Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kuule mitä henki sanoo

Kuule mitä henki sanoo

Kuule mitä henki sanoo

”Mikäli menisitte oikealle tai mikäli menisitte vasemmalle, kuulevat sinun korvasi sanan takaasi sanovan: ’Tässä on tie. Kulkekaa sitä.’” (JESAJA 30:21)

1, 2. Miten Jehova on ollut viestintäyhteydessä ihmisiin läpi historian?

PUERTO RICON saarella on maailman suurin ja herkin yksittäinen radioteleskooppi. Tiedemiehet ovat vuosikymmenien ajan toivoneet, että he onnistuisivat tällä suunnattoman suurella laitteella saamaan viestejä maapallon ulkopuolisesta elämästä. Mutta tällaisia viestejä ei ole koskaan saatu. Paradoksaalista kyllä ihmisen elinpiirin ulkopuolelta tulee kuitenkin selviä viestejä, joita kuka tahansa meistä voi saada milloin hyvänsä – käyttämättä monimutkaisia laitteita. Nämä tulevat Lähteestä, joka on paljon ylempänä kaikkea sitä, millaiseksi maapallon ulkopuolinen elämä kuvitellaan. Kuka on tällaisten viestien Lähde, ja ketkä niitä saavat? Mitä nuo sanomat sisältävät?

2 Raamatussa kerrotaan useita tapauksia, joissa ihmiset kuulivat omin korvin jumalallisesta lähteestä tulevia sanomia. Joskus näitä sanomia toivat henkiolennot, jotka toimivat Jumalan sanansaattajina (1. Mooseksen kirja 22:11, 15; Sakarja 4:4, 5; Luukas 1:26–28). Kolmessa tapauksessa kuultiin itse Jehovan ääni (Matteus 3:17; 17:5; Johannes 12:28, 29). Jumala puhui myös ihmisprofeettojen välityksellä, ja monet heistä kirjoittivat muistiin sen, mitä hän henkeytti heidät sanomaan. Nykyään meillä on Raamattu, johon sisältyy kirjallinen kertomus monista tällaisista viesteistä ja myös Jeesuksen ja hänen opetuslastensa opetuksista. (Heprealaisille 1:1, 2.) Jehova on tosiaankin välittänyt tietoa ihmisluomuksilleen.

3. Mikä on Jumalan sanomien tarkoitus, ja mitä meiltä odotetaan?

3 Kaiken kaikkiaan näissä Jumalalta tulevissa henkeytetyissä sanomissa annetaan vain niukasti tietoja maailmankaikkeudesta. Ne kohdistavat huomion tärkeämpiin asioihin, jotka vaikuttavat nykyiseen ja tulevaan elämäämme (Psalmit 19:7–11; 1. Timoteukselle 4:8). Niiden välityksellä Jehova ilmoittaa tahtonsa ja tarjoaa meille ohjaustaan. Ne ovat yksi keino, jolla hän täyttää profeetta Jesajan sanat: ”Mikäli menisitte oikealle tai mikäli menisitte vasemmalle, kuulevat sinun korvasi sanan takaasi sanovan: ’Tässä on tie. Kulkekaa sitä.’” (Jesaja 30:21.) Jehova ei pakota meitä kuuntelemaan ’sanaansa’. Meistä itsestämme riippuu, noudatammeko Jumalan ohjausta ja kuljemmeko hänen tietään. Siksi Raamattu kehottaa meitä kuuntelemaan Jehovalta tulevia viestejä. Ilmestyskirjassa kannustetaan seitsemän kertaa ’kuulemaan, mitä henki sanoo’ (Ilmestys 2:7, 11, 17, 29; 3:6, 13, 22).

4. Onko järkevää odottaa meidän päivinämme, että Jumala puhuu meille suoraan taivaasta?

4 Nykyään Jehova ei puhu meille suoraan taivaasta. Raamatun aikoinakin näitä yliluonnollisia viestejä saatiin ani harvoin, joskus satojen vuosien välein. Useimmiten historian kuluessa Jehova on ottanut yhteyttä palvelijoihinsa epäsuoremmin tavoin. Samoin on meidän päivinämme. Tarkastellaanpa kolmea tapaa, joilla Jehova pitää yhteyttä meihin nykyään.

’Koko Raamattu on henkeytetty’

5. Mikä on Jehovan pääasiallinen viestintäväline nykyään, ja miten voimme hyötyä siitä?

5 Pääasiallinen viestintäväline Jumalan ja ihmisten välillä on Raamattu. Se on Jumalan henkeyttämä, ja kaikki siinä oleva voi osoittautua meille hyödylliseksi. (2. Timoteukselle 3:16.) Raamatussa on runsaasti esimerkkejä todellisista ihmisistä, jotka käyttivät vapaata tahtoaan ratkaistessaan, kuuntelevatko he Jehovan ääntä vai eivät. Tällaiset esimerkit muistuttavat meitä siitä, miksi on elintärkeää kuunnella, mitä Jumalan henki sanoo. (1. Korinttilaisille 10:11.) Lisäksi Raamatussa on käytännöllistä viisautta, joka opastaa meitä, kun joudumme tekemään ratkaisuja. On kuin Jumala olisi takanamme ja sanoisi korvaamme: ”Tässä on tie. Kulje sitä.”

6. Miksi mikään muu kirjallisuus ei vedä vertoja Raamatulle?

6 Kuullaksemme, mitä henki sanoo Raamatun sivujen kautta, meidän täytyy lukea sitä säännöllisesti. Raamattu ei ole vain hyvin kirjoitettu ja suosittu kirja, yksi monien joukossa. Se on henkeytetty, ja se sisältää Jumalan ajatuksia. Heprealaiskirjeen 4:12:ssa sanotaan: ”Jumalan sana on elävä ja voimaa uhkuva ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse jopa erottamaan sielun ja hengen ja nivelet ja niiden ytimen ja kykenee havaitsemaan sydämen ajatukset ja aikomukset.” Kun luemme Raamattua, sen sisältö tunkee miekan tavoin lävitse sisimpiin ajatuksiimme ja vaikuttimiimme ja paljastaa, missä määrin elämme Jumalan tahdon mukaisesti.

7. Miksi on hyvin tärkeää lukea Raamattua, ja miten usein meidän tulisi lukea sitä?

7 Sekä aika että elämänvaiheemme – niin iloiset kuin surullisetkin – voivat muokata ”sydämen ajatuksia ja aikomuksia”. Ellemme tutki alituisesti Jumalan sanaa, ajatuksemme, asenteemme ja tunteemme eivät pysy sopusoinnussa jumalisten periaatteiden kanssa. Siksi Raamatussa kehotetaan: ”Koetelkaa jatkuvasti, oletteko uskossa, tarkistakaa jatkuvasti, mitä itse olette.” (2. Korinttilaisille 13:5.) Voidaksemme kuulla edelleenkin, mitä henki sanoo, meidän tulee noudattaa neuvoa lukea Jumalan sanaa päivittäin (Psalmit 1:2).

8. Mitkä apostoli Paavalin sanat auttavat meitä tutkimaan itseämme, kun on kysymys Raamatun lukemisesta?

8 Raamattua lukiessamme on tärkeää muistaa, että meidän tulee käyttää tarpeeksi aikaa sen mietiskelemiseen, mitä luemme. Yrittäessämme lukea Raamattua joka päivä, kuten meitä on neuvottu, emme halua kahlata häthätää useita lukuja läpi ymmärtämättä, mitä luemme. Vaikka Raamatun säännöllinen lukeminen on elintärkeää, vaikuttimenamme ei tulisi olla vain noudattaa aikataulua; meillä pitäisi olla aito halu hankkia tietoa Jehovasta ja hänen tarkoituksistaan. Meidän voisikin olla hyvä tutkia itseämme apostoli Paavalin sanojen avulla. Kirjoittaessaan kristityille uskonveljilleen hän sanoi: ”Minä notkistan polveni Isälle, jotta hän – – soisi Kristuksen asua uskonne välityksellä teidän sydämessänne rakkaudessa, niin että olisitte juurtuneita ja perustukselle laskettuja kyetäksenne perusteellisesti käsittämään kaikkien pyhien kanssa, mikä on leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys, ja tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka ylittää tiedon, jotta olisitte kaiken Jumalan antaman täyteyden täyttämät.” (Efesolaisille 3:14, 16–19.)

9. Miten voimme kehittää ja syventää haluamme hankkia tietoa Jehovasta?

9 Jotkut meistä eivät tosin ole mitään lukuihmisiä, kun taas toiset ovat innokkaita lukijoita. Ovatpa yksilölliset taipumuksemme millaisia hyvänsä, voimme kuitenkin kehittää ja syventää haluamme hankkia tietoa Jehovasta. Apostoli Pietari selitti, että meillä pitäisi olla kaipaus raamatullista tietoa kohtaan, ja hän tajusi, että tätä halua voi joutua kehittämään. Hän kirjoitti: ”Kehittäkää kuin vastasyntyneet pienokaiset kaipaus sanan väärentämättömään maitoon, jotta sen avulla kasvaisitte pelastukseen.” (1. Pietarin kirje 2:2.) Voidaksemme ’kehittää kaipauksen’ Raamatun tutkimiseen on hyvin tärkeää harjoittaa itsekuria. Samoin kuin voimme alkaa pitää uudesta ruokalajista maistettuamme sitä useita kertoja, asenteemme lukemista ja tutkimista kohtaan voi parantua, jos opettelemme noudattamaan säännöllistä rutiinia.

”Ruokaa oikeaan aikaan”

10. Keistä koostuu ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, ja miten Jehova käyttää heitä nykyään?

10 Jeesus ilmaisee Matteuksen 24:45–47:ssä toisen kanavan, jonka välityksellä Jehova puhuu meille nykyään. Hän kertoi siinä hengellä voidellusta kristillisestä seurakunnasta, ”uskollisesta ja ymmärtäväisestä orjasta”, joka on asetettu antamaan hengellistä ”ruokaa oikeaan aikaan”. Yksilöinä tämän luokan jäsenet kuuluvat Jeesuksen ”palvelusväkeen”. Yhdessä ”muiden lampaiden” ”suuren joukon” kanssa nämä saavat rohkaisua ja ohjausta (Ilmestys 7:9; Johannes 10:16). Paljolti tätä oikeaan aikaan tulevaa ruokaa saadaan painettujen julkaisujen, esimerkiksi Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtien ja muiden julkaisujen, muodossa. Hengellistä ruokaa jaetaan myös puheiden ja näytteiden muodossa konventeissa ja seurakunnan kokouksissa.

11. Miten osoittaudumme vastaanottaviksi sille, mitä hengellä on sanottavana ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä?

11 ”Uskolliselta ja ymmärtäväiseltä orjalta” saatavan tiedon tarkoitus on vahvistaa uskoamme ja valmentaa havaintokykyämme (Heprealaisille 5:14). Tällaiset neuvot voivat olla yleisluonteisia, niin että jokainen voi soveltaa niitä henkilökohtaisesti. Aika ajoin saamme myös neuvoja, jotka koskevat joitakin käytöksemme nimenomaisia piirteitä. Miten meidän pitäisi suhtautua niihin, jos todella kuuntelemme, mitä henki sanoo orjaluokan välityksellä? Apostoli Paavali vastaa: ”Olkaa tottelevaisia niille, jotka ottavat johdon teidän keskuudessanne, ja olkaa alistuvaisia.” (Heprealaisille 13:17.) Niin neuvojen antajat kuin vastaanottajatkin ovat tosin epätäydellisiä ihmisiä. Silti Jehova on iloinen voidessaan käyttää ihmispalvelijoitaan heidän puutteistaan huolimatta opastamaan meitä tänä lopun aikana.

Omatuntomme opastaa

12, 13. a) Mitä muuta Jehova on antanut meille opastukseksemme? b) Millä tavoin omatunto voi vaikuttaa myönteisesti niihinkin, jotka eivät tunne Jumalan sanaa täsmällisesti?

12 Jehova on antanut meille myös omantunnon opastamaan meitä. Hän loi ihmisen sellaiseksi, että hänellä on sisäinen oikean ja väärän taju. Se on meille luontainen. Apostoli Paavali selitti roomalaisille kirjoittamassaan kirjeessä: ”Aina kun kansakuntien ihmiset, joilla ei ole lakia, luonnostaan tekevät lakiin kuuluvaa, niin he, vaikka heillä ei ole lakia, ovat laki itselleen. Juuri he osoittavat, että lain sisällys on kirjoitettu heidän sydämeensä, kun heidän omatuntonsa todistaa heidän kanssaan ja heidän omat ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.” (Roomalaisille 2:14, 15.)

13 Monet niistä, jotka eivät tunne Jehovaa, pystyvät saattamaan ajatuksensa ja tekonsa jossakin määrin sopusointuun oikeaa ja väärää koskevien jumalisten periaatteiden kanssa. He kuulevat ikään kuin hiljaisen sisäisen äänen opastavan heitä oikeaan suuntaan. Jos tämä voi pitää paikkansa niistä, joilla ei ole Jumalan sanan täsmällistä tuntemusta, niin miten paljon voimakkaammin tuon äänen pitäisikään puhua tosi kristittyjen sisässä! Varmasti kristillinen omatunto, joka on valmennettu Jumalan sanan täsmällisen tuntemuksen avulla ja joka toimii sopusoinnussa Jehovan pyhän hengen kanssa, voi olla luotettava opas (Roomalaisille 9:1).

14. Miten Raamatun avulla valmennettu omatunto voi auttaa meitä noudattamaan Jehovan hengen opastusta?

14 Raamatun avulla valmennettu hyvä omatunto voi muistuttaa meitä tiestä, jota henki haluaa meidän kulkevan. Eteemme saattaa joskus tulla tilanteita, joista ei puhuta Raamatussa eikä Raamattuun perustuvissa julkaisuissamme. Silti omatuntomme voi reagoida ja varoittaa meitä mahdollisesti vahingollisesta menettelystä. Sellaisissa tapauksissa omantuntomme äänen jättäminen huomiotta saattaa tosiasiassa merkitä sen sivuuttamista, mitä Jehovan henki sanoo. Toisaalta kun opimme luottamaan valmennettuun kristilliseen omaantuntoomme, pystymme tekemään hyviä valintoja silloinkin, kun käytössämme ei ole mitään kirjallisia ohjeita. On kuitenkin hyvin tärkeää pitää mielessä, että kun jostakin asiasta ei ole olemassa Jumalan esittämää periaatetta, sääntöä tai lakia, olisi sopimatonta pakottaa toisia kristittyjä toimimaan meidän omantuntomme mukaan ratkaisuissa, jotka ovat täysin henkilökohtaisia (Roomalaisille 14:1–4; Galatalaisille 6:5).

15, 16. Mikä voi saada omantuntomme ”epäkuntoon”, ja miten voimme estää tapahtumasta näin?

15 Puhdas, Raamatun avulla valmennettu omatunto on hyvä anti Jumalalta (Jaakobin kirje 1:17). Meidän täytyy kuitenkin suojella sitä turmelevalta vaikutukselta, jotta se auttaisi meitä pysymään moraalisesti puhtaina. Paikalliset tavat, perinteet ja tottumukset, jotka ovat ristiriidassa Jumalan normien kanssa, voivat – jos niitä noudatetaan – saada omantuntomme ”epäkuntoon”, niin että se ei ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Silloin emme ehkä pysty ratkaisemaan asioita oikein ja saattaisimme jopa pettää itsemme uskomaan, että jokin paha teko onkin hyvä (vrt. Johannes 16:2).

16 Jos jätämme jatkuvasti huomiotta omantuntomme varoitukset, sen ääni heikkenee heikkenemistään, kunnes meistä tulee moraalisesti tunnottomia, turtuneita. Psalmista sanoi sellaisista ihmisistä: ”Heidän sydämensä on tullut tunnottomaksi kuin ihra.” (Psalmit 119:70.) Jotkut, jotka jättävät huomiotta omantuntonsa äänen, menettävät kykynsä tajuta, mikä on sopivaa. Jumaliset periaatteet eivät enää ohjaa heitä, eivätkä he pysty tekemään oikeita ratkaisuja. Välttyäksemme tällaiselta tilanteelta meidän tulee noudattaa herkästi kristillisen omantuntomme johtoa silloinkin, kun eteen tulevat kysymykset näyttävät vähämerkityksisiltä (Luukas 16:10).

Onnellisia ovat ne, jotka kuuntelevat ja tottelevat

17. Miten meitä siunataan, kun kuuntelemme ’takaamme kuuluvaa sanaa’ ja noudatamme Raamatun avulla valmennettua omaatuntoamme?

17 Kun otamme tavaksemme kuunnella ’takaamme kuuluvaa sanaa’ – sellaisena kuin sitä esitetään Raamatun ja uskollisen ja ymmärtäväisen orjan välityksellä – ja kun noudatamme Raamatun avulla valmennetun omantuntomme muistutuksia, Jehova siunaa meitä hengellään. Pyhä henki vuorostaan parantaa kykyämme ottaa vastaan ja ymmärtää, mitä Jehova sanoo meille.

18, 19. Miten Jehovan ohjaus voi hyödyttää meitä sekä sananpalveluksessamme että omassa elämässämme?

18 Lisäksi Jehovan henki vahvistaa meitä, niin että pystymme vaikeissa tilanteissa toimimaan viisaasti ja rohkeasti. Samoin kuin oli apostolien laita, Jumalan henki voi terästää meidänkin henkisiä kykyjämme ja auttaa meitä aina toimimaan ja puhumaan Raamatun periaatteiden mukaisesti (Matteus 10:18–20; Johannes 14:26; Apostolien teot 4:5–8, 13, 31; 15:28). Kun teemme tärkeitä ratkaisuja, Jehovan henki yhdistettynä omiin ponnisteluihimme auttaa meitä pääsemään hyvään lopputulokseen ja antaa meille rohkeutta elää noiden ratkaisujen mukaan. Saatat esimerkiksi harkita elämäntapasi korjaamista saadaksesi enemmän aikaa hengellisille asioille. Tai edessäsi on ehkä tärkeitä valintoja, jotka aiheuttavat elämässäsi suuria muutoksia, esimerkiksi puolison valinta, työtarjouksen arvioiminen tai talon ostaminen. Tällaisia ratkaisuja ei tule tehdä yksinomaan inhimillisten tunteiden pohjalta, vaan meidän tulisi kuunnella, mitä Jumalan hengellä on sanottavana, ja toimia sen ohjauksen mukaisesti.

19 Me todella arvostamme niitä hyvää tarkoittavia muistutuksia ja neuvoja, joita saamme toisilta kristityiltä, muun muassa vanhimmilta. Meidän ei kuitenkaan tarvitse aina odottaa, että toiset kiinnittävät huomiomme johonkin asiaan. Jos tiedämme, miten on viisasta menetellä ja miten korjata asennettamme ja käytöstämme miellyttääksemme Jumalaa, niin ryhtykäämme toimiin. Jeesus sanoi: ”Jos tiedätte nämä, niin olette onnellisia, jos teette ne.” (Johannes 13:17.)

20. Miten niitä siunataan, jotka kuuntelevat ’takaansa kuuluvaa sanaa’?

20 On selvää, että kristittyjen ei tarvitse kuulla kirjaimellista ääntä taivaasta eikä keskustella enkelin kanssa saadakseen selville, miten miellyttää Jumalaa. He ovat siunatussa asemassa, koska heillä on Jumalan kirjoitettu sana ja he saavat rakkaudellista opastusta hänen maan päällä olevan voidellun luokkansa välityksellä. Jos he kuuntelevat huolellisesti tätä ’takaansa kuuluvaa sanaa’ ja noudattavat Raamatun avulla valmennetun omantuntonsa opastusta, he täyttävät menestyksellisesti Jumalan tahdon. Silloin he voivat varmasti nähdä sen lupauksen täyttymyksen, jonka apostoli Johannes kirjoitti muistiin: ”Se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17.)

Lyhyt kertaus

• Miksi Jehova on viestintäyhteydessä luomiinsa ihmisiin?

• Miten voimme hyötyä säännöllisestä raamatunlukuohjelmasta?

• Miten meidän pitäisi suhtautua orjaluokalta tulevaan ohjaukseen?

• Miksi meidän ei tule jättää huomiotta Raamatun avulla valmennetun omantunnon ääntä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 13]

Ihminen ei tarvitse monimutkaisia laitteita saadakseen sanomia Jumalalta

[Lähdemerkintä]

Courtesy Arecibo Observatory/David Parker/Science Photo Library

[Kuva s. 15]

Jehova puhuu meille Raamatun ja ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä