Pysykää täydellisinä ja vakaumukseltanne lujina

Rohkeat nuhteettomuuden säilyttäjät saavat riemuvoiton natsivainoista

”OLE viisas, poikani, ja ilahduta sydämeni, niin että voin antaa vastauksen pilkkaajalleni.” (Sananlaskut 27:11.) Tämä lämmin vetoomus paljastaa, että Jumalan älylliset luomukset voivat ilahduttaa Jehovan sydämen olemalla uskollisia hänelle (Sefanja 3:17). Saatana, pilkkaaja, on kuitenkin päättänyt murtaa Jehovaa palvelevien nuhteettomuuden (Job 1:10, 11).

Varsinkin siitä lähtien, kun Saatana 1900-luvun alkupuolella heitettiin taivaasta maan läheisyyteen, hän on ilmaissut suurta vihaa Jehovan kansaa kohtaan (Ilmestys 12:10, 12). Tosi kristityt ovat silti pysyneet ’täydellisinä ja vakaumukseltaan lujina’ ja säilyttäneet nuhteettomuutensa Jumalaa kohtaan (Kolossalaisille 4:12). Tarkastellaanpa lyhyesti erästä erinomaista esimerkkiä nuhteettomuuden säilyttämisestä – Saksan Jehovan todistajia ennen toista maailmansotaa ja sen aikana.

Innokas toiminta johtaa nuhteettomuuden koetuksiin

1920-luvulla ja 1930-luvun alussa Bibelforscherit, joina Jehovan todistajat tuolloin Saksassa tunnettiin, levittivät suuret määrät raamatullista kirjallisuutta. Vuosina 1919–33 he levittivät keskimäärin kahdeksan kirjaa, kirjasta tai lehteä jokaiseen saksalaiskotiin.

Saksa kuului tuohon aikaan maihin, joissa oli eniten Kristuksen voideltuja seuraajia. Niistä 83941:stä, jotka kautta maailman ottivat osaa Herran illalliseen vuonna 1933, lähes 30 prosenttia asui Saksassa. Ennen pitkää nämä saksalaistodistajat kokivat ankaria nuhteettomuuden koetuksia. (Ilmestys 12:17; 14:12.) Irtisanomiset työstä ja erottamiset koulusta samoin kuin koteihin tehdyt ratsiat muuttuivat pian pieksennöiksi, pidätyksiksi ja vankeusrangaistuksiksi (kuva 1). Niinpä toista maailmansotaa edeltäneinä vuosina 5–10 prosenttia kaikista keskitysleireissä olevista oli Jehovan todistajia.

Miksi natsit vainosivat todistajia

Mikä sitten nostatti natsihallinnon raivon Jehovan todistajia vastaan? Historian professori Ian Kershaw sanoo Hitleristä kertovassa kirjassaan, että todistajat joutuivat vainon kohteeksi, koska he kieltäytyivät ”taipumasta natsihallinnon vaatimuksiin” (Hitler—1889–1936: Hubris).

Historian professori Robert P. Ericksenin ja juutalaisuuden tutkija Susannah Heschelin toimittamassa kirjassa selitetään, että todistajat ”kieltäytyivät osallistumasta väkivaltaan tai turvautumasta sotilaalliseen voimankäyttöön. – – Todistajat uskoivat poliittiseen  puolueettomuuteen, mikä merkitsi sitä, etteivät he äänestäneet Hitleriä eivätkä esittäneet hitlertervehdystä.” Kirjan mukaan tämä nostatti natsien vihan ja aiheutti todistajille vaikeuksia, koska ”kansallissosialismi ei suvainnut sellaista kieltäytymistä”. (Betrayal—German Churches and the Holocaust.)

Maailmanlaajuinen vastalause ja suurhyökkäys

Todistajien työn johdossa tuolloin ollut Joseph F. Rutherford lähetti 9. helmikuuta 1934 erikoislähetin välityksellä Hitlerille vastalausekirjeen natsien suvaitsemattomuuden johdosta (kuva 2). Sitten 7. lokakuuta 1934 Rutherfordin kirjettä seurasi noin 20000 Hitlerille osoitettua vastalausekirjettä ja -sähkettä. Niiden lähettäjät olivat 50 maassa, myös Saksassa, asuvia Jehovan todistajia.

Natsit vastasivat tähän voimistamalla vainoaan. Huhtikuun 1. päivänä 1935 todistajat kiellettiin koko maassa, ja 28. elokuuta 1936 Gestapo aloitti suurhyökkäyksen heitä vastaan. Siitä huolimatta todistajat ”edelleenkin jakoivat lehtisiään ja pitivät muilla tavoin kiinni uskostaan”, edellä mainitussa kirjassa sanotaan.

Esimerkiksi 12. joulukuuta 1936 noin 3500 todistajaa jakoi aivan Gestapon nenän edessä kymmeniä tuhansia kappaleita painettua päätöstä, joka koski todistajien kokemaa huonoa kohtelua. Vartiotornissa kerrottiin tästä rynnistyksestä: ”Se oli suuri voitto ja terävä pisto viholliseen uskollisten työntekijöitten kuvaamattomaksi iloksi.” (Roomalaisille 9:17.)

Vaino epäonnistuu!

Natsit jatkoivat Jehovan todistajien etsimistä. Vuoteen 1939 mennessä oli vangittu kuusituhatta todistajaa ja tuhansia oli lähetetty keskitysleireille (kuva 3). Millainen oli tilanne tultaessa toisen maailmansodan loppuun? Parituhatta vangittua todistajaa oli kuollut, heistä yli 250 teloittamalla. Kuitenkin, kuten professorit Ericksen ja Heschel kirjoittavat, ”enemmistö Jehovan todistajista piti vaikeuksia kohdatessaan kiinni uskostaan”. Niinpä kun Hitlerin hallitus kaatui, toistatuhatta todistajaa tuli leireiltä voittajina. (Kuva 4; Apostolien teot 5:38, 39; Roomalaisille 8:35–37.)

Mikä antoi Jehovan kansalle voimaa kestää vainoa? Keskitysleiriltä elossa säilynyt Adolphe Arnold selitti: ”Olipa ihminen kuinka voimaton hyvänsä, Jehova näkee hänet, tietää, mitä hän joutuu kestämään, ja antaa tarvittavaa voimaa, jotta voi selviytyä tilanteesta ja pysyä uskollisena. Hänen kätensä ei ole liian lyhyt.”

Kuinka hyvin profeetta Sefanjan sanat soveltuvatkaan noihin uskollisiin kristittyihin! Hän julisti: ”Jehova, sinun Jumalasi, on keskelläsi. Väkevänä hän pelastaa. Hän riemuitsee sinusta iloiten.” (Sefanja 3:17.) Jäljitelkööt kaikki nykyiset tosi Jumalan palvelijat niiden uskollisten todistajien uskoa, jotka säilyttivät nuhteettomuutensa natsivainoissa, ja saakoot hekin samalla tavoin Jehovan sydämen iloitsemaan (Filippiläisille 1:12–14).

[Kuvan lähdemerkintä s. 8]

Państwowe Muzeum Oświȩcim-Brzezinka, USHMM Photo Archives