Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jehovan siunaus tekee meidät rikkaiksi

Jehovan siunaus tekee meidät rikkaiksi

Jehovan siunaus tekee meidät rikkaiksi

”Jehovan siunaus rikkaaksi tekee, eikä hän lisää siihen mitään tuskaa.” (SANANLASKUT 10:22)

1, 2. Miksi onnellisuus ei liity aineelliseen rikkauteen?

MATERIALISTISET pyrkimykset hallitsevat nykyään miljoonien ihmisten elämää. Mutta tekeekö aineellinen omaisuus heidät onnellisiksi? ”En muista, milloin ihmiset olisivat pitäneet osaansa yhtä synkkänä”, sanotaan The Australian Women’s Weekly -lehdessä. Siinä lisätään: ”Se on paradoksaalista. Meille sanotaan, että Australian talous on erinomaisessa kunnossa, että elintaso ei ole koskaan ollut korkeampi. – – Siitä huolimatta kansakunta on pessimismin vallassa. Niin miehistä kuin naisistakin tuntuu, että heidän elämästään puuttuu jotain, mutta he eivät osaa sanoa, mitä se on.” Raamattu on todella oikeassa kiinnittäessään huomiota siihen, ettei onnellisuus enempää kuin elämäkään johdu siitä, mitä omistamme (Saarnaaja 5:10; Luukas 12:15).

2 Raamatussa opetetaan, että suurinta onnellisuutta tuottaa Jumalan siunaus. Sananlaskujen 10:22:ssa sanotaan tästä: ”Jehovan siunaus rikkaaksi tekee, eikä hän lisää siihen mitään tuskaa.” Tuskaa tuottaa usein aineellisten rikkauksien ahnehtiminen. Apostoli Paavalin varoitus osuu naulan kantaan: ”Ne, jotka ovat päättäneet olla rikkaita, joutuvat kiusaukseen ja ansaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin haluihin, jotka upottavat ihmiset tuhoon ja turmioon. Sillä rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri, ja tätä rakkautta tavoittelemalla jotkut ovat harhautuneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä joka puolelta monilla tuskilla.” (1. Timoteukselle 6:9, 10.)

3. Miksi Jumalan palvelijat kohtaavat koettelemuksia?

3 Toisaalta siunaukset, joihin ei liity tuskaa, tavoittavat kaikki ne, jotka ’kuuntelevat Jehovan ääntä’ (5. Mooseksen kirja 28:2). Joku voi kuitenkin kysyä, että jos Jehovan siunaukseen ei lisätä mitään tuskaa, niin miksi monet Jumalan palvelijat kärsivät. Raamatussa paljastetaan, että vaikka Jumala sallii meille koettelemuksia, ne ovat tosiasiassa alkuisin Saatanasta, hänen jumalattomasta järjestelmästään ja omasta epätäydellisyydestämme (1. Mooseksen kirja 6:5; 5. Mooseksen kirja 32:4, 5; Johannes 15:19; Jaakobin kirje 1:14, 15). Jehova on ”jokaisen hyvän annin ja jokaisen täydellisen lahjan” lähde (Jaakobin kirje 1:17). Siksi hänen siunauksensa eivät koskaan aiheuta tuskaa. Tarkastellaanpa näin ollen joitakin Jumalan täydellisiä lahjoja.

Jumalan sana – mittaamattoman arvokas lahja

4. Mistä siunauksesta ja mittaamattoman kallisarvoisesta lahjasta Jehovan kansa iloitsee tänä ”lopun aikana”?

4 Daniel ennusti ”lopun ajasta”: ”Tosi tieto tulee runsaaksi.” Hän esitti kuitenkin seuraavan rajoituksen: ”Eivätkä ketkään jumalattomat tule ymmärtämään, mutta ymmärtäväiset tulevat ymmärtämään.” (Daniel 12:4, 10.) Kuvittele! Jumalan sana – varsinkin ennustukset – on kirjoitettu sellaista jumalallista viisautta ilmentäen, että jumalattomat eivät pysty ymmärtämään sitä oikein, mutta Jehovan kansa pystyy. Jumalan Poika sanoi rukouksessaan: ”Minä ylistän sinua julkisesti, Isä, taivaan ja maan Herra, koska olet huolellisesti kätkenyt nämä viisailta ja älykkäiltä ja olet ilmaissut ne lapsille.” (Luukas 10:21.) Millainen siunaus onkaan omistaa tuo mittaamattoman kallisarvoinen lahja, Jumalan kirjoitettu sana, Raamattu, ja kuulua niihin, joille Jehova on antanut hengellistä ymmärrystä! (1. Korinttilaisille 1:21, 27, 28; 2:14, 15.)

5. Mitä on viisaus, ja miten voimme saada sitä?

5 Ilman ”ylhäältä tulevaa viisautta” meillä ei olisi lainkaan hengellistä ymmärrystä (Jaakobin kirje 3:17). Viisaus on kykyä käyttää tietoa ja ymmärrystä ongelmien ratkaisemiseen, vaarojen välttämiseen tai torjumiseen, tavoitteiden saavuttamiseen tai järkevien neuvojen esittämiseen. Miten saamme jumalista viisautta? Sananlaskujen 2:6:ssa sanotaan: ”Jehova itse antaa viisautta, hänen suustaan tulee tieto ja tarkkanäköisyys.” Jehova siunaa meitä viisaudella, jos rukoilemme sitä hellittämättä, samoin kuin hän antoi kuningas Salomolle ”viisaan ja ymmärtäväisen sydämen” (1. Kuninkaiden kirja 3:11, 12; Jaakobin kirje 1:5–8). Saadaksemme viisautta meidän täytyy myös kuunnella Jehovaa tutkimalla säännöllisesti hänen Sanaansa ja soveltamalla sitä käytäntöön.

6. Miksi meidän on viisasta noudattaa Jumalan lakeja ja periaatteita elämässämme?

6 Parhaita esimerkkejä jumalisesta viisaudesta löytyy Raamatun laeista ja periaatteista. Nämä hyödyttävät meitä joka tavalla: fyysisesti, henkisesti, tunneperäisesti ja hengellisesti. Psalmista lauloi sopivasti: ”Jehovan laki on täydellinen, se virvoittaa sielun. Jehovan muistutus on luotettava, se tekee kokemattomasta viisaan. Jehovan määräykset ovat oikeat, ne saavat sydämen iloitsemaan; Jehovan käsky on puhdas, se saa silmät loistamaan. Jehovan pelko on puhdas, se pysyy iäti. Jehovan oikeudelliset päätökset ovat todet; ne ovat osoittautuneet kauttaaltaan vanhurskaiksi. Ne ovat tavoiteltavammat kuin kulta, kuin puhdistetun kullan paljous.” (Psalmit 19:7–10; 119:72.)

7. Mitä seuraa siitä, että jättää huomiotta Jumalan vanhurskaat normit?

7 Toisaalta ne, jotka jättävät huomiotta Jumalan vanhurskaat normit, eivät löydä sitä onnea ja vapautta, jota he etsivät. Ennemmin tai myöhemmin he havaitsevat, että Jumalaa ei voida pitää pilkkana, sillä ihminen niittää sitä, mitä hän kylvää (Galatalaisille 6:7). Miljoonat ihmiset, jotka hylkäävät Raamatun periaatteet, niittävät sellaisia surullisia seurauksia kuin ei-toivottuja raskauksia, inhottavia tauteja tai rappeuttavia riippuvuuksia. Elleivät he kadu ja muuta elämäntapaansa, heidän tiensä johtaa heidät lopulta kuolemaan ja kenties tuhoutumiseen Jumalan käsissä (Matteus 7:13, 14).

8. Miksi Jumalan sanaa rakastavat ovat onnellisia?

8 Runsaat siunaukset tavoittavat kuitenkin nykyään ja tulevaisuudessa ne, jotka rakastavat Jumalan sanaa ja noudattavat sitä. Syystäkin he tuntevat, että Jumalan laki on vapauttanut heidät, he ovat todella onnellisia ja odottavat hartaasti aikaa, jolloin heidät vapautetaan synnistä ja sen kuolettavista vaikutuksista (Roomalaisille 8:20, 21; Jaakobin kirje 1:25). Tämä toivo on varma, koska se pohjautuu rakkaudellisimpaan lahjaan, minkä Jumala on antanut ihmiskunnalle: hänen ainosyntyisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, lunastusuhriin (Matteus 20:28; Johannes 3:16; Roomalaisille 6:23). Tämä ylivertainen lahja vahvistaa todeksi, että Jumala rakastaa syvästi ihmiskuntaa, ja takaa loputtomat siunaukset kaikille niille, jotka kuuntelevat Jehovaa (Roomalaisille 8:32).

Kiitollisia pyhän hengen lahjasta

9, 10. Miten hyödymme Jehovalta saatavasta pyhän hengen lahjasta? Kerro esimerkki.

9 Yksi Jumalan rakkaudellinen lahja, josta meidän pitäisi olla kiitollisia, on hänen pyhä henkensä. Apostoli Pietari kehotti vuoden 33 helluntaipäivänä ihmisjoukkoa Jerusalemissa: ”Katukaa, ja kastettakoon kukin teistä Jeesuksen Kristuksen nimessä syntienne anteeksi antamiseksi, niin saatte pyhän hengen ilmaisen lahjan.” (Apostolien teot 2:38.) Nykyään Jehova antaa pyhää henkeä vihkiytyneille palvelijoilleen, jotka rukoilevat sitä ja haluavat tehdä hänen tahtonsa (Luukas 11:9–13). Muinoin tämä kaikkeuden mahtavin voima, Jumalan pyhä henki eli vaikuttava voima, vahvisti uskon miehiä ja naisia, muun muassa varhaiskristittyjä (Sakarja 4:6; Apostolien teot 4:31). Se voi auttaa myös meitä, vaikka saatamme Jehovan palvelijoina kohdata pelottavia esteitä tai haasteita (Joel 2:28, 29).

10 Ajattele esimerkiksi Laurelia, joka sairastui polioon ja eli rautakeuhkossa 37 vuotta. * Äärimmäisen koettelevista olosuhteistaan huolimatta tämä sisar palveli innokkaasti Jumalaa kuolemaansa saakka. Noina vuosina Jehovan runsas siunaus tavoitti Laurelin. Hän esimerkiksi onnistui auttamaan peräti 17:ää ihmistä Raamatun totuuden täsmälliseen tuntemukseen, vaikka hänen oli oltava koneessaan 24 tuntia vuorokaudessa! Hänen tilanteensa tuo mieleen apostoli Paavalin sanat: ”Kun olen heikko, silloin olen voimallinen.” (2. Korinttilaisille 12:10.) Menestys, jota kenties saavutamme hyvän uutisen saarnaamisessa, ei koskaan johdu omasta kyvykkyydestämme eikä voimastamme, vaan siitä, että Jumala auttaa meitä pyhällä hengellä, jota hän antaa hänen ääntään kuunteleville (Jesaja 40:29–31).

11. Mitä ominaisuuksia Jumalan henki tuottaa niissä, jotka pukevat ylleen ”uuden persoonallisuuden”?

11 Jos kuuntelemme tottelevaisesti Jumalaa, hänen henkensä tuottaa meissä rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, huomaavaisuutta, hyvyyttä, uskoa, lempeyttä ja itsehillintää (Galatalaisille 5:22, 23). Tämä ”hengen hedelmä” kuuluu ”uuteen persoonallisuuteen”, jonka kristityt pukevat ylleen niiden saaliinhimoisten, petomaisten luonteenpiirteiden tilalle, joita heillä on saattanut aiemmin olla (Efesolaisille 4:20–24; Jesaja 11:6–9). Tässä hengen hedelmässä on hyvin merkittävällä sijalla rakkaus, ”täydellinen yhdysside” (Kolossalaisille 3:14).

Kristillinen rakkaus – arvokas lahja

12. Miten Tabita ja monet muut ensimmäisen vuosisadan kristityt osoittivat rakkautta?

12 Kristillinen rakkaus on sekin Jehovalta saatava siunattu lahja, jota meidän on syytä vaalia. Sitä hallitsevat periaatteet, mutta siinä on niin runsaasti kiintymystä, että se lähentää uskovia toisiinsa lihallisiakin siteitä voimakkaammin (Johannes 15:12, 13; 1. Pietarin kirje 1:22). Ajattelehan esimerkiksi Tabitaa, ensimmäisellä vuosisadalla elänyttä suurenmoista kristittyä naista. ”Hän uhkui hyviä tekoja ja armonlahjoja” erityisesti seurakunnan leskien hyväksi (Apostolien teot 9:36). Vaikka näillä naisilla saattoi olla lihallisia sukulaisia, Tabita halusi tehdä voitavansa auttaakseen ja rohkaistakseen heitä (1. Johanneksen kirje 3:18). Tabita antoi erinomaisen esimerkin! Veljellinen rakkaus sai Priscan ja Aquilan ’vaarantamaan oman kaulansa’ Paavalin puolesta. Rakkaus sai myös Epafraan, Luukkaan, Onesiforoksen ja monet muut auttamaan tätä apostolia, kun hän oli Roomassa vankina. (Roomalaisille 16:3, 4; 2. Timoteukselle 1:16; 4:11; Filemonille 23, 24.) Heidän kaltaisillaan kristityillä on nykyään ’rakkaus keskuudessaan’, Jumalalta saatu siunattu lahja, joka ilmaisee heidän olevan Jeesuksen tosi opetuslapsia (Johannes 13:34, 35).

13. Miten voimme osoittaa, että arvostamme syvästi kristillistä veljeyttämme?

13 Vaalitko sinä kristillisessä seurakunnassa ilmenevää rakkautta? Oletko kiitollinen hengellisestä veljeydestä, joka ulottuu ympäri maailman? Nämäkin ovat siunattuja ja rikkaaksi tekeviä lahjoja ylhäältä. Miten voimme osoittaa, että arvostamme niitä? Suorittamalla pyhää palvelusta Jumalalle, osallistumalla kristillisiin kokouksiin ja ilmaisemalla rakkautta ja muita Jumalan hengen hedelmiä (Filippiläisille 1:9; Heprealaisille 10:24, 25).

”Lahjoja ihmisinä”

14. Mitä kristityltä vaaditaan, jotta hän voisi palvella vanhimpana tai avustavana palvelijana?

14 Kristityillä miehillä, jotka haluavat palvella uskonveljiään vanhimpina tai avustavina palvelijoina, on erinomainen päämäärä (1. Timoteukselle 3:1, 8). Ollakseen kelvollinen näihin palvelustehtäviin veljen täytyy olla hengellinen mies, hyvin perehtynyt Raamatun kirjoituksiin ja innokas kenttäpalveluksessa (Apostolien teot 18:24; 1. Timoteukselle 4:15; 2. Timoteukselle 4:5). Hänen täytyy osoittaa nöyryyttä, vaatimattomuutta ja kärsivällisyyttä, sillä Jumalan siunaukset eivät tavoita julkeita, ylpeitä eivätkä kunnianhimoisia ihmisiä (Sananlaskut 11:2; Heprealaisille 6:15; 3. Johanneksen kirje 9, 10). Jos hän on naimisissa, hänen pitäisi olla rakkaudellinen perheenpää, joka pystyy johtamaan hyvin koko huonekuntaansa (1. Timoteukselle 3:4, 5, 12). Koska sellainen mies arvostaa hengellisiä rikkauksia, hän saa osakseen Jehovan siunauksen (Matteus 6:19–21).

15, 16. Ketkä osoittautuvat ”lahjoiksi ihmisinä”? Mainitse esimerkkejä.

15 Kun seurakunnan vanhimmat ahkeroivat evankelistoina, paimenina ja opettajina, he antavat meille hyviä syitä arvostaa tällaisia ”lahjoja ihmisinä” (Efesolaisille 4:8, 11). Ne jotka hyötyvät heidän rakkaudellisesta palveluksestaan, eivät ehkä aina ilmaise arvostustaan, mutta Jehova näkee kaiken, mitä uskolliset vanhimmat tekevät. Hän ei unohda sitä rakkautta, jota he osoittavat hänen nimeään kohtaan palvelemalla hänen kansaansa kuuluvia. (1. Timoteukselle 5:17; Heprealaisille 6:10.)

16 Ajattele, miten eräs kovasti työskentelevä vanhin menetteli käydessään kristityn tytön luona, jonka oli määrä joutua aivoleikkaukseen. ”Hän oli erittäin huomaavainen, rohkaiseva ja huolehtivainen”, kirjoitti eräs perheen ystävä. ”Hän kysyi, saisiko hän rukoilla Jehovaa kanssamme. Hänen rukoillessaan tytön isä [joka ei ole Jehovan todistajia] nyyhkytti, ja kyyneleet virtasivat kaikkien sairaalahuoneessa olevien silmistä. Miten lämminhenkinen vanhimman rukous olikaan ja miten rakkaudellista, että Jehova lähetti hänet sinne juuri tuollaisella hetkellä!” Eräs toinen potilaana ollut todistaja sanoi luonaan käyneistä vanhimmista: ”Kun he tulivat teho-osastolle vuodettani kohti, tiesin, että tapahtuisipa minulle sen jälkeen mitä tahansa, voisin kestää sen. Sain voimaa, ja mieleni rauhoittui.” Voisiko kukaan ostaa tällaista rakkaudellista huolenpitoa? Ei koskaan! Se on Jumalan lahja, jonka voi saada kristillisen seurakunnan välityksellä. (Jesaja 32:1, 2.)

Kenttäpalveluskin on lahja

17, 18. a) Minkä palveluslahjan Jehova on suonut kaikkien kansaansa kuuluvien ulottuville? b) Miten Jumala auttaa meitä suorittamaan sananpalvelusta?

17 Kenellekään ihmiselle ei voitaisi antaa suurempaa kunniaa kuin saada palvella Jehovaa, Korkeinta (Jesaja 43:10; 2. Korinttilaisille 4:7; 1. Pietarin kirje 2:9). Siitä huolimatta tilaisuus osallistua julkiseen sananpalvelukseen on avoinna kaikille – nuorille ja vanhoille, miehille ja naisille – jotka vilpittömästi haluavat palvella Jumalaa. Käytätkö sinä hyväksesi tätä kallisarvoista lahjaa? Jotkut voivat pidättyä siitä, koska he eivät tunne olevansa riittävän päteviä, mutta muista, että Jehova antaa pyhää henkeä niille, jotka palvelevat häntä, ja tuo henki korvaa mahdolliset vajavuutemme (Jeremia 1:6–8; 20:11).

18 Jehova on uskonut Valtakunnan saarnaamistyön nöyrille palvelijoilleen, ei sellaisille ihmisille, jotka ovat taipuvaisia olemaan ylpeitä ja luottamaan omiin kykyihinsä (1. Korinttilaisille 1:20, 26–29). Nöyrät, vaatimattomat ihmiset tunnustavat rajoituksensa ja luottavat siihen, että Jumala auttaa heitä kenttäpalveluksessa. He arvostavat myös sitä hengellistä apua, jota hän antaa ”uskollisen taloudenhoitajan” välityksellä. (Luukas 12:42–44; Sananlaskut 22:4.)

Onnellinen perhe-elämä – erinomainen lahja

19. Mikä auttaa onnistumaan lastenkasvatuksessa?

19 Avioliitto ja onnellinen perhe-elämä ovat lahjoja Jumalalta (Ruut 1:9; Efesolaisille 3:14, 15). Lapsetkin ovat kallisarvoinen ”perintö Jehovalta”, ja he tuottavat iloa vanhemmilleen, kun nämä onnistuvat juurruttamaan heihin jumalisia ominaisuuksia (Psalmit 127:3). Jos sinulla on lapsia, kuuntele Jehovan ääntä valmentamalla heitä hänen Sanansa mukaisesti. Ei ole epäilystäkään siitä, että näin menettelevät saavat Jehovan tuen ja runsaasti siunauksia. (Sananlaskut 3:5, 6; 22:6; Efesolaisille 6:1–4.)

20. Mikä voi auttaa vanhempia, joiden lapset kääntyvät pois tosi palvonnasta?

20 Jumalisten vanhempien tunnollisista ponnisteluista huolimatta jotkut heidän lapsistaan saattavat kääntyä pois tosi palvonnasta, kun heille tulee lisää ikää (1. Mooseksen kirja 26:34, 35). Tämä voi olla vanhemmille musertava kokemus (Sananlaskut 17:21, 25). Toivosta ei kuitenkaan kannata luopua kokonaan. Tässä tilanteessa heitä voi auttaa se, että he pitävät mielessään Jeesuksen tuhlaajapoikakuvauksen. Vaikka tuo poika lähti kotoa ja toimi omapäisesti, hän palasi myöhemmin isänsä kotiin, ja tämä otti hänet vastaan iloa ja rakkautta ilmaisten. (Luukas 15:11–32.) Tapahtuupa mitä tahansa, uskolliset kristityt vanhemmat voivat luottaa Jehovan ymmärtäväisyyteen, rakkaudelliseen kiinnostukseen ja pettämättömään tukeen (Psalmit 145:14).

21. Ketä meidän pitäisi kuunnella ja miksi?

21 Ratkaiskaamme siis, mikä meille itse kullekin on elämässämme todella tärkeää. Tavoittelemmeko ahneesti aineellista yltäkylläisyyttä, mikä voi tuoda tuskaa meille ja perheellemme? Vai pyrimmekö saamaan niitä ’hyviä anteja ja täydellisiä lahjoja’, jotka tulevat ”taivaan valojen Isältä”? (Jaakobin kirje 1:17.) Saatana, ”valheen isä”, haluaa, että raadamme saadaksemme aineellisia rikkauksia ja menetämme sekä onnellisuuden että elämän (Johannes 8:44; Luukas 12:15). Jehova kuitenkin haluaa meidän parastamme (Jesaja 48:17, 18). Kuunnelkaamme siis rakkaudellista taivaallista Isäämme ja ’iloitkaamme aina suuresti hänestä’ (Psalmit 37:4). Jos toimimme näin, Jehovan mittaamattoman arvokkaat lahjat ja runsas siunaus tekevät meidät rikkaiksi – tuottamatta vähääkään tuskaa.

[Alaviite]

^ kpl 10 Ks. Herätkää! 22.1.1993 s. 18–21.

Muistatko?

• Mistä voi saada suurimman onnellisuuden?

• Mitä lahjoja Jehova antaa kansalleen?

• Miksi kenttäpalvelus on lahja?

• Mitä vanhemmat voivat tehdä saadakseen Jumalan siunauksen, kun he kasvattavat lapsiaan?

[Tutkistelukysymykset]

[Kuva s. 16]

Jumala on antanut kirjoitetun Sanansa lahjaksi meille – osoitatko arvostavasi sitä?

[Kuva s. 17]

Laurel Nisbet palveli Jumalaa innokkaasti hyvin vaikeista olosuhteista huolimatta

[Kuvat s. 18]

Tabitan tavoin nykyajan kristityt tunnetaan rakkauden teoistaan

[Kuva s. 19]

Kristityt vanhimmat tuntevat rakkaudellista kiinnostusta uskonveljiään kohtaan