Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan todistajat menevät eteenpäin vakaumukseltaan lujina!

Jehovan todistajat menevät eteenpäin vakaumukseltaan lujina!

Jehovan todistajat menevät eteenpäin vakaumukseltaan lujina!

Vuosikokousraportti

TÄNÄ epäilevyyden aikana Jehovan todistajat erottuvat muista vakaumukseltaan lujina kristittyinä. Tämä kävi selvästi ilmi Pennsylvaniassa rekisteröidyn Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran vuosikokouksessa, joka pidettiin Jehovan todistajien konventtisalissa Jersey Cityssä New Jerseyssä 7. lokakuuta 2000. *

Puheenjohtajana toiminut John E. Barr Jehovan todistajien hallintoelimestä mainitsi avaussanoissaan: ”Kaikista maailman miljardeista ihmisistä me tiedämme ja uskomme, että Jehovan rakas Poika, Kristus Jeesus, istuu nyt taivaallisella valtaistuimella ja hallitsee vihollistensa keskellä.” Tällaisesta lujasta vakaumuksesta kertoi kuusi innostavaa raporttia eri puolilta maailmaa.

Spiritismi voitetaan Raamatun totuuden avulla Haitissa

Spiritismi on Haitissa hyvin yleistä. ”Yleensä ihmiset harjoittavat voodoota suojellakseen itseään”, kertoi haaratoimistokomitean koordinaattori John Norman. Erään poppamiehen epäilykset kuitenkin heräsivät, kun hän menetti onnettomuudessa toisen jalkansa. ”Miten näin saattoi käydä minulle, jos kerran henget suojelevat minua?” hän pohti. Monien muiden tavoin mies oppi Jehovan todistajilta totuuden, ja häntä autettiin vapautumaan spiritismistä. Edellytykset kasvulle käyvät Haitissa ilmi siitä, että 19. huhtikuuta 2000 Kristuksen kuoleman muistonvieton läsnäolijamäärä oli nelinkertainen tuon maan Valtakunnan julistajien määrään verrattuna.

Palavaa intoa Korean laajalla alueella

Korean Jehovan todistajista 40 prosenttia on kokoaikaisessa palveluksessa. ”Tämä suunnaton joukko käy yli 47 miljoonan asukkaan alueemme läpi suunnilleen kerran kuukaudessa”, kertoi haaratoimistokomitean koordinaattori Milton Hamilton. Kasvu on erityisen merkittävää viittomakielisissä seurakunnissa. Eräällä viittomakielisellä kierroksella johdetaan 800:aa Raamatun kotitutkistelua, eli jokaista julistajaa kohti on keskimäärin yksi tutkistelu. Surullista kyllä nuoret veljet joutuvat edelleen vankilaan puolueettomuutensa vuoksi. Näitä uskollisia kristittyjä kohdellaan kuitenkin hyvin, ja he saavat usein tehtäviä, jotka vaativat luotettavuutta.

Kasvun asettamiin haasteisiin vastataan Meksikossa

Elokuussa 2000 oli raportoivia Valtakunnan julistajia Meksikossa ennätykselliset 533665. Muistonvieton läsnäolijamäärä oli tähän verrattuna yli kolminkertainen. ”Tavoitteenamme on rakentaa tänä vuonna 240 uutta valtakunnansalia”, kertoi haaratoimistokomitean koordinaattori Robert Tracy. ”Tarve on kuitenkin paljon suurempi”, hän lisäsi.

Meksikolaiset Jehovan todistaja -nuoret ovat esimerkillisiä. Muuan katolinen pappi sanoi eräästä nuorukaisesta: ”Kunpa joukoissani olisi edes yksi hänen kaltaisensa. Ihailen heidän lujatahtoisuuttaan ja viisasta raamatunkäyttöään. He ovat puolustaneet Jumalaa jopa henkensä kaupalla.”

Nuhteettomina keskellä Sierra Leonen levottomuuksia

Sen jälkeen kun Sierra Leonessa puhkesi sisällissota huhtikuussa 1991, tuhansia ihmisiä on kuollut, loukkaantunut tai vammautunut. ”Sodalla ja vastoinkäymisillä on ollut ihmisiin syvä vaikutus”, kertoi haaratoimistokomitean koordinaattori Bill Cowan. ”Monet, jotka aiemmin suhtautuivat sanomaamme välinpitämättömästi, kuuntelevat nyt kiinnostuneina. Ei ole mitenkään tavatonta, että ihmiset tulevat suoraan kadulta ensimmäistä kertaa kokoukseen. Veljiä pysäytetään monesti kadulla ja heiltä pyydetään raamatuntutkistelua.” Sierra Leonen epävarmasta tilanteesta huolimatta Valtakunnan saarnaamistyö kantaa tuossa maassa hedelmää.

Etelä-Afrikan laaja rakennusohjelma

Etelä-Afrikan haaratoimiston valvontaan kuuluvalla alueella tarvitaan useita tuhansia valtakunnansaleja. Tähän mennessä niitä on rakennettu jo satoja. ”Sen sijaan, että veljiemme täytyisi kokoontua jossakin hökkelissä tai puun alla kuten ennen, he voivat nyt pitää kokoukset asianmukaisessa paikassa, jossa on sopivat istuimet”, sanoi haaratoimistokomiteaan kuuluva John Kikot. ”Vaikka useimmat valtakunnansalit ovat vaatimattomia, ne ovat yleensä huomiota herättävimpiä rakennuksia paikkakunnalla. Joillakin seuduilla on havaittu, että valtakunnansalin rakentamisen jälkeen seurakunnan koko kasvaa seuraavan vuoden aikana yli kaksinkertaiseksi.”

Uusi todistajien sukupolvi Ukrainassa

Palvelusvuonna 2000 Ukrainassa saatiin 112720 julistajan huippu. Näistä yli 50000 on oppinut Raamatun totuuden viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. ”Jehova on tosiaan tuonut esiin uuden, nuoren todistajien sukupolven julistamaan nimeään!” sanoi haaratoimistokomitean koordinaattori John Didur. Hän lisäsi: ”Kahtena viime vuotena olemme levittäneet yli 50 miljoonaa lehteä eli saman verran kuin tässä maassa on asukkaita. Saamme kuukausittain keskimäärin tuhat kirjettä kiinnostuneilta, jotka haluavat tietää lisää.”

Muita ohjelman sykähdyttäviä piirteitä

Hallintoelimen jäsen Daniel Sydlik piti kiehtovan ja uutta tietoa sisältävän puheen, johon perustuu myös tämän lehden kirjoitus ”Mitä eroa on hallintoelimellä ja laillisella yhdistyksellä”.

Hallintoelimeen kuuluva Theodore Jaracz piti ajatuksia herättävän puheen aiheesta ”Valvojien ja avustavien palvelijoiden teokraattinen nimittäminen”. Yksi tämän lehden kirjoitus pohjautuu tuohon teemaan.

Vuosikokouksessa kuultiin myös vuoden 2001 vuositekstiin perustuva innostava puhe, jonka piti hallintoelimen jäsen David Splane. Vuositekstinä ovat seuraavat apostoli Paavalin sanat: ’Pysykää täydellisinä ja vakaumukseltanne lujina kaikessa Jumalan tahdossa.’ (Kolossalaisille 4:12.) Jehovan todistajat joka puolella maailmaa ovat päättäneet toimia näin, samalla kun he saarnaavat uskollisesti Jumalan valtakunnan hyvää uutista kaikessa maassa (Matteus 24:14).

[Alaviite]

^ kpl 3 Ohjelma välitettiin sähköisten viestinten avulla useisiin paikkoihin, joten yleisöä oli kaikkiaan 13082.