He keräsivät rohkeutta

EI OLE aina helppoa kerätä rohkeutta saarnata. Apostoli Paavali sanoikin, että kerran hän keräsi rohkeutta ”suurin ponnistuksin” (1. Tessalonikalaisille 2:2). Kannattaako ’ponnistella’ pystyäkseen saarnaamaan? Ei ole mitään takeita siitä, että tuloksena on dramaattisia kokemuksia, mutta Jumalan palvelijat ovat usein iloisia siitä, että he keräsivät rohkeutta. Tarkastellaanpa joitakin esimerkkejä.

Tara-niminen kahdeksanvuotias tyttö kuunteli tarkkaavaisesti, kun hänen opettajansa kertoi luokalle, että toisen maailmansodan aikana juutalaisten keskitysleirivankien piti kantaa tunnistamista varten keltaista Daavidin tähteä. Tara mietti, pitäisikö hänen avata suunsa. ”Rukoilin silmät auki”, hän muistelee. Sitten hän nosti kätensä ja sanoi, että Jehovan todistajiakin oli noilla leireillä ja että heidän piti kantaa violettia kolmiota. Opettaja piti tietoa kiinnostavana ja kiitti häntä. Taran huomautus avasi tilaisuuden lisäkeskusteluille opettajan kanssa, joka jopa näytti myöhemmin koko luokalle videon Jehovan todistajat pysyvät lujina natsien hyökätessä.

Guineassa Länsi-Afrikassa eräs Irène-niminen nuori kastamaton julistaja halusi edistyä sananpalveluksessaan. Lähetystyöntekijä, joka tutki hänen kanssaan Raamattua, kannusti häntä, että hän yrittäisi levittää Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä koulussa toisille oppilaille. Irène empi, koska hänen luokkatoverinsa olivat olleet torjuvia. Lähetystyöntekijän kannustuksesta hän kuitenkin päätti lähestyä ensiksi sitä oppilasta, joka oli näyttänyt vastustavan eniten. Irènen hämmästykseksi tuo tyttö suhtautui myönteisesti ja otti lehdet mielellään. Muut oppilaat tekivät samoin. Irène levitti tuossa kuussa enemmän lehtiä kuin oli levittänyt viitenä edellisenä kuukautena yhteensä.

Trinidadissa muuan vanhin mietti kovasti, uskaltaisiko hän lähestyä erään koulun rehtoria osoittaakseen hänelle, miten arvokasta opetusta Herätkää!-lehti antaa. Hän keräsi kuitenkin rohkeutta. Hän sanoo: ”Rukoilin mennessäni koulun alueelle. Oli uskomatonta, miten tavattoman miellyttävästi rehtori suhtautui.” Hän otti vastaan Herätkää!-lehden aiheesta ”Mitä toivoa on nykyajan nuorilla?” ja vieläpä lupasi käyttää sitä luokan opettamisessa. Siitä lähtien tuo nainen on ottanut 40 eriaiheista lehteä.

Nuorena Vaughn piti saarnaamista aina vaikeana. ”Jännitin niin, että käteni hikoilivat ja puhuin nopeasti: en pystynyt hidastamaan vauhtia.” Siitä huolimatta hänestä tuli kokoaikainen sananpalvelija. Hänen ei silti ollut aina helppoa avata suutaan. Käytettyään kerran masentavan päivän työnhaussa hän halusi todistaa jollekulle junassa, ”jotta tuo kurja päivä toisi edes jotain hyvää”. Hän arkaili kuitenkin tärkeän näköistä liikemiestä, joka oli samassa maanalaisen vaunussa. Lopulta hän sai kerättyä niin paljon rohkeutta, että alkoi puhua tuon miehen vieressä istuvalle iäkkäälle miehelle. Syntyi pitkä keskustelu. ”Nuoreksi ihmiseksi teillä on todella hyviä kysymyksiä”, tuo liikemies sanoi ja kysyi: ”Oletteko teologi?” Vaughn vastasi: ”Ei, olen Jehovan todistaja.” ”Ahaa”, mies hymyili. ”Nyt ymmärrän.”

Kaikki nämä todistajat – ja lukemattomat muut – ovat iloisia siitä, että ovat keränneet rohkeutta saarnata. Teetkö sinä samoin?

[Kuva s. 25]

Tara

[Kuva s. 25]

Vaughn