Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pitäisikö sinun perehtyä muihin uskontoihin?

Pitäisikö sinun perehtyä muihin uskontoihin?

Pitäisikö sinun perehtyä muihin uskontoihin?

”OLIN käynyt seurakunnan kokouksissa lähes vuoden ajan ja kerroin mielelläni toisille Jumalan valtakunnasta”, sanoo eteläamerikkalainen Miguel, joka on nyt Jehovan todistaja. ”Sitten aloin kuunnella uskonnollisia radio-ohjelmia ja katsella televisiosaarnoja. Ajattelin, että sellaiset ohjelmat auttaisivat minua ymmärtämään paremmin muihin uskontoihin kuuluvia ihmisiä. Tajusin, että heidän opetuksensa eivät olleet sopusoinnussa Raamatun kanssa, mutta olin utelias.”

Samassa maassa Jorge vei innokkaasti toisille tietoa tosi palvonnasta, mutta jossain vaiheessa hänkin alkoi seurata uskonnollisia radio- ja televisio-ohjelmia. ”Täytyyhän sitä tietää, mitä muut ajattelevat”, hän tapasi sanoa. Jos häneltä kysyttiin, eikö vääriin opetuksiin tutustumisessa ollut mahdollisesti joitakin vaaroja, hän vastasi: ”Mikään ei voi jäytää sellaisen ihmisen uskoa, joka tietää Raamatun totuuden.” Nämä kokemukset antavat aihetta tärkeään kysymykseen: onko viisasta kuunnella, mitä muut uskovat?

Tosi kristillisyyden tunnistaminen

Apostolien kuoleman jälkeen kehittyi vähitellen monia valekristillisyyden muotoja, jotka saastuttivat tosi palvonnan. Jeesus näki tämän ennalta ja paljasti yhden tavan erottaa nämä kristillisyyden väärät muodot tosi kristillisyydestä. Ensin hän varoitti: ”Varokaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta ovat sisältä saaliinhimoisia susia.” Sitten hän lisäsi: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät.” (Matteus 7:15–23.) Jeesuksen tosi seuraajat noudattavat hänen opetuksiaan, ja heidät on helppo tunnistaa heidän hyvistä hedelmistään. Jeesuksen tavoin he käyvät ihmisten luona kertomassa Raamatun sanomaa Jumalan valtakunnasta. Jeesuksen esimerkkiä noudattaen he pysyvät erossa maailman politiikasta ja yhteiskunnallisista kiistoista. He pitävät Raamattua Jumalan sanana ja kunnioittavat sitä totuutena. He tekevät tunnetuksi Jumalan nimeä. Ja koska he pyrkivät osoittamaan elämässään rakkautta Jumalan opetusten mukaisesti, he eivät osallistu sotiin. Sen sijaan he pitävät toisiaan veljinä. (Luukas 4:43; 10:1–9; Johannes 13:34, 35; 17:16, 17, 26.)

Raamatun mukaan on mahdollista nähdä ”ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, Jumalaa palvelevan ja häntä palvelemattoman välillä” (Malakia 3:18). Nykyiset tosi palvojat sekä ajattelevat että toimivat yhdenmukaisesti, aivan niin kuin ensimmäisen vuosisadan kristitytkin (Efesolaisille 4:4–6). Kun olet kerran tunnistanut tämän aitojen kristittyjen joukon, niin miksi sinun pitäisi olla utelias saamaan selville, millaisia uskonkäsityksiä toisilla on?

Varo vääriä opettajia

Raamattu vahvistaa, että ihminen on Raamatun totuuden opittuaankin vaarassa saastua vääristä opetuksista. Apostoli Paavali varoitti: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” (Kolossalaisille 2:8.) Miten selvän kuvan tämä raamatunkohta maalaakaan! Väärät opettajat voivat olla todellinen uhka: he ovat kuin petoja, jotka haluavat viedä sinut saaliikseen ja syödä sinut suihinsa.

On totta, että Paavali pani merkille, mitä toiset uskoivat. Hän aloitti erään puheensa sanomalla: ”Ateenan miehet, näen että te kaikessa näytätte olevan muita taipuvaisempia jumaluuksien pelkoon. Kun esimerkiksi kuljeskelin ja huolellisesti tarkastelin teidän uskonnollisen kunnioituksenne kohteita, niin löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ’Tuntemattomalle Jumalalle.’” (Apostolien teot 17:22, 23.) Paavali ei kuitenkaan ruokkinut mieltään säännöllisesti kreikkalaisten puhujien filosofioilla.

On aivan eri asia hankkia tietoa väärien uskontojen alkuperästä ja käsityksistä kuin ruokkia mieltään niiden opetuksilla. * Jehova on asettanut ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” antamaan Sanaansa perustuvaa opetusta (Matteus 4:4; 24:45). Paavali kirjoittikin: ”Ette voi ottaa osaa ’Jehovan pöytään’ ja demonien pöytään. Vai ’yllytämmekö Jehovan mustasukkaisuuteen’?” (1. Korinttilaisille 10:20–22.)

Jotkut väärät opettajat ovat saattaneet olla aiemmin tosi kristittyjä mutta kääntyneet sitten totuudesta erheeseen (Juudaan kirje 4, 11). Tämän ei pitäisi olla meille yllätys. Puhuttuaan ”uskollisesta ja ymmärtäväisestä orjasta”, joka edustaa voideltujen kristittyjen joukkoa, Jeesus kertoi ”pahasta orjasta”, ryhmästä joka valittaa: ”Isäntäni viipyy”, ja alkaa piestä orjatovereitaan (Matteus 24:48, 49). Usein tällaisilla ihmisillä ja heidän seuraajillaan ei ole selkeitä omia opetuksia, vaan he ovat kiinnostuneita vain toisten uskon tuhoamisesta. Apostoli Johannes kirjoitti heistä: ”Jos joku tulee luoksenne eikä tuo tätä opetusta, niin älkää koskaan ottako häntä vastaan kotiinne tai sanoko hänelle tervehdystä.” (2. Johanneksen kirje 10; 2. Korinttilaisille 11:3, 4, 13–15.)

Totuutta etsivien vilpittömien ihmisten on hyvä harkita tarkkaan sitä, mitä eri uskonnot opettavat. Aikanaan Jumala siunaa totuutta etsiviä rehellissydämisiä ihmisiä. Raamattu sanoo jumalisesta viisaudesta: ”Jos etsit sitä jatkuvasti kuin hopeaa ja haet sitä herkeämättä kuin kätkettyjä aarteita, silloin – – löydät Jumalan tuntemuksen.” (Sananlaskut 2:4, 5.) Löydettyään Jumalan tuntemuksen Raamatun ja kristillisen seurakunnan välityksellä ja nähtyään, miten Jehova siunaa niitä, joita tuo tieto ohjaa, tosi kristityt eivät enää kuuntele vääriä uskonnollisia opetuksia (2. Timoteukselle 3:14).

[Alaviite]

^ kpl 10 Jehovan todistajien julkaisemassa kirjassa Ihmiskunta etsii Jumalaa on perustietoja monien maailman uskontojen taustoista ja opetuksista.