Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

’Siunaukset ovat vanhurskasta varten’

’Siunaukset ovat vanhurskasta varten’

’Siunaukset ovat vanhurskasta varten’

”OLEN ollut nuorukainen ja olen tullut vanhaksi, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hylättynä enkä hänen jälkeläistensä etsivän leipää”, sanoi psalmista Daavid vanhuudenpäivinään (Psalmit 37:25). Jehova Jumala rakastaa vanhurskaita ja huolehtii heistä hellästi. Sanassaan Raamatussa hän kehottaa tosi palvojia etsimään vanhurskautta (Sefanja 2:3).

Vanhurskaus merkitsee hyvää ja pahaa koskevien Jumalan normien noudattamista. Raamatun Sananlaskujen kirjan 10. luku kannustaa mukautumaan Jumalan tahtoon kohdistamalla huomion niihin runsaisiin hengellisiin siunauksiin, joita siten toimivat saavat. Näihin siunauksiin kuuluvat muun muassa suuret määrät hengellisesti ravitsevaa ruokaa, palkitseva ja tyydytystä tuottava työ sekä hyvä suhde Jumalaan ja ihmisiin. Tarkastellaanpa nyt Sananlaskujen 10:1–14:ää.

Erinomainen kannustin

Luvun alkusanat ilmaisevat selvästi, kuka on Sananlaskujen seuraavan osuuden kirjoittaja. Ne kuuluvat: ”Salomon sananlaskuja.” Muinaisen Israelin kuningas Salomo mainitsee erinomaisen kannustimen oikein tekemiseen, kun hän sanoo: ”Viisas poika saa isän iloitsemaan, ja typerä poika on äitinsä murhe.” (Sananlaskut 10:1.)

Millaista murhetta vanhemmat tuntevatkaan, kun heidän jälkeläisensä hylkää elävän tosi Jumalan palvonnan! Viisas kuningas mainitsee erikseen äidin surun, ehkäpä viitatakseen siihen, että äidin suru on syvempää. Tämän vahvisti todeksi Doriksen tapaus. * Hän kertoo: ”Kun 21-vuotias poikamme jätti totuuden, mieheni Frank ja minä olimme aivan murheen murtamia. Minun tunneperäinen tuskani on ollut kuitenkin raastavampaa kuin Frankin. Kuluneet 12 vuotta eivät ole parantaneet haavaa.”

Lapset voivat vaikuttaa isänsä onnellisuuteen, ja he voivat myös aiheuttaa äidilleen sydänsurua. Osoittakaamme viisautta ja tuottakaamme vanhemmillemme iloa. Ja mikä vielä tärkeämpää, ilahduttakaamme taivaallisen Isämme, Jehovan, sydän.

’Vanhurskaan sielu tulee tyydytetyksi’

”Jumalattoman aarteista ei ole mitään hyötyä”, kuningas sanoo, ”mutta vanhurskaus vapauttaa kuolemasta.” (Sananlaskut 10:2.) Nämä sanat ovat todella kallisarvoiset tosi kristityille, jotka elävät pitkällä lopun ajassa (Daniel 12:4). Tämän jumalattoman maailman tuho on lähellä. Mitkään ihmisten luomat turvallisuuden lähteet, olivatpa ne aineellisia, taloudellisia tai sotilaallisia, eivät anna suojaa tulevan ”suuren ahdistuksen” aikana (Ilmestys 7:9, 10, 13, 14). Ainoastaan ”oikeamieliset tulevat asumaan maassa, ja moitteettomat siihen jätetään jäljelle” (Sananlaskut 2:21). Etsikäämme siis jatkuvasti ”ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan” (Matteus 6:33).

Jehovan palvelijoiden ei tarvitse odottaa hänen antamiaan siunauksia luvattuun uuteen maailmaan saakka. ”Jehova ei anna vanhurskaan sielun olla nälissään, mutta jumalattomien halun hän torjuu.” (Sananlaskut 10:3.) Jehova on antanut runsaasti hengellistä ruokaa ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä (Matteus 24:45). Vanhurskaalla on varmasti syitä ’riemuita hyvän sydämentilan vuoksi’ (Jesaja 65:14). Tieto on mieluisaa hänen sielulleen. Hengellisten aarteiden etsiminen on hänelle ilo. Jumalattomalla ei ole tietoa tällaisista ilonaiheista.

’Ahkeruus tekee rikkaaksi’

Vanhurskasta siunataan muullakin tavalla. ”Joka työskentelee käsi velttona, tulee olemaan vähävarainen, mutta ahkeran käsi rikkaaksi tekee. Ymmärtäväisesti toimiva poika kokoaa kesäaikana; häpeällisesti toimiva poika elonkorjuuaikana sikeästi nukkuu.” (Sananlaskut 10:4, 5.)

Kuninkaan sanat ovat erityisen merkityksellisiä niille, jotka ovat mukana elonkorjuussa. Elonkorjuu ei ole uinailun aikaa, vaan silloin tehdään pyöreitä päiviä. Silloin on tosiaankin kiire.

Jeesus, jolla oli mielessään elonkorjuu, ei viljan vaan ihmisten elon, sanoi opetuslapsilleen: ”Eloa on paljon, mutta työntekijöitä on vähän. Anokaa sen tähden elonkorjuun Herralta [Jehova Jumalalta], että hän lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa.” (Matteus 9:35–38.) Vuonna 2000 Jeesuksen kuoleman muistonvietossa oli läsnä yli 14 miljoonaa henkeä – yli kaksi kertaa Jehovan todistajien määrä. Voiko siis kukaan väittää, etteivät ’pellot ole vaaleita elonkorjuuta varten’? (Johannes 4:35.) Tosi palvojat pyytävät Herralta lisää työntekijöitä, samalla kun he rukoustensa mukaisesti ponnistelevat tarmokkaasti opetuslasten tekemiseksi (Matteus 28:19, 20). Jehova onkin siunannut runsaasti heidän ponnistelujaan! Palvelusvuonna 2000 kastettiin yli 280000 uutta, jotka puolestaan pyrkivät tulemaan Jumalan sanan opettajiksi. Voimme saada tänä elonkorjuuaikana iloa ja tyydytystä, kun osallistumme täysin määrin opetuslasten tekemiseen.

’Siunaukset ovat hänen päätään varten’

”Siunaukset ovat vanhurskaan päätä varten”, Salomo jatkaa, ”mutta väkivaltaa peittää jumalattomien suu.” (Sananlaskut 10:6.)

Sydämeltään puhdas ja vanhurskas todistaa vanhurskautensa monin tavoin. Hänen puheensa on huomaavaista ja rakentavaa, ja hän toimii myönteisesti ja ilmaisee anteliaisuutta. Toiset ovat mielellään hänen seurassaan. Tällainen ihminen saa osakseen muiden arvostuksen – siunauksen – siten, että he puhuvat hänestä hyvää.

Toisaalta jumalaton ihminen on ilkeä eli pahansuopa ja pohjimmiltaan taipuvainen vahingoittamaan toisia. Hänen puheensa voi olla miellyttävää, ja se voi ’peittää väkivaltaa’, joka on hänen sydämensä kätkössä. Lopulta hän kuitenkin turvautuu fyysisiin tai sanallisiin hyökkäyksiin. (Matteus 12:34, 35.) Edellä mainitun Sananlaskujen kohdan vaihtoehtoinen käännöstapa on: ”Jumalattomien suun sulkee väkivalta” (Sananlaskut 10:6, vuoden 1913 väliaikainen raamatunkäännös). Tämä viittaa siihen, että muut suhtautuvat jumalattomaan samoin kuin hän suhtautuu heihin – vihamielisesti. Näin hänen suunsa ikään kuin suljetaan ja hänet vaiennetaan. Mitä siunauksia tällainen ihminen voisi muka odottaa muilta?

”Vanhurskaan muisto saa siunauksen”, Israelin kuningas kirjoittaa, ”mutta jumalattomien nimi mätänee.” (Sananlaskut 10:7.) Vanhurskasta muistavat hyvällä toiset ihmiset, ja mikä tärkeintä, itse Jehova Jumala. Uskollisuudellaan kuolemaansa asti Jeesus ’peri nimen, joka on oivallisempi’ kuin enkelien nimi (Heprealaisille 1:3, 4). Nykyajan tosi kristityt muistavat esikristillisen ajan uskolliset miehet ja naiset jäljittelemisen arvoisina esimerkkeinä (Heprealaisille 12:1, 2). Miten suuresti tämä eroaakaan jumalattomien nimestä, josta tulee inhottava ja vastenmielinen! Tosiaankin ”parempi on valita nimi kuin runsaasti rikkautta; suosio on jopa hopeaa ja kultaa parempi” (Sananlaskut 22:1). Tehkäämme me itsellemme suotuisa nimi Jehovan ja lähimmäistemme edessä.

’Nuhteeton vaeltaa turvassa’

Salomo asettaa vastakkain viisaan ja tyhmän ja sanoo: ”Viisassydäminen ottaa vastaan käskyjä, mutta tyhmähuulinen poljetaan maahan.” (Sananlaskut 10:8.) Viisas ihminen tietää hyvin, että ”miehelle, joka vaeltaa, ei kuulu edes askeleensa ohjaaminen” (Jeremia 10:23). Hän tunnustaa, että on tarpeen etsiä opastusta Jehovalta, ja suostuu halukkaasti noudattamaan Jumalan käskyjä. Tyhmähuulinen ei puolestaan tajua tätä perustotuutta. Hänen typerä lörpöttelynsä saattaa hänet turmioon.

Vanhurskas saa tuntea myös sellaista turvallisuutta, josta jumalaton jää osattomaksi. ”Joka nuhteettomasti vaeltaa, vaeltaa turvassa, mutta joka tekee tiensä kiemuraisiksi, tekee itsensä tunnetuksi. Joka silmää iskee, aiheuttaa tuskaa, ja tyhmähuulinen poljetaan maahan.” (Sananlaskut 10:9, 10.)

Nuhteeton ihminen on rehellinen toimissaan. Hän ansaitsee toisten kunnioituksen ja luottamuksen. Rehellinen ihminen on arvostettu työntekijä, ja hänelle uskotaan usein suurempia vastuita. Se että hänellä on rehellisen ihmisen maine, voi auttaa häntä pitämään työpaikkansa tai löytämään uuden silloinkin, kun työpaikkoja on tarjolla niukasti. Lisäksi hänen rehellisyytensä edistää miellyttävää ja rauhallista ilmapiiriä kodissa (Psalmit 34:13, 14). Hän tuntee turvallisuutta suhteessaan perheenjäseniinsä. Turvallisuus on tosiaankin nuhteettomuuden hedelmä.

Sellaisen ihmisen tilanne, joka turvautuu itsekkään voiton saamiseksi epärehellisyyteen, on aivan toisenlainen. Pettäjä voi yrittää verhota vilpillisyytensä kierolla puheella tai kehonkielellä (Sananlaskut 6:12–14). Silmän iskeminen ilkeämielisin tai petollisin aikein voi aiheuttaa hänen petoksensa uhreille paljon henkistä tuskaa. Mutta ennemmin tai myöhemmin tällaisen ihmisen kieroilu tulee päivänvaloon. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Muutamien ihmisten synnit ovat julkisesti ilmeiset ja johtavat suoraan tuomioon, mutta toistenkin synnit tulevat ilmeisiksi myöhemmin. Samalla tavoin myös hyvät teot ovat julkisesti ilmeiset, eikä niitä, jotka ovat toisin, voida pitää kätkettyinä.” (1. Timoteukselle 5:24, 25.) Olipa kyseessä kuka hyvänsä – jompikumpi vanhemmista, ystävä, aviopuoliso tai joku tuttava – epärehellisyys tulee aikanaan ilmi. Kuka voi luottaa epärehelliseksi tunnettuun ihmiseen?

’Hänen suunsa on elämän lähde’

”Vanhurskaan suu on elämän lähde”, Salomo sanoo, ”mutta väkivaltaa peittää jumalattomien suu.” (Sananlaskut 10:11.) Puhutut sanat voivat parantaa tai satuttaa. Ne voivat virkistää ja elähdyttää ihmistä, tai ne voivat painaa hänet maahan.

Israelin kuningas osoittaa sanojen takana piilevät vaikuttimet, kun hän toteaa: ”Viha riitoja lietsoo, mutta rakkaus peittää jopa kaikki rikkomukset.” (Sananlaskut 10:12.) Viha synnyttää ihmisyhteisössä riitaa ja lietsoo taisteluhalua. Jehovaa rakastavien on karsittava viha elämästään. Miten? Korvaamalla se rakkaudella. ”Rakkaus peittää paljon syntejä.” (1. Pietarin kirje 4:8.) Rakkaus ’peittää kaikki’ (1. Korinttilaisille 13:7). Jumalinen rakkaus ei odota täydellisyyttä epätäydellisiltä ihmisiltä. Sellainen rakkaus ei toitota julki toisten virheitä, vaan se auttaa sivuuttamaan ne, ellei kyse ole vakavasta väärinteosta. Rakkaus kestää myös huonoa kohtelua kenttäpalveluksessa, työpaikalla tai koulussa.

Viisas kuningas jatkaa: ”Ymmärtäväisen huulilta viisaus löytyy, mutta keppi on sen selkää varten, jolta puuttuu sydäntä.” (Sananlaskut 10:13.) Ymmärtäväisen ihmisen viisaus ohjaa hänen askeleitaan. Hänen huulillaan olevat rakentavat sanat auttavat muita vaeltamaan vanhurskauden tietä. Ei sen enempää häntä itseään kuin häntä kuunteleviakaan tarvitse ohjata oikeaan suuntaan väkisin – kurituksen kepillä.

’Talleta tietoa’

Miten sanamme voivat olla ’viisauden pulppuava puro’ eivätkä joutavuuksia loriseva virta? (Sananlaskut 18:4.) Salomo vastaa: ”Viisaat tietoa tallettavat, mutta tyhmän suu on lähellä turmiota.” (Sananlaskut 10:14.)

Ensimmäinen vaatimus on se, että mielemme on täynnä rakentavaa tietoa Jumalasta. Tuota tietoa saadaan vain yhdestä lähteestä. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” (2. Timoteukselle 3:16, 17.) Meidän on pidettävä tietoa suuressa arvossa ja kaivauduttava Jumalan sanaan ikään kuin etsisimme kätkettyä aarretta. Tällainen etsintä on hyvin innostavaa ja palkitsevaa!

Jotta huuliltamme löytyisi viisaus, Raamatusta saamamme tiedon on myös tavoitettava sydämemme. Jeesus sanoi kuulijoilleen: ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvästä aarteesta esiin hyvää, mutta paha tuo pahastaan esiin pahaa, sillä sydämen kyllyydestä hänen suunsa puhuu.” (Luukas 6:45.) Meidän on sen vuoksi pidettävä tapanamme mietiskellä oppimaamme. Tutkiminen ja mietiskely vaativat tosin ponnistelua, mutta tällainen tutkiminen on hengellisesti erittäin antoisaa! Kellään ei ole syytä toimia turmiollisesti siten, että laskettelee pelkkiä typeryyksiä.

Viisas ihminen tosiaan tekee sitä, mikä on oikein Jumalan silmissä, ja hänellä on hyvä vaikutus toisiin. Hän nauttii kosolti hengellistä ruokaa, ja hänellä on runsaasti tehtävää palkitsevassa Herran työssä (1. Korinttilaisille 15:58). Nuhteettomana ihmisenä hän vaeltaa turvassa ja hänellä on Jumalan hyväksyntä. Vanhurskasta siunataan todellakin monin tavoin. Etsikäämme vanhurskautta mukauttamalla elämämme hyvää ja pahaa koskeviin Jumalan normeihin.

[Alaviite]

^ kpl 6 Nimi on muutettu.

[Kuva s. 25]

Rehellisyys edistää onnellista perhe-elämää

[Kuva s. 26]

’Viisaat tallettavat tietoa’