Avunhuuto

”JUMALA on unohtanut minut!” huudahti eräs brasilialainen nainen. Hänen miehensä kuoltua äkisti hänen elämällään ei tuntunut enää olevan tarkoitusta. Oletko koskaan yrittänyt lohduttaa tällaista onnetonta ihmistä tai jotakuta, joka kenties suorastaan huutaa apua?

Jotkut tulevat niin epätoivoisiksi, että he tekevät lopun elämästään – ja monet heistä ovat nuoria. Folha de S. Paulo -sanomalehden mukaan eräs Brasiliassa tehty tutkimus osoittaa, että ”nuorten keskuudessa itsemurhien määrä on kasvanut 26 prosenttia”. Ajatellaanpa vaikka Walteria, * São Paulossa asuvaa nuortamiestä. Hänellä ei ollut vanhempia, ei kotia, ei yksityiselämää, ei ystäviä, joihin luottaa. Tehdäkseen kurjuudestaan lopun Walter päätti hypätä eräältä sillalta.

Edna oli jo kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, kun hän tutustui erääseen mieheen. Vain kuukauden kuluttua he alkoivat asua yhdessä tuon miehen äidin luona, joka oli spiritismiä harrastava alkoholisti. Edna sai kolmannen lapsen, alkoi juopotella ja masentui siinä määrin, että hän yritti tehdä itsemurhan. Lopulta hän menetti lastensa huoltajuuden.

Entä iäkkäämmät ihmiset? Maria oli hyväntuulinen ja puhelias. Ajan mittaan hän alkoi kuitenkin kantaa huolta sairaanhoitajan työstään, koska hän pelkäsi tekevänsä virheitä. Tämä masensi häntä. Yritettyään ensin itse korjata tilannetta lääkkeiden avulla hän kääntyi lääkärin puoleen, ja hänen saamansa hoito tuntui auttavan. Mutta kun hän 57-vuotiaana menetti työpaikkansa, masennus palasi niin voimakkaana, ettei mistään tuntunut olevan apua. Maria alkoi suunnitella itsemurhaa.

”Kymmenisen prosenttia masentuneista yrittää itsemurhaa”, sanoi São Paulon yliopistossa toimiva professori José Alberto Del Porto. ”On vaikea uskoa, että itsemurhia tehdään enemmän kuin tappoja, mutta niin asia ikävä kyllä on”, raportoi Yhdysvaltain lääkintöhallituksen pääjohtaja, tohtori David Satcher.

Joskus itsemurhayritys on tosiasiassa avunhuuto. Varmasti perheenjäsenet ja ystävät haluavatkin antaa tarvittavaa apua sille, joka on menettänyt toivonsa. Ei tietenkään hyödytä  vain sanoa ”Lakkaa säälimästä itseäsi”, ”Monilla on paljon vaikeampaa kuin sinulla” tai ”Meillä kaikilla on huonot päivämme”. Mikset sen sijaan olisi tosi ystävä ja hyvä kuuntelija? Yritä tosissasi auttaa epätoivoista ihmistä näkemään, että elämä on elämisen arvoista.

Ranskalainen kirjailija Voltaire kirjoitti: ”Mies, joka melankolian puuskassa tappaa itsensä tänään, olisi halunnut elää, jos olisi odottanut viikon.” Miten sitten epätoivoiset ihmiset voivat nähdä, että elämä on elämisen arvoista?

[Alaviite]

[Kuva s. 3]

Yhä useammat nuoret ja aikuiset tekevät itsemurhan

[Kuva s. 4]

Miten voit auttaa ihmistä, joka on menettänyt toivon?