Raamattu yksissä kansissa

VARHAISKRISTITYT olivat ensimmäisiä, jotka alkoivat Raamattua jäljentäessään käyttää kirjakäärön sijasta kirjan muotoista koodeksia. Kristityt eivät kuitenkaan heti ryhtyneet valmistamaan yhtä nidosta, joka sisältäisi kaikki Raamatun kirjat. Tärkeän edistysaskeleen kohti yksiosaisten Raamattujen laajamittaista valmistusta otti 500-luvulla Flavius Cassiodorus.

Flavius Magnus Aurelius Cassiodorus syntyi varakkaaseen perheeseen vuosien 485–490 tienoilla Calabriassa nykyisen Italian eteläkärjessä. Hän eli myrskyisää aikaa Italian historiassa, sillä ensin niemimaan valloittivat gootit ja sitten bysanttilaiset. Ollessaan noin 60–70-vuotias Cassiodorus perusti Vivariumin luostarin ja kirjaston lähelle kotiaan Squillaceen Calabriaan.

Tunnollinen Raamatun julkaisija

Cassiodoruksen ensisijaisia kiinnostuksen kohteita oli Raamatun levittäminen. Historioitsija Peter Brown kirjoittaa: ”Cassiodoruksen käsityksen mukaan kaikkea latinalaista kirjallisuutta piti käyttää hyväksi Raamatun kirjoitusten levittämisessä. Kaikkia niitä apukeinoja, joita oli aiemmin käytetty klassisten tekstien lukemiseen ja jäljentämiseen, tuli hyödyntää niin, että Raamatun kirjoituksia voitaisiin ymmärtää ja että niitä voitaisiin jäljentää älykkäästi. Koko latinalainen kulttuuri oli ikään kuin vasta muodostettu planeettajärjestelmä, jonka piti kiertää Jumalan sanan suunnatonta aurinkoa.”

Cassiodorus keräsi Vivariumin luostariin kääntäjiä ja kieliopin tuntijoita kokoamaan yhteen koko Raamatun ja tekemään sen sisällöstä vertailevaa tutkimusta. Hän itse valvoi tuota huolellista kirjoitustyötä ja uskoi sen tekemisen vain muutamille oppineille miehille. Näiden tuli välttää korjaamasta hätäisesti kirjureiden oletettuja virheitä. Jos heräsi kielioppia koskeva kysymys, vanhoja Raamatun käsikirjoituksia tuli pitää arvovaltaisempina kuin tavanomaista latinan kielen käytäntöä. Cassiodorus määräsi: ”Kieliopilliset erikoisuudet täytyy säilyttää, sillä tekstissä, jonka tiedetään syntyneen Jumalan hengen vaikutuksesta, ei voi olla virheitä. – – Raamatulliset ilmaisukeinot, kielikuvat ja idiomit täytyy säilyttää, vaikka ne olisivat latinalaisen mittapuun mukaan omituisia, samoin kuin erisnimien ’heprealaiset’ muodot.” (The Cambridge History of the Bible.)

Codex Grandior

Vivariumin luostarin jäljentäjät saivat tehtäväkseen valmistaa ainakin kolme erilaista latinankielistä raamattulaitosta. Yksi niistä oli yhdeksänosainen, ja se sisälsi todennäköisesti Vetus Latinan, latinalaisen käännöksen, joka oli ilmestynyt 100-luvun lopulla. Toinen laitos sisälsi latinalaisen Vulgatan, jonka Hieronymus oli saanut valmiiksi 400-luvun alun tienoilla. Kolmas eli Codex Grandior, mikä tarkoittaa ’suurempaa koodeksia’, on laadittu kolmen Raamatun käsikirjoituksen pohjalta. Kumpikin kahdesta viimeksi mainitusta laitoksesta saattoi kaikki Raamatun kirjat yksiin kansiin.

 Cassiodorus näyttää olleen ensimmäinen, joka valmisti latinankielisiä kokoraamattuja, ja hän käytti niistä nimitystä pandectae. * Hän epäilemättä tajusi, että olisi käytännöllistä yhdistää kaikki Raamatun kirjat yhteen nidokseen, minkä ansiosta Raamatun käsitteleminen olisi nopeampaa kuin käytettäessä useita niteitä.

Etelä-Italiasta Britteinsaarille

Pian sen jälkeen, kun Cassiodorus kuoli (luultavasti noin v. 583), alkoi Codex Grandiorin taival. Osa Vivariumin kirjastosta siirrettiin tiettävästi noihin aikoihin Lateraanikirjastoon Roomaan. Vuonna 678 anglosaksinen apotti Ceolfrith vei tuon koodeksin mukanaan Britteinsaarille palatessaan Rooman-matkaltaan. Niin se päätyi Ceolfrithin johtamaan Wearmouthin ja Jarrow’n kaksoisluostariin nykyiseen Northumbriaan Englantiin.

Cassiodoruksen yksiosaisen Raamatun on täytynyt helppokäyttöisyytensä vuoksi kiehtoa Ceolfrithia ja hänen munkkejaan. Niinpä vain muutaman kymmenen vuoden kuluessa he valmistivat kolme uutta yksiosaista raamattulaitosta. Niistä on jäljellä ainoastaan yksi valtavan kokoinen käsikirjoitus, Codex Amiatinus. Siinä on 2060 vasikannahkaista sivua, joiden koko on noin 51 senttimetriä kertaa 33 senttimetriä. Kansineen se on 25 senttimetriä paksu ja painaa yli 34 kiloa. Se on vanhin olemassa oleva latinankielinen kokoraamattu. Huomattava 1800-luvun raamatunoppinut Fenton J. A. Hort tunnisti kyseisen koodeksin vuonna 1887. Hort totesi: ”Vielä nykyäänkin tämä ihmeellinen – – [käsikirjoitus] herättää ihmisessä melkeinpä pelonsekaista kunnioitusta.”

Paluu Italiaan

Cassiodoruksen teettämästä alkuperäisestä Codex Grandiorista ei nykyisin ole tietoa. Sen anglosaksinen jälkeläinen Codex Amiatinus lähti kuitenkin paluumatkalle kohti Italiaa pian valmistumisensa jälkeen. Vähän ennen kuolemaansa Ceolfrith päätti palata Roomaan. Hän otti mukaansa yhden kolmesta latinankielisestä Raamatun käsikirjoituksestaan lahjaksi paavi Gregorius II:lle. Ceolfrith kuoli matkalla Langresissa Ranskassa vuonna 716, mutta hänen Raamattunsa jatkoi matkaansa hänen matkaseurueensa mukana. Tuo koodeksi päätyi lopulta Keski-Italiassa Amiatavuorella sijaitsevan luostarin kirjastoon, mistä juontuukin sen nimi Codex Amiatinus. Vuonna 1782 se siirrettiin Firenzen Laurenziana-kirjastoon, ja se on edelleenkin yksi tuon kirjaston arvokkaimmista esineistä.

Miten Codex Grandior on vaikuttanut meihin? Cassiodoruksen ajoista lähtien jäljentäjät ja kirjanpainajat ovat lisääntyvässä määrin suosineet yksiosaisten Raamattujen valmistamista. Yksissä kansissa olevan Raamatun hyödyt ulottuvat meidän aikaamme asti, sillä sellaisena ihmisten on helpompi käyttää Raamattua ja näin myös hyötyä sen voimasta omassa elämässään (Heprealaisille 4:12).

[Alaviite]

[Katta s. 29]

(Ks. painettu julkaisu)

Codex Grandiorin matka

Vivariumin luostari

Rooma

Jarrow

Wearmouth

Codex Amiatinuksen matka

Jarrow

Wearmouth

Amiatavuori

Firenze

[Lähdemerkintä]

Mountain High Maps® Copyright © 1997 Digital Wisdom, Inc.

[Kuvat s. 30]

Yllä: Codex Amiatinus

Vasemmalla: Esraa esittävä kuva Codex Amiatinuksessa

[Lähdemerkintä]

Biblioteca Medicea Laurenziana, Firenze