Pitkä etsintä palkittiin

”JEHOVA? Kuka on Jehova?” Kahdeksanvuotias Silvia oli nähnyt tuon nimen, kun eräs pikkutyttö näytti sen hänelle perheensä sukukalleutena säilytetystä armeniankielisestä Raamatusta. Silvia etsi vastausta kaikkialta, mutta kukaan hänen kotikaupungissaan Jerevanissa Armeniassa ei osannut sanoa, kuka Jehova on – eivät hänen vanhempansa, opettajansa eivätkä edes paikallisen kirkon papit.

Silvia varttui, päätti koulunsa ja pääsi töihin, mutta hänelle ei vieläkään ollut selvinnyt, kuka Jehova on. Nuorena aikuisena hän joutui pakenemaan Armeniasta, ja jonkin ajan kuluttua hän saapui Puolaan, missä hän asui pienessä huoneessa muiden pakolaisten kanssa. Yhden huonetoverin luona kävi säännöllisesti vieraita. Silvia kysyi, keitä vieraat oikein olivat. ”He ovat Jehovan todistajia, ja he opettavat minua ymmärtämään Raamattua”, oli vastaus.

Silvian sydän hypähti hänen kuullessaan nimen Jehova. Viimeinkin hän sai tietää, kuka Jehova on ja miten rakkaudellinen Jumala hän on. Pian Silvian oli kuitenkin lähdettävä Puolasta, ja hän haki turvapaikkaa Itämeren toiselta puolen Tanskasta. Hänellä oli vain vähän tavaroita mukanaan, mutta niiden joukossa oli Jehovan todistajien julkaisemaa raamatullista kirjallisuutta. Yhden julkaisun takasivulla Silvia näki Vartiotorni-seuran haaratoimistojen osoitteita. Tuo julkaisu oli hänen tärkeimpiä tavaroitaan – hänen yhdyssiteensä Jehovaan!

Tanskassa Silvia vietiin pakolaisleirille, ja hän alkoi etsiä Jehovan todistajia saman tien. Osoitelistansa perusteella hän tiesi, että Tanskan Vartiotorni-seuran haaratoimisto oli Holbækissa. Mutta missä päin tuo kaupunki sijaitsi? Silvia siirrettiin junalla toiseen leiriin, ja matkan varrella juna kulki Holbækin kautta! Jälleen hänen sydämensä hypähti ilosta.

Vähän tämän jälkeen eräänä aurinkoisena päivänä Silvia matkusti junalla Holbækiin ja käveli asemalta haaratoimistoon. Hän muistelee: ”Kun pääsin puutarhaan, istahdin penkille ja ajattelin, että tämä on paratiisi!” Hänet toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi haaratoimistoon, ja hän sai viimein oman raamatuntutkistelun.

Silviaa siirrettiin kuitenkin paikasta toiseen. Eri pakolaisleireillä hänen oli kerta toisensa jälkeen etsittävä Jehovan todistajat ja aloitettava raamatuntutkistelu yhä uudelleen. Kahden vuoden kuluttua hän oli silti oppinut riittävästi vihkiäkseen elämänsä Jehovalle. Hän kävi kasteella ja aloitti pian kokoaikaisen sananpalveluksen. Vuonna 1998 Tanskan viranomaiset myönsivät hänelle turvapaikan.

Silvia on nyt 26-vuotias, ja hän palvelee paikassa, joka toi hänen mieleensä paratiisin: Tanskan Jehovan todistajien haaratoimistossa. ”Mitä oikein sanoisin?” hän toteaa. ”Etsin Jehovaa pikkutytöstä asti. Nyt olen löytänyt hänet. Haaveilin siitä, että käyttäisin elämäni hänen palvelukseensa, ja nyt olen täällä Betelissä. Rukoilen, että tämä olisi kotini monia vuosia!”