Lohdutusta tarvitaan kipeästi!

”Katso: sorrettujen kyyneleet, mutta heillä ei ollut lohduttajaa; ja valta oli heidän sortajiensa puolella, niin ettei heillä ollut lohduttajaa.” (SAARNAAJA 4:1)

ETSITKÖ lohdutusta? Kaipaatko valonsädettä, joka pilkahtaisi epätoivon synkkien pilvien läpi? Ikävöitkö hiukan helpotusta elämääsi voidaksesi kestää kaikki sen mukanaan tuomat katkerat kärsimykset ja karvaat kokemukset?

Aika ajoin me kaikki tarvitsemme kipeästi lohdutusta ja rohkaisua. Onhan elämässä niin paljon murheita. Me kaikki tarvitsemme suojaa, lämpöä ja hyväksyntää. Ikä alkaa painaa joitakuita meistä, mikä ei tietenkään tunnu mukavalta. Toiset ovat syvästi pettyneitä sen vuoksi, että elämä ei ole muodostunut sellaiseksi kuin he olivat toivoneet. Joillekuille taas tieto vakavasta sairaudesta on aiheuttanut suuren järkytyksen.

Harva kiistäisi sitä, että myös aikamme maailmantapahtumat ovat tehneet lohdutuksen ja toivon tarpeen aivan valtavaksi. Yksistään menneellä vuosisadalla kuoli toistasataa miljoonaa ihmistä sodissa. * Melkein kaikki he jättivät jälkeensä surevia perheenjäseniä – äitejä ja isiä, sisaria ja veljiä, leskiä ja orpoja – jotka ovat tarvinneet epätoivoisesti huojennusta tuskaansa. Nykyään elää yli miljardi ihmistä äärimmäisessä köyhyydessä. Puolella maailman väestöstä ei ole ulottuvillaan säännöllistä lääkärinhoitoa eikä välttämättömiä lääkkeitä. Saastuneiden suurkaupunkien kaduilla kuljeskelee miljoonia hylättyjä lapsia, joista monet käyttävät huumeita ja harjoittavat prostituutiota. Miljoonia pakolaisia riutuu kurjissa leireissä.

Silti mitkään numerotiedot – ovatpa ne kuinka vaikuttavia hyvänsä – eivät kerro mitään siitä tuskasta ja kärsimyksestä, jota jotkut yksilöt joutuvat kokemaan omassa elämässään. Otetaanpa esimerkiksi Svetlana, Balkanilta oleva nuori nainen, joka syntyi viheliäiseen köyhyyteen. *  Hän kertoo: ”Saadakseen rahaa vanhempani lähettivät minut kerjäämään tai varastamaan. Perheemme elämä joutui niin pahasti rappiolle, että jouduin insestin uhriksi. Löysin työtä tarjoilijattarena, ja äitini, joka sai ansaitsemani rahat, sanoi, että jos joskus menettäisin työni, hän tappaisi itsensä. Kaikki tämä johti siihen, että päädyin prostituoiduksi. Olin vasta 13-vuotias. Jonkin ajan kuluttua tulin raskaaksi, ja minulle tehtiin abortti. 15-vuotiaana näytin 30-vuotiaalta.”

Nuori latvialaismies Laimonis kertoo omasta lohdutuksen tarpeestaan ja niistä synkistä muistoista, jotka saivat hänet menettämään ilonsa. Hän joutui 29-vuotiaana auto-onnettomuuteen, jossa hän halvaantui vyötäröstä alaspäin. Hän tunsi tilanteensa täysin toivottomaksi ja turvautui alkoholiin. Viiden vuoden kuluttua hän oli ihmisraunio: halvaantunut alkoholisti vailla tulevaisuutta. Mistä hän voisi saada lohdutusta?

Tai ajattele Angieta. Hänen miehelleen oli tehty kolme aivoleikkausta, joiden jäljiltä tämä oli jäänyt aluksi osittain halvaantuneeksi. Sitten viiden vuoden kuluttua viimeisestä leikkauksesta mies joutui erittäin pahaan onnettomuuteen, jossa hän oli vähällä kuolla. Kun Angie saapui ensiapuklinikalle ja näki, että hänen miehensä makasi siellä tajuttomana satutettuaan vakavasti päänsä, hän osasi odottaa ikäviä uutisia. Angien ja hänen perheensä edessä olisivat kovat ajat. Mistä hän saisi tukea ja rohkaisua?

Pat uskoi erään talvipäivän joitakin vuosia sitten sujuvan normaaliin tapaan. Sitä seuranneet kolme päivää ovat kuitenkin pyyhkiytyneet pois hänen muististaan. Patin mies kertoi myöhemmin vaimolleen, että kovien rintakipujen jälkeen tämän sydän oli pysähtynyt. Ensin hänen sydämensä oli lyönyt hyvin nopeasti ja epäsäännöllisesti ja sitten lakannut kokonaan lyömästä. Hänen hengityksensäkin oli pysähtynyt. ”Olin kliinisesti kuollut”, sanoo Pat. Mutta jotenkin hän oli selviytynyt hengissä. Hän sanoo pitkästä sairaalassaolostaan: ”Monet kokeet pelottivat minua, varsinkin kun sydämeni yritettiin saada värisemään ja pysähtymään niin kuin se oli alun perin tehnyt.” Mikä saattoi lohduttaa häntä ja helpottaa hänen oloaan tuona kriittisenä aikana?

Joe ja Rebecca menettivät 19-vuotiaan poikansa auto-onnettomuudessa. ”Emme ole koskaan joutuneet kokemaan mitään niin musertavaa”, he sanovat. ”Vaikka olemme aiemmin murehtineet toisten kanssa heidän menetyksiään, emme todellisuudessa tunteneet sydämessämme niin suurta tuskaa kuin nyt.” Mikä voisi huojentaa tällaisen ”suuren tuskan”, siitä johtuvan äärettömän murheen, että menettää jonkun, jota rakastaa suuresti?

Kaikki nämä ihmiset ja miljoonat muut ovat tosiaan löytäneet ylivertaisen lohdutuksen lähteen. Seuraavasta kirjoituksesta saat tietää, miten sinäkin voit hyötyä siitä.

[Alaviitteet]

[Kuvien lähdemerkinnät s. 3]

UNITED NATIONS/PHOTO BY J. K. ISAAC

UN PHOTO 146150 BY O. MONSEN