Voitko palvella ulkomaisella kentällä?

”OLIN aina uneksinut lähetystyöstä. Naimattomana palvelin Texasissa, missä saarnaajia tarvittiin kipeästi. Mentyämme naimisiin vaimoni palveli siellä kanssani. Kun tyttäremme syntyi, ajattelin, että se siitä lähetystyöstä. Mutta Jehova tekee unelmista totta, erityisesti jos ne liittyvät hänen tahtoonsa.” (Jesse, joka palvelee tätä nykyä Ecuadorissa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa.)

 ”En koskaan kuvitellut, että voisin tehdä jotakin sellaista käymättä lähetyskoulu Gileadia. Oli sykähdyttävää nähdä jonkun raamatuntutkisteluoppilaistani pitävän puhetta tai saarnaavan, ja kiitin Jehovaa siitä, että hän oli antanut minulle tällaisen mahdollisuuden.” (Karen, naimaton nainen, joka oli kahdeksan vuotta tienraivaajana Etelä-Amerikassa.)

”Saarnattuamme Yhdysvalloissa kokoaikaisesti 13 vuotta vaimostani ja minusta tuntui, että tarvitsimme uuden haasteen. Olemme onnellisempia kuin koskaan ennen; tämä on todella suurenmoinen elämäntapa.” (Tom, joka toimii tienraivaajana vaimonsa Lindan kanssa Amazonin alueella.)

Nämä arvostavat sanat ovat ihmisiltä, jotka eivät olosuhteidensa vuoksi voineet saada valmennusta lähetystyöhön Vartiotornin raamattukoulu Gileadissa. Siitä huolimatta he ovat kokeneet ulkomaisen palveluksen ilot ja haasteet. Miten se on onnistunut? Onko tällainen palvelus sinua varten?

Tarvitaan oikeat vaikuttimet

Ulkomaisella kentällä menestymiseen tarvitaan muutakin kuin seikkailumieltä. Niillä, jotka ovat olleet hellittämättömiä, on ollut oikeat vaikuttimet. Apostoli Paavalin tavoin he katsovat olevansa velkaa sekä Jumalalle että ihmisille (Roomalaisille 1:14). He olisivat voineet täyttää Jumalan käskyn saarnata osallistumalla palvelukseen kotiseudullaan (Matteus 24:14). Mutta he tunsivat olevansa velkaa ja heillä oli voimakas sisäinen tarve auttaa niitä, jotka saavat harvoin tilaisuuden kuulla hyvää uutista.

Vaikuttimena on usein myös halu työskennellä hedelmällisemmällä alueella, mikä on aivan sopivaa. Kukapa meistä nähdessään toisen kalastajan löytäneen hyvän apajan ei siirtyisi lähemmäs sitä järven aluetta, missä hän on? Samoin rohkaisevat raportit poikkeuksellisesta kasvusta muissa maissa ovat kannustaneet monia lähtemään sinne, missä on ”suuri joukko kaloja” (Luukas 5:4–10).

Laske kustannukset

Monissa maissa ulkomaisten uskonnollisten vapaaehtoistyöntekijöiden ei anneta tehdä ansiotyötä. Niiden, jotka haluavat palvella vieraassa maassa, täytyy siis yleensä olla taloudellisesti riippumattomia. Miten jotkut ovat ottaneet tämän taloudellisen haasteen vastaan? Monet ovat myyneet kotinsa tai antaneet sen vuokralle saadakseen tarvittavat varat. Toiset ovat myyneet liikeyrityksensä. Jotkut ovat säästäneet tätä tavoitettaan varten. Jotkut muut taas palvelevat vieraassa maassa vuoden tai kaksi, palaavat kotimaahansa tekemään töitä ja kokoamaan varoja ja lähtevät sitten taas takaisin palvelukseen.

Kehitysmaassa olemisessa on se selvä etu, että elinkustannukset ovat yleensä huomattavasti alhaisemmat kuin kehittyneemmässä maassa. Tämän vuoksi jotkut ovat tulleet toimeen vaatimattomalla eläkkeellä. Menot riippuvat tietysti paljolti siitä, millaisen elintason haluaa. Kehitysmaissakin voi löytää hyvin tasokkaita asuntoja, mutta niissä kulut ovat jo paljon korkeammat.

 Kustannukset täytyy luonnollisesti laskea ennen kuin ryhdytään muuttamaan. Asiaan liittyy kuitenkin muutakin kuin vain taloudellisten kustannusten laskeminen. Joidenkin Etelä-Amerikassa palvelleiden ystävien kommentit saattavat valaista asiaa.

Suurin haaste

”Espanjan oppiminen oli minulle todellista kamppailua”, muistelee suomalainen Markku. ”Oletin, että koska en osannut kieltä, kestäisi jonkin aikaa ennen kuin voisin toimia avustavana palvelijana. Oli todellinen yllätys, että jo kahden kuukauden kuluttua minua pyydettiin johtamaan kirjantutkistelua! Jouduin tietenkin moniin kiusallisiin tilanteisiin. Minulla oli vaikeuksia varsinkin nimien kanssa. Kerran kutsuin veli Sanchoa ’veli Chanchoksi’ (’sika’), enkä koskaan unohda sitä, kun kutsuin sisar Salameaa ’Malaseaksi’ (’jumalaton’). Onneksi veljet ja sisaret olivat hyvin kärsivällisiä.” Aikanaan Markku palveli tuossa vieraassa maassa kahdeksan vuotta kierrostyössä vaimonsa Celinen kanssa.

Chris, aiemmin lainatun Jessen vaimo, kertoo: ”Muistan ensimmäisen kierrosvalvojan vierailumme, kun olimme olleet täällä vasta kolme kuukautta. Tajusin, että veli käytti kuvauksia ja sanoi jotakin kaunista koskettaakseen sydäntämme, mutta en ymmärtänyt häntä. Kesken kaiken puhkesin kyyneliin. Eivätkä ne olleet hiljaisia kyyneleitä – minä nyyhkytin. Kokouksen jälkeen yritin selittää käytöstäni kierrosvalvojalle. Hän oli hyvin huomaavainen ja sanoi minulle samaa, mitä kaikki muutkin sanoivat minulle jatkuvasti: ’Ten paciencia, hermana’ (’Ole kärsivällinen, sisar’). Pari kolme vuotta myöhemmin tapasimme jälleen ja puhuimme 45 minuuttia nauttien suuresti siitä, että kykenimme vaihtamaan ajatuksia.”

”Opiskelu on olennaisen tärkeää”, huomauttaa eräs veli. ”Mitä enemmän ponnistelemme kielen opiskelussa, sitä enemmän kommunikointitaitomme paranee.”

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että tällaisista ponnisteluista on paljon hyötyä. Ponnistelu uuden kielen oppimiseksi kehittää nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja hellittämättömyyttä. Samalla avautuu suuri tilaisuuden ovi saarnata hyvää uutista muille. Esimerkiksi kun oppii espanjaa, pystyy kommunikoimaan kielellä, jota puhuu yli 400 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Monet, jotka ovat myöhemmin joutuneet palaamaan kotimaahansa, ovat edelleen voineet käyttää kielitaitoaan  niiden auttamiseen, joiden äidinkieli on espanja.

Entä koti-ikävä?

”Kun tulimme Ecuadoriin vuonna 1989, minulla oli usein kova ikävä kotiin”, muistelee Deborah, joka palveli miehensä Garyn kanssa Amazonin alueella. ”Aikanaan opin turvaamaan enemmän veljiin ja sisariin seurakunnassa. Heistä tuli minulle kuin perhe.”

Alussa mainittu Karen huomauttaa: ”Taistelin koti-ikävää vastaan osallistumalla palvelukseen joka päivä. Tällä tavoin en ajatellut kotia. Pidin myös mielessäni sen, että vanhempani siellä kotona olivat ylpeitä työstäni ulkomaisella kentällä. Äiti aina rohkaisi minua sanomalla: ’Jehova voi pitää sinusta parempaa huolta kuin minä.’”

Japanilainen Makiko lisää pilke silmäkulmassa: ”Oltuani koko päivän kenttäpalveluksessa olen melkoisen väsynyt. Niinpä kun tulen kotiin ja alan potea koti-ikävää, tavallisesti nukahdan. Tunne ei siis kestä kovin kauan.”

Entä lapset?

Kun muutto koskee myös lapsia, täytyy huomiota kiinnittää heidänkin tarpeisiinsa, esimerkiksi koulutukseen. Tässä suhteessa jotkut ovat valinneet kotiopetuksen, kun taas toiset ovat ilmoittaneet lapsensa paikallisiin kouluihin.

Al muutti Etelä-Amerikkaan vaimonsa, kahden lapsensa ja äitinsä kanssa. Hän kertoo: ”Havaitsimme, että lasten paneminen kouluun auttoi heitä oppimaan kielen hyvin nopeasti. Kolmessa kuukaudessa he puhuivat sitä täysin sujuvasti.” Toisaalta Miken ja Carrien kaksi teini-ikäistä poikaa opiskelevat valtuutetussa kirjeopistossa. Vanhemmat huomauttavat: ”Totesimme, ettei tällaisia opintoja voinut jättää vain lastemme harteille. Meidän täytyi osallistua niihin ja varmistua siitä, että pojat pysyisivät määrätyn opinto-ohjelman tasalla.”

Australialaiset David ja Janita kertovat tuntemuksiaan kahdesta pojastaan. ”Halusimme poikiemme näkevän omin silmin, miten muut elävät. On helppo olettaa, että se elämäntapa, johon me olemme kasvaneet, on ainoa oikea, mutta todellisuudessa sillä tavalla elää vain vähemmistö ihmisistä. Pojat ovat myös nähneet, että teokraattiset periaatteet toimivat joka puolella maailmaa maasta tai kulttuurista riippumatta.”

”Olin vasta nelivuotias, kun perheemme muutti Englannista vuonna 1969”, muistelee Ken. ”Vaikka olinkin pettynyt, kun emme asuneet savimajassa jossa on olkikatto, niin kuin olin kuvitellut, minusta tuntui, että sain jännittävimmän kasvatuksen, minkä lapsi voi saada. Säälin aina muita lapsia, joilla ei ollut samaa mahdollisuutta! Lähetystyöntekijöiden ja erikoistienraivaajien hyvän seuran ansiosta aloitin osa-aikaisen tienraivauksen yhdeksänvuotiaana.” Ken toimii nyt matkavalvojana.

”Ecuador on todella kotimme nykyään”, myöntää Gabriella, Jessen tytär. ”Olen hyvin iloinen, kun vanhempani päättivät tulla tänne.”

Toisaalta jotkut lapset eivät ole erilaisista syistä pystyneet sopeutumaan, ja heidän perheidensä on täytynyt palata kotimaahansa. Siksi on viisasta käydä maassa ennen kuin  muuttaa sinne. Näin ratkaisu voidaan tehdä ensi käden tietojen perusteella.

Muutosta koituvia siunauksia

Ulkomaiselle kentälle muuttamiseen liittyy tosiaankin monia haasteita ja uhrauksia. Onko se kannattanut niiden mielestä, jotka ovat muuttaneet? Antakaamme heidän kertoa.

Jesse: ”Niinä kymmenenä vuotena, jotka olemme olleet Ambaton kaupungissa, olemme nähneet seurakuntien määrän kasvavan kahdesta yhteentoista. Olemme saaneet olla mukana perustamassa viittä noista seurakunnista ja olemme olleet rakentamassa kahta valtakunnansalia. Meillä on myös ollut ilo auttaa keskimäärin kahta raamatuntutkisteluoppilasta vuodessa pätevöitymään kasteelle. Kadun vain yhtä asiaa – sitä ettemme tulleet tänne kymmenen vuotta aiemmin.”

Linda: ”Ihmisten arvostus hyvää uutista ja ponnistelujamme kohtaan rohkaisee meitä suuresti. Esimerkiksi eräässä pienessä viidakkokaupungissa Alfonso-niminen raamatuntutkisteluoppilas tajusi, miten hyödyllistä olisi pitää esitelmiä hänen kotiseudullaan. Hän oli juuri muuttanut vastarakennettuun puutaloonsa, jollaisia kylässä oli vain muutama. Koska hän tuli siihen tulokseen, että hänen talonsa oli kaupungin ainoa rakennus, joka oli Jehovan arvon mukainen, hän muutti takaisin ruohomajaansa ja antoi talonsa veljille valtakunnansaliksi.”

Jim: ”Käytämme palveluksessa aikaa ihmisten kanssa puhumiseen kymmenen kertaa enemmän kuin käytimme Yhdysvalloissa. Lisäksi elämänrytmi on täällä paljon rauhallisempi. Tutkimiseen ja kenttäpalvelukseen on selvästikin paljon enemmän aikaa.”

Sandra: ”Saan suurta tyydytystä nähdessäni, miten Raamatun totuus voi muuttaa ihmistä parempaan suuntaan. Kerran tutkin Raamattua 69-vuotiaan Amandan kanssa, joka omisti pienen ruokatavarakaupan. Hänellä oli ollut tapana lisätä aina kaksi osaa vettä kymmeneen osaan maitoa. Sitten hän huijasi asiakkaitaan myymällä heille vajaita mitallisia tätä laimennettua maitoa. Mutta kun hän oli tutkinut väliotsikon ’Rehellisyys johtaa onnellisuuteen’ alla olevan aineiston Tieto joka johtaa ikuiseen elämään -kirjan luvusta 13, hän lopetti nämä väärät tavat. Mikä ilo olikaan nähdä hänen menevän kasteelle jonkin ajan kuluttua siitä!”

Karen: ”Minun ei ole koskaan täytynyt luottaa näin paljon Jehovaan, eikä hän ole koskaan käyttänyt minua niin paljon kuin täällä. Ystävyyteni Jehovaan on syventynyt ja vahvistunut.”

Entä sinä?

Vuosien varrella tuhannet Jehovan todistajat ovat muuttaneet palvelemaan ulkomaille. Jotkut viipyvät vuoden tai kaksi, jotkut jäävät maahan pysyvästi. He tuovat mukanaan kokemuksensa, hengellisen kypsyytensä ja varallisuutensa tavoitteenaan edistää Valtakunnan etuja ulkomaisella kentällä. He ovat voineet palvella alueilla, joilla paikalliset Valtakunnan julistajat eivät työpaikkojen puutteen vuoksi ole voineet palvella. Monet ovat ostaneet nelivetoisen ajoneuvon voidakseen käydä läpi muutoin luoksepääsemätöntä aluetta. Toiset elävät mieluummin kaupungissa, ja he ovat lujittaneet suuria seurakuntia, joissa on vain vähän vanhimpia. Poikkeuksetta kaikki kuitenkin painottavat, että he ovat hengellisinä siunauksina saaneet paljon enemmän kuin he ovat antaneet.

Voitko sinä palvella ulkomaisella kentällä? Jos olosuhteesi sallivat, mikset ottaisi selvää mahdollisuudesta muuttaa? Ensimmäinen ja tärkeä askel olisi kirjoittaa Seuran haaratoimistoon siihen maahan, jossa voisit palvella. Saamasi täsmälliset tiedot auttavat sinua ratkaisemaan mahdollisuutesi menestyä hankkeessa. Lisäksi kirjoituksessa ”Lähde maastasi ja sukulaistesi luota”, joka ilmestyi Vartiotornissa 15.8.1988, on monia käytännöllisiä ehdotuksia. Kenties sinäkin voit kunnollisen suunnittelun ja Jehovan siunauksen avulla kokea sen ilon, jota palvelus ulkomaisella kentällä tuo.

[Kuva s. 24]

TOM JA LINDA SYRJÄISELLÄ TIELLÄ MENOSSA KOHTI JIVARO-INTIAANIEN YHDYSKUNTAA

[Kuva s. 25]

MONET PALVELEVAT ECUADORIN PÄÄKAUPUNGISSA QUITOSSA

[Kuva s. 25]

MAKIKO SAARNAAMASSA ANDEILLA

[Kuva s. 26]

HILBIGIN PERHE ON PALVELLUT ECUADORISSA VIIMEKSI KULUNEET VIISI VUOTTA