Vaino saa aikaan kasvua Antiokiassa

STEFANOKSEN marttyyrikuoleman jälkeen vaino leimahti ilmiliekkeihin, ja tällöin moni Jeesuksen opetuslapsi pakeni Jerusalemista. Yksi paikka, josta he hakivat turvaa, oli noin 550 kilometrin päässä Jerusalemista pohjoiseen sijaitseva Syyrian Antiokia. (Apostolien teot 11:19.) Seuraavat tapahtumat vaikuttivat koko kristillisyyden historian kulkuun. Jotta ymmärtäisimme, mitä tapahtui, on hyvä tietää Antiokiasta jotakin.

Rooman imperiumin kaupungeista vain Rooma ja Aleksandria ylittivät Antiokian kooltaan, vauraudeltaan ja merkitykseltään. Tämä Syyrian suurkaupunki hallitsi Välimeren alueen koillisosaa. Antiokia (nykyinen Antakya Turkissa) sijaitsi purjehduskelpoisen Orontesjoen varrella, joka yhdisti toisiinsa Antiokian ja sen satamakaupungin, 32 kilometrin päässä sijaitsevan Seleukia Pierian. Antiokia vallitsi yhtä tärkeimmistä kauppareiteistä Rooman ja Eufrat- ja Tigrisvirran muodostaman laakson välillä. Kauppakeskuksena se harjoitti liiketoimintaa koko valtakunnan alueella ja sai seurata monenmoisia kulkijoita, jotka toivat mukanaan kuulumisia uskonnollisista liikkeistä kaikkialta roomalaisesta maailmasta.

Helleeninen uskonto ja filosofia olivat kukoistaneet Antiokiassa. Mutta ”Kristuksen aikana”, sanoo historioitsija Glanville Downey, ”vanhat kultit ja filosofiat olivat muuttumassa henkilökohtaisiksi käsityksiksi, kun ihmiset ongelmineen ja toiveineen etsivät itsenäisesti uskonnollista tyydytystä” (A History of Antioch in Syria). Monet löysivät tyydytyksen juutalaisuuden yksijumalaisuudesta, seremonioista ja etiikasta.

Antiokiassa oli asunut laaja juutalaisyhteisö aina kaupungin perustamisesta, vuodesta 300 eaa., lähtien. Heitä arvellaan olleen 20000–60000 eli yli kymmenen prosenttia väestöstä. Historioitsija Josefus sanoo, että seleukidien kuningassuku kannusti juutalaisia asettumaan kaupunkiin ja antoi heille täydet kansalaisoikeudet. Tuohon aikaan Raamatun heprealaiset kirjoitukset oli jo saatavissa kreikan kielellä. Tämä lisäsi juutalaisiin myötämielisesti suhtautuvien ihmisten kiinnostusta Messiaan odotusta kohtaan. Niinpä monista kreikkalaisista oli tullut käännynnäisiä. Kaiken tämän ansiosta Antiokia oli hedelmällistä aluetta kristittyjen opetuslasten tekemiselle.

Todistamista pakanoille

Useimmat Jeesuksen vainotuista seuraajista, jotka hajaantuivat Jerusalemista eri suuntiin, kertoivat uskostaan pelkästään juutalaisille. Mutta Antiokiassa jotkut Kyproksesta ja Kyrenestä tulleet opetuslapset puhuivat ”kreikankielisille” (Apostolien teot 11:20). Vaikka kreikankielisille  juutalaisille ja käännynnäisille oli saarnattu jo vuoden 33 helluntaista lähtien, Antiokiassa saarnaaminen oli jotakin aivan uutta. Todistusta saivat myös ei-juutalaiset. Vaikka pakanoihin kuuluvasta Corneliuksesta ja hänen perheestään oli jo tullut opetuslapsia, vasta Jehovan antaman näyn jälkeen Pietari vakuuttui siitä, että pakanoille eli kansakuntien ihmisille saarnaaminen oli sopivaa (Apostolien teot 10:1–48).

Kaupungissa, jossa oli jo pitkään asunut laaja juutalaisyhteisö ja jossa juutalaisten ja pakanoiden välillä ei ilmennyt sanottavaa vihamielisyyttä, ei-juutalaisille annettiin todistusta ja nämä suhtautuivat hyvään uutiseen myönteisesti. Antiokian ilmapiiri oli ilmeisesti otollinen tällaiselle kehitykselle, ja ’suuri määrä tuli uskoviksi’ (Apostolien teot 11:21). Ja kun käännynnäisistä, jotka olivat aiemmin palvoneet pakanajumalia, tuli kristittyjä, he pystyivät ainutlaatuisella tavalla todistamaan muille pakanoille, jotka yhä palvoivat noita jumalia.

Kun Jerusalemin seurakunta kuuli Antiokian tapahtumista, se lähetti Barnabaan ottamaan tilanteesta selvää. Se oli viisas ja rakkaudellinen päätös. Barnabas oli kyproslainen samoin kuin jotkut niistä, jotka olivat alkaneet saarnata ei-juutalaisille. Barnabas on voinut tuntea olonsa kotoisaksi Antiokiassa asuvien ei-juutalaisten keskuudessa. Nämä ovat puolestaan saattaneet pitää häntä heille tutun yhdyskunnan jäsenenä. * Hän pystyi suhtautumaan myönteisesti siellä tehtävään työhön. Niinpä ”kun hän saapui ja näki Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden, hän iloitsi ja alkoi rohkaista heitä kaikkia jatkamaan Herrassa päättäväisin sydämin” ja ”Herralle tuli lisää melkoinen ihmisjoukko” (Apostolien teot 11:22–24).

Historioitsija Downey mainitsee todennäköisiä syitä varhaisen lähetystyön menestymiseen Antiokiassa: Ensinnäkin ”lähetystyöntekijöiden ei tarvinnut pelätä kohtaavansa tuossa kaupungissa sellaisia juutalaisia fanaatikkoja kuin Jerusalemissa”. Lisäksi ”koska Antiokia oli Syyrian pääkaupunki, sitä hallitsi legaatti, ja siksi yleinen järjestys pysyi parempana eikä tilaisuuksia joukkoväkivaltaan ollut samalla tavoin kuin Jerusalemissa, missä Juudean prokuraattorit eivät näyttäneet (ainakaan tuolloin) pystyvän hillitsemään juutalaisia fanaatikkoja”.

Koska olosuhteet olivat näin suotuisat ja tehtävää oli paljon, Barnabas luultavasti ymmärsi tarvitsevansa apua, ja hän muisti ystävänsä Saulin. Miksi Saulin eli Paavalin? Ilmeisesti siksi, että Paavalista oli tullut kansakuntien apostoli, vaikkei hän ollutkaan yksi 12 apostolista. (Apostolien teot 9:15, 27; Roomalaisille 1:5; Ilmestys 21:14.) Paavali oli tästä syystä sangen sopiva kumppani saarnaamaan hyvää uutista Antiokian pakanakaupungissa (Galatalaisille 1:16). Barnabas meni siis Tarsokseen, etsi Saulin ja toi tämän mukanaan Antiokiaan (Apostolien teot 11:25, 26; ks. tekstiruutua s. 26, 27).

Kutsuttiin kristityiksi Jumalan sallimuksesta

Kokonaisen vuoden Barnabas ja Paavali ”opettivat melkoista ihmisjoukkoa, ja juuri Antiokiassa opetuslapsia kutsuttiin Jumalan sallimuksesta ensimmäisen kerran kristityiksi”. On epätodennäköistä, että juutalaiset olisivat ensimmäisinä käyttäneet Jeesuksen seuraajista kreikkalaisperäistä nimitystä kristitty tai heprealaisperäistä nimitystä messianistit, sillä he kieltäytyivät hyväksymästä Jeesusta Messiaaksi eli Kristukseksi. Näin ollen he eivät olisi epäsuorasti tunnustaneet hänen olevan Messias eli Kristus kutsumalla hänen seuraajiaan kristityiksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että pakanaväestö on saattanut kutsua heitä kristityiksi pilkallisessa tai halveksivassa mielessä. Raamattu kuitenkin osoittaa, että nimitys kristitty oli Jumalan antama. (Apostolien teot 11:26.)

 Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa tämän uuden nimityksen yhteydessä käytettävään verbiin, joka käännetään yleensä ilmauksella ”kutsuttiin”, liittyy aina jotakin yliluonnollista, oraakkelimaista tai jumalallista. Tutkijat kääntävätkin sen seuraavilla tavoilla: ”lausua oraakkeli”, ”ilmoittaa jumalallisesti” tai ”antaa jumalallinen käsky tai kehotus, opettaa taivaasta”. Koska Jeesuksen seuraajia kutsuttiin kristityiksi ”Jumalan sallimuksesta”, on mahdollista, että Jehova ohjasi Saulin ja Barnabaan antamaan tämän nimen.

Tuo uusi nimi jäi pysyväksi. Jeesuksen opetuslapsia ei voitu enää sekoittaa mihinkään juutalaisuuden lahkoon. He olivat juutalaisuudesta täysin erillään. Vuoden 58 vaiheilla Rooman viranomaiset tiesivät jo sangen hyvin, keitä kristityt olivat (Apostolien teot 26:28). Historioitsija Tacituksen mukaan vuonna 64 Roomassakin käytettiin yleisesti nimitystä kristitty.

Jehova käyttää uskollisiaan

Hyvä uutinen levisi Antiokiassa voimakkaasti. Koska Jehova siunasi työtä ja Jeesuksen seuraajat olivat päättäneet jatkaa saarnaamista, Antiokiasta tuli ensimmäisen vuosisadan kristillisyyden keskus. Jumala käytti siellä olevaa seurakuntaa ponnahduslautana, josta hyvää uutista levitettiin kaukaisiin maihin. Esimerkiksi apostoli Paavali lähti jokaiselle uraauurtavalle lähetysmatkalleen juuri Antiokiasta.

Nykyäänkin into ja päättäväisyys vastustuksen edessä on samalla tavoin edistänyt tosi kristillisyyden leviämistä, ja näin monet ovat voineet kuulla hyvän uutisen ja osoittaa arvostusta sitä kohtaan. * Jos siis kohtaat vastustusta puhtaan palvonnan tukemisen vuoksi, niin muista, että Jehovalla on syynsä vastustuksen sallimiseen. Kuten ensimmäisellä vuosisadalla ihmisille täytyy nykyäänkin antaa tilaisuus kuulla Jumalan valtakunnasta ja asennoitua sen puolelle. Päättäväisyytesi palvella Jehovaa edelleen uskollisesti voi olla juuri se, mitä vaaditaan, jotta jotakuta voidaan auttaa tulemaan totuuden täsmälliseen tuntemukseen.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 26, 27]

Saulin elämän tuntemattomiksi jääneet vuodet

VIIMEINEN maininta, joka Apostolien teoissa on Saulista ennen hänen muuttoaan Antiokiaan noin vuonna 45, on ajalta, jolloin salajuoni hänen tappamisekseen Jerusalemissa onnistuttiin tekemään tyhjäksi ja toiset uskovat lähettivät hänet Tarsokseen (Apostolien teot 9:28–30; 11:25). Tämä tapaus sattui kuitenkin yhdeksän vuotta ennen Antiokiaan muuttoa eli vuoden 36 paikkeilla. Mitä Saul teki tällä välin, näinä tuntemattomiksi jääneinä vuosina?

Saul meni Jerusalemista Syyrian ja Kilikian seuduille, ja Juudeassa olevat seurakunnat saivat kuulla seuraavaa: ”Se mies, joka aikaisemmin vainosi meitä, julistaa nyt hyvää uutista siitä uskosta, jota hän aikaisemmin hävitti.” (Galatalaisille 1:21–23.) Tuo raportti on voinut viitata työhön, jota hän teki Antiokiassa Barnabaan kanssa, mutta tuskin hän tätä aiemminkaan oli toimettomana. Vuonna 49 Syyriassa ja Kilikiassa oli useita seurakuntia. Yksi niistä oli Antiokiassa, mutta joidenkuiden mielestä muut seurakunnat ovat voineet syntyä Saulin tuntemattomina vuosina tekemän työn johdosta. (Apostolien teot 11:26; 15:23, 41.)

Jotkut tutkijat uskovat, että Saulin elämän dramaattiset tapahtumat ajoittuvat juuri tähän ajanjaksoon. Muussa tapauksessa on vaikea määritellä, missä vaiheessa lähetyspalvelustaan hän koki monet kärsimykset ’Kristuksen palvelijana’ (2. Korinttilaisille 11:23–27). Milloin Saul sai juutalaisilta viisi kertaa 39 lyöntiä? Missä häntä piestiin kolme kertaa raipoilla? Missä hän kärsi ”vankiloissa runsaammin”? Vasta myöhemmin hän oli pidätettynä Roomassa. Meillä on muistiinmerkintä ainakin yhdestä kerrasta, jolloin häntä piestiin ja hänet vangittiin – Filippissä. Mutta entä muut kerrat? (Apostolien teot 16: 22, 23.) Muuan kirjoittaja arvelee, että tänä aikana Saul ”todisti Kristuksesta diasporassa olevissa synagogissa tavalla, joka sai sekä uskonnolliset että siviiliviranomaiset nostattamaan vainon”.

Saul oli mukana neljässä haaksirikossa, mutta Raamattu kertoo yksityiskohtia vain yhdestä, joka sattui sen jälkeen kun hän oli kertonut kärsimyksistään kirjeessään korinttilaisille (Apostolien teot 27:27–44). Niinpä kolme muuta tapahtui ilmeisesti niillä matkoilla, joista emme tiedä mitään. Jokin tai kaikki näistä tapahtumista voivat ajoittua tuntemattomiksi jääneisiin vuosiin.

Yhdestä tapauksesta, joka näyttää sattuneen tuona ajanjaksona, kerrotaan 2. Korinttilaiskirjeen 12:2–5:ssä. Saul sanoi: ”Tunnen Kristuksen yhteydessä olevan ihmisen, joka neljätoista vuotta sitten – – temmattiin – – kolmanteen taivaaseen. – – paratiisiin ja hän kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.” Saul puhui todennäköisesti itsestään. Koska hän kirjoitti tämän noin vuonna 55, niin 14 vuotta taaksepäin toisi meidät vuoteen 41, keskelle tuota tuntemattomaksi jäänyttä aikaa.

Tämä näky antoi Saulille epäilemättä ainutlaatuista ymmärrystä. Oliko sen tarkoitus pätevöittää hänet ”kansakuntien apostoliksi”? (Roomalaisille 11:13.) Vaikuttiko se siihen, miten hän myöhemmin ajatteli, kirjoitti ja puhui? Valmensivatko ja kypsyttivätkö ne vuodet, jotka kuluivat hänen kääntymyksestään hänen kutsumiseensa palvelemaan Antiokiaan, häntä tuleviin vastuisiin? Olipa niin tai näin, voimme olla varmoja siitä, että kun Barnabas kutsui hänet Antiokiaan auttamaan saarnaamistyön johtamisessa, innokas Saul oli tuohon tehtävään täysin pätevä. (Apostolien teot 11:19–26.)

[Kartta s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

SYYRIA

Orontes

Antiokia

Seleukia

KYPROS

VÄLIMERI

Jerusalem

[Lähdemerkintä]

Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

[Kuvat s. 24]

Ylhäällä: nykypäivien Antiokia

Keskellä: Seleukia etelästä nähtynä

Alla: Seleukian sataman muuri