Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miksi on niin vähän aikaa?

Miksi on niin vähän aikaa?

Miksi on niin vähän aikaa?

AIKA. Meidän voi olla vaikea määritellä sitä täsmällisesti, mutta tiedämme kyllä mainiosti, ettei meillä koskaan tunnu olevan sitä tarpeeksi. Tiedämme myös, että se menee nopeasti. Usein huokaammekin, että aika kuluu kuin siivillä.

Englantilainen runoilija Austin Dobson osui kuitenkin selvästi oikeampaan, kun hän totesi vuonna 1877: ”Aika menee, sanonet. Ei suinkaan! Aika pysyy, me menemme.” Dobson kuoli vuonna 1921, eli hän on ollut poissa lähes 80 vuotta, mutta aika on edelleen olemassa.

Yllin kyllin aikaa

Raamattu kertoo ihmiskunnan Luojasta: ”Ennen kuin vuoret syntyivät tai sinä ryhdyit ikään kuin synnytyspoltoin tuomaan esiin maata ja sen tuottoisaa osaa, niin, ajan hämärästä ajan hämärään asti sinä olet Jumala.” (Psalmit 90:2.) Tai kuten The New Jerusalem Bible kääntää saman ajatuksen: ”Ikuisuudesta ikuisuuteen sinä olet Jumala.” Aika pysyy siis yhtä kauan kuin Jumalakin: ikuisesti.

Jumalan loputtomaan olemassaoloon verrattuna ihmisten tilan sanotaan olevan aivan päinvastainen: ”Sillä kaikki päivämme ovat kallistuneet loppuunsa vimmassasi, olemme päättäneet vuotemme niin kuin kuiskauksen. Vuosiemme päivät ovat itsessään seitsemänkymmentä vuotta, ja jos niitä erikoisen voiman vuoksi on kahdeksankymmentä vuotta, niiden paino on kuitenkin vaivassa ja vahingollisessa, sillä se on menevä pian ohitse, ja me lennämme pois.” (Psalmit 90:9, 10.)

Miksi elämä on nykyään niin lyhyt, vaikka Raamatussa opetetaan selvästi, että Jumalan tarkoituksen mukaan ihmisen pitäisi elää ikuisesti? (1. Mooseksen kirja 1:27, 28; Psalmit 37:29.) Miksei ihmisten elinikä ole rajaton, niin kuin Jumala tarkoitti, vaan parhaimmillaankin keskimäärin alle 30 000 päivää? Miksi ihmisillä on niin vähän aikaa? Kenestä tai mistä tämä surullinen tilanne johtuu? Raamattu antaa selvät ja tyydyttävät vastaukset. a

Yhä vähemmän aikaa

Vanhempi polvi voi vahvistaa, että elämän tahti on viime vuosikymmeninä kiihtynyt. Toimittaja tri Sybille Fritsch huomautti, että 200:n viime vuoden aikana työviikko on lyhentynyt 80 tunnista 38 tuntiin, ”eikä valitus silti tahdo lakata”. Hän selvensi: ”Ei ole aikaa; aika on rahaa; hengenhätä; yhtä matalalentoa tämä elämä.”

Uudet keksinnöt ovat avanneet tilaisuuksia ja mahdollisuuksia, joista aiemmat sukupolvet eivät ole osanneet uneksiakaan. Mutta mitä suurempi mahdollisuus olla monessa mukana, sitä suurempi harmi, kun aika ei riitä siihen. Ihmiset elävät nykyään monella maailman kolkalla kellon armoilla, puuskuttaen takarajasta toiseen. Isän täytyy lähteä töihin kello 7.00, äidin täytyy viedä lapset kouluun kello 8.30:een mennessä, isoisällä on aika lääkärin vastaanotolle kello 9.40, ja meidän kaikkien täytyy valmistautua lähtemään kello 19.30 alkavaan tärkeään kokoukseen. Kaikessa tässä kiireessä rentoutumiselle jää tuskin lainkaan aikaa. Ja me valitamme päivittäisestä raatamisesta ja oravanpyörästä.

Emme ole ainoita joilla on vähän aikaa

Jumalan Vastustaja Saatana Panettelija, jonka juonet johtivat ihmisen eliniän lyhenemiseen, on joutunut nyt oman pahuutensa uhriksi (vrt. Galatalaisille 6:7, 8). Syytä toivoon meille antaa Ilmestyskirjan 12:12, sillä siinä kerrotaan messiaanisen Valtakunnan syntymästä taivaassa ja sanotaan: ”Tämän vuoksi iloitkaa, taivaat ja te niissä asuvat! Voi maata ja merta, sillä Panettelija on tullut alas teidän luoksenne suuren suuttumuksen vallassa, koska hän tietää, että hänen aikansa on lyhyt.”

Raamatun luotettava ajanlasku ja täyttyneet ennustukset osoittavat meidän elävän nyt tuon ’lyhyen ajan’ loppua. On suurenmoista tietää, että aika, jonka Saatana on vielä vapaana, loppuu pian kokonaan! Kun hänet on raivattu pois tieltä, tottelevaisille ihmisille palautetaan täydellisyys ja he voivat saada ikuisen elämän, jonka Jehova heille alun perin tarkoittikin. (Ilmestys 21:1–4.) Ajanpuute ei enää ole ongelma.

Voitko kuvitella, mitä ikuinen elämä tulee merkitsemään? Sinua eivät enää koskaan tule vaivaamaan tekemättä jääneet asiat. Jos tarvitset enemmän aikaa, käytettävissäsi on huominen tai ensi viikko tai ensi vuosi – eteesi avautuu todellisuudessa koko ikuisuus!

Viisasta ajankäyttöä nyt

Saatana tajuaa, että hänen aikansa vaikuttaa ihmisiin on rajallinen, ja hän yrittää pitää ihmiset niin kiireisinä, ettei heillä olisi aikaa kuunnella hyvää uutista Jumalan perustetusta valtakunnasta. Meidän on siksi viisasta noudattaa tätä jumalallista neuvoa: ”Pitäkää siis tarkoin silmällä, ettette vaella niin kuin epäviisaat, vaan niin kuin viisaat ostaen sopivan ajan itsellenne, koska päivät ovat pahat. Älkää sen vuoksi enää tulko järjettömiksi, vaan tajutkaa kaiken aikaa, mikä Jehovan tahto on.” (Efesolaisille 5:15–17.)

Kuinka tärkeää meidän onkaan käyttää aikaamme viisaasti tärkeimpiin asioihin eikä tuhlata sitä turhanpäiväisiin hankkeisiin, joista ei ole pysyvää hyötyä! Meidän pitäisi kehittää samanlaista asennetta kuin oli Mooseksella, kun hän pyysi Jehovalta hartaasti: ”Osoita meille, miten laskea päivämme siten, että voimme tuottaa viisaan sydämen.” (Psalmit 90:12.)

Nykymaailmassa kaikilla on kiire. Siitä huolimatta Jehovan todistajat kannustavat sinua vakavasti käyttämään jonkin verran arvokasta aikaasi sen selvittämiseen, mitä Jumala vaatii niiltä, jotka haluavat saada ikuisen elämän hänen Valtakuntansa hallinnon alaisuudessa. Kun tutkit Raamattua järjestelmällisesti tunnin verran viikossa – ja pyrit siten ’tajuamaan, mikä Jehovan tahto on’ – saatat aikanaan kokea henkilökohtaisesti seuraavien sanojen täyttymyksen: ”Käänny pois pahasta ja tee hyvää ja asu niin ajan hämärään asti. Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Psalmit 37:27, 29.)

[Alaviite]

a Ks. kirjan Tieto joka johtaa ikuiseen elämään luku 6; julkaissut Jehovan todistajat uskonnollinen yhdyskunta.