He tekivät Jehovan tahdon

Vapaaehtoinen uhrilahja puhtaan palvonnan edistämiseksi

ISRAELILAISET olivat Jehovan pelastusvoiman silminnäkijöitä. He näkivät, miten Punaisenmeren vedet jakaantuivat ihmeen avulla, niin että he saattoivat kulkea kuivaa maata pitkin toiselle rannalle ja Egyptin armeijaa pakoon. Siellä he katselivat turvallisen matkan päästä, kun nuo samat vedet syöksyivät heidän takaa-ajajiensa päälle. Jehova oli pelastanut heidän henkensä! (2. Mooseksen kirja 14:21–31.)

Surullista kyllä jotkut israelilaiset pitivät itsestään selvänä sitä, mitä heidän Jumalansa oli tehnyt. Mooseksen ollessa Siinainvuorella he toivat Aaronille kultakorunsa ja vaativat häntä tekemään heille epäjumalan, jota palvoa. Palattuaan takaisin Mooses tapasi tämän kapinallisten joukon syömässä, juomassa ja tanssimassa sekä kumartamassa kultaista vasikkaa! Jehovan ohjauksessa noin 3 000 – ilmeisesti kapinan pääyllyttäjät – surmattiin. Tuona päivänä Jumalan kansa sai tärkeän opetuksen siitä, miten tarpeellista on osoittaa Jehovalle yksinomaista antaumusta. (2. Mooseksen kirja 32:1–6, 19–29.)

Pian tämän jälkeen Mooses valmistautui panemaan täytäntöön Jumalan käskyn rakentaa tabernaakkeli, siirrettävä palvontateltta. Tämä rakennushanke vaatisi kalliita materiaaleja ja taitavia työntekijöitä. Mistä nämä saataisiin? Ja mitä voimme oppia tästä Raamatun kertomuksesta?

Anteina materiaaleja ja ammattitaitoa

Jehova käski israelilaisia Mooseksen välityksellä: ”Kerätkää – – anti Jehovalle. Jokainen altissydäminen tuokoon sen anniksi Jehovalle.” Millaisen annin? Mooseksen luettelemiin tarvikkeisiin kuului kultaa, hopeaa, kuparia, lankoja, kankaita, nahkoja, puuta ja kallisarvoisia kiviä. (2. Mooseksen kirja 35:5–9.)

Israelilaisilla oli yllin kyllin varoja tällaista runsaskätistä antia varten. Muistat varmaan, että Egyptistä lähtiessään he ottivat mukaansa kulta- ja hopeaesineitä sekä paljon vaatteita. He tosiaan ”ottivat saalista egyptiläisiltä”. a (2. Mooseksen kirja 12:35, 36.) Aiemmin israelilaiset olivat halukkaasti tarjonneet korujaan, jotta voitaisiin valmistaa epäjumala väärää palvontaa varten. Osoittaisivatko he olevansa nyt yhtä innokkaita antamaan uhrilahjan tosi palvonnan edistämiseksi?

Huomaa, ettei Mooses asettanut mitään tarkkaa määrää, joka jokaisen pitäisi antaa, eikä hän yrittänyt syyllisyyden tai häpeän avulla motivoida kansaa antamaan. Sen sijaan hän yksinkertaisesti vetosi ”jokaiseen altissydämiseen”. Mooses ei ilmeisestikään tuntenut tarvetta pakottaa Jumalan kansaa. Hän luotti siihen, että kukin antaisi kaiken, minkä pystyisi. (Vrt. 2. Korinttilaisille 8:10–12.)

Rakennushanke vaatisi kuitenkin enemmän kuin materiaalilahjoituksia. Jehova sanoi israelilaisille lisäksi: ”Tulkoot kaikki keskuudessanne olevat viisassydämiset ja tehkööt kaiken, minkä Jehova on käskenyt.” Tässä rakennushankkeessa tarvittiin siis ammattitaitoisia työntekijöitä. Tosiaankin ”kaikenlainen käsityötaito” – taito käsitellä puuta, metallia ja jalokiviä – olisi tarpeen hankkeen saattamiseksi päätökseen. Jehova tietenkin ohjaisi työntekijöitä kykyjen käytössä, ja kunnia hankkeen onnistumisesta kuuluisi aivan oikein hänelle. (2. Mooseksen kirja 35:10, 30–35; 36:1, 2.)

Israelilaiset noudattivat innokkaasti kehotusta antaa sekä varojaan että ammattitaitoaan. Raamattu kertoo: ”He tulivat, jokainen jonka sydän häntä kehotti, ja he toivat, jokainen jonka henki  häntä kannusti, annin Jehovalle kohtaamisteltan tekemistä varten ja kaikkea sen palvelusta ja pyhiä vaatteita varten. Niin he tulivat, miehet sekä naiset, jokainen altissydäminen.” (2. Mooseksen kirja 35:21, 22.)

Opetus meille

Nykyään Jumalan valtakunnan suunnatonta saarnaamistyötä tehdään vapaaehtoisten lahjoitusten turvin, jotka monesti ovat rahalahjoituksia. Joissakin tapauksissa taas kristityt veljet ja sisaret hyödyntävät runsasta kokemustaan auttaessaan valtakunnansalien, konventtisalien ja haaratoimistotilojen rakentamisessa. Lisäksi yli sadassa Betel-kodissa kautta maailman tehdään työtä, joka vaatii monenlaisia taitoja. Kaikki altissydämiset, jotka ovat uhrautuneet tällä tavoin, voivat olla varmoja siitä, että Jehova ei unohda heidän kovaa työtään! (Heprealaisille 6:10.)

Sama soveltuu siihen osaan, joka meillä jokaisella on kristillisessä sananpalveluksessa. Kaikkia kehotetaan ostamaan aikaa, jotta voisi olla innokkaasti mukana saarnaamistyössä. (Matteus 24:14; Efesolaisille 5:15–17.) Jotkut tekevät tämän kokoaikaisina evankelistoina eli tienraivaajina. Toiset eivät voi olosuhteiden vuoksi olla sananpalveluksessa yhtä paljon kuin tienraivaajat. Silti hekin miellyttävät Jehovaa. Kuten oli niiden antien laita, jotka tulivat tabernaakkelin hyväksi, Jehova ei nykyäänkään aseta mitään tarkkaa määrää, joka jokaisen pitäisi antaa. Hän vaatii kuitenkin, että me kaikki palvelemme häntä koko sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme (Markus 12:30). Silloin voimme olla varmoja siitä, että hän palkitsee meidät niiden vapaaehtoisten uhrilahjojen johdosta, joita annamme edistääksemme tosi palvontaa (Heprealaisille 11:6).

[Alaviite]