Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Missä Daniel oli silloin, kun kolmea heprealaista koeteltiin suuren kuvapatsaan edessä, jonka Nebukadnessar oli pystyttänyt Duran tasangolle?

Raamattu ei kerro sitä, joten nykyään ei kukaan voi sanoa varmasti, missä Daniel oli tuon koetuksen aikana.

Jotkut arvelevat, että Danielin virka-asema oli korkeampi kuin Sadrakin, Mesakin ja Abednegon tai että Nebukadnessar antoi Danielille enemmän erikoisetuja kuin heille, joten hän ei ollut velvollinen menemään Duran tasangolle. Danielin 2:49 osoittaa, että Daniel oli jonkin aikaa korkeammassa asemassa kuin kolme toveriaan. Ei ole kuitenkaan olemassa todisteita siitä, että tämä olisi suonut Danielille vapauden olla menemättä muiden kanssa kuvapatsaan eteen.

Toiset ovat yrittäneet selittää Danielin poissaoloa sillä, että hän on kenties ollut jossain muualla hoitamassa virkatehtävää tai että hän oli sairas eikä sen vuoksi kyennyt olemaan paikalla. Raamattu ei kuitenkaan kerro tätä. Oli miten tahansa, on varmaa, että Danielin toiminta ei herättänyt kritiikkiä, sillä muutoin mustasukkaiset babylonialaiset virkamiehet olisivat aivan ilmeisesti siihen vetoamalla esittäneet syytöksiä häntä vastaan (Daniel 3:8). Sekä ennen tätä tapahtumaa että sen jälkeen Daniel osoittautui nuhteettomuuden säilyttäjäksi, uskolliseksi Jumalalle kaikenlaisissa koetuksissa (Daniel 1:8; 5:17; 6:4, 10, 11). Vaikka siis Raamattu ei kerrokaan, miksei Daniel ollut Duran tasangolla, voimme olla varmoja, että hän oli ehdottoman uskollinen Jehova Jumalalle (Hesekiel 14:14; Heprealaisille 11:33).