Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Nauti ”todellisesta elämästä”

Nauti ”todellisesta elämästä”

Nauti ”todellisesta elämästä”

JEHOVA JUMALA on antanut ihmiselle tietoisuuden ikuisuudesta (Saarnaaja 3:11). Tämä saa meidät tuntemaan itsemme voimattomiksi kuoleman edessä, mutta samalla se herättää meissä kyltymättömän halun elää.

Pyhä Raamattu, Jumalan henkeytetty sana, antaa meille suurenmoisen toivon (2. Timoteukselle 3:16). Jehova, joka on itsessään rakkaus, ei olisi voinut luoda ihmiselle kykyä ymmärtää ikuisuuden käsitettä ja sitten tuomita hänet elämään vain muutamia vuosia. Se että Jumala olisi luonut meidät kärsimään osassamme, on yksinkertaisesti ristiriidassa hänen persoonallisuutensa kanssa. Meitä ei luotu samanlaisiksi kuin ”järjettömät eläimet, jotka ovat syntyneet luonnostaan pyydystettäviksi ja tuhottaviksi” (2. Pietarin kirje 2:12).

Luodessaan Aadamiin ja Eevaan luontaisen tietoisuuden ikuisuudesta Jehova Jumala teki jotakin ”erittäin hyvää”: hän teki heidät sellaisiksi, että he voisivat elää ikuisesti (1. Mooseksen kirja 1:31). Valitettavasti ensimmäinen ihmispari kuitenkin käytti vapaata tahtoaan väärin rikkomalla Luojan selväsanaista kieltoa, minkä vuoksi he menettivät alkuperäisen täydellisyytensä. Tästä syystä he kuolivat siirrettyään ensin epätäydellisyyden ja kuoleman jälkeläisiinsä. (1. Mooseksen kirja 2:17; 3:1–24; Roomalaisille 5:12.)

Raamattu ei peitä elämän tarkoitusta eikä kuoleman merkitystä salaperäisyyden verholla. Se sanoo, että kuolemassa ”ei ole työtä eikä suunnittelua eikä tietoa eikä viisautta” ja että ”kuolleet eivät tiedä yhtään mitään” (Saarnaaja 9:5, 10). Toisin sanoen kuolleet ovat kuolleita. Oppi kuolemattomasta sielusta ei ole raamatullinen, joten ratkaistavana ei olekaan mitään kuolleiden tilaa koskevaa suurta salaisuutta. a (1. Mooseksen kirja 3:19; Psalmit 146:4; Saarnaaja 3:19, 20; Hesekiel 18:4.)

Jumalalla oli tarkoitus; hän ei luonut maata ”turhaan”. Hän ”muodosti sen asuttavaksi” paratiisioloissa eläviä täydellisiä ihmisiä varten, eikä hän ole muuttanut tarkoitustaan. (Jesaja 45:18; Malakia 3:6.) Toteuttaakseen tarkoituksensa hän lähetti Poikansa maan päälle. Pysymällä uskollisena kuolemaan saakka Jeesus Kristus saattoi palvelIa lunnaina ihmiskunnan vapauttamiseksi synnistä ja kuolemasta. Jeesus sanoikin: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Johannes 3:16.)

Jumala lupasi kauan aikaa sitten, että hän loisi ”uudet taivaat ja uuden maan” (Jesaja 65:17; 2. Pietarin kirje 3:13). Tätä lupausta silmällä pitäen hän valitsee rajallisen määrän uskollisia kristittyjä elämään taivaassa. Nämä muodostavat yhdessä Jeesuksen Kristuksen kanssa hallitsevan ydinjoukon. Sitä sanotaan Raamatussa ”taivasten valtakunnaksi” eli ”Jumalan valtakunnaksi”, joka hallitsee ”sitä mikä on maan päällä”. (Matteus 4:17; 12:28; Efesolaisille 1:10; Ilmestys 5:9, 10; 14:1, 3.) Kun Jumala on tuhonnut kaiken jumalattomuuden maan päältä ja puhdistanut sen, hän saa aikaan vanhurskaan, uuden ihmisyhteiskunnan eli ”uuden maan”. Siihen tulevat kuulumaan ihmiset, jotka Jumala suojelee tätä pahaa asiainjärjestelmää uhkaavalta tuholta. (Matteus 24:3, 7–14, 21; Ilmestys 7:9, 13, 14.) Heidän seuraansa liittyvät ne, jotka herätetään takaisin henkiin luvatussa ylösnousemuksessa (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15).

Silloin saatava ”todellinen elämä”

Vahvistaakseen innostavan kuvauksen tulevasta paratiisimaasta Jumala sanoo: ”Katso! Minä teen kaiken uudeksi.” (Ilmestys 21:5.) Ihmismielen on mahdotonta käsittää täysin niitä ihmeellisiä tekoja, joita Jumala tulee tekemään ihmiskunnan hyväksi. Hän tulee luomaan maailmanlaajuisen, Eedenin mallin mukaisen paratiisin (Luukas 23:43). Ihastuttavia värejä, ääniä ja makuja tulee olemaan yllin kyllin niin kuin Eedenissäkin. Enää ei ole köyhyyttä eikä puutetta ruoasta, sillä Raamattu sanoo tuosta ajasta: ”Entiset ovat kadonneet.” (Ilmestys 21:4; Psalmit 72:16.) Kukaan ei tule enää sanomaan: ”Minä olen sairas”, koska sairaudet hävitetään pysyvästi (Jesaja 33:24). Kaikki mikä tuottaa tuskaa, tulee tosiaankin häviämään, myös ihmiskunnan ikivanha vihollinen, kuolema (1. Korinttilaisille 15:26). Apostoli Johannes kuuli hämmästyttävässä ”uutta maata”, Kristuksen hallitsemaa uutta ihmisyhteiskuntaa, koskevassa näyssä äänen, joka sanoi: ”[Jumala] pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole.” Mikä voisi tuoda suurempaa lohtua ja iloa kuin tämän Jumalan lupauksen täyttyminen?

Kuvaillessaan tulevaa elämää Raamattu korostaa erityisesti niitä olosuhteita, jotka tyydyttävät ihmisen moraaliset ja hengelliset tarpeet. Kaikki ne oikeat ihanteet, joiden hyväksi ihmiskunta on ponnistellut tähän saakka turhaan, tullaan saavuttamaan (Matteus 6:10). Yksi niistä on oikeudenmukaisuuden kaipuu, joka on jäänyt toteutumatta, koska ihmiset ovat usein joutuneet kärsimään julmien sortajien vuoksi, jotka ovat hallinneet heikompiaan (Saarnaaja 8:9). Psalmista kirjoitti profeetallisesti Kristuksen hallinnon alaisuudessa vallitsevista olosuhteista: ”Hänen päivinään kukoistaa oikeamielisyys ja runsas rauha.” (Psalmit 72:7, The New Jerusalem Bible.)

Toinen haave, jonka toteuttamiseksi monet ovat tehneet uhrauksia, on tasa-arvo. ”Uudelleen luomisessa” Jumala tulee tekemään lopun syrjinnästä (Matteus 19:28). Kaikilla tulee olemaan sama arvo. Se ei tule olemaan tasa-arvoa, johon jokin ankara hallitus pakottaa. Sen sijaan syrjinnän syyt – kuten ahneus ja ylpeys, jotka saavat ihmiset tavoittelemaan valtaa toisiin nähden tai keräämään suunnattomasti omaisuutta – tullaan poistamaan. Jesaja profetoi: ”He totisesti rakentavat taloja ja asuvat niissä ja istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmän. He eivät rakenna toisen asuttavaksi, he eivät istuta toisen syötäväksi.” (Jesaja 65:21, 22.)

Ihmiset ovat kärsineet vihamielisyyden ja sodankäynnin aiheuttamasta verenvuodatuksesta suunnattomasti. Sitä on jatkunut Abelin murhasta aina nykyajan sotiin saakka. Kuinka kauan ihmiset ovatkaan toivoneet ja odottaneet rauhaa, mutta selvästikin turhaan. Ennallistetussa paratiisissa kaikki ihmiset ovat rauhallisia ja sävyisiä ja he ”iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta” (Psalmit 37:11).

Jesajan 11:9 sanoo: ”Maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren.” Meidän on nykyään muun muassa perimämme epätäydellisyyden vuoksi mahdotonta ymmärtää täysin noiden sanojen täyttymyksen laajuutta. Nähtäväksi jää, miten Jumalan täydellinen tuntemus tulee yhdistämään meidät häneen ja miten ilo tulee sen seurauksena täydeksi. Mutta koska Raamattu kertoo meille, että Jehova on ihmeellinen voimassa, viisaudessa, oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa, voimme luottaa siihen, että hän tulee kuulemaan ”uuden maan” asukkaiden kaikki rukoukset.

”Todellinen elämä” toteutuu varmasti – tartu siihen!

Monien mielestä ikuinen elämä paremmassa maailmassa on pelkkä unelma tai harhakuva. Niille jotka uskovat vilpittömästi Raamatun lupaukseen, tämä on kuitenkin varma toivo. Se on heidän elämässään kuin ankkuri. (Heprealaisille 6:19.) Aivan niin kuin ankkuri pitää laivan paikoillaan ja estää sitä lipumasta matkoihinsa, ikuisen elämän toivo tekee ihmisistä vakaita ja varmoja ja auttaa heitä kohtaamaan elämän suuret vaikeudet ja voittamaankin ne.

Voimme olla varmoja siitä, että Jumala täyttää lupauksensa. Hän on jopa antanut siitä takeen vannomalla peruuttamattoman valan. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Päättäessään osoittaa runsaammin lupauksen perillisille päätöksensä muuttumattomuuden [Jumala] puuttui asioihin valalla, jotta me – – saisimme kahden muuttumattoman asian välityksellä, joissa Jumalan on mahdotonta valehdella, voimakasta rohkaisua tarttuaksemme eteemme asetettuun toivoon.” (Heprealaisille 6:17, 18.) Nuo kaksi ”muuttumatonta asiaa”, joita Jumala ei koskaan voi kumota, ovat hänen lupauksensa ja valansa, joihin me perustamme odotuksemme.

Usko Jumalan lupauksiin antaa suurta lohtua ja hengellistä voimaa. Joosualla, yhdellä Israelin kansan johtajista, oli tällainen usko. Kun hän piti israelilaisille jäähyväispuheensa, hän oli vanha ja tiesi kuolevansa pian. Silti hän ilmaisi voimaa ja tinkimätöntä uskollisuutta, joka juontui hänen täydellisestä luottamuksestaan Jumalan lupauksiin. Sanottuaan menevänsä ”kaiken maan tietä”, tietä joka johtaa kaikki ihmiset kuolemaan, Joosua totesi: ”Te tiedätte hyvin kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne, ettei yksikään sana kaikista niistä hyvistä sanoista, jotka Jehova, teidän Jumalanne, on teille puhunut, ole pettänyt. Ne kaikki ovat käyneet teille toteen. Ei yksikään sana niistä ole pettänyt.” Joosua toisti tosiaankin kolme kertaa, että Jumala pitää aina kaikki lupauksensa. (Joosua 23:14.)

Sinullakin voi olla samanlainen usko Jumalan lupaukseen, joka koskee pian perustettavaa uutta maailmaa. Kun tutkit Raamattua vilpittömästi, tulet ymmärtämään, kuka Jehova on ja miksi hän ansaitsee kaiken luottamuksesi (Ilmestys 4:11). Abrahamilla, Saaralla, Iisakilla, Jaakobilla ja muilla entisaikojen uskollisilla oli järkkymätön usko, joka perustui siihen, että he tunsivat tosi Jumalan Jehovan läheisesti. He pysyivät vahvoina toivossa siitä huolimatta, että ”he eivät saaneet lupausten täyttymystä” omana elinaikanaan. Silti ”he näkivät ne kaukaa ja toivottivat ne tervetulleiksi”. (Heprealaisille 11:13.)

Raamatun profetioiden valossa näemme nyt sen ”Kaikkivaltiaan suuren päivän” lähestyvän, jonka aikana maa puhdistetaan kaikesta pahuudesta (Ilmestys 16:14, 16). Meidän täytyy odottaa tulevia tapahtumia entisaikojen uskollisten ihmisten tavoin luottavaisina, vaikuttimenamme usko ja rakkaus Jumalaan ja ”todelliseen elämään”. Uuden maailman läheisyys tarjoaa voimakkaan kannustimen niille, jotka uskovat Jehovaan ja rakastavat häntä. Tällaista uskoa ja rakkautta täytyy pitää yllä, jotta voisi saada Jumalan suosion ja suojeluksen hänen käsillä olevana suurena päivänään. (Sefanja 2:3; 2. Tessalonikalaisille 1:3; Heprealaisille 10:37–39.)

Rakastatko siis elämää? Ja kaipaatko vielä enemmän ”todellista elämää” – elämää hyväksyttynä Jumalan palvelijana, jolla on onnellisen tulevaisuuden, ikuisen elämän, odote? Jos tämä on sitä, mitä sinä kaipaat, noudata apostoli Paavalin kehotusta, jonka mukaan meidän ei pitäisi ’panna toivoamme epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan’. Paavali jatkoi: ”[Olkaa] rikkaita hyvissä teoissa”, jotka tuottavat kunniaa Jumalalle, jotta saisitte ”lujan otteen todelliseen elämään”. (1. Timoteukselle 6:17–19.)

Alkamalla tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa voit hankkia tietoa, joka merkitsee ”ikuista elämää” (Johannes 17:3). Raamatussa ulotetaan tämä isällinen kutsu koskemaan rakkaudellisesti kaikkia: ”Poikani, älä unohda minun lakiani, ja noudattakoon sydämesi minun käskyjäni, sillä päivien paljoutta ja elinvuosia ja rauhaa sinulle lisätään.” (Sananlaskut 3:1, 2.)

[Alaviite]

a Aihetta on tarkasteltu lähemmin Jehovan todistajat uskonnollisen yhdyskunnan julkaisemassa kirjasessa Mitä meille tapahtuu kun kuolemme?