Pitääkö sinun uskoa se?

MUUAN 12-vuotias koululainen painiskeli algebran perusperiaatteiden kimpussa. Opettaja oli esittänyt luokalle yksinkertaiselta vaikuttavan laskutehtävän.

”X = y, ja molemmat ovat arvoltaan 1”, hän sanoi aluksi.

”Kaikki selvää tähän asti”, tuumi oppilas.

Neljän loogiselta tuntuvan laskutoimituksen jälkeen opettaja päätyi yllättävään tulokseen: ”Näin ollen 2 = 1!”

”Osoittakaa tämä tulos vääräksi”, hän kehotti ällistyneitä oppilaitaan.

Koska tuo nuori oppilas ei hallinnut algebraa kovinkaan hyvin, hän ei tiennyt, miten kumota moinen väite. Laskutehtävä näytti kaikilta osin aivan järkevältä. Pitäisikö hänen siis uskoa tuohon erikoiseen lopputulokseen? Hallitsihan opettaja matematiikan paljon paremmin kuin hän. Ei tietenkään pitäisi uskoa! ”Ei minun tarvitse osoittaa tätä vääräksi”, hän ajatteli. ”Järkikin sanoo, että tuo on mahdottomuus.” (Sananlaskut 14:15, 18.) Hän tiesi, ettei opettaja eikä kukaan luokkatoverikaan vaihtaisi kahta markkaa yhteen markkaan!

Aikanaan tuo oppilas huomasi, missä kohdin laskutoimitus oli mennyt vikaan. Tämä kokemus opetti kuitenkin hänelle arvokkaan läksyn: silloinkaan kun joku asiasta paljon paremmin perillä oleva esittää huolellisesti muotoillun ja näennäisesti kumoamattoman väitteen, kuulijan ei tarvitse uskoa järjetöntä päätelmää vain siksi, ettei pysty juuri sillä hetkellä kumoamaan sitä. Oppilas toimi itse asiassa sen erittäin käytännöllisen Raamatun periaatteen mukaisesti, joka esitetään 1. Johanneksen kirjeen 4:1:ssä: ei pidä uskoa liian helposti kaikkea kuulemaansa, vaikka tieto tuntuisi olevan peräisin arvovaltaisesta lähteestä.

Tämä ei merkitse sitä, että meidän olisi itsepäisesti pidettävä kiinni omaksumistamme mielipiteistä. On virhe sulkea mielensä tiedolta, joka voisi oikaista vääriä näkemyksiä. Toisaalta meidän ei pitäisi ’nopeasti järkkyä pois tolaltamme’, kun meitä painostaa joku, jolla omien sanojensa mukaan on paljon tietoa tai arvovaltaa (2. Tessalonikalaisille 2:2). Alussa mainittu opettaja tietenkin vain teki oppilailleen kepposen. Toisinaan tilanne ei kuitenkaan ole näin harmiton. Ihmiset voivat olla äärimmäisen ’viekkaita keksiessään erheitä’ (Efesolaisille 4:14; 2. Timoteukselle 2:14, 23, 24).

Ovatko asiantuntijat aina oikeassa?

Ovatpa eri alojen asiantuntijat perillä asioista miten hyvin tahansa, heidän mielipiteensä voivat olla keskenään ristiriitaisia ja ne saattavat muuttua. Ajatellaanpa esimerkiksi kiistelyä, jota käydään lääketieteen alalla jopa sellaisesta perusasiasta kuin sairauksien syistä. ”Tutkijoiden keskuudessa väitellään kiivaasti siitä, kummalla on sairauksien kannalta suurempi merkitys, perimällä vai ympäristötekijöillä”, kirjoittaa muuan lääketieteen professori Harvardin yliopistosta. Ne, jotka kuuluvat niin sanottuihin deterministeihin eli jotka ajattelevat, että kaikki tapahtumat ovat täysin määrättyjä, uskovat lujasti geeniemme olevan ratkaisevassa asemassa, kun on kyse alttiudesta sairastua eri tauteihin. Toiset kuitenkin väittävät, että suurin merkitys on ympäristöllä ja elämäntyylillä. Kumpikin puoli lainaa hanakasti tutkimuksia ja tilastoja näkemystensä tueksi. Joka tapauksessa kiistely jatkuu.

Maineikkaimpienkin ajattelijoiden on yhä uudelleen osoitettu olleen väärässä, vaikka heidän opetuksensa vaikuttivat aikoinaan  täysin kiistattomilta. Filosofi Bertrand Russell sanoi Aristotelea yhdeksi ”vaikutusvaltaisimmista filosofeista”. Russell kuitenkin lisäsi, että monet Aristoteleen opeista olivat ”täysin vääriä”. Lisäksi Russell kirjoitti: ”Nykyaikana käytännössä jokainen tieteen, logiikan ja filosofian edistysaskel on täytynyt ottaa Aristoteleen opetuslasten vastarintaa uhmaten.” (History of Western Philosophy.)

”Valheellisesti nimitetään ’tiedoksi’”

Varhaiskristityt tapasivat ilmeisesti monia nimekkäiden kreikkalaisten filosofien, muun muassa Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen, opetuslapsia. Silloiset kouluja käyneet ihmiset ajattelivat olevansa henkisesti useimpien kristittyjen yläpuolella. Kovinkaan monia Jeesuksen opetuslapsia ei pidetty ’lihan mukaan viisaina’ (1. Korinttilaisille 1:26). Itse asiassa tuon ajan filosofiaa opiskelleet ajattelivat, että se, mihin kristityt uskoivat, oli yksinkertaisesti ”tyhmyyttä” tai ”silkkaa pötypuhetta” (1. Korinttilaisille 1:23; Phillips).

Jos sinä olisit ollut noiden varhaiskristittyjen joukossa, olisivatko silloisen älykköjen eliitin suostuttelevat puheet tehneet sinuun vaikutuksen tai olisiko heidän esiin tuomansa viisaus herättänyt sinussa suurta kunnioitusta? (Kolossalaisille 2:4.) Apostoli Paavalin mukaan siihen ei olisi ollut mitään syytä. Hän muistutti kristittyjä siitä, että Jehova pitää ”viisaiden viisautta” ja ”älykkäiden älyä” typeränä (1. Korinttilaisille 1:19). Hän kysyi: ”Mitä tämän maailman filosofilla, kirjoittajalla ja kriitikolla on kaiken viisautensa osoittamiseksi?” (1. Korinttilaisille 1:20, Phillips.) Kaikista älyllisistä lahjoistaan huolimatta Paavalin ajan filosofit, kirjoittajat ja kriitikot eivät olleet löytäneet todellista vastausta ihmiskunnan ongelmiin.

Kristityt oppivatkin karttamaan sitä, minkä apostoli Paavali sanoi olevan ”sen ristiriitaisuuksia, jota valheellisesti nimitetään ’tiedoksi’” (1. Timoteukselle 6:20). Paavali kutsui sellaista tietoa ’valheelliseksi’, koska siitä puuttui eräs ratkaiseva piirre: siinä ei ollut mitään, mikä olisi viitannut jumalalliseen lähteeseen ja näin ollen tarjonnut taustan, jota vasten heidän teorioitaan olisi voitu koetella (Job 28:12; Sananlaskut 1:7). Sellaisesta tiedosta kiinni pitävien – jotka pääpettäjä Saatana oli lisäksi sokaissut – oli turha toivoa löytävänsä milloinkaan totuutta (1. Korinttilaisille 2:6–8, 14; 3:18–20; 2. Korinttilaisille 4:4; 11:14; Ilmestys 12:9).

Raamattu – henkeytetty opas

Varhaiskristityt eivät koskaan epäilleet, etteikö Jumala olisi paljastanut tahtoaan, tarkoitustaan ja periaatteitaan Raamatussa (2. Timoteukselle 3:16, 17). Tämä suojeli heitä siltä, että joku olisi ’vienyt heidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan’ (Kolossalaisille 2:8). Tilanne on samanlainen nykyään. Toisin kuin ihmisten hämmentävät ja ristiriitaiset näkemykset Jumalan henkeytetty sana tarjoaa lujan perustan uskollemme (Johannes 17:17; 1. Tessalonikalaisille 2:13; 2. Pietarin kirje 1:21). Ilman sitä meidän olisi yritettävä rakentaa jotakin kestävää ihmisten teorioiden ja filosofioiden petolliselle hiekalle, mikä olisi aivan mahdotonta (Matteus 7:24–27).

”Mutta hetkinen”, joku saattaisi sanoa. ”Onhan tieteellinen tosiasia, että Raamattu on väärässä ja ettei se siksi ole enää sen luotettavampi kuin ihmisten muuttuvat filosofiatkaan.” Bertrand Russell väitti esimerkiksi, että ”Kopernikuksen, Keplerin ja Galileon oli taisteltava Aristotelea samoin kuin Raamattua vastaan todistaakseen, että maapallo ei ole maailmankaikkeuden keskus” (kursivointi meidän). Ja eivätkö esimerkiksi kreationistit nykyään väitä, että Raamatun mukaan maapallo luotiin kuudessa 24-tuntisessa päivässä, vaikka kaikki tosiasiat osoittavat maapallon olevan iältään miljardeja vuosia?

Itse asiassa Raamattu ei sano, että maapallo on maailmankaikkeuden keskus. Näin opettivat Raamatun opetuksista poikenneet kirkon johtajat. Ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomus ei sulje pois sitä ajatusta, että  maapallon ikä olisi miljardeja vuosia, eikä se rajaa kutakin luomispäivää vain 24 tunnin mittaiseksi (1. Mooseksen kirja 1:1, 5, 8, 13, 19, 23, 31; 2:3, 4). Raamatun rehellinen arviointi osoittaa, että vaikkei se olekaan tiedejulkaisu, se ei missään tapauksessa ole ”silkkaa pötypuhetta”. Se on todellisuudessa täydellisesti sopusoinnussa todistetun tieteen kanssa. *

”Järjenkykyinenne”

Vaikka monet Jeesuksen opetuslapset olivat vaatimattomia miehiä ja naisia, jotka olivat hankkineet ehkä vain vähän koulutusta, heidän käytettävissään oli muuan Jumalan suoma etu. Riippumatta siitä, millainen heidän taustansa oli, kaikki olivat saaneet lahjaksi järjenkyvyt ja ajattelukyvyn. Apostoli Paavali kannusti kristittyjä tovereitaan käyttämään täysin hyväkseen ”järjenkykyjään”’voidakseen koettelemalla todeta Jumalan hyvän ja otollisen ja täydellisen tahdon’ (Roomalaisille 12:1, 2).

Jumalan antamien ”järjenkykyjen” ansiosta varhaiskristityt näkivät selvästi, että kaikki sellainen filosofia ja opetus, joka oli ristiriidassa Jumalan paljastetun sanan kanssa, oli hyödytöntä. Joissakin tapauksissa silloiset viisaat tosiasiassa ’tukahduttivat totuuden’ ja jättivät huomiotta heitä ympäröivät todisteet Jumalan olemassaolosta. ”Vaikka he väittivät olevansa viisaita, he tulivat tyhmiksi”, apostoli Paavali kirjoitti. Koska he hylkäsivät Jumalaa ja hänen tarkoitustaan koskevan totuuden, ”he tulivat järkeilyissään tyhjänpäiväisiksi ja heidän älytön sydämensä pimeni”. (Roomalaisille 1:18–22; Jeremia 8:8, 9.)

Viisaaksi itseään väittävät päättelevät usein, että Jumalaa ei ole, Raamattu ei ole luotettava tai nämä eivät ole ”viimeisiä päiviä”. Sellaiset ajatukset ovat Jumalan silmissä aivan yhtä tyhmiä kuin että ”2 = 1”. (1. Korinttilaisille 3:19.) Pitivätpä ihmiset auktoriteettinaan ketä hyvänsä, sinun ei tarvitse hyväksyä heidän päätelmiään, mikäli niissä kielletään Jumala ja hylätään hänen Sanansa ja mikäli ne sotivat tervettä järkeä vastaan. Viime kädessä on aina viisasta ’havaita Jumala totuudelliseksi, vaikka jokainen ihminen havaittaisiin valehtelijaksi’ (Roomalaisille 3:4).

[Alaviite]

[Kuvat s. 31]

Toisin kuin ihmisten muuttuvat mielipiteet Raamattu suo lujan perustan uskolle

[Lähdemerkinnät]

Vasemmalla Epikuros: kuva British Museumin luvalla; ylhäällä keskellä Platon: National Archaeological Museum, Athens, Greece; oikealla Sokrates: Roma, Musei Capitolini