Lukijoiden kysymyksiä

Miten vakavasti kristittyjen pitäisi suhtautua kihlautumiseen?

Kihloihin meneminen on ilonaihe, mutta se on myös vakava asia. Kenenkään kypsän kristityn ei pitäisi suhtautua kihlaukseen kevyesti ajatellen, että sen voi purkaa milloin tahansa hetken mielijohteesta. Kihlausaikana ennen naimisiinmenoa mies ja nainen voivat myös tutustua toisiinsa paremmin.

Kun tarkastelemme tätä aihetta, meidän on pidettävä mielessä, että sosiaaliset tavat, jotka koskevat avioliittoa ja sitä edeltäviä askeleita, vaihtelevat suuresti eri paikoissa ja eri aikoina. Raamattu valaisee asiaa.

Lootin kaksi tytärtä, jotka eivät olleet ”koskaan yhtyneet mieheen”, olivat kihlautuneet jonkin silloisen tavan mukaan kahden samalla seudulla asuvan miehen kanssa. Lootin vävyjen ”oli määrä ottaa hänen tyttärensä”, vaikkakaan Raamattu ei kerro miksi tai miten heidän kihlautumisensa tapahtui. Olivatko tyttäret täysi-ikäisiä? Valitsivatko he tulevan puolisonsa itse? Liittyikö heidän kihlautumiseensa jokin julkinen teko? Emme tiedä. (1. Mooseksen kirja 19:8–14.) Toisaalta tiedämme Jaakobin tehneen omasta aloitteestaan sopimuksen Raakelin isän kanssa siitä, että hän avioituisi Raakelin kanssa kunhan olisi ensin työskennellyt seitsemän vuotta tytön isälle. Vaikka Jaakob puhui Raakelista ”vaimonaan”, heillä ei ollut sukupuolisuhdetta noina vuosina. (1. Mooseksen kirja 29:18–21.) Toinen esimerkki on Daavid. Ennen kuin hän sai avioitua Saulin tyttären kanssa, hänen oli voitettava filistealaiset. Kun Daavid oli täyttänyt Saulin vaatimuksen, hän saattoi mennä Mikalin kanssa naimisiin. (1. Samuelin kirja 18:20–28.) Nuo ”kihlaukset” poikkesivat toisistaan ja myös siitä, mikä on tavanomaista monissa maissa nykyään.

Mooseksen laissa oli säännöksiä avioliitosta ja kihlauksesta. Esimerkiksi miehellä saattoi olla useampia kuin yksi vaimo; hän pystyi hankkimaan avioeron monin eri perustein, mitä vaimo ei ilmeisestikään voinut tehdä (2. Mooseksen kirja 22:16, 17; 5. Mooseksen kirja 24:1–4). Miehen, joka vietteli kihlaamattoman neitsyen, oli avioiduttava tämän kanssa, mikäli tytön isä suostui siihen, eikä mies voinut milloinkaan erota hänestä (5. Mooseksen kirja 22:28, 29). Toiset lait soveltuivat avioliittoon, esimerkiksi laki, joka määräsi, milloin oli pidätyttävä sukupuolisuhteista (3. Mooseksen kirja 12:2, 5; 15:24; 18:19). Mitkä säännökset liittyivät kihlautumiseen?

Kihloissa oleva israelilaisnainen oli lain edessä toisenlaisessa asemassa kuin kihlautumaton; joissakin suhteissa häntä pidettiin jo naimisissa olevana (5. Mooseksen kirja 22:23–29; Matteus 1:18, 19). Israelilaiset eivät saaneet mennä kihloihin tai naimisiin määrättyjen sukulaisten kanssa. Nämä olivat yleensä verisukulaisia, mutta jotkin kihlaukset ja avioliitot olivat kiellettyjä perintöoikeuksien vuoksi. (3. Mooseksen kirja 18:6–20; ks. Vartiotorni 1.7.1978 s. 25–27.) Jumalan palvelijoiden ei selvästikään pitänyt suhtautua kihlautumiseen kevyesti.

Israelilaiset olivat kaikkien tällaisten Lain säännösten alaisia toisin kuin kristityt, joita Laki ei sido, eivät siis myöskään sen kihlausta tai avioliittoa koskevat säännökset (Roomalaisille 7:4, 6; Efesolaisille 2:15; Heprealaisille 8:6, 13). Jeesus jopa opetti, että kristillinen avioliittonormi poikkesi Lain normista (Matteus 19:3–9). Hän ei kuitenkaan vähätellyt avioliiton eikä kihlauksen vakavuutta. Miten vakavasti kristittyjen sitten pitäisi suhtautua kihlautumiseen?

Monissa maissa ihmiset valitsevat itse tulevan puolisonsa. Kun mies ja nainen lupaavat avioitua, heitä pidetään kihlautuneina. Yleensä ei vaadita mitään muodollista toimenpidettä kihlauksen vahvistamiseksi. Jossakin päin on tosin tavallista, että mies antaa tulevalle puolisolleen sormuksen kihlautumisen merkiksi. Tai on tapana, että kihlauksesta ilmoitetaan sukulaisille ja ystäville esimerkiksi yhteisellä aterialla tai muussa vastaavanlaisessa tilaisuudessa. Nämä ovat jokaisen omia ratkaisuja, eivät raamatullisia vaatimuksia. Varsinainen kihlaus on kahden ihmisen välinen sopimus. a

 Kristityn ei tule rynnätä seurustelusuhteeseen, kihloihin tai avioliittoon. Olemme julkaisseet Raamattuun perustuvaa aineistoa, joka voi auttaa naimattomia ratkaisemaan, onko viisasta aloittaa seurustelua tai mennä kihloihin tai naimisiin. b Neuvonnan ydin on siinä, että kristillinen avioliitto on pysyvä (1. Mooseksen kirja 2:24; Markus 10:6–9).

Kahden kristityn pitäisi tuntea toisensa varsin hyvin ennen kuin he alkavat ajatella kihlautumista. Kumpikin voi kysyä: Olenko todella varma tuon toisen hengellisyydestä ja hänen antaumuksestaan Jumalaa kohtaan? Voinko kuvitella palvelevani Jumalaa koko elämäni tämän ihmisen kanssa? Olemmeko oppineet tuntemaan toistemme persoonallisuuden riittävän hyvin? Olenko varma, että tulemme sopimaan yhteen? Tiedämmekö tarpeeksi toistemme menneistä teoista ja nykyisistä olosuhteista?

Kun kristityt ovat menneet kihloihin, niin paitsi heidän itsensä myös muiden on aivan oikein odottaa sen johtavan avioliittoon. Jeesus antoi vakavan neuvon: ”Merkitköön vain teidän sananne kyllä ’kyllä’ ja ei ’ei’.” (Matteus 5:37.) Kristittyjen, jotka lupaavat avioitua menemällä kihloihin, täytyy myös seistä sanojensa takana. Joskus harvoin kihlautunut kristitty voi kuitenkin saada selville, että jokin vakava asia on jäänyt kertomatta tai on salattu ennen kihlautumista. Se voisi olla jokin toisen menneisyyteen liittyvä merkittävä seikka, jopa jotakin rikollista tai moraalitonta. Kristityn, joka saa tietää sellaisesta, tulee päättää mitä tehdä. Ehkäpä nämä kaksi keskustelevat asiasta perusteellisesti ja päättävät jatkaa kihloissa oloaan. Tai he saattavat päättää yhteistuumin purkaa kihlauksen. Vaikka tämän tekeminen voikin olla yksityinen asia, johon toisten ei pitäisi puuttua vatvomalla tapausta jälkikäteen tai toimimalla tuomareina, niin ratkaisu on erittäin painava. Toisaalta siitä osapuolesta, joka saa tietää jostakin vakavasta asiasta, voi tuntua, että hänen on pakko purkaa kihlaus, vaikka toinen haluaisikin jatkaa sitä. (Ks. ”Lukijain kysymyksiä” Vartiotornista 15.1.1976.)

On hyvät syyt selvittää tällaiset asiat ennen avioliittoon astumista. Jeesus sanoi, että ainoa raamatullinen avioeron peruste, joka vapauttaa henkilön menemään uudelleen naimisiin, on por·neiʹa, puolison törkeä sukupuolinen moraalittomuus (Matteus 5:32; 19:9). Hän ei sanonut, että laillinen avioliitto voidaan purkaa, jos toinen saa tietää jostakin vakavasta ongelmasta tai väärinteosta, joka on tapahtunut ennen häitä.

Jeesuksen päivinä esimerkiksi spitaali oli yleinen sairaus. Jos juutalainen aviomies sai tietää, että hänen puolisonsa oli ollut (joko tietäen tai tietämättään) spitaalinen jo heidän avioituessaan, saattoiko mies tämän perusteella hankkia avioeron? Lain alaisuudessa elänyt juutalainen saattoi ehkä tehdä niin, mutta Jeesus ei sanonut, että hänen omien seuraajiensa olisi sopivaa tehdä siten. Tarkastellaanpa joitakin nykyajan tilanteita. Mies, joka on saanut esimerkiksi HIV-tartunnan tai syfiliksen, sukupuolielinten herpeksen tai muun vakavan, tarttuvan taudin, saattaisi avioitua paljastamatta asiaa. Hän sai tartunnan ehkä sukupuolisen moraalittomuuden takia, johon hän syyllistyi ennen kihlausta tai sen aikana. Se, että vaimo saa myöhemmin tietää miehensä taudista tai menneestä moraalittomuudesta (tai jopa steriliteetistä tai impotenssista) ei muuta sitä tosiasiaa, että he ovat nyt naimisissa. Jokin häitä edeltävään aikaan liittyvä vastenmielinen asia ei ole raamatullinen peruste avioliiton purkamiselle sen enempää kuin sekään, että vaimolla olisi jokin tauti tai että hän olisi jopa salannut odottavansa lasta toiselle miehelle, kun he menivät naimisiin. He ovat nyt naimisissa ja sitoutuneet toisiinsa.

Tällaiset ikävät tilanteet ovat toki harvinaisia, mutta näiden esimerkkien pitäisi entisestään korostaa asian ydintä: kihlaukseen ei pidä suhtautua kevyesti. Ennen kihlausta ja sen aikana kristittyjen pitäisi pyrkiä tutustumaan toisiinsa hyvin. Heidän tulisi olla rehellisiä toisilleen ja kertoa se, mitä toinen osapuoli haluaa tietää tai mitä hänellä on oikeus tietää. (Joissakin maissa laki vaatii pareja käymään lääkärintarkastuksessa ennen avioitumista. Toiset saattavat haluta tällaisen tarkastuksen omaksi hyödykseen.) Tällä tavoin kihloissa olon ilo ja vakavuus palvelee kunniallista tarkoitusta, kun kaksi ihmistä lähestyy vielä tätäkin iloisempaa ja vakavampaa askelta, avioliittoa (Sananlaskut 5:18, 19; Efesolaisille 5:33).

[Alaviitteet]