Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Sinulla voi olla tosi usko

Sinulla voi olla tosi usko

Sinulla voi olla tosi usko

Sarah Jayne oli 19-vuotias, kun hän sai kuulla, että hänellä oli munasarjasyöpä. Leikkauksen jälkeen hän voi hyvin ja suhtautui tulevaisuuteen toiveikkaasti – niin toiveikkaasti, että hän meni 20-vuotiaana kihloihin ja alkoi suunnitella häitä. Samana vuonna syöpä uusiutui ja hän sai tietää, että hänellä oli vain muutamia viikkoja elinaikaa. Sarah Jayne kuoli kesäkuussa 2000, juuri ennen kuin hän olisi täyttänyt 21.

NIIHIN jotka kävivät katsomassa Sarah Jaynea sairaalassa, teki vaikutuksen hänen tyynen luottavainen suhtautumisensa tulevaisuuteen sekä hänen syvä uskonsa Jumalaan ja Jumalan sanaan, Raamattuun. Häntä kohdanneesta hirvittävästä murhenäytelmästä huolimatta hän oli varma ylösnousemustoivosta – siitä että hän näkisi kaikki ystävänsä uudelleen (Johannes 5:28, 29). ”Nähdään Jumalan uudessa maailmassa”, hän sanoi.

Jotkut pitävät tällaista uskoa itsepetoksena. Ludovic Kennedy kysyy: ”Mitä muuta usko tuonpuoleiseen elämään on kuin epävarmojen ihmisten uskomus, jonka mukaan tuomiopäivän pasuunan soidessa herkkuja tarjoillaan ja fanfaareja soitetaan myös heille ja he viettävät onnellisia hetkiä jonkinlaisessa vehreässä paratiisissa niiden kanssa, jotka ovat menneet pois jo aiemmin, ja niiden, jotka vielä tulevat perässä?” Tähän on esitettävä vastakysymys: kumpi on järkevämpää – uskoa, että ”tämä elämä on kaikki, mitä meillä on, joten meidän on parasta ottaa siitä irti kaikki mahdollinen”, kuten Kennedy sanoo, vai uskoa Jumalaan ja hänen lupaukseensa ylösnousemuksesta? Sarah Jayne valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Miten hän saattoi kehittää tällaisen uskon?

Voimme ’etsiä Jumalaa ja todellakin löytää hänet’

Jotta voisimme oppia luottamaan johonkuhun, meidän täytyy tuntea hänet ja saada selville, miten hän ajattelee ja toimii. Tässä tapahtumaketjussa ovat mukana sekä sydän että mieli. Oikeastaan sama pätee silloin, kun on kyse tosi uskon kehittämisestä Jumalaan. Meidän täytyy oppia tuntemaan hänet, hankkia tietoa hänen ominaisuuksistaan ja persoonallisuudestaan ja ottaa selville, miten luotettavaksi hän on osoittautunut kaikessa, mitä hän on sanonut ja tehnyt. (Psalmit 9:10; 145:1–21.)

Joidenkuiden mielestä tämä on mahdotonta. He sanovat, että Jumala on liian etäinen ja salaperäinen, jos häntä yleensä on olemassakaan. Epäilevä ihminen pohtii, että jos Jumala kerran on niin todellinen kuin hän tuntuu olevan Sarah Jaynen kaltaisille kristityille, niin miksi hän ei tee itseään tunnetuksi kaikille muillekin. Mutta onko Jumala todellisuudessa liian etäinen, ja onko häntä mahdotonta löytää? Apostoli Paavali sanoi eräässä puheessa, jonka hän piti Ateenan filosofeille ja älymystölle, että ”Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaiken siinä olevan”, on myös antanut kaiken tarvittavan, jotta ihmiset voisivat ’etsiä häntä ja todellakin löytää hänet’. Paavali sanoi jopa: ”Hän ei ole kaukana meistä kenestäkään.” (Apostolien teot 17:24–27.)

Miten sitten voimme ’etsiä Jumalaa ja todellakin löytää hänet’? Jotkut ovat onnistuneet siinä yksinkertaisesti tarkastelemalla ympärillään olevaa luomakuntaa. Monien mielestä maailmankaikkeus itsessään tarjoaa riittävästi todisteita siitä, että Luojan täytyy olla olemassa. * (Psalmit 19:1; Jesaja 40:26; Apostolien teot 14:16, 17.) He ajattelevat kuten apostoli Paavali, että ”[Jumalan] näkymättömät ominaisuudet ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensakin”. (Roomalaisille 1:20; Psalmit 104:24.)

Tarvitsemme Raamattua

Todellisen uskon rakentamiseksi Luojaan tarvitaan myös jotakin muuta, mitä hän on antanut. Mitä? Raamattua, Jumalan henkeytettyä sanaa, jossa hän paljastaa tahtonsa ja tarkoituksensa (2. Timoteukselle 3:16, 17). Joku saattaisi kuitenkin kysyä, miten mihinkään, mitä Raamatussa sanotaan, oikein voi luottaa, kun ihmiset, jotka sanovat noudattavansa sen opetuksia, syyllistyvät hirvittäviin tekoihin. On totta, että kristikunta on hankkinut itselleen järkyttävän maineen ulkokultaisuudellaan, raakuudellaan ja moraalittomuudellaan. Mutta jokainen järkevä ihminen näkee, että kristikunta ainoastaan uskottelee noudattavansa Raamatun periaatteita. (Matteus 15:8.)

Raamattu itse varoitti, että tulevaisuudessa monet ihmiset väittävät palvovansa Jumalaa ja silti todellisuudessa ”kieltävät omistajankin, joka heidät osti”. ”Heidän takiaan totuuden tietä tullaan herjaamaan”, sanoi apostoli Pietari. (2. Pietarin kirje 2:1, 2.) Jeesus Kristus sanoi heidän olevan ”laittomuuden tekijöitä”, jotka olisi helppo tunnistaa heidän pahojen tekojensa tähden (Matteus 7:15–23). Jumalan sanan hylkääminen kristikunnan maineen perusteella on kuin heittäisi pois luotettavan ystävän kirjeen vain siitä syystä, että ihminen, joka sen sattuu toimittamaan, on huonomaineinen.

Ilman Jumalan sanaa on mahdotonta rakentaa todellista uskoa. Vain Raamatun sivuilla Jehova niin sanoaksemme esittää oman puolensa asioista. Hän luo valoa sellaisiin ikiaikaisiin kysymyksiin kuin miksi hän on sallinut kärsimystä ja tuskaa ja mitä hän tulee tekemään nykyiselle tilanteelle. (Psalmit 119:105; Roomalaisille 15:4.) Sarah Jayne vakuuttui siitä, että Raamattu on Jumalan henkeytetty sana (1. Tessalonikalaisille 2:13; 2. Pietarin kirje 1:19–21). Millä perusteella? Ei vain siitä syystä, että hänen vanhempansa sanoivat niin, vaan koska hän varasi aikaa kaikkien niiden todisteiden rehelliseen arvioimiseen, jotka osoittavat Raamatun olevan Jumalan ainutlaatuinen ilmoitus (Roomalaisille 12:2). Hän pani merkille esimerkiksi Raamatun voimakkaan vaikutuksen sellaisten ihmisten elämään, jotka noudattavat sen periaatteita. Käyttäen hyväkseen sellaisia julkaisuja kuin kirjaa Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana? * hän perehtyi runsaisiin Raamatun sisäisiin todisteisiin, jotka osoittavat sen olevan Jumalan henkeyttämä.

”Usko – – seuraa siitä, mikä on kuultu”

Pelkästään Raamatun omistaminen tai edes sen henkeytykseen uskominen ei kuitenkaan riitä. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Usko siis seuraa siitä, mikä on kuultu.” (Roomalaisille 10:17.) Uskoa ei rakenna pelkkä Raamatun omistaminen, vaan sen kuuleminen. ’Kuulemme’, mitä Jumala haluaa sanoa, kun luemme ja tutkimme hänen Sanaansa. Jopa lapset voivat tehdä niin. Paavali sanoo, että Timoteus sai opetusta ”pyhistä kirjoituksista” äidiltään ja isoäidiltään ”pienokaisesta asti”. Viittaako tämä jonkinlaiseen aivopesuun? Ei! Timoteusta ei manipuloitu eikä petetty millään tavalla. Hän oli ”tullut vakuuttuneeksi” siitä, mitä hän kuuli ja luki. (2. Timoteukselle 1:5; 3:14, 15.)

Sarah Jayne tuli vakuuttuneeksi samalla tavalla. Ensimmäisellä vuosisadalla eläneiden beroialaisten tavoin hän ”[otti] sanan vastaan” vanhemmiltaan ja muilta opettajilta ”erittäin alttiisti”. Lapsena hän epäilemättä luotti vaistomaisesti siihen, mitä hänen vanhempansa sanoivat hänelle. Myöhemmin, kun hän kasvoi aikuiseksi, hän ei vain hyväksynyt sokeasti tai passiivisesti kaikkea, mitä hänelle opetettiin. Hän ”[tutki] huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin”. (Apostolien teot 17:11.)

Voit rakentaa tosi uskon

Sinäkin voit rakentaa tosi uskon – sellaisen uskon, jota apostoli Paavali kuvaili heprealaiskristityille osoittamassaan kirjeessä. Hän sanoi, että tällainen usko on ”sen vakuuttunutta odotusta, mitä toivotaan, selvä osoitus todellisuuksista, vaikka niitä ei nähdä” (Heprealaisille 11:1). Jos sinulla on tällainen usko, olet täysin varma siitä, että kaikki toiveesi ja odotteesi toteutuvat, myös Jumalan lupaus ylösnousemuksesta. Olet vakuuttunut siitä, että toivosi perustuu varmoihin takeisiin eikä pelkkään toiveajatteluun. Tiedät, että Jehova on aina pitänyt lupauksensa. (Joosua 21:45; 23:14; Jesaja 55:10, 11; Heprealaisille 6:18.) Jumalan lupaama uusi maailma on sinulle todellinen, ikään kuin se olisi jo olemassa (2. Pietarin kirje 3:13). Ja näet selvästi uskon silmin, että Jehova Jumala, Jeesus Kristus ja Jumalan valtakunta ovat kaikki todellisuutta, eivät mielikuvitusta.

Et joudu rakentamaan tosi uskoa omin neuvoin. Sen lisäksi, että Jehova on antanut Sanansa, hän on järjestänyt toimintaan maailmanlaajuisen kristillisen seurakunnan, joka on omistautunut auttamaan oikeamielisiä ihmisiä rakentamaan uskoa Jumalaan (Johannes 17:20; Roomalaisille 10:14, 15). Ota vastaan kaikki apu, jota Jehova antaa tämän järjestön välityksellä (Apostolien teot 8:30, 31). Lisäksi koska usko on Jumalan pyhän hengen hedelmä, rukoile jatkuvasti, että tuo henki auttaisi sinua kehittämään tosi uskoa (Galatalaisille 5:22).

Älä luovuta, vaikka skeptikot pilkkaavatkin kaikkia, jotka tunnustavat uskovansa Jumalaan ja hänen Sanaansa (1. Korinttilaisille 1:18–21; 2. Pietarin kirje 3:3, 4). Itse asiassa tosi uskosta on suunnattomasti apua tällaisten hyökkäysten kestämisessä (Efesolaisille 6:16). Sarah Jayne huomasi tämän pitävän paikkansa, ja hän kannusti aina niitä, jotka kävivät hänen luonaan sairaalassa, rakentamaan uskoaan. ”Ota totuus omaksesi”, hän sanoi. ”Tutki Jumalan sanaa. Pysy lähellä Jumalan järjestöä. Rukoile jatkuvasti. Pysy toimeliaana Jehovan palveluksessa.” (Jaakobin kirje 2:17, 26.)

Nähdessään Sarah Jaynen uskon Jumalaan ja ylösnousemukseen eräs häntä hoitanut sairaanhoitaja sanoi: ”Sinä taidat tosiaankin uskoa tähän.” Kun häneltä kysyttiin, mikä auttoi häntä suhtautumaan asioihin niin myönteisesti koettelemuksista huolimatta, hän vastasi: ”Usko Jehovaan. Hän on minulle todellinen ystävä, ja rakastan häntä syvästi.”

[Alaviitteet]

^ kpl 8 Ks. kirjaa Onko Luojaa joka välittää sinusta?, julkaissut Jehovan todistajat.

^ kpl 12 Julkaissut Jehovan todistajat.

[Kuva s. 6]

Timoteus sai opetusta ”pyhistä kirjoituksista” äidiltään ja isoäidiltään ”pienokaisesta asti”

[Kuva s. 6]

Beroialaisia kiitettiin siitä, että he tutkivat Raamatun kirjoituksia päivittäin

[Lähdemerkintä]

”Kuvanäytös Luominen”, 1914

[Kuvat s. 7]

Uskoa ei rakenna pelkkä Raamatun omistaminen, vaan sen kuuleminen ja noudattaminen

[Kuva s. 7]

”Nähdään Jumalan uudessa maailmassa”