Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kunnioita niitä joille on annettu valtaa sinuun

Kunnioita niitä joille on annettu valtaa sinuun

Kunnioita niitä joille on annettu valtaa sinuun

”Kunnioittakaa kaikenlaisia ihmisiä, rakastakaa koko veljesseuraa, pelätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta.” (1. PIETARIN KIRJE 2:17)

1, 2. Miten ihmiset suhtautuvat nykyään valtaan? Miksi?

”LAPSILLA on oikeus mihin tahansa. Vanhempia ei kunnioiteta”, vaikeroi eräs äiti. ”Aseta valta kyseenalaiseksi”, lukee erään auton tarratekstissä. Jo nämä kaksi esimerkkiä kuvastavat hyvin tilannetta, jonka olet epäilemättä pannut merkille nykyään. Yleinen kunnioituksen puute vanhempia, opettajia, työnantajia ja hallitusviranomaisia kohtaan vallitsee kaikkialla maailmassa.

2 Jotkut saattavat vain kohauttaa olkapäitään ja sanoa, että vallanpitäjät eivät ansaitsekaan kunnioitusta. Toisinaan tätä voi olla vaikea kieltää. Kuulemme tämän tästä uutisia turmeltuneista hallitusviranomaisista, ahneista työnantajista, kehnoista opettajista ja lapsiaan kaltoin kohtelevista vanhemmista. Onneksi vain harvat kristityt suhtautuvat epäkunnioittavasti niihin, joilla on valtaa seurakunnassa (Matteus 24:45–47).

3, 4. Miksi kristittyjen pitäisi kunnioittaa niitä, jotka ovat valta-asemassa?

3 Kristittyinä meillä on ”pakottava syy” kunnioittaa niitä, joiden käsissä on maallista valtaa. Apostoli Paavali kehotti kristittyjä olemaan alamaisia ”esivalloille, sillä ei ole valtaa muutoin kuin Jumalalta; olemassa olevat vallat ovat suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina”. (Roomalaisille 13:1, 2, 5; 1. Pietarin kirje 2:13–15.) Paavali ilmaisi pätevän syyn totella valtaa myös perheessä: ”Te vaimot, olkaa alamaisia miehellenne, niin kuin on soveliasta Herrassa. Te lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne kaikessa, sillä se on hyvin mieluista Herrassa.” (Kolossalaisille 3:18, 20.) Seurakunnan vanhimmat ovat kunnioituksemme arvoisia, koska ’pyhä henki on nimittänyt heidät valvojiksi, paimentamaan Jumalan seurakuntaa’ (Apostolien teot 20:28). Me kunnioitamme vallassa olevia ihmisiä kunnioituksesta Jehovaa kohtaan. Jehovan vallan kunnioittaminen on tietysti aina ensimmäisellä sijalla elämässämme (Apostolien teot 5:29).

4 Meidän on hyvä pitää Jehovan ylin valta mielessämme, kun tarkastelemme esimerkkejä joistakuista, jotka eivät kunnioittaneet valta-asemassa olevia, ja joistakuista, jotka kunnioittivat.

Epäkunnioitus johtaa epäsuosioon

5. Millainen epäkunnioittava asenne Mikalilla oli Daavidia kohtaan, ja mihin se johti?

5 Kuningas Daavidin historiasta voimme nähdä, miten Jehova suhtautuu niihin, jotka halveksivat Jumalan antamaa valtaa. Kun Daavid tuotatti liiton arkkua Jerusalemiin, hänen vaimonsa Mikal ”näki – – kuningas Daavidin hyppivän ja pyörähtelevän tanssien Jehovan edessä, ja hän alkoi halveksia häntä sydämessään”. Mikalin olisi pitänyt tunnustaa Daavid sekä perheen pääksi että maan kuninkaaksi. Hän purki kuitenkin tunteensa pisteliäästi: ”Kuinka kunniakkaaksi onkaan Israelin kuningas tänään tehnyt itsensä, kun hän paljasti itsensä tänään palvelijoittensa orjattarien silmille niin kuin joku onttopäinen paljastamalla paljastautuu!” Tämä johti muun muassa siihen, ettei Mikal saanut koskaan lapsia. (2. Samuelin kirja 6:14–23.)

6. Mitä Jehova ajatteli siitä, että Korah kohteli epäkunnioittavasti Hänen voideltuaan?

6 Räikeä esimerkki miehestä, joka ei kunnioittanut Jumalan asettamaa teokraattista johtoasemaa, oli Korah. Kehatilaisena hänellä oli etuoikeus palvella Jehovaa tabernaakkelissa. Silti hän löysi vikaa Mooseksesta ja Aaronista, jotka Jumala oli voidellut israelilaisten johtajiksi. Korah liittoutui muiden Israelin johtomiesten kanssa ja sanoi Moosekselle ja Aaronille röyhkeästi: ”Koko kansankokous on pyhä, he kaikki, ja Jehova on heidän keskellään. Miksi te siis korotatte itsenne Jehovan seurakunnan yläpuolelle?” Mitä Jehova ajatteli Korahin ja hänen kannattajiensa asenteesta? Jumala katsoi heidän osoittaneen menettelyllään epäkunnioitusta itse Jehovaa kohtaan. Korah ja nuo 250 johtomiestä näkivät, miten maa nielaisi kaikki heidän kannattajansa, ja tuhoutuivat sitten itsekin Jehovan luota tulleessa tulessa. (4. Mooseksen kirja 16:1–3, 28–35.)

7. Oliko ”ylen oivallisilla apostoleilla” mitään syytä arvostella Paavalin valtaa?

7 Myös ensimmäisen vuosisadan kristillisessä seurakunnassa jotkut halveksivat teokraattista valtaa. Korintin seurakunnan ”ylen oivalliset apostolit” eivät kunnioittaneet Paavalia. He arvostelivat hänen puhujankykyjään sanomalla: ”Hänen henkilökohtainen läsnäolonsa on heikkoa ja hänen puheensa täysin mitätöntä.” (2. Korinttilaisille 10:10; 11:5.) Olipa Paavali huomattava puhuja tai ei, hän ansaitsi apostolina kunnioituksen. Mutta oliko Paavalin puhe todellisuudessa täysin mitätöntä? Hänen Raamattuun kirjoitetuista julkisista puheistaan näkyy, että hän oli hyvin vakuuttava puhuja. Niinpä kun Paavali oli keskustellut vain vähän aikaa Herodes Agrippa II:n – ”kaikkien juutalaisten keskuudessa vallitsevien – – kiistojen asiantuntijan” – kanssa, tuo kuningas jo sanoi: ”Lyhyessäpä ajassa taivuttaisit minut tulemaan kristityksi.” (Apostolien teot 13:15–43; 17:22–34; 26:1–28.) Silti Korintin ylen oivalliset apostolit väittivät hänen puheensa olevan täysin mitätöntä! Mitä Jehova ajatteli heidän asenteestaan? Efesoksen seurakunnan valvojille lähetetyssä sanomassa Jeesus Kristus puhui suotuisasti ihmisistä, jotka kieltäytyivät seuraamasta niitä, ’jotka sanoivat olevansa apostoleita mutta eivät olleet’ (Ilmestys 2:2).

Kunnioitus epätäydellisyydestä huolimatta

8. Miten Daavid ilmaisi kunnioittavansa valtaa, jonka Jehova oli antanut Saulille?

8 Raamatussa on monia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat kunnioittaneet vallanpitäjiä silloinkin, kun nämä ovat käyttäneet valtaansa väärin. Daavid oli yksi erinomainen esimerkki. Kuningas Saul, jonka alaisuudessa Daavid palveli, alkoi kadehtia hänen aikaansaannoksiaan ja yritti tappaa hänet (1. Samuelin kirja 18:8–12; 19:9–11; 23:26). Tästä huolimatta Daavid, vaikka hänellä oli tilaisuuksia surmata Saul, sanoi: ”Jehovan kannalta katsoen minusta on mahdotonta ajatella, että ojentaisin käteni Jehovan voideltua vastaan!” (1. Samuelin kirja 24:3–6; 26:7–13.) Daavid tiesi, että Saul oli väärässä, mutta hän jätti tämän tuomitsemisen Jehovan asiaksi (1. Samuelin kirja 24:12, 15; 26:22–24). Hän ei puhunut herjaavasti Saulista tai Saulille.

9. a) Miltä Daavidista tuntui, kun Saul kohteli häntä huonosti? b) Mistä tiedämme, että Daavidin kunnioitus Saulia kohtaan oli aitoa?

9 Oliko Daavid onneton, kun häntä kohdeltiin huonosti? ”Tyrannit etsivät sieluani”, Daavid huudahti Jehovalle (Psalmit 54:3). Hän vuodatti sydämensä Hänelle: ”Vapauta minut vihollisistani, oi Jumalani; – – voimakkaat hyökkäävät kimppuuni, vaikka en ole kapinoinut enkä tehnyt syntiä, oi Jehova. Vaikka ei ole erhettä, he juoksevat ja valmistautuvat. Havahdu huudostani ja katso.” (Psalmit 59:1–4.) Onko sinusta koskaan tuntunut samalta? Onko joku vallanpitäjä aiheuttanut sinulle jatkuvasti vaikeuksia, vaikket ole tehnyt hänelle mitään pahaa? Daavid ei kohdellut Saulia koskaan epäkunnioittavasti. Saulin kuolema ei saanut Daavidia juhlimaan voittoaan, vaan hän sepitti surulaulun: ”Saul ja Jonatan, rakastettavat ja miellyttävät elämänsä aikana – –. He olivat kotkia nopeammat, he olivat leijonia väkevämmät. Te Israelin tyttäret, itkekää Saulia.” (2. Samuelin kirja 1:23, 24.) Miten erinomainen esimerkki aidosta kunnioituksesta Jehovan voideltua kohtaan, vaikka Saul oli tehnyt vääryyttä Daavidille!

10. Minkä erinomaisen esimerkin Paavali antoi sen vallan kunnioittamisesta, jonka Jumala oli antanut hallintoelimelle, ja mihin se johti?

10 Kristilliseltä ajaltakin löytyy huomattavia esimerkkejä niistä, jotka ovat kunnioittaneet Jumalan antaman vallan haltijoita. Ajatellaanpa vaikka Paavalia. Hän osoitti kunnioitusta niitä ratkaisuja kohtaan, jotka ensimmäisen vuosisadan kristillisen seurakunnan hallintoelin teki. Kun Paavali oli viimeistä kertaa Jerusalemissa, hallintoelin neuvoi häntä puhdistautumaan palvontamenojen mukaan, jotta muut näkisivät, ettei hän suhtautunut vihamielisesti Mooseksen lakiin. Paavali olisi voinut järkeillä: ”Nuo veljet käskivät minua aiemmin lähtemään Jerusalemista, kun henkeni oli vaarassa. Nyt he haluavat, että osoitan julkisesti kunnioittavani Mooseksen lakia. Olen jo kirjoittanut galatalaisille kirjeen, jossa suosittelin heille vapautta Lain noudattamisesta. Jos menen temppeliin, toiset voivat käsittää menettelyni väärin ja ajatella, että teen myönnytyksiä ympärileikattujen luokkaan kuuluville.” Ilmeisesti Paavali ei kuitenkaan järkeillyt näin. Koska nuo ensimmäisen vuosisadan hallintoelimen neuvot eivät vaatineet häntä tinkimään mistään kristillisistä periaatteista, hän kunnioitti ja noudatti niitä. Se johti heti siihen, että Paavali oli pelastettava juutalaisen väkijoukon käsistä, ja sen jälkeen hän joutui viettämään kaksi vuotta vankilassa. Loppujen lopuksi Jumalan tahto kuitenkin toteutui. Paavali todisti Kesareassa korkea-arvoisten viranomaisten edessä, ja sitten hänet vietiin valtion kustannuksella Roomaan todistamaan itse keisarin edessä. (Apostolien teot 9:26–30; 21:20–26; 23:11; 24:27; Galatalaisille 2:12; 4:9, 10.)

Osoitatko sinä kunnioitusta?

11. Miten voimme osoittaa kunnioitusta maallista valtaa kohtaan?

11 Osoitatko sinä asianmukaista kunnioitusta vallassaolijoita kohtaan? Kristittyjä käsketään ’antamaan kaikille heille kuuluva: sille joka vaatii kunniaa, sellainen kunnia’. Alamaisuuteemme ”esivalloille” kuuluu tosiaankin verojemme maksamisen lisäksi myös se, että kunnioitamme vallanpitäjiä käytöksellämme ja puheellamme. (Roomalaisille 13:1–7.) Miten menettelemme joutuessamme vastakkain kenties tylyjen hallitusviranomaisten kanssa? Meksikossa Chiapasin osavaltiossa erään yhdyskunnan viranomaiset olivat ottaneet 57:ltä Jehovan todistaja -perheeltä pois heidän viljelysmaansa, koska nämä kristityt eivät osallistuneet joihinkin uskonnollisiin juhliin. Asian selvittämiseksi pidettyihin kokouksiin todistajat tulivat puhtaina ja siisteissä vaatteissa, ja he puhuivat aina arvokkaasti ja kunnioittavasti. Toista vuotta myöhemmin asia ratkaistiin heidän edukseen. Heidän asenteensa herätti joissakuissa tarkkailijoissa niin syvää kunnioitusta, että nämäkin halusivat tulla Jehovan todistajiksi!

12. Miksi on tärkeää osoittaa ”syvää kunnioitusta” ei-uskovaa aviomiestä kohtaan?

12 Miten voit osoittaa kunnioitusta Jumalan antamaa valtaa kohtaan perheessä? Käsiteltyään Jeesuksen esimerkkiä pahan kärsimisestä apostoli Pietari sanoi: ”Samalla tavoin te vaimot, olkaa alamaisia omalle miehellenne, jotta jos jotkut eivät tottele sanaa, heidät voitettaisiin sanatta vaimonsa käytöksellä, koska he ovat olleet teidän siveellisesti puhtaan käytöksenne sekä syvän kunnioituksenne silminnäkijöitä.” (1. Pietarin kirje 3:1, 2; Efesolaisille 5:22–24.) Pietari korosti tässä sen tärkeyttä, että vaimo on alamainen miehelleen osoittaen ”syvää kunnioitusta”, vaikka jotkut aviomiehet eivät ehkä tee paljoakaan ansaitakseen sen. Vaimon kunnioittava asenne voi voittaa hänen ei-uskovan aviomiehensä sydämen.

13. Miten vaimot voivat kunnioittaa aviomiestään?

13 Näiden raamatunkohtien tekstiyhteydessä Pietari kiinnittää huomiomme Saaraan, jonka aviomies Abraham oli huomattava uskon esimerkki (Roomalaisille 4:16, 17; Galatalaisille 3:6–9; 1. Pietarin kirje 3:6). Pitäisikö niiden vaimojen, joilla on uskova mies, osoittaa puolisoaan kohtaan vähemmän kunnioitusta kuin niiden, joiden mies ei ole uskova? Entä jos olet jostakin asiasta eri mieltä miehesi kanssa? Jeesus antoi neuvon, joka voidaan periaatteessa soveltaa tähän: ”Jos joku, jolla on valtaa, pakottaa sinua palvelukseen yhden kilometrin matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.” (Matteus 5:41.) Kunnioitatko aviomiestäsi noudattamalla hänen toiveitaan? Jos tämä tuntuu sinusta liian vaikealta, kerro hänelle tuntemuksistasi. Älä oleta, että hän tietää, miltä sinusta tuntuu. Mutta kun kerrot hänelle toiveistasi, tee se kunnioittavasti. Raamatussa kehotetaan: ”Olkoon puheenne aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata.” (Kolossalaisille 4:6.)

14. Mitä sisältyy kunnian osoittamiseen vanhempiaan kohtaan?

14 Entä te lapset? Jumalan sanassa kehotetaan: ”Lapset, olkaa tottelevaisia vanhemmillenne Herran yhteydessä, sillä tämä on vanhurskasta: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, mikä on ensimmäinen käsky johon liittyy lupaus.” (Efesolaisille 6:1–3.) Pane merkille, että tottelevaisuus vanhemmillesi merkitsee samaa kuin että ’kunnioitat isääsi ja äitiäsi’. Sanalla ”kunnioittaa” käännetty kreikkalainen sana sisältää merkityksen ’arvostaa’ tai ’antaa arvoa’. Tottelevaisuus vaatii siis enemmän kuin sitä, että noudatat vastahakoisesti vanhempien sääntöjä, jotka saattavat sinusta tuntua kohtuuttomilta. Jumala pyytää sinua kunnioittamaan vanhempiasi syvästi ja arvostamaan heidän neuvojaan (Sananlaskut 15:5).

15. Miten lapset voivat säilyttää kunnioittavan asenteensa silloinkin, kun he ajattelevat vanhempiensa menetelleen väärin?

15 Entä jos vanhempasi menettelevät tavalla, jonka vuoksi heitä on vaikea kunnioittaa? Yritä nähdä asiat heidän kannaltaan. Eivätkö he olekin ’saaneet aikaan syntymäsi’ ja huolehtineet tarpeistasi? (Sananlaskut 23:22.) Eikö heidän vaikuttimenaan olekin rakkaus sinuun? (Heprealaisille 12:7–11.) Puhu vanhemmillesi kunnioittavasti ja selitä lempeyden hengessä, miltä sinusta tuntuu. Vaikka heidän suhtautumisensa ei miellyttäisikään sinua, älä puhu heille epäkunnioittavasti (Sananlaskut 24:29). Muista, miten Daavid säilytti kunnioituksensa Saulia kohtaan silloinkin, kun kuningas ei noudattanut Jumalan neuvoja. Pyydä, että Jehova auttaisi sinua tulemaan toimeen tunteittesi kanssa. ”Vuodattakaa sydämenne hänen eteensä”, sanoi Daavid. ”Jumala on turvamme.” (Psalmit 62:8; Valituslaulut 3:25–27.)

Kunnioita niitä, jotka ottavat johdon

16. Mitä voimme oppia väärien opettajien ja enkelien esimerkeistä?

16 Pyhä henki nimittää seurakunnan vanhimmat, mutta he ovat silti epätäydellisiä ja tekevät virheitä (Psalmit 130:3; Saarnaaja 7:20; Apostolien teot 20:28; Jaakobin kirje 3:2). Siksi jotkut seurakunnan jäsenet voivat olla tyytymättömiä vanhimpiin. Miten meidän pitäisi suhtautua, kun joitakin asioita seurakunnassa ei mielestämme hoideta aivan oikein tai jos meistä ainakin näyttää siltä? Huomaa, millainen vastakohta oli ensimmäisen vuosisadan väärien opettajien ja enkelien käyttäytymisen välillä: ”Uhkarohkeina, omapäisinä he [väärät opettajat] eivät vapise kunniakkaiden edessä vaan puhuvat herjaavasti, jota vastoin enkelit, vaikka ovat voimaltaan ja mahdiltaan suurempia, eivät kunnioituksesta Jehovaa kohtaan esitä heitä vastaan syytöstä herjaavin sanoin.” (2. Pietarin kirje 2:10–13.) Vaikka väärät opettajat puhuivat herjaavasti ”kunniakkaista” – vanhimmista, joille oli annettu valtaa ensimmäisen vuosisadan kristillisessä seurakunnassa – enkelit eivät puhuneet herjaavasti vääristä opettajista, jotka aiheuttivat eripuraa veljien keskuudessa. Enkelit, jotka ovat ylemmässä asemassa kuin ihmiset ja joilla on tarkempi oikeustaju kuin heillä, tiesivät, mitä seurakunnassa tapahtui. Silti he ”kunnioituksesta Jehovaa kohtaan” jättivät tuomion Jumalalle (Heprealaisille 2:6, 7; Juudaan kirje 9).

17. Miten uskosi tulee kuvaan mukaan, kun on kyse ongelmista, joita vanhimmat eivät mielestäsi käsittele oikein?

17 Eikö meidän tule silloinkin, kun jotakin asiaa ei hoideta aivan niin kuin pitäisi, luottaa Jeesukseen Kristukseen, kristillisen seurakunnan elävään Päähän? Eikö hän tiedä, mitä hänen omassa maailmanlaajuisessa seurakunnassaan tapahtuu? Eikö meidän pitäisi kunnioittaa tapaa, jolla hän käsittelee tilanteen, ja tunnustaa hänen kykynsä hoitaa asioita? Tosiaankin, ’mitä me olemme tuomitsemaan lähimmäistämme?’ (Jaakobin kirje 4:12; 1. Korinttilaisille 11:3; Kolossalaisille 1:18.) Miksi et toisi huoliasi Jehovan eteen rukouksissa?

18, 19. Mitä voit tehdä, jos ajattelet jonkun vanhimman erehtyneen?

18 Inhimillisen epätäydellisyyden vuoksi voi ilmaantua vaikeita tilanteita tai ongelmia. Joskus voi käydä niinkin, että vanhin erehtyy ja aiheuttaa joissakuissa levottomuutta. Se, että itse toimisimme hätäisesti, ei muuttaisi tilannetta, vaan ehkä vain pahentaisi ongelmaa. Ne, joilla on hengellistä tarkkanäköisyyttä, odottavat, että Jehova oikaisee asiat ja soveltaa tarvittavaa kuria omana aikanaan ja omalla tavallaan (2. Timoteukselle 3:16; Heprealaisille 12:7–11).

19 Entä jos jokin asia vaivaa sinua? Miksi et pyytäisi kunnioittavasti apua vanhimmilta, sen sijaan että puhuisit siitä toisille seurakunnassa? Älä ole kriittinen, vaan selitä heille, mikä sinua häiritsee. Suhtaudu heihin aina empaattisesti ja kohtele heitä kunnioittavasti, kun uskoudut heille (1. Pietarin kirje 3:8). Älä turvaudu piikittelyyn, vaan luota heidän kristilliseen kypsyyteensä. Arvosta raamatullista rohkaisua, jota he saattavat huomaavaisesti tarjota. Jos sitten näyttää siltä, että asian oikaisemiseksi on tehtävä vielä jotakin, luota siihen, että Jehova ohjaa vanhimpia tekemään sitä, mikä on hyvää ja oikein (Galatalaisille 6:10; 2. Tessalonikalaisille 3:13).

20. Mitä tarkastelemme seuraavassa kirjoituksessa?

20 Vallassa olevien arvostamiseen ja kunnioittamiseen liittyy kuitenkin vielä yksi piirre, jota kannattaa tarkastella. Eikö niiden, jotka on asetettu valta-asemaan, pitäisi kunnioittaa niitä, jotka ovat heidän huolenpitonsa alaisia? Pohdimme sitä seuraavassa kirjoituksessa.

Miten vastaisit?

• Mikä hyvä syy meillä on kunnioittaa niitä, joilla on valtaa?

• Miten Jehova ja Jeesus suhtautuvat niihin, jotka eivät kunnioita Jumalan antamaa valtaa?

• Mitä hyviä esimerkkejä meillä on niistä, jotka ovat kunnioittaneet valtaa saaneita?

• Mitä voimme tehdä, jos joku, jolla on valtaa meihin, näyttää erehtyneen?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 12]

Saara kunnioitti syvästi Abrahamin valtaa ja oli onnellinen

[Kuva s. 13]

Mikal ei kunnioittanut Daavidin asemaa perheen päänä ja kuninkaana

[Kuva s. 15]

”Minusta on mahdotonta ajatella, että ojentaisin käteni Jehovan voideltua vastaan!”

[Kuva s. 16]

Miksi et toisi huoliasi Jehovan eteen rukouksissasi?