Lukijoiden kysymyksiä

Mikä on se ”lepo”, josta puhutaan Heprealaiskirjeen 4:9–11:ssä, ja miten tuohon lepoon voi ’päästä’?

Apostoli Paavali kirjoitti ensimmäisen vuosisadan heprealaiskristityille: ”Jumalan kansalle jää siis sapatinlepo. Sillä se, joka on päässyt Jumalan lepoon, on itsekin levännyt omista teoistaan niin kuin Jumala omistaan. Tehkäämme sen tähden kaikkemme päästäksemme siihen lepoon.” (Heprealaisille 4:9–11.)

Kun Paavali sanoi Jumalan lepäävän teoistaan, hän viittasi ilmeisesti siihen, mitä mainitaan 1. Mooseksen kirjan 2:2:ssa: ”Seitsemänteen päivään mennessä Jumala sai tekemänsä työn valmiiksi, ja hän ryhtyi lepäämään seitsemäntenä päivänä kaikesta työstään, jonka hän oli tehnyt.” Miksi Jehova ryhtyi ”lepäämään seitsemäntenä päivänä”? Hänen ei tietenkään tarvinnut kerätä voimia toipuakseen ”kaikesta työstään, jonka hän oli tehnyt”. Seuraava jae antaa vihjeen: ”Jumala ryhtyi siunaamaan seitsemättä päivää ja pyhittämään sitä, koska sinä päivänä Jumala on levännyt kaikesta työstään, jonka hän sen tehdäkseen on luonut.” (1. Mooseksen kirja 2:3; Jesaja 40:26, 28.)

”Seitsemäs päivä” oli erilainen kuin kuusi edellistä päivää siinä mielessä, että se oli päivä, jonka Jumala siunasi ja pyhitti, toisin sanoen päivä, joka oli asetettu erilleen eli omistettu jotakin erityistä tarkoitusta varten. Mikä oli tuo tarkoitus? Jumala oli paljastanut ihmiskuntaa ja maata koskevan tarkoituksensa jo aiemmin. Hän sanoi ensimmäiselle miehelle ja tämän vaimolle: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1. Mooseksen kirja 1:28.) Vaikka Jumala oli antanut ihmiskunnalle ja maalle täydellisen alun, koko maan alistaminen ja muuttaminen paratiisiksi, jossa asuisi täydellinen ihmisperhe, kuten Jumala oli tarkoittanut, veisi aikaa. ”Seitsemäntenä päivänä” Jumala siis lepäsi eli pidättäytyi uusista maahan liittyvistä luomisteoista antaakseen sen, mitä hän oli jo luonut, kehittyä sopusoinnussa hänen tahtonsa kanssa. Tuon ”päivän” päättyessä kaikki Jumalan tarkoitukset ovat toteutuneet. Kuinka pitkä tuo lepo tulee olemaan?

Jos palaamme Paavalin heprealaisille osoittamiin sanoihin, huomaamme hänen todenneen, että ”Jumalan kansalle jää – – sapatinlepo”, ja kannustaneen toisia kristittyjä tekemään kaikkensa ’päästäkseen siihen lepoon’. Tämä osoittaa, että kun Paavali kirjoitti nämä sanat, ”seitsemäs päivä”, noin 4000 vuotta aiemmin alkanut Jumalan lepopäivä, oli vieläkin meneillään. Se ei pääty ennen kuin ihmiskuntaa ja maata koskeva Jumalan tarkoitus on täyttynyt viimeistä piirtoa myöten Jeesuksen Kristuksen, ”sapatin Herran”, tuhatvuotisen hallituskauden lopussa (Matteus 12:8; Ilmestys 20:1–6; 21:1–4).

Tuo suurenmoinen odote mielessään Paavali selitti, miten Jumalan lepoon voi päästä. Hän kirjoitti: ”Se, joka on päässyt Jumalan lepoon, on itsekin levännyt omista teoistaan.” Tämä paljastaa, että vaikka ihmiset olivat saaneet täydellisen alun, koko ihmiskunta ei ollut päässyt Jumalan lepoon. Tämä johtui siitä, että Aadam ja Eeva eivät olleet kauan Jumalan levossa ”seitsemäntenä päivänä”, sillä he eivät mukautuneet Jumalan heitä koskevaan järjestelyyn. Sen sijaan he kapinoivat ja halusivat olla riippumattomia hänestä. Tosiasiassa he noudattivat mieluummin Saatanan suunnitelmaa kuin mukautuivat Jumalan rakkaudelliseen ohjaukseen. (1. Mooseksen kirja 2:15–17.) Tämän seurauksena he menettivät odotteen elää ikuisesti paratiisimaan päällä. Siitä lähtien koko ihmiskunta on ollut synnin ja kuoleman orjuudessa (Roomalaisille 5:12, 14).

Ihmisten kapina ei tehnyt tyhjäksi Jumalan tarkoitusta. Hänen lepopäivänsä jatkuu. Jehova järjesti kuitenkin rakkaudellisesti Poikansa Jeesuksen Kristuksen välityksellä lunnaat, jotta kaikki, jotka ottavat ne vastaan uskossa, voisivat odottaa vapautusta ja lepoa synnin ja kuoleman taakasta (Roomalaisille 6:23). Siksi Paavali kehotti kristittyjä veljiään ’lepäämään omista teoistaan’. Heidän täytyi ottaa vastaan Jumalan järjestely pelastuksen saamiseksi eikä yrittää järjestää tulevaisuuttaan omalla tavallaan kuten Aadam ja Eeva. Heidän  ei myöskään pitänyt yrittää vanhurskauttaa itse itseään.

Omista itsekkäistä tai maallisista tavoitteista luopuminen, jotta voisi tehdä Jumalan tahdon, on tosiaankin virkistävää ja tuo levon. Jeesus esitti seuraavan kutsun: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matteus 11:28–30.)

Se että Paavali käsitteli Jumalan lepoa ja sitä, miten siihen voi päästä, rohkaisi Jerusalemissa asuvia heprealaiskristittyjä, jotka olivat kestäneet paljon vainoa ja pilkkaa uskonsa vuoksi (Apostolien teot 8:1; 12:1–5). Paavalin sanat voivat olla rohkaisuksi yhtä lailla nykyään eläville kristityille. Koska tiedämme, että Jumalan lupaus muuttaa maa paratiisiksi vanhurskaan Valtakuntansa alaisuudessa on täyttymäisillään, meidänkin pitäisi levätä omista teoistamme ja tehdä kaikkemme päästäksemme tuohon lepoon. (Matteus 6:10, 33; 2. Pietarin kirje 3:13.)

[Kuvat s. 31]

Jumalan lupaus maallisesta paratiisista täyttyy hänen lepopäivänsä lopussa