Jehova on suurempi kuin meidän sydämemme

”JEHOVA mielistyy häntä pelkääviin”, kirjoitti psalmista. Luojalle tuottaa tosiaankin iloa nähdä, että häntä palvelevat ihmisyksilöt pyrkivät pitämään yllä hänen vanhurskaita normejaan. Jumala siunaa niitä, jotka ovat hänelle uskollisia, rohkaisee heitä ja lohduttaa heitä epätoivon hetkinä. Hän tietää palvelijoittensa olevan epätäydellisiä, joten hänen odotuksensa ovat realistisia. (Psalmit 147:11.)

Meidän ei ehkä ole vaikea uskoa, että Jehova rakastaa syvästi palvelijoitaan yleensä. Ilmeisesti jotkut ovat kuitenkin niin ylen määrin huolissaan omista puutteistaan, että he ovat vakuuttuneita siitä, ettei Jehova voisi koskaan rakastaa heitä. He saattavat ajatella olevansa liian epätäydellisiä, jotta Jehova rakastaisi heitä. Tietysti meillä kaikilla on joskus kielteisiä tunteita, mutta näyttää siltä, että jotkut käyvät jatkuvaa taistelua arvottomuuden tunteita vastaan.

Masennuksen tunteet

Raamatun aikoina monilla uskollisilla yksilöillä oli masennuksen tunteita. Job vihasi elämää, ja hänestä tuntui, että Jumala oli hylännyt hänet. Hannaa, josta tuli myöhemmin Samuelin äiti, ahdisti aikoinaan lapsettomuuden aiheuttama  suru, ja hän itki katkerasti. Daavid oli ”kumartunut aivan kyyryyn”, ja Epafroditos oli ahdistunut, koska tieto hänen sairastumisestaan murehdutti hänen veljiään. (Psalmit 38:6; 1. Samuelin kirja 1:7, 10; Job 29:2, 4, 5; Filippiläisille 2:25, 26.)

Entä sitten nykyajan kristityt? Sairaudet, ikääntyminen tai muut elämän olosuhteet saattavat estää joitakuita tekemästä pyhässä palveluksessa niin paljon kuin he haluaisivat. Se voi saada heidät ajattelemaan, että he aiheuttavat Jehovalle ja toisille uskoville kaiken aikaa pettymyksiä. Tai jotkut saattavat syyttää jatkuvasti itseään menneistä virheistä epäillessään, että Jehova ei ole antanut niitä anteeksi. Toiset, joilla on vaikea perhetausta, uskovat kenties, etteivät he yksinkertaisesti ole rakastamisen arvoisia. Miten tämä on mahdollista?

Jotkut kasvavat aikuisiksi perheissä, joissa ei vallitse rakkauden vaan itsekkyyden, ivallisuuden ja pelon ilmapiiri. He eivät välttämättä koskaan saa tuntea isää, joka rakastaa heitä syvästi, joka etsii tilaisuutta kiittää ja kannustaa, joka sivuuttaa rikkeet ja on valmis antamaan anteeksi vakavampiakin virheitä ja jonka lämminhenkisyys saa kaikki perheenjäsenet tuntemaan olonsa turvalliseksi. Koska heillä ei ole koskaan ollut rakastavaa ihmisisää, heidän voi olla vaikea ymmärtää, millainen on rakastava taivaallinen Isä.

Esimerkiksi Fritz kirjoittaa: ”Isäni rakkaudettomuudella oli voimakas vaikutus lapsuus- ja nuoruusvuosiini. * Hän ei koskaan antanut kiitosta, enkä koskaan tuntenut, että olisimme olleet läheisiä. Enimmäkseen itse asiassa pelkäsin häntä.” Tästä seurasi, että Fritzillä, joka on nyt viisissäkymmenissä, on vieläkin riittämättömyyden tunteita. Margarette puolestaan selittää: ”Vanhempani olivat viileitä ja rakkaudettomia. Kun aloin tutkia Raamattua, minun oli vaikea kuvitella, millainen on rakastava isä.”

Tällaiset tunteet, olipa niihin syynä mikä tahansa, voivat johtaa siihen, että palvelemme Jumalaa joskus pikemminkin syyllisyydestä tai pelosta kuin rakkaudesta. Parhaamme ei koskaan tunnu riittävältä. Halumme miellyttää Jehovaa ja toisia uskovia voi saada meidät tuntemaan, että joudumme venymään yli suorituskykymme. Emme ehkä siksi onnistu saavuttamaan tavoitteitamme, jolloin syytämme itseämme ja vaivumme epätoivoon.

Mikä avuksi? Ehkä meidän täytyy muistuttaa itseämme siitä, kuinka avarasydäminen Jehova on. Yksi ihminen, joka ymmärsi, että Jumalan persoonallisuuteen kuuluu tällainen rakkaudellinen ominaisuus, oli apostoli Johannes.

”Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme”

Johannes kirjoitti uskonveljilleen ensimmäisen vuosisadan lopussa: ”Tästä me tulemme tietämään, että olemme totuudesta, ja me tulemme saattamaan sydämemme vakuuttuneeksi hänen edessään kaiken sen suhteen, mistä meidän sydämemme voi langettaa meille tuomion, koska Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken.” Miksi Johannes kirjoitti nämä sanat? (1. Johanneksen kirje 3:19, 20.)

Johannes selvästikin tiesi, että Jehovan palvelijan oma sydän voisi tuomita hänet. Kenties Johanneksella itselläänkin oli ollut sellaisia tunteita. Kun hän oli ollut kiivasluonteinen nuori mies, Jeesus Kristus oli toisinaan oikaissut häntä siitä, että hän oli ollut liian ankara toisia kohtaan. Jeesus antoikin Johannekselle ja tämän veljelle Jaakobille ”lisänimen Boanerges, joka merkitsee: ukkosenjylinän pojat”. (Markus 3:17; Luukas 9:49–56.)

Seuraavien 60 vuoden aikana Johannes kypsyi ja hänestä tuli tasapainoinen, rakkaudellinen ja armollinen kristitty. Siihen mennessä kun hän kirjoitti viimeisenä elossa olevana apostolina ensimmäisen henkeytetyn kirjeensä, hän oli oppinut, että Jehova ei vaadi palvelijoitaan tilille heidän jokaisesta rikkeestään. Sen sijaan hän on lämmin, avarasydäminen, antelias ja sääliväinen Isä, joka rakastaa syvästi kaikkia, jotka rakastavat häntä ja palvovat häntä totuudessa. Johannes kirjoitti: ”Jumala on rakkaus.” (1. Johanneksen kirje 4:8.)

Jehova iloitsee hänelle suorittamastamme palveluksesta

Jumala tietää synnynnäiset heikkoutemme ja puutteemme, ja hän ottaa ne huomioon. ”Hän tietää hyvin, miten meidät on muovattu, hän  muistaa, että me olemme tomua”, kirjoitti Daavid. Jehova tajuaa, millainen vaikutus taustallamme on meihin. Hän tuntee meidät jopa paremmin kuin me itse. (Psalmit 103:14.)

Hän tietää, että moni meistä haluaisi olla erilainen mutta että emme kykene pääsemään eroon puutteistamme. Tilannettamme voitaisiin verrata siihen, mitä apostoli Paavali kirjoitti itsestään: ”Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, sitä minä harjoitan.” Me kaikki käymme samaa kamppailua. Joissakin tapauksissa se voi johtaa siihen, että sydämemme tuomitsee meidät. (Roomalaisille 7:19.)

Muista aina tämä: tärkeämpää kuin se, millaisena itse pidämme itseämme, on se, millaisena Jehova pitää meitä. Aina kun hän näkee, että yritämme miellyttää häntä, hän ei ole ainoastaan mielissään siitä, vaan se saa hänet iloitsemaan (Sananlaskut 27:11). Vaikka se, mitä saamme aikaan, saattaa näyttää omissa silmissämme suhteellisen vähäiseltä, halukkuutemme ja hyvät vaikuttimemme ilahduttavat häntä. Hän katsoo pintaa syvemmälle; hän näkee, mitä tahtoisimme tehdä; hän tietää toiveemme ja halumme. Jehova pystyy lukemaan, mitä on sydämessämme. (Jeremia 12:3; 17:10.)

Monet Jehovan todistajat ovat luonnostaan arkoja ja pidättyväisiä ihmisiä, jotka pitävät mielellään matalaa profiilia. Sellaisille ihmisille hyvän uutisen saarnaaminen voi olla pelottava haaste. Silti jopa arat ihmiset oppivat menemään lähimmäistensä luo ja puhumaan näille Raamatusta, koska he haluavat palvella Jumalaa ja auttaa lähimmäisiään. Heistä saattaa tuntua, että he saavat aikaan vain vähän, mikä voi viedä heiltä ilon. Heidän sydämensä voi vihjailla, ettei heidän sananpalveluksellaan ole arvoa, mutta Jehova totisesti iloitsee siitä, että he ponnistelevat niin paljon hänen palveluksessaan. He eivät myöskään voi tietää, missä ja milloin heidän kylvämänsä totuuden siemenet orastavat, kasvavat ja kantavat hedelmää. (Saarnaaja 11:6; Markus 12:41–44; 2. Korinttilaisille 8:12.)

Toiset todistajat kärsivät pitkäänkin heikosta terveydestä tai ovat ikääntymässä. Heille säännöllinen kokouksissa käyminen valtakunnansalilla saattaa olla työn ja tuskan takana. Saarnaamistyötä käsittelevän puheen kuunteleminen voi muistuttaa heitä siitä, mitä he tekivät ennen ja mitä he tahtoisivat tehdä edelleen mutta eivät heikkoutensa vuoksi kykene. He saattavat tuntea syyllisyyttä, koska he eivät pysty noudattamaan annettuja ohjeita niin täysin kuin haluaisivat. Jehova kuitenkin pitää heidän uskollisuuttaan ja kestävyyttään suuressa arvossa. Niin kauan kuin he pysyvät uskollisina, hän ei koskaan unohda heidän uskollista palvelustaan. (Psalmit 18:25; 37:28.)

’Sydämen saattaminen vakuuttuneeksi’

Korkeaan ikään ehdittyään Johannes on varmasti ymmärtänyt hyvin, miten avarasydäminen Jumala on. Muista, että hän kirjoitti: ”Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken.” Lisäksi Johannes kannusti meitä ”saattamaan sydämemme vakuuttuneeksi”. Mitä hän tarkoitti näillä sanoilla?

Rafael Gyllenbergin Uuden testamentin kreikkalais-suomalaisen sanakirjan mukaan kreikkalainen verbi, joka on käännetty vastineella ”saattaa vakuuttuneeksi”, merkitsee ’taivuttaa toiseen mielipiteeseen, koettaa saada uskomaan, suostuttaa puolelleen’. Toisin sanoen saattaaksemme sydämemme vakuuttuneeksi meidän täytyy suostutella se puolellemme, saada se uskomaan, että Jehova rakastaa meitä. Miten voimme tehdä niin?

Aiemmin mainittu Fritz on palvellut vanhimpana eräässä Jehovan todistajien seurakunnassa yli 25 vuotta, ja hän on huomannut, että henkilökohtainen tutkiminen voi saada hänen sydämensä vakuuttuneeksi Jehovan rakkaudesta. ”Tutkin Raamattua ja julkaisujamme säännöllisesti ja huolellisesti. Se auttaa minua olemaan ajattelematta liikaa menneisyyttäni ja pitämään sen sijaan kirkkaana mielessä suurenmoisen tulevaisuutemme. Joskus menneisyyteni saa minusta  yliotteen ja minusta tuntuu, ettei Jumala voisi koskaan rakastaa minua. Mutta yleensä säännöllinen tutkiminen lujittaa sydäntäni, kasvattaa uskoani ja auttaa minua pysymään iloisena ja tasapainoisena.”

Raamatun lukeminen ja mietiskeleminen ei kyllä välttämättä muuta varsinaista tilannettamme, mutta se voi muuttaa näkemystämme siitä. Se että painamme Jumalan sanan sisältämiä ajatuksia sydämeemme, auttaa meitä ajattelemaan hänen tavallaan. Lisäksi voimme tutkimisen ansiosta ymmärtää yhä paremmin, miten avarasydäminen Jumala on. Voimme vähitellen oppia uskomaan, että Jehova ei syytä meitä lapsuuden kasvuympäristöstämme eikä vajavuudestamme. Hän tietää, että monilla meistä on joko tunneperäisiä tai fyysisiä taakkoja, jotka eivät useinkaan ole omaa syytämme, ja hän ottaa tämän rakkaudellisesti huomioon.

Miten kävi aiemmin mainitulle Margarettelle? Opittuaan tuntemaan Jehovaa hänkin hyötyi suuresti Raamatun tutkimisesta. Fritzin tavoin myös hänen täytyi korjata käsitystään siitä, millainen on todellinen isä. Rukoileminen auttoi Margarettea yhdistämään kokonaisuudeksi ne tiedot, joita hän oppi tutkiessaan. ”Ensin pidin Jehovaa läheisenä ystävänä, koska minulla oli enemmän kokemusta rakkaista ystävistä kuin rakastavasta isästä. Vähitellen opin purkamaan Jehovalle tunteitani, epäilyksiäni, huolenaiheitani ja vaikeuksiani. Puhuin hänelle rukouksessa toistuvasti ja yhdistelin toisiinsa kaikkia niitä uusia asioita, joita opin hänestä, vähän niin kuin mosaiikin palasia. Jonkin ajan kuluttua tunteeni Jehovaa kohtaan kasvoivat niin, että nykyisin minun on harvoin vaikea pitää häntä rakastavana Isänä”, Margarette sanoo.

Vapautus kaikesta ahdistuksesta

Niin kauan kuin tämä jumalaton vanha järjestelmä on olemassa, kenelläkään ei ole toivoa elää täysin vailla huolia. Joidenkuiden kristittyjen tapauksessa tämä merkitsee sitä, että ahdistuksen tunteet ja itsesyytökset voivat sukeltaa aika ajoin esiin ja aiheuttaa surua. Voimme kuitenkin olla varmoja siitä, että Jehova tietää hyvät vaikuttimemme ja kovan työmme hänen palveluksessaan. Hän ei unohda milloinkaan sitä rakkautta, jota osoitamme hänen nimeään kohtaan (Heprealaisille 6:10).

Lähestyvässä uudessa maailmassa kaikilla uskollisilla ihmisillä on messiaanisen Valtakunnan alaisuudessa toivo vapautua Saatanan järjestelmän taakoista. Mikä huojennus! Silloin näemme vielä enemmän todisteita Jehovan avarasydämisyydestä. Olkaamme siihen saakka vakuuttuneita siitä, että ”Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken” (1. Johanneksen kirje 3:20).

[Alaviite]

[Huomioteksti s. 30]

Jehova ei ole ankara tyranni vaan lämmin, avarasydäminen ja sääliväinen Isä

[Kuva s. 31]

Jumalan sanan tutkiminen auttaa meitä ajattelemaan hänen tavallaan