Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vaatimattomuus edistää rauhaa

Vaatimattomuus edistää rauhaa

Vaatimattomuus edistää rauhaa

Miten miellyttävä maailma olisikaan, jos kaikki ilmaisisivat vaatimattomuutta. Yksilöt eivät olisi niin vaativia, perheenjäsenet niin riitaisia, yritykset niin kilpailuhenkisiä eivätkä kansakunnat niin sotaisia. Haluaisitko sinä elää sellaisessa maailmassa?

JEHOVA Jumalan tosi palvelijat valmistautuvat astumaan hänen lupaamaansa uuteen maailmaan, jossa vaatimattomuutta ei pidetä lainkaan heikkoutena vaan vahvuutena ja hyveenä (2. Pietarin kirje 3:13). Tosiasiassa he kehittävät vaatimattomuutta jo nyt. Se johtuu erityisesti siitä, että Jehova vaatii tätä heiltä. Hänen profeettansa Miika kirjoitti: ”Hän on ilmoittanut sinulle, oi ihminen, mikä on hyvää. Ja mitä muuta Jehova vaatii sinulta takaisin kuin että noudatat oikeutta ja rakastat huomaavaisuutta ja olet vaatimaton vaeltaessasi Jumalasi kanssa?” (Miika 6:8.)

Sanalla ”vaatimaton” on erilaisia merkityksiä. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei ole omahyväinen tai turhamainen ja ettei halua kerskailla kyvyillään, saavutuksillaan ja omaisuudellaan. Erään hakuteoksen mukaan ”vaatimattomuus” merkitsee myös ’rajojen sisällä pysymistä’. Vaatimaton ihminen pysyy hyvän käytöksen rajoissa. Hän tunnustaa myös, että sillä, mitä hänen pitäisi tehdä ja mitä hän pystyy tekemään, on rajansa. Hän tietää, että on asioita, joihin hänellä ei ole oikeutta. Vaatimattomat ihmiset vetävät meitä puoleensa. ”Mikään ei ole rakastettavampaa kuin todellinen vaatimattomuus”, kirjoitti englantilainen runoilija Joseph Addison.

Vaatimattomuus ei ole epätäydellisille ihmisille luontaista. Meidän on ponnisteltava tämän ominaisuuden kehittämiseksi. Jumalan sanassa kuvaillaan rohkaisuksemme useita tapauksia, jotka valaisevat vaatimattomuuden eri ilmenemismuotoja.

Kaksi vaatimatonta kuningasta

Jehovan uskollisimpia palvelijoita oli Daavid, joka voideltiin jo nuorena miehenä Israelin tulevaksi kuninkaaksi. Hallitseva kuningas Saul ahdisti sen jälkeen Daavidia ankarasti: hän yritti surmata tämän ja pakotti hänet elämään pakolaisena. (1. Samuelin kirja 16:1, 11–13; 19:9, 10; 26:2, 3.)

Noissakin oloissa Daavid tajusi, ettei hän voinut varjella henkeään keinolla millä hyvänsä. Erään kerran erämaassa Daavid kielsi Abisaita vahingoittamasta nukkuvaa Saulia ja sanoi: ”Jehovan kannalta katsoen minusta on mahdotonta ajatella, että ojentaisin käteni Jehovan voideltua vastaan!” (1. Samuelin kirja 26:8–11.) Daavid tiesi, ettei ollut hänen asiansa poistaa Saulia kuninkaan asemasta. Näin Daavid ilmaisi tässä tilanteessa vaatimattomuutta pysymällä oikean menettelyn rajoissa. Samaten Jumalan nykyiset palvelijat tietävät, että ”Jehovan kannalta katsoen” on sellaista, mitä he eivät yksinkertaisesti voi tehdä, vaikka olisi kyseessä ihmisen elämä (Apostolien teot 15:28, 29; 21:25).

Kuningas Daavidin poika Salomokin ilmaisi nuorena miehenä vaatimattomuutta, vaikka hiukan eri tavalla. Astuessaan valtaistuimelle Salomo tunsi, ettei hän pysty kantamaan kuninkaalle kuuluvaa raskasta vastuuta. Hän rukoili: ”Jehova, minun Jumalani, sinä olet tehnyt palvelijasi kuninkaaksi isäni Daavidin sijaan, ja minä olen vain pikkupoika. En osaa lähteä enkä tulla.” Selvästikin Salomo tajusi omien kykyjensä ja kokemuksensa puutteellisuuden. Siihen aikaan hän oli vaatimaton: hän ei ilmaissut omahyväisyyttä eikä turhamaisuutta. Salomo pyysi Jehovalta tarkkanäköisyyttä, ja hänen pyyntöönsä suostuttiin. (1. Kuninkaiden kirja 3:4–12.)

Messias ja hänen edelläkävijänsä

Yli tuhat vuotta Salomon päivien jälkeen eli Johannes Kastaja, jonka työnä oli valmistaa tietä Messiaalle. Voidellun edelläkävijänä Johannes täytti Raamatun profetian. Hän olisi voinut kerskua tästä etuoikeudesta. Johannes olisi voinut myös yrittää hankkia kunniaa itselleen, koska hän oli Messiaan sukulainen. Johannes sanoi kuitenkin muille, että hän ei ollut arvollinen edes irrottamaan Jeesuksen sandaalia. Ja kun Jeesus tuli kastettavaksi Jordanissa, Johannes sanoi: ”Minunhan pitää saada sinulta kaste, ja sinäkö tulet minun luokseni?” Tämä osoittaa, että Johannes ei ollut mikään kerskailija. Hän oli vaatimaton. (Matteus 3:14; Malakia 4:5, 6; Luukas 1:13–17; Johannes 1:26, 27.)

Käytyään kasteella Jeesus ryhtyi kokoaikaiseen sananpalvelukseen, saarnaamaan Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Vaikka Jeesus oli täydellinen ihminen, hän sanoi: ”Minä en voi tehdä yhtään mitään omasta aloitteestani – – en etsi omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on lähettänyt minut.” Jeesus ei myöskään etsinyt kunniaa ihmisiltä vaan antoi kaikista tekemisistään kunnian Jehovalle. (Johannes 5:30, 41–44.) Millaista vaatimattomuutta hän osoittikaan!

Selvästikin Jehovan uskolliset palvelijat – muun muassa Daavid, Salomo, Johannes Kastaja ja jopa täydellinen ihminen Jeesus Kristus – ilmaisivat vaatimattomuutta. He eivät kerskailleet, eivät olleet turhamaisia eivätkä omahyväisiä ja pysyivät sopivissa rajoissa. Heidän esimerkkinsä antaa nykyisille Jehovan palvelijoille yllin kyllin perusteita kehittää ja ilmaista vaatimattomuutta. Se ei kuitenkaan ole ainoa syy tehdä niin.

Tänä ihmiskunnan historian melskeisenä aikana vaatimattomuus on tosi kristityille suuriarvoinen ominaisuus. Sen avulla he voivat säilyttää rauhan Jehova Jumalan, lähimmäistensä ja itsensä kanssa.

Rauha Jehova Jumalan kanssa

Rauha Jehovan kanssa on mahdollinen vain, jos pysymme niiden rajojen sisäpuolella, jotka hän asettaa tosi palvonnalle. Ensimmäiset vanhempamme, Aadam ja Eeva, ylittivät Jumalan asettamat rajat, ja he joutuivat ensimmäisinä ihmisinä julkeuden ansaan. He menettivät hyvän asemansa Jehovan edessä samoin kuin kotinsa, tulevaisuutensa ja elämänsä. (1. Mooseksen kirja 3:1–5, 16–19.) Miten kovan hinnan he maksoivatkaan!

Ottakaamme oppia Aadamin ja Eevan epäonnistumisesta, sillä tosi palvonta asettaa rajoituksia sille, miten meidän täytyy toimia. Raamatussa sanotaan esimerkiksi, että ”eivät haureelliset, eivät epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, eivät luonnottomia tarkoituksia varten pidetyt miehet, eivät miehet, jotka makaavat miesten kanssa, eivät varkaat, eivät ahneet, eivät juopot, eivät herjaajat eivätkä kiristäjät peri Jumalan valtakuntaa” (1. Korinttilaisille 6:9, 10). Jehova asettaa viisaasti nämä rajat hyödyksemme, ja me osoitamme viisautta pysymällä niiden sisällä (Jesaja 48:17, 18). Sananlaskujen 11:2:ssa sanotaan: ”Viisaus on vaatimattomien parissa.”

Entä jos jokin uskonnollinen järjestö sanoo meille, että voimme ylittää nämä rajat ja silti olla rauhassa Jumalan kanssa? Tuo järjestö yrittää johtaa meidät harhaan. Toisaalta vaatimattomuus auttaa meitä kehittämään läheisen suhteen Jehova Jumalaan.

Rauha lähimmäisten kanssa

Vaatimattomuus edistää myös rauhaisia suhteita toisiin. Esimerkiksi kun vanhemmat näyttävät mallia tyytymällä elämän välttämättömyyksiin ja antamalla ensi sijan hengellisille asioille, heidän lapsensa omaksuvat todennäköisemmin saman asenteen. Perheen nuorten on silloin helpompi olla tyytyväisiä, vaikkei heillä ehkä aina olekaan kaikkea, mitä he haluavat. Tämä auttaa heitä elämään vaatimattomasti, ja perheen elämä on levollisempaa.

Valvontatehtävissä olevien täytyy pitää erityisen tarkasti huolta siitä, että he ovat vaatimattomia eivätkä käytä valtaansa väärin. Kristityille annetaan esimerkiksi seuraava ohje: ”Älä mene yli sen, mikä on kirjoitettu.” (1. Korinttilaisille 4:6.) Seurakunnan vanhimmat tajuavat, etteivät he saa yrittää tyrkyttää toisille omia mieltymyksiään. He nojautuvat sen sijaan Jumalan sanaan kannustaessaan toisia menettelemään oikein asioissa, jotka liittyvät käytökseen, pukeutumiseen ja muuhun ulkoasuun tai rentoutumiseen (2. Timoteukselle 3:14–17). Se, että seurakunnan jäsenet näkevät vanhinten pysyvän Raamatun antamissa rajoissa, edistää kunnioitusta näitä miehiä kohtaan ja synnyttää lämmintä, rakkaudellista ja rauhaisaa henkeä seurakunnassa.

Rauha itsensä kanssa

Vaatimattomuus tuo palkaksi sisäisen rauhan. Vaatimatonta ihmistä ei piiskaa eteenpäin kunnianhimo. Tämä ei merkitse sitä, ettei hänellä olisi henkilökohtaisia tavoitteita. Hän voi esimerkiksi haluta lisää palvelustehtäviä, mutta hän ei halua mennä Jumalan edelle ja hän antaa Jehovalle kunnian mahdollisesti saamistaan kristillisistä tehtävistä. Hän ei pidä niiden saamista omana ansionaan. Tämä vetää vaatimattoman ihmisen lähemmäksi Jehovaa, ”rauhan Jumalaa” (Filippiläisille 4:9).

Entä jos toiset eivät joskus tunnu huomaavan meitä? Eikö olisi parempi jäädä huomaamatta, koska on vaatimaton, kuin itsetietoisesti vetää huomiota puoleensa? Vaatimattomilla ihmisillä ei ole kuluttavaa kunnianhimoa. Siksi he ovat rauhassa itsensä kanssa, mikä edistää tunneperäistä ja fyysistä hyvinvointia.

Vaatimattomuuden kehittäminen ja säilyttäminen

Aadam ja Eeva lankesivat julkeuteen – ominaisuuteen, jonka he siirsivät jälkeläisiinsä. Mikä voi auttaa meitä, ettemme tee samaa virhettä kuin ensimmäiset vanhempamme? Miten voimme kehittää erinomaista vaatimattomuuden ominaisuutta?

Ensinnäkin siinä auttaa se, että ymmärrämme selvästi asemamme suhteessa Jehovaan, kaikkeuden Luojaan. Mitä omia saavutuksiamme voisimme alkuunkaan verrata Jumalan aikaansaannoksiin? Jehova kysyi uskolliselta palvelijaltaan Jobilta: ”Missä oikein olit, kun minä perustin maan? Kerro, jos sinulla todella on ymmärryskykyä.” (Job 38:4.) Job ei pystynyt vastaamaan. Eivätkö meidänkin tietomme, kykymme ja kokemuksemme ole rajallisia? Eikö meidän ole hyödyllistä tunnustaa rajoituksemme?

Lisäksi Raamatussa sanotaan: ”Jehovan on maa ja kaikki, mitä siinä on, tuottoisa maa ja ne, jotka siinä asuvat.” Tähän sisältyvät ”kaikki metsän villieläimet, tuhansien vuorten eläimet”. Jehova pystyy sanomaan: ”Minun on hopea ja minun on kulta.” (Psalmit 24:1; 50:10; Haggai 2:8.) Mitkä meidän omistamamme tavarat vetäisivät vertoja sille, mitä Jehova omistaa? Rikkaimmallakaan ihmisellä ei ole aihetta kerskata siitä, mitä hän omistaa! Siksi on viisasta noudattaa henkeytettyä neuvoa, jonka apostoli Paavali antoi Rooman kristityille: ”Minulle annetun ansaitsemattoman hyvyyden kautta sanon jokaiselle teidän joukossanne olevalle, ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella.” (Roomalaisille 12:3.)

Jumalan palvelijoina, jotka haluavat kehittää vaatimattomuutta, meidän tulee rukoilla itsellemme hengen hedelmää: rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, huomaavaisuutta, hyvyyttä, uskoa, lempeyttä ja itsehillintää (Luukas 11:13; Galatalaisille 5:22, 23). Minkä vuoksi? Koska jokainen näistä ominaisuuksista tekee vaatimattomuuden meille helpommaksi. Esimerkiksi lähimmäisenrakkaus auttaa meitä taistelemaan sitä taipumusta vastaan, että olisimme kerskailevia tai omahyväisiä. Ja itsehillintä saa meidät pysähtymään ja ajattelemaan, ennen kuin toimimme kovin itsetietoisesti.

Pitäkäämme varamme! Meidän täytyy varoa alituisesti itsetietoisuuden salakuoppia. Aiemmin mainituista kuninkaista kaksi ei ollut vaatimattomia joka tilanteessa. Kuningas Daavid toimi hätiköiden, kun hän pani Israelissa toimeen väestönlaskennan, mikä oli vastoin Jehovan tahtoa. Kuningas Salomo tuli niin julkeaksi, että syyllistyi väärään palvontaan. (2. Samuelin kirja 24:1–10; 1. Kuninkaiden kirja 11:1–13.)

Niin kauan kuin tämä jumalaton asiainjärjestelmä on pystyssä, vaatimattomana oleminen vaatii alituista valppautta. Sen hyväksi kannattaa kuitenkin ponnistella. Jumalan uudessa maailmassa yhteiskunta koostuu vain vaatimattomista ihmisistä. He pitävät vaatimattomuutta vahvuutena, eivät heikkoutena. Miten suurenmoista onkaan, kun kaikkia yksilöitä ja perheitä siunataan rauhalla, joka tulee vaatimattomuuden mukana!

[Kuva s. 23]

Jeesus antoi vaatimattomasti Jehovalle kunnian kaikesta, mitä hän teki