juutalaisilla uskonnoilla oli samoin vakiintunut asema: niillä oli omat temppelinsä ja papistonsa. Vastaavasti kun ”lopun aika” alkoi vuonna 1914, voideltuja kristittyjä oli vähän ja muiden uskontojen kannattajia, jotka väittivät palvelevansa Jumalaa, oli paljon (Daniel 12:9).

5 Jeesus oli varoittanut seuraajiaan, että heitä vainottaisiin. Hän sanoi: ”Teitä luovutetaan ahdistukseen ja teitä tapetaan, ja te tulette olemaan kaikkien kansakuntien vihan kohteita minun nimeni vuoksi.” (Matteus 24:9.) Näiden ongelmien lisäksi kristityt havaitsisivat erityisesti ”viimeisinä päivinä” olevansa keskellä ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” (2. Timoteukselle 3:1). Työn valtavuus, vainon väistämättömyys ja aikojen vaikeus ovat tehneet saarnaamistyöstä haastavan ja vaativan. On tosiaan tarvittu paljon uskoa.

6. Miten Jehova vakuutti kansalleen, että sen työ menestyisi?

6 Jehova tiesi, että kohdattaisiin vaikeuksia, mutta hän tiesi myös, ettei mikään pysäyttäisi työtä. Sen menestyminen ennustettiin tunnetussa profetiassa, joka täyttyi huomattavalla tavalla ensimmäisellä vuosisadalla ja joka on täyttynyt myös 1900-luvulla: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa.” (Matteus 24:14.)

7. Miten laajakantoista saarnaaminen oli ensimmäisellä vuosisadalla?

7 Täynnä uskoa ja pyhää henkeä Jumalan palvelijat toteuttivat ensimmäisellä vuosisadalla tehtävänsä. Koska Jehova osoitti olevansa heidän kanssaan, he menestyivät paljon yli odotustensa. Siihen aikaan, kun Paavali kirjoitti kolossalaisille, noin 27 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, hän saattoi sanoa, että hyvää uutista oli ”saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on” (Kolossalaisille 1:23). Vastaavasti nyt kun 1900-luku on loppumaisillaan, hyvää uutista saarnataan 233 maassa.

8. Millaisissa olosuhteissa monet ovat ottaneet hyvän uutisen vastaan? Kerro esimerkkejä.

8 Miljoonat ihmiset ovat viime vuosikymmeninä ottaneet hyvän uutisen vastaan. Monet ovat tehneet niin epäsuotuisissa olosuhteissa: sodan, kiellon ja kiihkeän vainon aikoina. Näin oli myös ensimmäisellä vuosisadalla. Kerran Paavalia ja Silasta piestiin julmasti raipoilla ja heidät heitettiin vankilaan. Tuntuisi hyvin epätodennäköiseltä, että sellaisessa tilanteessa voisi tehdä opetuslapsia. Silti Jehova käytti tuota tilaisuutta juuri siihen. Paavali ja Silas vapautettiin, ja vanginvartijasta ja hänen perheestään tuli uskovia. (Apostolien teot 16:19–33.) Tällaiset kokemukset osoittavat, että hyvän uutisen vastustajat eivät pysty vaientamaan sen julistamista (Jesaja 54:17). Kristillisyyden historia ei kuitenkaan ole kertomus vain hellittämättömistä vastoinkäymisistä ja vainoista. Kiinnitetäänpä nyt huomio joihinkin suotuisiin kehitysvaiheisiin, jotka auttoivat tasoittamaan tietä hyvän uutisen menestykselliselle saarnaamiselle ensimmäisellä vuosisadalla ja jotka ovat auttaneet siinä 1900-luvulla.

Uskonnolliset olosuhteet

9, 10. Miten Jehova loi odotusta hyvän uutisen saarnaamista kohtaan ensimmäisellä vuosisadalla ja 1900-luvulla?

9 Pohditaanpa maailmanlaajuisten saarnaamiskampanjoiden ajoitusta. Ensimmäisellä vuosisadalla asetelma oli sellainen, että Danielin 9:24–27:ssä oleva ennustus 70 vuosiviikosta kohdisti huomion vuoteen, jona Messias ilmaantuisi: vuoteen 29. Vaikka ensimmäisen vuosisadan juutalaiset eivät tienneet tapahtumien täsmällistä ajankohtaa, he olivat odotuksen vallassa, he odottivat Messiasta (Luukas 3:15). Ranskankielisessä Raamatun käsikirjassa (Manuel Biblique) sanotaan: ”Ihmiset tiesivät, että Danielin ilmoittamat seitsemänkymmentä vuosiviikkoa olivat päättymässä; kukaan ei hämmästellyt kuullessaan Johannes Kastajan julistavan, että Jumalan valtakunta oli tullut lähelle.”

10 Mitä sitten on sanottava nykypäivän olosuhteista? Yksi vaikuttava tapahtuma oli Jeesuksen asettaminen valtaistuimelle taivaassa, mikä tiesi hänen läsnäolonsa alkamista Valtakunnan vallassa. Raamatun profetia osoittaa, että tämä tapahtui vuonna 1914 (Daniel 4:13–17). Myös tähän tapahtumaan kohdistuva kiinnostus herätti suurta odotusta joissakin nykypäivien uskonnollisissa ihmisissä. Odotus näkyi myös niiden vilpittömien raamatuntutkijoiden keskuudessa, jotka alkoivat julkaista lehteä ”Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut”. Näin sekä ensimmäisellä vuosisadalla että nykyään uskonnolliset odotukset valmistivat olosuhteita suotuisiksi hyvän uutisen saarnaamiselle. a

11. Millaisen uskonnollisen pohjan ansiosta oli helpompi saarnata hyvää uutista?

11 Kristittyjen työtä auttoi molempina aikoina myös se, että Pyhä Raamattu oli monille tuttu. Ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisia yhdyskuntia oli siellä täällä ympärillä olevien pakanakansojen keskellä. Noilla yhdyskunnilla oli synagogia, joihin ihmiset tulivat säännöllisesti kuuntelemaan, kun niissä luettiin ja käsiteltiin Raamattua. Näin varhaiskristityt pystyivät rakentamaan sen uskonnollisen tiedon pohjalle, joka ihmisillä jo oli. (Apostolien teot 8:28–36; 17:1, 2.) Varhain meidän aikakaudellamme Jehovan kansa sai monissa maissa toimia samanlaisissa oloissa. Raamattu oli laajalti saatavilla kautta kristikunnan, varsinkin protestanttisissa maissa. Sitä luettiin monissa kirkoissa, ja miljoonilla ihmisillä oli oma Raamattunsa. Raamattu oli jo ihmisten käsissä, mutta he tarvitsivat apua ymmärtääkseen, mitä heillä oli.

Lain tuottama hyöty

12. Miten Rooman laki oli yleensä suoja ensimmäisellä vuosisadalla?

12 Hallituksen lait ovat usein hyödyttäneet kristillistä saarnaamista. Rooman valtakunta hallitsi ensimmäisen vuosisadan maailmaa, ja sen kirjoitetuilla laeilla oli suuri vaikutus jokapäiväiseen elämään. Nämä lait antoivat suojaa, ja varhaiskristityt hyötyivät niistä. Esimerkiksi se, että Paavali vetosi Rooman lakiin, johti hänen vapautumiseensa vankilasta ja pelasti hänet pieksennältä (Apostolien teot 16:37–39; 22:25, 29). Viittaaminen Rooman oikeusjärjestelmään auttoi tyynnyttämään vihaisen väkijoukon Efesoksessa (Apostolien teot 19:35–41). Kerran Paavali pelastui väkivallalta Jerusalemissa siksi, että hän oli Rooman kansalainen (Apostolien teot 23:27). Myöhemmin Rooman laki soi hänelle mahdollisuuden puolustaa uskoaan keisarin edessä (Apostolien teot 25:11). Vaikka monet keisarit hallitsivat tyrannimaisesti, ensimmäisen vuosisadan lakien ansiosta oli yleensä mahdollista ’puolustaa ja laillisesti vahvistaa hyvää uutista’ (Filippiläisille 1:7).

13. Miten laista on usein ollut hyötyä saarnaamistyölle meidän aikanamme?

13 Sama pitää paikkansa monissa maissa nykyään. Vaikka jotkut ovat halunneet ’suunnitella vaikeuksia säädöksen nojalla’, useimpien maiden kirjoitettu laki takaa uskonnonvapauden perusoikeutena (Psalmit 94:20). Tajutessaan, että Jehovan todistajat eivät muodosta mitään uhkaa yhteiskuntajärjestykselle, monet hallitukset ovat antaneet meille laillisen tunnustuksen. Yhdysvalloissa, jossa suuri osa todistajien kirjallisuudesta on painettu, olemassa olevat lait ovat mahdollistaneet sen, että Vartiotorni-lehteä on tuotettu yhtäjaksoisesti 120 vuoden ajan ja sitä on luettu kautta maailman.

Rauhan ja suvaitsevaisuuden aikoja

14, 15. Miten yhteiskunnan suhteellinen vakaus hyödytti saarnaamistoimintaa ensimmäisellä vuosisadalla?

14 Saarnaamistoiminta on hyötynyt myös suhteellisen rauhan ajoista. Vaikka Jeesus ennusti paikkansapitävästi, että kyseisinä aikoina ’kansakunta nousisi kansakuntaa vastaan’, on ollut vakaita kausia, jotka ovat mahdollistaneet Valtakunnan voimaperäisen saarnaamisen (Matteus 24:7). Ensimmäisen vuosisadan kristityt elivät pax Romanan eli Rooman rauhan aikana. Eräs historioitsija kirjoitti: ”Niin täydellisesti oli Rooma alistanut Välimeren maiden kansat, että se sai ne lopettamaan iät ja ajat lähes tauotta kestäneen sotimisen.” Tämän vakauden ansiosta varhaiskristityt saattoivat matkustaa suhteellisen turvallisesti eri puolilla Rooman maailmaa.

15 Rooman valtakunta pyrki yhdistämään kansat voimakkaan hallintonsa alaisuudessa. Tällainen politiikka edisti paitsi matkustamista, suvaitsevaisuutta ja ajatustenvaihtoa myös kansainvälisen veljeyden aatetta. Kirjassa On the Road to Civilization sanotaan: ”[Rooman] valtakunnan yksimielisyys loi suotuisan pohjan [kristilliselle saarnaamiselle]. Kansalliset raja-aidat oli kaadettu. Rooman kansalainen oli maailman kansalainen. – – Lisäksi uskontoa, joka opetti ihmisten veljeyttä, voitiin ymmärtää tässä valtiossa, joka oli kehittänyt ajatuksen universaalista kansalaisuudesta.” (Vrt. Apostolien teot 10:34, 35; 1. Pietarin kirje 2:17.)

16, 17. Mikä on saanut ihmiset ponnistelemaan rauhan edistämiseksi nykyään, ja mihin päätelmään monet ovat tulleet?

16 Miten on meidän aikamme laita? 1900-luvulla on nähty historian tuhoisimmat sodat, ja joissakin maissa riehuu jatkuvasti alueellisia sotia (Ilmestys 6:4). On kuitenkin ollut myös suhteellisen rauhan kausia. Maailman suurvallat eivät ole taistelleet toisiaan vastaan kaikenkäsittävässä sodassa yli 50 vuoteen. Tämä tilanne on auttanut suuresti hyvän uutisen saarnaamisessa noissa maissa.

17 Tämän 1900-luvun sodankäynnin kauhut ovat saaneet monet tajuamaan, että tarvitaan maailmanhallitusta. Maailmansodan pelko johti sekä Kansainliiton että Yhdistyneiden kansakuntien muodostamiseen (Ilmestys 13:14). Molempien järjestöjen julki tuotu tavoite on ollut edistää kansainvälistä yhteistoimintaa ja rauhaa. Ihmiset, jotka ymmärtävät tämän tarpeellisuuden, suhtautuvat usein suopeasti hyvään uutiseen maailmanhallituksesta, joka saa aikaan aidon ja kestävän rauhan: uutiseen Jumalan valtakunnasta.

18. Millainen suhtautuminen uskontoon on vaikuttanut suotuisasti saarnaamistyöhön?

18 Vaikka kristittyjä on toisinaan vainottu julmasti, niin samoin kuin nähtiin ensimmäisellä vuosisadalla on 1900-luvullakin nähty uskonnollisen suvaitsevaisuuden aikoja (Johannes 15:20; Apostolien teot 9:31). Roomalaiset omaksuivat auliisti valloittamillaan alueilla asuvien ihmisten jumalat ja jumalattaret. Professori Rodney Stark kirjoitti: ”Monissa suhteissa Rooma antoi niin suuren uskonnollisen vapauden, ettei sen vertaista nähty uudelleen ennen kuin Amerikan vallankumouksen jälkeen.” Monissa maissa ihmiset ovat nykyään alkaneet suhtautua ennakkoluulottomammin muihin näkökantoihin, ja sen ansiosta he ovat kuunnelleet halukkaasti Raamatun sanomaa, jota Jehovan todistajat tuovat.

Tekniikan edistyminen

19. Miten varhaiskristityt käyttivät hyväkseen koodeksia?

19 Mietitäänpä lopuksi, miten Jehova on tehnyt kansalleen mahdolliseksi hyötyä tekniikan edistymisestä. Vaikka varhaiskristityt eivät eläneet mitään nopean teknisen edistyksen aikaa, he käyttivät hyväkseen yhtä senaikaista keksintöä, nimittäin koodeksia eli lehdistä koottua kirjaa. Koodeksi korvasi hankalakäyttöisen kirjakäärön. Eräässä koodeksin syntyä käsittelevässä kirjassa sanotaan: ”Ei-uskonnollisessa kirjallisuudessa koodeksi syrjäytti kirjakäärön hitaasti ja vähitellen, kun taas kristityt näyttävät omaksuneen koodeksin kaikkialla aivan heti.” (The Birth of the Codex.) Samassa lähdeteoksessa sanotaan myös: ”Kristityt käyttivät koodeksia niin yleisesti 100-luvulla, että heidän on täytynyt ottaa se käyttöön hyvissä ajoin ennen vuotta 100.” Koodeksia oli helpompi käyttää kuin kirjakääröä. Raamatunkohdat voitiin löytää nopeammin. Tämä varmasti auttoi varhaiskristittyjä, jotka Paavalin tavoin eivät ainoastaan selittäneet Raamattua, vaan myös ’todistivat viittauksin’ sen, mitä he opettivat (Apostolien teot 17:2, 3).

20. Miten Jumalan palvelijat ovat käyttäneet hyväkseen nykyaikaista tekniikkaa maailmanlaajuisessa saarnaamistoiminnassa ja miksi?

20 Tekniikan edistys on tällä vuosisadalla ollut hämmästyttävää. Nopeat painokoneet ovat osaltaan mahdollistaneet sen, että raamatullista kirjallisuutta pystytään julkaisemaan samanaikaisesti kymmenillä kielillä. Nykyaikainen tekniikka on jouduttanut Raamatun kääntämistä. Kuorma-autoilla, junilla, laivoilla ja lentokoneilla voidaan kuljettaa raamatullista kirjallisuutta nopeasti eri puolille maailmaa. Puhelimien ja faksien ansiosta tieto kulkee silmänräpäyksessä. Jehova on saanut henkensä välityksellä palvelijansa edistämään tällaisen tekniikan avulla hyvän uutisen leviämistä kautta maailman. He eivät käytä edistyksellistä tekniikkaa siitä syystä, että he haluaisivat olla selvillä kaikesta, mikä on uusinta tässä maailmassa, ja hyödyntää sitä. He ovat sen sijaan kiinnostuneita ennen kaikkea siitä, mikä auttaa heitä huolehtimaan saarnaamistehtävästään mahdollisimman tehokkaasti.

21. Mihin voimme luottaa?

21 ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa”, Jeesus ennusti (Matteus 24:14). Samoin kuin varhaiskristityt näkivät tämän ennustuksen täyttymisen, mekin näemme sen nykyään laajassa mitassa. Vaikka työ on suunnaton ja vaikea, hyvää uutista on saarnattu ja saarnataan suotuisina ja epäsuotuisina aikoina, muuttuvien lakien ja asenteiden viidakossa, sodan ja rauhan aikana ja keskellä tekniikan monia edistysaskeleita. Eikö tämä täytäkin sinut kunnioittavalla pelolla Jehovan viisautta ja hämmästyttävää kaukokatseisuutta kohtaan? Voimme olla ehdottoman varmoja siitä, että saarnaamistyö saatetaan loppuun Jehovan aikataulun mukaisesti ja että hänen rakkaudellinen tarkoituksensa toteutetaan vanhurskaiden siunaukseksi. He saavat omistaa maan ja elää siinä ikuisesti. (Psalmit 37:29; Habakuk 2:3.) Jos saatamme elämämme sopusointuun Jehovan tarkoituksen kanssa, me tulemme olemaan heidän joukossaan (1. Timoteukselle 4:16).

[Alaviite]

a Ks. yksityiskohtaisempaa selitystä näistä kahdesta messiaanisesta ennustuksesta Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan julkaisemasta kirjasta Tieto joka johtaa ikuiseen elämään s. 36, 97 ja 98–107.

Kerrattavia pääkohtia

◻ Miksi hyvän uutisen saarnaaminen on ollut haastava tehtävä?

◻ Millä tavoin kristittyjen työ on hyötynyt hallitusten toiminnasta ja yhteiskunnan suhteellisesta vakaudesta?

◻ Mistä tulevista kehitysvaiheista Jehovan saarnaamistyölle antama siunaus saa meidät vakuuttumaan?

[Tutkistelukysymykset]