Teemme parhaamme!

”TEE parhaasi.” Tällaisen käytännöllisen neuvon muuan lähetystyöntekijä sai eräältä Jehovan todistajien hallintoelimen jäseneltä. Mutta miksi antaa tällainen yksinkertainen neuvo kokeneelle sananpalvelijalle? Eivätkö lähetystyöntekijät yleensä ole pelottomia sieluja, jotka joutuvat päivittäin tekemisiin ötököiden, käärmeiden, kuumuuden, sairauksien ja kaikenlaisten vaikeuksien kanssa?

Todellisuudessa Jehovan todistajien lähetystyöntekijät ovat tavallisia miehiä ja naisia, kristittyjä jotka syvä rakkaus Jehovaa ja lähimmäistä kohtaan on saanut palvelemaan vieraissa maissa. He pyrkivät palvelemaan Jehovaa parhaansa mukaan ja turvautuvat siinä hänen voimaansa (Efesolaisille 6:10).

Saadaksemme tietää enemmän lähetystyöstä kuvitellaanpa, että vietämme päivän vieraina tyypillisessä lähetyskodissa Länsi-Afrikassa.

Päivä lähetystyössä

On aamu, ja kello lähestyy seitsemää. Olemme saapuneet lähetyskotiin juuri ajoissa ennen päivän tekstin tarkastelua. Kymmenen lähetystyöntekijää toivottavat meidät lämpimästi tervetulleiksi ja tekevät meille tilaa aamiaispöydässä. Hieroessamme tuttavuutta eräs pitkään palvellut lähetystyöntekijäsisar alkaa kertoa huvittavaa kokemusta, joka hänelle on sattunut sananpalveluksessa. Keskustelumme kuitenkin vaimenee, kun tämänpäiväinen puheenjohtaja palauttaa iloisen ryhmämme mieleen, että on aika tarkastella päivän teksti. Se käsitellään ranskaksi. Vaikka emme puhukaan ranskaa, päättelemme noiden ulkomaisten lähetystyöntekijöiden puhetavasta, että he hallitsevat kielen hyvin.

Raamatullisen keskustelun jälkeen pidetään harras rukous, ja sitten on aamiaisen vuoro. Pistellessämme poskeen reilua muroannosta vieressämme istuva lähetystyöntekijä kehottaa meitä laittamaan sen päälle banaaniviipaleita. Selitämme, ettemme erityisesti pidä banaanista, mutta hän vakuuttaa, että muutamme mieltämme, kun olemme maistaneet paikallisia banaaneja. Niinpä lisäämme murojen joukkoon muutaman viipaleen. Ja kylläpä hän onkin oikeassa! Nämä banaanit ovat herkullisia – makeita kuin jäätelö! Ja tarjolla oleva patonkikin on kuulemma leivottu aikaisin aamulla kadun toisella puolella olevassa pikkukaupassa.

Aamiaisen jälkeen vietämme päivän erään lähetystyöntekijäpariskunnan kanssa. Kutsumme heitä tässä Beniksi ja Kareniksi. Olemme kuulleet, että tämä länsiafrikkalainen maa on tuottoisaa aluetta, ja haluamme kovasti päästä vahvistamaan nämä tiedot omalta osaltamme.

 Bussipysäkillä odottaa kymmenisen ihmistä, kun saavumme paikalle. Ennen pitkää lähetystyöntekijäystävämme käyvät vilkasta keskustelua erään naisen ja hänen poikansa kanssa jostakin raamatullisesta aiheesta. Ilman ranskankielentaitoa voimme vain seisoa ja hymyillä! Juuri kun nainen on ottamassa Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet, bussi saapuu, ja kaikki yrittävät päästä kyytiin yhtä aikaa! Sisään kompuroidessamme tungeksiva väkijoukko työntää meitä eteenpäin. Matkalla bussin takaosaan on vaikeaa pysyä pystyssä. Kun kuljettaja painaa kaasua, haemme tukea säilyttääksemme henkiriepumme. Välillä bussi koukkaa pysäkille, ja sisään ahtautuu vielä lisää ihmisiä. Hymyilemme toisille matkustajille, ja he hymyilevät takaisin. Kunpa voisimme puhua heidän kanssaan!

Bussin huristellessa eteenpäin tähyilemme ikkunasta kadulle, joka on täynnä elämää. Kaksi naista kävelee vierekkäin painavat kantamukset päänsä päällä. Toinen pitelee suurta vesiastiaa. Joku yritteliäs mies on levittänyt jalkakäytävälle kankaan ja järjestellyt sen päälle joitakin pikkutavaroita, jotka hän toivoo saavansa myytyä. Kaikkialla on ihmisiä, jotka ostavat ja myyvät kaikkea, mitä kuvitella saattaa.

Yhtäkkiä Ben, joka seisoo vieressäni, huomaa, että jokin tökkii hänen jalkaansa. Mikä se oikein voi olla? Bussi on kyllä täynnä. Samassa tuntuu uusi tökkäisy. Hän onnistuu katsomaan alas. Hänen jaloissaan on kassissa ankka, joka pistää välillä päänsä kassista esiin ja nokkaisee häntä! Ben selittää, että ankan omistaja on luultavasti viemässä sitä torille myytäväksi.

Kun pääsemme perille, saamme mieliksemme kuulla, että tulemme työskentelemään tyypillisellä afrikkalaisella asuma-alueella. Kun lähestymme ensimmäistä taloa, Ben taputtaa käsiään kovaan ääneen herättääkseen asukkaan huomion. Sillä tavalla ”koputetaan oveen” täällä päin maailmaa. Esiin astuu nuori mies. Hän selittää, että hänellä on nyt kiire, mutta hän pyytää meitä tulemaan takaisin myöhemmin aamupäivällä.

Seuraavalla ovella tapaamme naisen, joka puhuu murretta, jota Ben ei ymmärrä. Nainen kutsuu paikalle poikansa ja pyytää tätä kääntämään, mitä Ben sanoo. Kun Ben lopettaa, nainen ottaa raamatullisen kirjasen ja poika lupaa selittää hänelle, mitä siinä sanotaan. Kolmannen talon etupihalla istuu joitakin nuoria. Kaksi heistä nousee nopeasti tuoleiltaan, niin että me vierailijat pääsemme istumaan. Heidän kanssaan syntyy vilkas keskustelu ristin käytöstä palvonnassa. Ben sopii tapaavansa heidät uudelleen seuraavalla viikolla. Nyt on aika palata sen kiireisen nuoren miehen luokse, jonka tapasimme ensimmäisestä talosta. Jotenkin hän on jo kuullut keskustelusta, jonka kävimme nuorten kanssa tuonnempana kadun varressa. Hänellä on monia kysymyksiä Raamatusta, ja hän pyytää raamatuntutkistelua. Katsottuaan kalenteriaan Ben lupaa palata samaan aikaan seuraavalla viikolla. Palatessamme lähetyskotiin lounaalle Ben ja Karen selittävät, että heidän täytyy suunnitella raamatuntutkistelutyönsä huolellisesti, koska he voisivat helposti aloittaa enemmän tutkisteluja kuin he pystyvät johtamaan.

Kehumme Benin ja Karenin sujuvaa ranskankielentaitoa. Ben selittää, että he ovat palvelleet lähetystyöntekijöinä kuusi vuotta ja että ranska alkaa jo luonnistua. He vakuuttavat, ettei uuden kielen oppiminen ollut helppoa mutta että kestävyys on tuottanut tulosta.

Puoli yhdeltä kaikki lähetystyöntekijät kokoontuvat pöydän ääreen lounaalle. Saamme kuulla, että joka päivä on eri lähetystyöntekijän vuoro valmistaa aamiainen ja lounas ja huolehtia niiden jälkeen tiskeistä. Tänään yksi lähetystyöntekijöistä  on valmistanut herkkuruokaa, oman erikoisuutensa: paistettua kanaa, ranskalaisia perunoita ja tomaattisalaattia.

Millaiset ovat Benin ja Karenin suunnitelmat iltapäivää varten? He selittävät, että yhdestä kolmeen kaikki asukkaat pysyttelevät suojassa auringolta, joten lähetystyöntekijät yleensä käyttävät osan tuosta ajasta tutkimiseen tai siestan pitämiseen. Emme ylläty, kun Karen kertoo, että uusilta lähetystyöntekijöiltä ei kestä kauan tottua tähän tapaan!

Siestan jälkeen jatkamme kenttäpalvelusta. Kiinnostunut mies, jota Ben on yrittänyt tavoittaa jo jonkin aikaa, ei taaskaan ole kotona. Sen sijaan Benin kättentaputukset kutsuvat ovelle kaksi nuorta miestä. He sanovat, että talon asukas on kertonut Benin käynneistä ja kovasti kehottanut heitä hankkimaan Raamatun tutkimisen apuvälineen Tieto joka johtaa ikuiseen elämään. Jätämme tämän kirjan heille mielellämme. Seuraavaksi hyppäämme bussiin, jolla pääsemme alueelle, missä Karen johtaa raamatuntutkistelua eräälle kiinnostuneelle naiselle.

Ajaessamme ruuhkassa Karen kertoo, että hän tapasi naisen, kun he molemmat olivat taksin kyydissä usean muun matkustajan kanssa. Karen antoi naiselle traktaatin luettavaksi matkan aikana. Tämä luki sen ja pyysi sitten toisenlaista traktaattia. Hän luki sen entistä kiinnostuneempana. Perillä Karen sopi käyvänsä naisen luona tämän kotona ja aloitti edistyvän raamatuntutkistelun kirjasesta Mitä Jumala vaatii meiltä? Tänään Karenin on tarkoitus käydä läpi kirjasen viides oppijakso.

Olemme nauttineet kenttäpäivästämme täysin siemauksin, mutta mielessämme on edelleen joitakin kysymyksiä lähetystyöstä. Isäntämme lupaavat, että kun palaamme kotiin, he valmistavat meille kevyen aterian ja vastaavat kysymyksiimme.

Miten he pysyvät tahdissa

Herkutellessamme paistetuilla munilla, patongilla ja juustolla saamme tietää enemmän lähetystyöntekijöiden elämästä. Maanantai on monesti päivä, jolloin lähetystyöntekijät lepäävät tai hoitavat asioitaan. Useimmat kirjoittavat tuolloin perheelleen ja ystävilleen. Uutiset kotoa ovat lähetystyöntekijöille tärkeitä, ja heistä on mukavaa niin saada kuin lähettääkin postia.

Koska lähetystyöntekijät asuvat ja työskentelevät yhdessä tiiviisti, heidän on tärkeää säilyttää viestintä hyvänä viettämällä aikaa yhdessä ja keskustelemalla hengellisistä asioista. Tästä syystä lähetystyöntekijät tutkivat Raamattua yhdessä joka maanantai-ilta Vartiotorni-lehden välityksellä sen lisäksi, että he kaikki noudattavat säännöllistä henkilökohtaista raamatuntutkimisohjelmaa. Ben toteaa, että kun erilaisista oloista lähtöisin olevia lähetystyöntekijöitä asuu yhdessä, syntyy väkisinkin pieniä erimielisyyksiä mutta että perhetutkistelun hengellinen anti auttaa heitä säilyttämään tunnelman rauhaisana ja ehyenä. Hän painottaa, että myös siitä on apua, ettei suhtaudu itseensä turhan vakavasti.

 Myös nöyryys on välttämätöntä. Lähetystyöntekijöitä ei lähetetä palveltavaksi vaan palvelemaan. Ystävämme tuumivat, että vaikeimpia sanoja millä tahansa kielellä on ”anteeksi”, varsinkin kun pyytää anteeksi jotakin sellaista, mitä on sanonut tai tehnyt tahattomasti. Ben muistuttaa meitä Raamatussa mainitusta Abigailista, joka pyysi anteeksi miehensä karkeaa käytöstä ja rauhoitti siten tilanteen, jolla olisi voinut olla tuhoisat seuraukset (1. Samuelin kirja 25:23–28). Kyky ’elää rauhaisasti’ on tärkeä hyvän lähetystyöntekijän ominaisuus (2. Korinttilaisille 13:11).

Kerran kuussa lähetystyöntekijät pitävät kokouksen, jossa he keskustelevat perheeseen liittyvistä asioista ja aikataulumuutoksista. Sen jälkeen he nauttivat yhdessä jonkin herkullisen jälkiruoan. Tämä tuntuu olevan oikein käytännöllinen – ja makoisa – järjestely.

Iltapalan jälkeen teemme lähetyskodissa pienen kierroksen. Panemme merkille, että vaikka talo on vaatimaton, se on äärimmäisen siisti, minkä hyväksi kaikki lähetystyöntekijät työskentelevät yhdessä. Käytettävissä on jääkaappi, pesukone ja liesi. Karen kertoo, että trooppisissa maissa, niin kuin tässä Länsi-Afrikan maassa, lähetyskodeissa voi olla myös ilmastointi. Sovelias asunto, terveellinen ruoka ja yksinkertaiset varokeinot terveyden suojelemiseksi auttavat lähetystyöntekijöitä pysymään hyvässä kunnossa ja tuotteliaina.

Keskity myönteisiin puoliin

Kaikki, mitä olemme nähneet, on tehnyt meihin vaikutuksen. Voisiko lähetystyö sopia meille? Mistä sen voi tietää? Isäntämme mainitsevat muutamia ajattelemisen arvoisia seikkoja.

He kertovat, että ensinnäkään kristityt lähetystyöntekijät eivät lähde etsimään seikkailuja. He etsivät vilpitönsydämisiä ihmisiä, jotka haluavat oppia Jumalan suurenmoisista lupauksista. Lähetystyöntekijät käyttävät kenttäpalvelukseen vähintään 140 tuntia kuussa, joten rakkaus sananpalvelusta kohtaan on välttämätöntä.

Mutta entä käärmeet, liskot ja ötökät? Ben kertoo, että niitä kyllä löytyy useimmilta lähetysalueilta mutta lähetystyöntekijät tottuvat niihin. Hän lisää, että jokainen lähetysalue on jollakin tapaa ainutlaatuisen kaunis ja että ajan myötä lähetystyöntekijöiden huomio keskittyy sen myönteisiin puoliin. Olot, jotka aiemmin vaikuttivat ”erilaisilta”, tuntuvatkin pian tavallisilta – ja joissakin tapauksissa jopa miellyttäviltä. Eräs lähetystyöntekijä, joka palveli Länsi-Afrikassa monia vuosia ennen kuin hänen oli pakko palata kotiin henkilökohtaisten velvollisuuksien vuoksi, sanoi, että lähetysalueelta lähteminen oli vaikeampaa kuin kotimaasta lähteminen vuosia aiemmin. Lähetysalueesta oli tullut hänen kotinsa.

Oletko valmis?

Ben ja Karen ovat antaneet meille paljon ajattelemisen aihetta. Miten on sinun laitasi? Oletko koskaan ajatellut, että haluaisit palvella lähetystyöntekijänä ulkomaisilla kentillä? Jos olet, saatat olla lähempänä tuota tavoitetta kuin olet kuvitellutkaan. Yksi perusvaatimuksista on se, että rakastat kokoaikaista sananpalvelusta ja nautit ihmisten auttamisesta. Muista, etteivät lähetystyöntekijät ole supersankareita vaan tavallisia miehiä ja naisia. He tekevät parhaansa erittäin tärkeässä työssään.

[Kuvat s. 27]

Jokainen päivä alkaa päivän tekstin tarkastelulla

[Kuvat s. 28, 29]

Näkymiä Afrikasta

[Kuva s. 29]

Lähetystyöntekijän elämä voi olla erittäin palkitsevaa