Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jatka hellittämättä elonkorjuutyötä!

Jatka hellittämättä elonkorjuutyötä!

Jatka hellittämättä elonkorjuutyötä!

”Jotka kyynelin kylvävät, ne ilohuudoin korjaavat.” (PSALMIT 126:5)

1. Miksi on aiheellista anoa ”elonkorjuun Herralta, että hän lähettäisi työntekijöitä” nykyään?

TEHTYÄÄN kolmannen saarnamatkan Galileassa Jeesus Kristus sanoi opetuslapsilleen: ”Eloa on paljon, mutta työntekijöitä on vähän.” (Matteus 9:37.) Tilanne oli sama Juudeassa (Luukas 10:2). Näin oli lähes 2000 vuotta sitten, mutta miten on nykyään? Viime palvelusvuonna yli 6000000 Jehovan todistajaa jatkoi hellittämättä kuvaannollista elonkorjuutyötä maailman 6 miljardin asukkaan keskuudessa, joista monet ovat ”kiusattuja ja sysittyjä niin kuin lampaat ilman paimenta”. Jeesuksen kehotus anoa ”elonkorjuun Herralta, että hän lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa”, on siis nykyään yhtä aiheellinen kuin se oli satoja vuosia sitten. (Matteus 9:36, 38.)

2. Miksi saamme osaksemme ihmisten huomion?

2 Jehova Jumala, elonkorjuun Herra, on vastannut pyyntöön lähettää lisää työntekijöitä. Ja millainen ilo onkaan osallistua tähän Jumalan ohjauksessa tehtävään elonkorjuutyöhön! Vaikka joukkomme on kansakuntiin verrattuna vähälukuinen, saamme osaksemme maailman huomion, koska osallistumme innokkaasti Valtakunnan saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen. Monissa maissa meidät mainitaan usein uutisvälineissä. Ovikellon soiminen televisio-ohjelmassa voi saada jonkun sanomaan, että ovella on Jehovan todistajia. Kristillinen toimintamme vertauskuvallisina elonkorjaajina on hyvin tunnettua 2000-luvulla.

3. a) Mistä tiedämme, että Valtakunnan saarnaaminen pantiin merkille ensimmäisellä vuosisadalla? b) Miksi voimme sanoa, että enkelit tukevat sananpalvelustamme?

3 Maailma pani Valtakunnan saarnaamisen merkille myös ensimmäisellä vuosisadalla ja vainosi hyvän uutisen julistajia. Apostoli Paavali kirjoittikin: ”Minusta näyttää, että Jumala on pannut meidät apostolit näytteille viimeisinä, kuin kuolemaan määrättyinä, sillä meistä [apostoleista] on tullut teatterinäytelmä maailmalle ja enkeleille ja ihmisille.” (1. Korinttilaisille 4:9.) Samalla tavalla se, että olemme Valtakunnan julistajina hellittämättömiä vainosta huolimatta, saa maailman kohdistamaan meihin huomionsa ja on tärkeää enkeleiden silmissä. Ilmestyksen 14:6:ssa sanotaan: ”Minä [apostoli Johannes] näin erään toisen enkelin lentävän keskitaivaalla, ja hänellä oli julistettavana ikuinen hyvä uutinen iloisena sanomana maan päällä asuville ja jokaiselle kansakunnalle ja heimolle ja kielelle ja kansalle.” Enkelit tukevat meitä sananpalveluksessamme, elonkorjuutyössämme! (Heprealaisille 1:13, 14.)

”Vihan kohteita”

4, 5. a) Minkä varoituksen Jeesus esitti opetuslapsilleen? b) Miksi Jumalan nykyiset palvelijat ovat ”vihan kohteita”?

4 Kun Jeesuksen apostolit lähetettiin elonkorjaajiksi, he noudattivat hänen neuvoaan olla ”varovaisia kuin käärmeet ja silti viattomia kuin kyyhkyset”. Jeesus lisäsi: ”Olkaa varuillanne ihmisten suhteen, sillä he luovuttavat teitä paikallisiin oikeusistuimiin, ja he ruoskivat teitä synagogissaan. Viedäänpä teitä käskynhaltijoiden ja kuninkaidenkin eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja kansakunnille. – – Ja te tulette olemaan kaikkien ihmisten vihan kohteita minun nimeni vuoksi, mutta joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu.” (Matteus 10:16–22.)

5 Me olemme ”vihan kohteita” nykyään, koska ”koko maailma on paholaisen vallassa”, hänen joka on Saatana Panettelija, Jumalan ja Hänen kansansa päävihollinen (1. Johanneksen kirje 5:19). Vihollisemme panevat kyllä merkille hengellisen hyvinvointimme, mutta he kieltäytyvät lukemasta sitä Jehovan ansioksi. Vastustajat näkevät onnelliset, hymyilevät kasvomme, kun teemme iloisina elonkorjuutyötä. He ihailevat yksimielisyyttämme! Tosiasiassa he saattavat vastahakoisesti tunnustaakin sen, kun he johonkin toiseen maahan matkustettuaan huomaavat, että Jehovan todistajat tekevät siellä aivan samaa työtä kuin he ovat nähneet näiden tekevän heidän kotimaassaan. Luonnollisesti tiedämme, että aikanaan Jehova, tukijamme ja yksimielisyytemme lähde, tehdään tunnetuksi jopa vihollisillemme (Hesekiel 38:10–12, 23).

6. Mihin voimme luottaa osallistuessamme elonkorjuutyöhön, mutta mikä kysymys herää?

6 Elonkorjuun Herra on antanut Pojalleen, Jeesukselle Kristukselle, ”kaiken vallan taivaassa ja maan päällä” (Matteus 28:18). Jehova on näin ollen uskonut Jeesuksen tehtäväksi johtaa elonkorjuutyötä taivaallisten enkelien ja täällä maan päällä olevan voidellun ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä (Matteus 24:45–47; Ilmestys 14:6, 7). Mutta miten voimme kestää vihollisen vastustuksen ja samalla säilyttää ilomme, kun jatkamme hellittämättä elonkorjuutyötä?

7. Millainen asenne meidän pitäisi pyrkiä säilyttämään, kun meitä vastustetaan tai vainotaan?

7 Kun kohtaamme vastustusta tai jopa suoranaista vainoa, etsikäämme Jumalan apua voidaksemme säilyttää samanlaisen asenteen kuin oli Paavalilla. Hän kirjoitti: ”Kun meitä herjataan, me siunaamme; kun meitä vainotaan, me kestämme; kun meitä parjataan, me pyydämme suopeutta.” (1. Korinttilaisille 4:12, 13.) Se, että ilmaisemme tällaista henkeä samalla kun teemme tahdikkaasti julkista sananpalvelustamme, saa joskus vastustajamme muuttamaan asenteensa.

8. Mitä rohkaisua saamme Matteuksen 10:28:aan kirjoitetuista Jeesuksen sanoista?

8 Ei edes kuoleman uhka tukahduta intoamme elonkorjaajina. Julistamme pelkäämättä Valtakunnan sanomaa mahdollisimman avoimesti. Saamme rohkaisua Jeesuksen sanoista: ”Älkääkä alkako pelätä niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua, vaan pelätkää ennemmin häntä, joka voi tuhota sekä sielun että ruumiin Gehennassa.” (Matteus 10:28.) Tiedämme, että taivaallinen Isämme on elämän Antaja. Hän palkitsee ne, jotka säilyttävät nuhteettomuuden häntä kohtaan ja jatkavat uskollisesti ja hellittämättä elonkorjuutyötä.

Elämää pelastava sanoma

9. Miten jotkut reagoivat Hesekielin sanoihin, ja miten vastaavaa tapahtuu nykyään?

9 Kun profeetta Hesekiel julisti rohkeasti Jehovan sanomia ”kapinallisille kansakunnille” – Israelin ja Juudan valtakunnille – jotkut kuuntelivat mielellään sitä, mitä hänellä oli sanottavana (Hesekiel 2:3). Jehova sanoi: ”Katso, sinä olet heille kuin laulu aistillisesta rakkaudesta, kuin kaunisääninen ja taitava kielisoittimella soittaja.” (Hesekiel 33:32.) Vaikka he pitivät Hesekielin sanoista, he eivät toimineet niiden mukaan. Mitä tapahtuu nykyään? Kun voideltu jäännös ja sen toverit julistavat rohkeasti Jehovan sanomia, jotkut kuuntelevat mielellään kuvauksia Valtakunnan siunauksista, mutta he eivät reagoi arvostavasti, heistä ei tule opetuslapsia eivätkä he ryhdy tekemään elonkorjuutyötä.

10, 11. Miten elämää antavaa sanomaamme tehtiin tunnetuksi 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla ja millaisin tuloksin?

10 Toisaalta elonkorjuutyö on herättänyt vastakaikua monissa ihmisissä, ja he ovat osallistuneet Jumalan sanomien julistamiseen. Esimerkiksi vuosina 1922–28 pidettiin sarja kristillisiä konventteja, joiden aikana kaiutettiin selvästi tuomiosanomia Saatanan jumalatonta asiainjärjestelmää vastaan. Noissa konventeissa esitetyt tuomiosanomat saatettiin julki radioasemien välityksellä. Sen jälkeen Jumalan kansa levitti niitä painetussa muodossa miljoonia kappaleita.

11 Todistustyössä otettiin 1930-luvun lopulla käyttöön jotain uutta: mainoskulkueet. Aluksi Jehovan palvelijoilla oli yllään kilpiä, joissa mainostettiin esitelmiä. Myöhemmin he kantoivat kilpiä, joissa oli iskulauseita, esimerkiksi ”Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä” ja ”Palvele Jumalaa ja Kristus-Kuningasta”. Marssiessaan pitkin katuja he saivat osakseen ohikulkijoiden huomion. ”Tämä auttoi suuresti tuomaan Jehovan todistajat parrasvaloihin ja valamaan heihin rohkeutta”, sanoi eräs veli, joka osallistui säännöllisesti tähän työhön Lontoon vilkkailla kaduilla.

12. Mitä olemme Jumalan tuomiosanomien lisäksi korostaneet sananpalveluksessamme, ja ketkä ovat nyt ryhtyneet saarnaamaan hyvää uutista?

12 Julistaessamme Jumalan tuomiosanomia korostamme myös Valtakunnan sanoman myönteisiä puolia. Se, että todistamme rohkeasti maailmannäyttämöllä, auttaa meitä etsimään arvollisia (Matteus 10:11). Useimmat voidellun luokan viimeisistä jäsenistä vastasivat kaikuvaan elonkorjuukutsuun 1920- ja 1930-luvuilla. Sitten vuonna 1935 pidetyssä konventissa esitettiin suurenmoinen uutinen siitä, että ”muiden lampaiden” ”suurta joukkoa” odottaisi hieno tulevaisuus paratiisimaan päällä (Ilmestys 7:9; Johannes 10:16). He ovat kuunnelleet Jumalan tuomiosanomia ja ryhtyneet saarnaamaan elämää pelastavaa hyvää uutista voideltujen kanssa.

13, 14. a) Mitä lohtua voimme saada psalmista 126:5, 6? b) Mitä tapahtuu, jos jatkamme kylvämistä ja kastelemista?

13 Jumalan lähettämiä elonkorjaajia – erityisesti niitä, jotka joutuvat kärsimään vainoa – lohduttavat suuresti psalmin 126:5, 6 sanat: ”Jotka kyynelin kylvävät, ne ilohuudoin korjaavat. Joka lähtemällä lähtee, jopa itkien, kylvösiemenpussillista kantaen, se palaamalla palaa ilohuudoin lyhteitään kantaen.” Psalmistan sanat kylvämisestä ja korjaamisesta valaisevat sitä huolenpitoa ja siunausta, jota muinaisen Babylonin vankeudesta palannut jäännös sai Jehovalta. He olivat hyvin iloisia vapautumisestaan, mutta he ovat saattaneet itkeä kylväessään siementä autioon maahan, jota ei ollut viljelty heidän 70-vuotisen pakkosiirtolaisuutensa aikana. Mutta ne, jotka jatkoivat kylvämistä ja rakentamista, saivat hedelmää ja tyydytystä työstään.

14 Me olemme saattaneet vuodattaa kyyneleitä, kun meillä on jokin koettelemus tai kun me tai uskonveljemme kärsimme vanhurskauden vuoksi (1. Pietarin kirje 3:14). Elonkorjuutyömme voi aluksi olla vaikeaa, koska meillä ei tunnu olevan mitään konkreettisia tuloksia näytettäväksi sananpalveluksestamme. Mutta jos jatkamme kylvämistä ja kastelemista, Jumala saa aikaan kasvun, joka usein ylittää odotuksemme (1. Korinttilaisille 3:6). Tätä valaisee hyvin se, mitä Raamattujen ja raamatullisten julkaisujen levityksemme saa aikaan.

15. Kerro esimerkki siitä, miten hyödyllisiä kristilliset julkaisut ovat elonkorjuutyössä.

15 Ajattelehan Jim-nimisen miehen esimerkkiä. Kun hänen äitinsä kuoli, hän löysi tämän tavaroiden joukosta kirjan Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?  * Hän luki sen kiinnostuneena. Keskustellessaan kadulla tapaamansa todistajan kanssa Jim sopi uudesta tapaamisesta, ja tämä johti raamatuntutkisteluun. Jimin hengellinen edistyminen oli nopeaa, hän vihkiytyi Jehovalle ja kävi kasteella. Hän kertoi oppimastaan sukulaisilleen. Se johti siihen, että hänen sisarestaan ja veljestään tuli Jehovan todistajia, ja myöhemmin Jim sai palvella koko ajallaan vapaaehtoisena Lontoon Betelissä.

Vainottuja mutta silti iloisia

16. a) Miksi elonkorjuutyössä on saavutettu menestystä? b) Mitä Jeesus varoitti siitä, miten hyvä uutinen vaikuttaisi, mutta millainen asenne meillä on lähestyessämme ihmisiä?

16 Miksi elonkorjuutyö on menestynyt niin hyvin? Koska voidellut kristityt ja heidän toverinsa ovat noudattaneet Jeesuksen ohjetta: ”Minkä sanon teille pimeässä, se puhukaa valossa, ja minkä kuulette kuiskattavan, se saarnatkaa katoilta.” (Matteus 10:27.) Voimme kuitenkin odottaa vaikeuksia, sillä Jeesus varoitti: ”Veli luovuttaa veljen kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempia vastaan ja surmauttavat heidät.” Jeesus sanoi edelleen: ”Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.” (Matteus 10:21, 34.) Jeesus ei ehdoin tahdoin hajottanut perheitä, mutta hyvällä uutisella oli joskus sellainen vaikutus. Sama pitää paikkansa Jumalan palvelijoista nykyään. Kun käymme perheiden luona, tarkoituksemme ei ole aiheuttaa niissä eripuraa. Haluamme, että jokainen ottaisi hyvän uutisen vastaan. Siksi yritämme lähestyä kaikkia perheenjäseniä sellaisella ystävällisellä ja miellyttävällä tavalla, joka saa sanomamme vetoamaan niihin, jotka ovat ”ehdolla ikuiseen elämään” (Apostolien teot 13:48).

17. Miten Jumalan suvereeniuden kannattajat erottuvat muista, ja mikä on tästä yksi esimerkki?

17 Valtakunnan sanoma on saanut Jumalan suvereeniuden kannattajat erottumaan muista. Ajattele esimerkiksi sitä, miten erilaisia uskonveljemme olivat kansallissosialismin päivinä Saksassa, koska he ’maksoivat keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan’ (Luukas 20:25). Jehovan palvelijat pysyivät lujina ja kieltäytyivät rikkomasta Raamatun periaatteita päinvastoin kuin kristikunnan kirkkojen yhteydessä olevat uskonnolliset johtajat ja nimikristityt (Jesaja 2:4; Matteus 4:10; Johannes 17:16). Kirjan ”Natsivaltio ja uudet uskonnot” tekijä, professori Christine King, sanoi: ”Ainoastaan todistajien suhteen [natsi]hallitus epäonnistui, sillä vaikka he olivat surmanneet tuhansia, työ jatkui, ja vuoden 1945 toukokuussa Jehovan todistajien liike oli yhä elossa, kun taas kansallissosialismi ei ollut.” (The Nazi State and the New Religions.)

18. Millainen asenne Jehovan kansalla on vainosta huolimatta?

18 Todella merkityksellinen on se asenne, jota Jehovan kansa on ilmaissut kohdatessaan vainoa. Samalla kun maalliset viranomaiset saattavat ihailla uskoamme, heitä hämmästyttää se, ettemme lainkaan kanna kaunaa tai tunne katkeruutta. Esimerkiksi ne todistajat, jotka selvisivät hengissä natsien julmuuksista, ilmaisevat kokemuksiaan muistellessaan iloa ja tyytyväisyyttä. He tietävät, että Jehova antoi heille ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen” (2. Korinttilaisille 4:7). Keskuudessamme olevat voidellut luottavat siihen, että ’heidän nimensä ovat kirjoitettuina taivaissa’ (Luukas 10:20). Heidän kestävyytensä synnyttää toivon, joka ei johda pettymykseen, ja niillä uskollisilla elonkorjaajilla, joilla on maalliset odotteet, on samanlainen vakaumus (Roomalaisille 5:4, 5).

Jatka elonkorjuutyötä hellittämättä

19. Mitä tehokkaita menetelmiä on käytetty kristillisessä sananpalveluksessa?

19 Se, miten pitkään Jehova antaa meidän vielä tehdä vertauskuvallista elonkorjuutyötä, jää nähtäväksi. Tänä aikana meidän tulee muistaa, että elonkorjaajat tekevät työtään tietyllä tavalla. Samoin me voimme olla varmoja siitä, että uskollisuutemme koeteltujen ja hyviksi havaittujen saarnaamistapojen käytössä osoittautuu tehokkaaksi. Paavali sanoi kristityille tovereilleen: ”Minä pyydän hartaasti teitä – – tulemaan jäljittelijöikseni.” (1. Korinttilaisille 4:16.) Tavatessaan efesolaisvanhimmat Miletoksessa Paavali muistutti heille, että hän ei ollut pidättynyt opettamasta heitä ”julkisesti ja talosta taloon” (Apostolien teot 20:20, 21). Paavalin kumppani Timoteus oli oppinut apostolin menetelmät ja saattoi siksi perehdyttää korinttilaisia niihin (1. Korinttilaisille 4:17). Jumala siunasi Paavalin opetusmenetelmiä samoin kuin hän siunaa meidän hellittämättömyytemme hyvän uutisen saarnaamiseksi julkisesti talosta taloon, uusintakäynneillä, Raamatun kotitutkisteluissa ja missä tahansa, mistä ihmisiä voidaan tavoittaa (Apostolien teot 17:17).

20. Miten Jeesus osoitti, että käsillä oli runsas hengellinen elonkorjuu, ja miten tämä on osoittautunut todeksi viime vuosina?

20 Todistettuaan samarialaiselle naiselle Sykarin lähellä vuonna 30 Jeesus puhui hengellisestä elonkorjuusta. Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Nostakaa silmänne ja katselkaa peltoja, kuinka ne ovat vaaleita elonkorjuuta varten. Jo saa korjaaja palkkaa ja kokoaa hedelmää ikuiseen elämään, niin että kylväjä ja korjaaja voivat iloita yhdessä.” (Johannes 4:34–36.) Kenties Jeesus oli jo nähnyt tulokset tapaamisestaan samarialaisen naisen kanssa, sillä monet uskoivat häneen tuon naisen todistuksen johdosta (Johannes 4:39). Viime vuosina monet maat ovat poistaneet Jehovan todistajia koskevia rajoituksia tai tunnustaneet heidät laillisesti ja näin avanneet uusia peltoja elonkorjuuta varten. Tämän ansiosta on käynnissä runsas hengellinen elonkorjuu. Tosiasiassa kautta maailman saadaan runsaasti siunauksia, kun osallistumme edelleen iloiten hengelliseen elonkorjuuseen.

21. Miksi meidän on syytä jatkaa hellittämättä työtämme iloisina elonkorjaajina?

21 Kun sadot ovat kypsiä ja valmiita korjattaviksi, työntekijöiden täytyy toimia nopeasti. He eivät saa viivytellä työssään. Nykyään meidän täytyy olla ahkeria työssä ja tajuta sen kiireellinen tärkeys, koska elämme ”lopun aikaa” (Daniel 12:4). Kohtaamme kyllä koettelemuksia, mutta Jehovan palvojien elonkorjuu on suurempi kuin koskaan ennen. Siksi on aika iloita (Jesaja 9:3). Jatkakaamme siis iloisina työntekijöinä hellittämättä elonkorjuutyötä!

[Alaviite]

^ kpl 15 Jehovan todistajat ovat julkaisseet tämän kirjan ja levittävät sitä.

Miten vastaisit?

Miten elonkorjuun Herra on vastannut pyyntöön saada lisää työntekijöitä?

Millaisen asenteen säilytämme, vaikka olemme ”vihan kohteita”?

Miksi olemme iloisia, vaikka meitä vainotaan?

Miksi meidän tulee jatkaa hellittämättä elonkorjuutyötä ja pitää sitä kiireellisen tärkeänä?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuvat s. 16, 17]

Hengelliseen elonkorjuuseen osallistuvilla on enkelien tuki

[Kuva s. 18]

Mainoskulkueet kiinnittivät monien huomion Valtakunnan sanomaan

[Kuva s. 18]

Me istutamme ja kastelemme, mutta Jumala saa aikaan kasvun